Mies, joka ei puhu.

Olen vähän samassa tilanteessa mutta ongelma johtuu siitä että meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Jos puhun jostain mistä miestä ei kiinnosta niin en saa toivomaani reaktiota ja puhetta. Jos mies taas puhuu minulle esimerkiksi autoista niin tylsistyn koska aihe ei kiinnosta. Puhun tietenkin niitä asioita mitä tiedän.

Kuitenkin hän voi puhua tuntikausia puhelimessa läheisensä kanssa traktoreista, autoista ja paikoista missä on käynyt tai minne haluaa mennä mutta jos pitää tunteista puhua niin se on todella vaikeaa ja aina täytyy rautalangasta vääntää. Ei hän muutenkaan ole mikään hempeilevä romantikko vaan usein aika kylmän, kovan oloinen rationalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi kun sanot että haluat syvällisiä keskusteluja, viestii ihan muuta... Ihmiset jotka sanovat olevansa huumorintajuisia, eivät sitä ole (oikeasti huumorityyppien ei sitä tarvitse sanoa).

Sama pätee sun "syvällisiin" keskusteluihin.

Ja sä tässä nyt määrität minkälainen mä olen? No terve😂😂

Ap

Hih hih

Näin hiljaisena, vähäpuheisena ja ratkaisukeskeisenä miehenä minua ahistaa keskustelut, joissa (yleensä nainen) vain purkaa minulle tuntojaan ilman että tarkoituksenakaan olisi tehdä asialle jotain. Jos sen 17. kerran kuulen kuinka se paha akka kiusaa töissä ja nainen vaan kääntää uutta poskea esiin, niin sitä empatiaa pitää kaivella aika syvältä. Tai kaverinainen on taas kerran ihastunut ilmiselvään hulttioon ja tietää jo siinä hehkutusvaiheessa kuinka tässä tulee käymään, kun on todistanut saman jo muutamaan kertaan aikaisemminkin. Toinen ahdistusta aiheuttava yleinen puheenaihe on selän takana panettelu ja juoruaminen varsinkin jos kyseessä on henkilö tai henkilöitä joista välitän. Näitä keskustelunaiheita välttämällä voit ehkä tehdä miehen olon levollisemmaksi ja näin keskusteluista sinun kanssa nautinnollisempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex oli tuollainen. Lisäksi ärsyyntyi minun puhumisesta. Ja mistään, mitä ei nähnyt itse silmällä sillä hetkellä ei voinut puhua. Ei myöskään kuunnellut mitään musiikkia, katsonut mitään telkusta, lukenut mitään, ei seurannut päivän politiikkaa. Ei tiennyt eikä halunnut tietää mistään yhteiskunnallisesta asiasta, ei mitään pohjatietoa yhtään mistään. Ei harrastanut mitään, ei pitänyt mistään. Ruokaakin söi vain hengissä pysyäkseen ja valitsi halvimman hinnan mukaan. Ei halunnut matkustaa, eikä ollut matkustanut. Ei halunnut laittaa kotia, kaiken olisi pitänyt olla se halvin ja käytännöllisin vaihtoehto, jolla pysyy hengissä. Ainoa mikä kiinnosti, oli s3ksi, p0rn0 ja käteen veto.

Ai juma miten aukeni uusi maailma, kun eron jälkeen löysin ihmisen, joka puhuu, haluaa puhua, seuraa asioita, tietää niistä, osaa perustella kantansa, harrastaa, tykkää näteistä asioista, haluaa kokea uutta, kokkaa yhdessä ja lähtee joskus syömään paremmin, vaikka se maksaa, mutta vaihtelu virkistää.

Näissä jutuissa aina ihmetyttää se, että miten sitten päädyttiin seurustelemaan tuollaisen tyypin kanssa alunperin? Jokin hänessä kiehtoi ilmeisesti, kun seurustelemaan päädyttiin vaikka oli ns arvoiltansa erilainen kuin sinä.

Ilmeisesti hyvä panemaan on se mikä näissä tapauksissa on se mikä näissä on takana. Miksi muuten seurustelisit noin erilaisen tyypin kanssa? Iso elin housuissa?

Kaikki eivät ole niin nirsoja. Aluksihan toista ei myöskään tunne ja tavat oppii vasta ajan kanssa. Aluksi puhumattomuuden voi laittaa jännityksen piikkiin. Vaikka kommunikaatiokyky on arvostettu piirre, vain aniharva nainen saa puheliaan miehen., joka osaa puhua sekä asioista että tunteista.

Vierailija kirjoitti:

Nautin hänen kanssaan olemisesta 98% ajasta, teemme asioita yhdessä, suunnittelemme ja välillä matkailemme. Matkailuideat lähtevät minulta ja hän on valmis reissuille.

En muista olisiko hän itse ehdottanut koskaan sen kummemmin mitään. Voi olla etten vaan muista.

Hän on hyvä, luotettava mies, tekee sen minkä lupaan ja omaa huumoriakin, hänen kanssa voi hassutella ja nauraa. Tämä keskustelun puute ajoittain vaivaa.

Ehkä hän on ihastunut minussa tiettyyn vastakkaisuuteen, avoimuuteen ja ulospäinsuuntautuneeseen luonteeseen.

Lisäksi mun reikä on varmaan ihan ok😂😂

Ap

Teillä tuntuu olevan vähän tuollainen pellesuhde. Eli siinä mennään vain keveästi ja huolettomasti vailla enempiä vastuita tai odotuksia. Ehkä jollekin tuollainen pinnallinen pelleilyparisuhde, mutta pysyvänä parisuhteen olotilana se olisi aika väsyttävä, tylsä ja ainakin minulla lyhytaikainen.

Olen ollut tuollaisessa parisuhteessa parikymppisenä. Oli ihana saada mies nauramaan vedet silmissä jutuilleni, seksi oli kohtalaista ja yhdessä oli helppo olla, mutta... En ollut aina pelleilytuulella ja tuntui, että emme päässeet suhteessa yhtään eteenpäin. Juttelumme oli vähäistä ja jos yritin jutella jostain vakavasti, niin mies alkoi joko laskemaan asiasta leikkiä tai sitten hän vikitteli minut seksiin. Seksin jälkeen mies ei taas jaksanut enää keskustella tai hänelle tuli yllättävästi muutakin tekemistä.

En tajunnut oikeastaan asiaa edes ensimmäiseen vuoteen, mutta kun joku ystäväni kysyi minulta miehestä jotakin täysin itsestään selvää asiaa, niin huomasin, että emme ole keskustelleet tästäkään asiasta. Lisää mietittyäni tajusin, että emme olleet jutelleet mistään ja milloinkaan. Juttumme olivat vain sellaisia hyvän päivän tuttujen löpinää, ei yhtään mitään enempää. Minä en tiennyt hänestä oikeastaan mitään ja hän ei tiennyt minusta.

Sen jälkeen aloin katsoa miestä ihan eri tavalla. Kun vertasin suhdettamme ystävieni parisuhteisiin, niin tuntui, että minulla oli kädessä Musta Pekka ja muilla ihanat ajattelevat ja keskustelevat miehet. Siitä suhteemme alkoi hiipumaan ja innostukseni loppui täysin. Suhde tuntui niin turhalta, typerältä ja päämäärättömältä, että se tympi todella.

Tuon miehen jälkeen löysin oman mieheni ja olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta. Juttelemme hyvin paljon, viihdymme todella hyvin kahdestaan ja saamme molemmat olla juuri sellaisia kuin olemme.

Jos sinua ap tilanne siis huolettaa, niin mieti pystytkö näkemään itsesi miehen kanssa vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Onko mitään muuttunut? Oletko onnellinen hänen kanssaan? Kaipaatko jotain muuta vai tyydytkö mieheen?

Minkä ikäisiä muuten olette?

Vierailija kirjoitti:

Nautin hänen kanssaan olemisesta 98% ajasta, teemme asioita yhdessä, suunnittelemme ja välillä matkailemme. Matkailuideat lähtevät minulta ja hän on valmis reissuille.

En muista olisiko hän itse ehdottanut koskaan sen kummemmin mitään. Voi olla etten vaan muista.

Hän on hyvä, luotettava mies, tekee sen minkä lupaan ja omaa huumoriakin, hänen kanssa voi hassutella ja nauraa. Tämä keskustelun puute ajoittain vaivaa.

Ehkä hän on ihastunut minussa tiettyyn vastakkaisuuteen, avoimuuteen ja ulospäinsuuntautuneeseen luonteeseen.

Lisäksi mun reikä on varmaan ihan ok😂😂

Ap

Osaako miehesi jutella muiden kanssa? Vai onko hän vain sinun kanssasi tuollainen?

Eräs ystäväni, noin 50 vuotias mies, on parisuhteessa, joka on kuulema ihan hyvä, mutta henkiseltä sisällöltään hyvin vaatimaton. Mies matkustelee naisensa kanssa aika paljon ja matkoja suunnitellessa ja odottaessa juttua niistä riittää, samoin hiukan matkojen jälkeen, mutta sitten jutut loppuvatkin. Matkojen jälkeen mies tykkää olla yksin ja introverttina nämä matkat ovat hänelle aika isoja juttuja. He asuvat erillään ja näkevät lähinnä viikonloppuisin, jolloin yrittävät keksiä tekemistä hiljaisuuden täytteeksi.

Mies on minulle asiaa pari kertaa hiljaa ja pahoillaan tilanteesta kertonut. Olemme tunteneet toisemme lähes koko ikämme, joten näen hänen ikävän olonsa jo kaukaa. Minun kanssani mies on osannut aina jutella, samoin parin ystävänsä kanssa. Hän tykkää naisystävästään paljon ja pelkää, että jos hän jättää hyvän naisen, niin toista ei vastaan enää tule.

Lisää apua?

Mistä miehen pitäisi puhua?

Mies on ehkä edellisessä elämässään jo opinut että "Kaikkea mitä sanotte tullaan käyttämään teitä vastaan".

Kuulostaa hieman assilta. Mutta oli mikä oli, en haluaisi että elämäni tärkeimmän ihmissuhteen toinen osapuoli ei jaksaisi kuunnella minua tai edes yrittää kuunnella vaikka tietäisi että se on minulle tärkeää. Siinähän alkaisi lopulta vain sulkeutua ja inhota itseään.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hieman assilta. Mutta oli mikä oli, en haluaisi että elämäni tärkeimmän ihmissuhteen toinen osapuoli ei jaksaisi kuunnella minua tai edes yrittää kuunnella vaikka tietäisi että se on minulle tärkeää. Siinähän alkaisi lopulta vain sulkeutua ja inhota itseään.

Niin ap kuulostaakin. Mies taas on varmaan saanut yliannostuksen ap:n höpinöistä ja jatkuvasta turhanpäiväisestä lörpöttelystä johon hänellä ei ole yhtään mitään sanomista ja tuskin hän viitsii edes kuunnella.

Miten mies muuten reagoisi, jos ap ei kalkattaisi ihan tauotta? Jos ap joskus vaikka kysyisi miehen ajatuksia jostakin oikeasti fiksusta asiasta tai jostakin helposta aiheesta, kuten vaikka tämän lapsuudesta, nuoruudesta ja tai ihan mistä vain asiasta, joka koskisi miestä?

Olisiko siis se, että ap keskittyisi mieheen kokonaan liian hurja ajatus? Että hän joskus osaisi olla pälättämättä jonnin joutavia edes vartin ja antaisi miehelle huomionsa?