Täysin omavaltaisesti käyttäytyvä 7-vuotias... MIKÄ neuvoksi?!
Apua... En olisi ikinä uskonut, että joudun tällaiseen tilanteeseen ennen lasten murkkuikää, mutta tässä sitä vain ollaan. Olen 3 pojan yh (10v, 7v ja 3v) ja keskimmäinen on aina ollut hiukan omapäinen ja jossain määrin omien polkujensa kulkija. Hän on ollut aina kovin suosittu paitsi kaveripiirissä MYÖS ammattikasvattajien parissa. Pk-henkilökunta on aina antanut vain ja ainoastaan positiivista palautetta kuin myös iltapäiväkerhon vetäjät. Vasta syksyllä kun meni 1. luokalle taisi sattua ehkä opettaja, jonka kanssa meni hiukan sukset ristiin joissain asioissa, mutta sekin tilanne on tainnut kohentua, koska kouluvastaisuutta ei syksyn jälkeen ole ollut ja akateemisesti suoriutuu käsittääkseni erinomaisesti. Pojaksi jopa käsiala on todella hienoa ja siistiä (minunkin mielestäni) ja pojan omien sanojen mukaan opettaja on kutsunut häntä " matikkaneroksi" - tuosta en toki mene ihan takuuseen... ;-)
Muttamutta... Jo ainakin vuoden verran (ja pitempäänkin...) ollut kotona melko hankala: MIKÄÄN mitä äiti sanoo tai tekee ei käy ilman taistelua ja riitaa. Ei tee kotona MITÄÄN: huone on hävityksen kauhistus, likaisia vaatteita, karkkipapereita Legoja ym.ym. Huone ei ole oma, vaan jakaa isonveljen kanssa, joka on yhteisen kirjoituspöydän jakanut kahtia ja pitää oman puolensa siistinä. Ei vie roskia, ei käy ostamassa mehu- tai maitolitraa lähikaupasta (joka näkyy ikkunasta, siis LÄHIkauppa), ja kun käydään yhdessä kaupassa, ei koskaan juuri kanna mitään - edes symbolisesti, en tarkoitakaan, että pitäisi raahata painavaa. Aina valittaa, ettei jaksa sitä tai tätä, on kuitenkin pitkä poika ikäisekseen eikä mikään hintelä. Huomattakoon, että muuten kyllä jaksaa kavereiden kanssa riehua jne., joten en oikein usko, että mitään sairauttakaan on - sekin on käynyt mielessä, mutta aina kun on ollut terveystarkastusta ym., ja jopa verikokeita, ei mitään epätavallista löydy. Kohtelee 3-vuotiasta pikkuveljeään lähes koko ajan todella rumasti ja kilpailee aina tämän kanssa ja kiusaa, vaikka ikäeroa on neljä (!) vuotta. Tosin isovelikin toki kilpailee keskimmäisen kanssa, joten homma ruokkinee itseään. Kieltäytyy tulemasta mukaan ostoksille, jää mieluummin kotiin, ja esim. äitienpäivänä kieltäytyi lähtemästä mummolle syömään (ei oikein tule mummon kanssa toimeen...). Mummo oli loukkaantunut, mutta hiukan minäkin, olihan se minunkin äitienpäiväni. En jaksa ottaa isoa korstoa aina mukaan väkisin, koska lisäksi pahantuulisena saa kaikkien olon tukalaksi. Viime kesän alussa yhteinen kesämatka, jossa oli mukana yhteensä 9 meille läheistä ihmistä, meni melko lailla myttyyn pojan käytöksen takia. Kaikki oli pielessä ja aina piti huomioida (negatiivisesti).
Olen aivan loppu hänen käytöksensä kanssa... Korsi, joka nyt katkaisi kamelin selän on se, että käytös on ilmojen lämmettyä entisestään pahentunut, mikä tarkoittaa sitä, että hän huitelee kaiket illat teillä tietymättömillä - viime viikolla harkitsin jo soittavani poliisit häntä etsimään (kello lähestyi 21:tä), kunnes hän ilmestyi pihapiiriin. Lupaa EN ole antanut lähteä pois pihasta, ellei erikseen sovita. Kännykkää hänellä ei toistaiseksi ole ollut - en ole uskaltanut ostaa, kun en ole varma, kuka siitä soittaa ja mihin. Rannekellonsa hukkasi, mihin vetoaa ollessaan parikin tuntia myöhässä kotiintuloajoista, mutta ei välittänyt kotiintuloajoista ennen kellon hukkaamistakaan... Koulukavereissa on mukavia poikia, mutta yksi osasyy käytöksen muuttumiseen saattaa olla muutama " ei-toivottu" tuttavuus, joista yksi asuu pihassamme, JA on samalla luokalla. Eivät syksyllä vielä olleet niin paljon tekemisissä keskenään, mutta nyt yhä enenevässä määrin.
En enää tiedä, mitä tehdä... MITEN te muut rankaisette tottelemattomuudesta?? Olen yrittänyt kaikkea: poika ei saa vikkorahaa, vaikka nimenomaan vuoden alussa sovittiin, että jos veisi joskus roskapussin (kuten isoveljensäkin), järjestäisi huonettaan edes pyydettäessä (minä imuroin ja moppaan kyllä) ja tyhjentäisi astianpesukoneen omalla vuorollaan, jotka laadittiin, saisi hänkin viikko-/kuukausirahaa. Hänelle " lankesi" tyhjennysvuoro muistaakseni 3 krt/viikko, mutta taisi tehdä työtä käskettyä peräti 1 viikon ajan. Mitään muuta ei tee. Roskapussin on tainnut viedä 2-3 kertaa... On ollut pleikkakiellossa ties kuinka kauan, jonka sitten kumosin, kun olin hyvässä uskossa, että käytös paranisi. Ajattelin, että pitäisi jotenkin palkita positiivisesti eikä aina " uhkasakolla" ... Nyt on taas pleikkakielto päällä. En voi luottaa poikaan yhtään missään. Hän ei pidä mitään lupaustaan, ja mikä pahinta, jotenkin vaikuttaa siltä, ettei hän todella näe siinä mitään väärää!!! Olen aivan murtunut - en ole kasvattanut häntä näin ja isoveli on ihan erilainen. Samanlainen ei toki tarvitsekaan olla, olemmehan kaikki erilaisia, mutta en enää ymmärrä, miten voisin tilannetta kohentaa ennen kuin hän joutuu koulukotiin!!! Hän on ekalukkalainen ja 7v ja käytös on kuin pahemmankin teini-ikäisen!!
En enää tiedä, miten menetellä - unohdanko koko homman ja keskityn kahden muun kasvattamiseen...?!?! Vuorokaudessa on 24h, olen yh, käyn töissä ja yritän tehdä kaiken itse. En pysty kulkemaan pojan perässä joka paikkaan, koska työelämä ja -matkat vievät osansa, puhumattakaan kuopuksesta, joka hänkin on kuitenkin vasta 3v. En voi oikein esim. iltaisin partioida tuntitolkulla ympäri lähiötämme etsien heppua ja vakoillen, mitä hän puuhaa.
Onko kellään mitään ideaa, miten lapsi saataisiin takaisin raiteilleen ennen kuin jotain ihan kamalaa tapahtuu...? Mainittakoon vielä, että olemme jo perheneuvolassa asiakkaina ja toivon saavani ennen pitkää sieltäkin apua, mutta toistaiseksi pyörät ovat pyörineet vähän hitaasti. Enää en tiedä, kenen puoleen kääntyä... Paitsi toisten vanhempien.
Kiitos, jos jaksoit lukea kaiken.
Kommentit (25)
Kiitos kaikille viesteistänne, taaperoiden puolella ei enää saa vastauksia fiksun mutta omavaltaisen 5v. käytökselle (esikoinen)
Tämä äiti on ollut masentunut sekä ekan ja varsinkin tokan jälkeen. Toinen lapsista on vammainen, mutta ns. normaali esikoinen se paljon vaativampi! Hän on aina vienyt kaikkien paikallaolevien hermot ja ajan! On aina vienyt, myös vauvana!
Minua on hiukan helpottanut tieto siitä, että ihmisten luonne on yksinkertaisesti hyvin erilainen, vaativat ja temperamenttiset lapset vaativat vanhemmiltaan paljon enemmän ja että tasa-arvo on kaukana siitä, minkälaisia lapsia kullekin vanhemmalle " jaetaan" . Poikamme vaikuttaa juuri siltä, joka ei uhkailusta, lahjonnasta ja kiristyksestä huolimatta toimi odotetusti, hän toimii nimittäin täysin ENNALTA ARVAAMATTOMASTI.
Seuraan jatkossakin mielenkiinnolla keskusteluja (hyvällä annoksella mielialalääkkeitä), toivottavasti annatte kaikista toimineista vinkeistä tietoa!
Kiitos jälleen kerran kaikille vastanneille, tukeneille ja ideoineille!
Meillä juuri tällä haavaa sujuu arki hiukan paremmin kyseisen lapsoseni kanssa. Sen sijaan kuopus on syöksynyt 3,5-vuotiaan uhman syövereihin ja esikoinen alkaa olla pahemmin esimurkku-vaiheessa, joten yksikään päivä ei ole samanlainen - saati seesteinen...! ;o) *huoh*
Kesä on pikkuhiljaa vähän rauhoittanut tilannetta, joten osansa lienee ollut ihan kevätväsymykselläkin jne. Hiukan pelkään koulun alkua ja siihen liittyviä kuvioita, mutta toivon parasta. Onneksi Suomen lasten kesälomat ovat ruhtinaallisen pitkiä, jotta tulee kunnon irtiotto! Ei tunnu ainakaan olevan kovin koulun alkua vastaankaan, joten ehkä koulunkäynti taas vaihteeksi maistuu sekin.
Myönnän, että olen yrittänyt tietoisesti kiinnittää enemmän huomiota poikaan ja kenties siinä jonkin verran onnistunutkin. Häneltä itseltään on jopa tullut rakentavia ideoita kotiaskareiden järjestämiseen ym., joten ehkei peli ole vielä menetetty...! ;-)
Kiitos Muksuoppia ehdottaneelle - se oli minulle tuttu ennestään, ja Muksuoppi-kirjakin on ollut eräältä ystävältäni lainassa jo puolisen vuotta. Se ei vain koskaan oikein tuntunut mun (meidän?) jutulta - olisi ehkä jotenkin päälleliimattua ja alleviivaavaa, mikä toki osittain on villakoiran ydin. Mutta voisihan sitäkin soveltaa joiltain osin.
Miehen malli pojilta ihan varmasti puuttuu, se on saletti. Ihan hyvä huomio sekin, mutta toivon mukaan en loukkaa, jos kuitenkin veikkaan, ettei miehisen mallin puute sinällään ole syy ongelmiimme. Ihan varmasti osa koko kuviota ja ennen kaikkea se toisen auktoriteetin puuttuminen lisättynä tosiseikkaan, että lapseni ovat vieläpä vastakkaista sukupuolta... Mutta kyllä taulut täytyy vielä ripustaa jonkun muun toimesta - heppu on kuitenkin vasta 7v... ;-) (Sitä paitsi, meillä on Gyproc-seinät, jotka ovat riittävän haasteellisia aikuisellekin...) Sen sijaan varmasti olisi jostain toiminnasta (miehisemmästä päästä) tai toiminnallisesta harrastuksesta hyötyä. Nyt syksyn alkaessa täytyy tutkia asiaa toden teolla.
Kiitos vielä kerran kaikille - ja oikein hyvää koulun aloitusta!
kaikkia edes lukenut. Kirjoitit jossain vaiheessa ettet saa pojaltasi vastausta kun kyselet miten päivä on mennyt. Minun kohta 6-vuotias poikani ei myöskään muista mitään, kun kysyn mitä on tehnyt hoidossa. Yleensä kysynkin sitten tarkentavia kysymyksiä, ketä oli hoidossa, kenen kanssa leikit ja mitä, mitä ruokaa oli jne. Ja muisti toimiikin hyvin! Olen sitä mieltä että tämä kyselykin saa lapsen ymmärtämään että äiti on hänen tekemisistään on kiinnostunut, vaikka päivät vietetäänkin eri paikoissa. Yleensä iltaruoan aikaan aina jutellaan päivän tekemisistä, samalla kun yhdessä syödään.
Meillä kaksi poikaa toinen 8,5v ja toinen 3,5v. Kummatkin hyvin vilkkaita ja jääräpäisiä. Vanhemmalla viimme keväänä alkoi myös se esi uhmis. Koulussa opettajat vaihtuivat tiuhaan ja se tuotti vaikeuksia, kun ei uskottu sijaisia kun edellinen opettaja oli vain ja ainoastaan se oikea mitä olis toteltu. Kotona kiusaa pikkuveljeensä ja saa aikaan aikamoisia tappeluita. On välinpitämätön ja aina ollut sellainen että tekee ensiksi ja ajattelee sitten vasta kun jotain on jo sattunut.
Haluaa olla aina esimmäinen ja voittaa kaikki. Olen miettinyt että voikohan hänellä olla adhd? Miten se testataan? Onko siihen jokin lääkitys? Ajattelin kokeilla myös tuota kalanmaksaöljyä, josko hieman rauhoittas. Meillä olen jättänyt karkkipäivät kerran viikkoon, koska karkit selvästi lisäävät rauhattomuutta.
Onko kenelläkään tietoo että meneekö esi uhmis jossain vaiheessa ohi vai jatkuuko vielä rankempi uhmakausi siitä perrän?
Olisin vielä kysynyt, että minkälaisia miehen malleja pojilla on tällä hetkellä elämässään? Jos aktiivisia miehiä ei heidän elämässään riittävästi ja säännöllisesti ole, voi tämä aiheuttaa pojallesi hämmennystä: hän on itse poika, naisen kasvattama, ja joutuu siten hakemaan rooliaan elämässä enemmän kuin poika, jolla on oma isä tms. jatkuvasti elämässään esimerkkinä. Oman miehisen roolin hakeminen voi purkautua aggressiivisuutena. Ehkäpä jos kokeilisit antaa pojallesi " miehisempiä" kotitehtäviä: jonkun esineen korjaamista, " raskaiden" esineiden kantamista (ei se kauppakassi!), taulujen ripustamista, lampun vaihtoa ymsyms. Tällä tavalla osoittaisit, että arvostat häntä kasvavana miehenä, etkä " äidin pikku apulaisena" . Sinulle suosittelen myös yksinomaan poikien kasvatukseen littyvän kirjallisuuden lukemista.