Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka ovat yksin vastuussa lapsista?
14.07.2019 |
Tilanne on tämä, mies ei pysty riippuvuuden vuoksi vastaamaan lasten hoidosta. Asuu kyllä kanssamme ja yrittää kuntoutua. Lapset 3v ja 5v. Isovanhemmat dementoituneet, pyytävät kyllä lapsia luokseen mutta en uskalla jättää vaan vierailemme perheenä sen 1-2h minkä he jaksavat. Miehen sukulaisia ei kiinnosta ja omat sukulaiset asuu kaukana. Aika yksin tunnen olevani ja näin sen ei pitänyt mennä. Mihinkään ei voi mennä ilman lapsia. Onneksi lapset ihania ja helppoja, vertaistukea silti kaipailen.
Kommentit (22)
Hep, täällä heti yksi! Lueskelen palstaa näin aamupalan jälkeen kun lapset leikkivät.
Myöskin se tilanne, ettei mies terveyssyistä johtuen pysty lapsista huolehtimaan, ei edes asumaan kotona. Toiset isovanhemmat eivät pysty enää lapsia hoitamaan ja toisia ei kiinnosta, ovat ns. aktiivisia eläkeläisiä. Yksin siis mennään, päivästä seuraavaan.
Minä olen myös arkeeni ihan tyytyväinen, lapset ovat ihania ja helppoja. Kaipaisin kuitenkin edes joskus näin lomalla sitä, että saisin esimerkiksi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja juoda aamukahvin yksin. Sitä ei ole tapahtunut vuosiin.
On melko surullinen olo, kun kukaan ei jaa arkea, ei naura kanssani eikä juttele asioista kuten aikuiset.
Pelkään ottaa tätä asiaa esiin missään neuvolassa, en halua saada mitään lastensuojeluleimaa otsaani. Kuitenkin pärjätään ihan hyvin enkä ole masentunut, joskus vain väsynyt. Olen päättänyt hoitaa tämän homman kunnialla ja kyllähän se helpottuu tietyllä tavalla, kun lapset kasvavat kouluikään.
Voimia arjen pyörittämiseen! I feel you.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on usein seurausta omista valinnoista.
Täälläpä on myötätuntoista väkeä. Jospa omat läheisenne pysyvät terveinä niin voitte sanoa tehneenne vain niitä hyviä valintoja.
Minun miehelläni on ihan muu sairaus kuin mikään riippuvuus, ja aloittajakaan ei kertonut tilanteestaan sen enempää. Sen tiedän, että esim. alkoholistit pystyvät halutessaan salaamaan ongelmansa vuosia, etenkin jos ovat kuivilla. Eivät välttämättä muista kertoa ongelmastaan ollenkaan, ennen kuin taas mennään...
Sen verran on elämänkokemusta, että enpä koskaan viitsisi kenellekään mennä sanomaan vaikeassa tilanteessa että "oma valinta". Tilanteet vaihtelevat, ihmiset valehtelevat ja niin edelleen.
T: 2
Vierailija kirjoitti:
Sinä kirjoitit, ettei sen näin pitänyt mennä. Kuinka niin? Tuskin se miehen riippuvuus on tullut lasten syntymän jälkeen. Kyllä sinä tiesit mihin olit ryhtymässä, jos teit lapsen( lapsia!) sellaisen miehen kanssa, joka ei pysty isyyteen kokonaisvaltaisesti.
Miehen riippuvuus alkoi tosiaan toisen lapsen odotusaikana. Alkusyynä fyysinen sairastuminen ja tilanne siitä lipsui pikkuhiljaa huononpaan. 5 vuotta sitten myös isovanhemmat olivat terveitä ja hyväkuntoisia. Joten en tiennyt mihin olin ryhtymässä.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Hep, täällä heti yksi! Lueskelen palstaa näin aamupalan jälkeen kun lapset leikkivät.
Myöskin se tilanne, ettei mies terveyssyistä johtuen pysty lapsista huolehtimaan, ei edes asumaan kotona. Toiset isovanhemmat eivät pysty enää lapsia hoitamaan ja toisia ei kiinnosta, ovat ns. aktiivisia eläkeläisiä. Yksin siis mennään, päivästä seuraavaan.Minä olen myös arkeeni ihan tyytyväinen, lapset ovat ihania ja helppoja. Kaipaisin kuitenkin edes joskus näin lomalla sitä, että saisin esimerkiksi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja juoda aamukahvin yksin. Sitä ei ole tapahtunut vuosiin.
On melko surullinen olo, kun kukaan ei jaa arkea, ei naura kanssani eikä juttele asioista kuten aikuiset.
Pelkään ottaa tätä asiaa esiin missään neuvolassa, en halua saada mitään lastensuojeluleimaa otsaani. Kuitenkin pärjätään ihan hyvin enkä ole masentunut, joskus vain väsynyt. Olen päättänyt hoitaa tämän homman kunnialla ja kyllähän se helpottuu tietyllä tavalla, kun lapset kasvavat kouluikään.Voimia arjen pyörittämiseen! I feel you.
Nuo aktiiviset eläkeläiset ehkä suostuvat ottamaan lapsesi muutamaksi päiväksi, kun lapset ovat hieman isompia, ettei perään tarvitse katsoa ihan yhtenään. Eli yli viisivuotiaita.
Suututtaa sun puolesta noiden aktiivisten eläkeläisten asenne erittäin paljon. Tietävät tilanteesi ja eivät silti auta. Psykopaatteja molemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat valinnat tarkoittaa sitä, että tuskin mies ihan yllättäen sairastui. Välit kannattaa pitää entisiin tuttuihin, vaikka se maailman suurin onni kohtaisi ja tuntuu, ettei tarvitse ketään. Miksi välit miehen sukulaisiin ovat poikki? Vaikka omat sukulaiset ovat toisella puolella maata, niin kaiheihinkin voi yhteyttä pitää?
Tunnen useamman ihmisen, jolla riippuvuus on alkanut vasta jossain vaiheessa aikuisikää jonkun fyysisen sairastumisen myötä (joutuneet syömään hyvin vahvoja kipulääkkeitä pitkään siihen sairauteen ja sitten ne laukaisseet riippuvuuden). Eli aiemmin eivät ole olleet mitään edes alkoholin suurkuluttajia. Joten typerä sinä joka huutelet naiselle, että "itse teit lapset alkoholistin kanssa joten kärsi nyt valinnoistasi". Monen kohdalla se ei todellakaan ole näin vaan lapset on tehty ihan tavallisen terveen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selviät varmasti kahden lapsen kanssa mutta haluatko roikuttaa mukana myös lasten isää?
Sinulle saattaa olla helpompi asustella ilman häntä.
Täällä yksi, olen totaaliyh, mieheni kuoli viisi vuotta sitten ja jäin kolmen lapsen kanssa yksin. Isovanhemmat, toiset ovat kuolleet ja toiset asuvat toisella puolen Suomea. Aika poikki olen ollut, mutta lasten kasvaessa helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikkeen todellakaan voi varautua.
Minä jäin leskeksi alle 40v viiden lapsen kanssa. Luojan kiitos nyt vanhin jo täysikäinen ja nuorimmainenkin jo koulussa.
Arki on rankkaa, kun kaikki kodin työt ja vastuu lapsista kaatuu yksille harteille.
Voimia kaikille samassa tilanteessa eläville!
-ap täällä
Suhteet omiin sukulaisiin ja vanhoihin ystäviin ovat kunnossa, mutta välimatka on pitkä. Miehen sukulaisia ei vaan kiinnosta, sille ei voi mitään.
Lapsien kanssa yksin olisi helpompaa, haluan siitä huolimatta tukea miestäni kuntoutumisessa. Ajatusmaailmaani ei sovi hylätä toista silloin kun hän eniten apua tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat valinnat tarkoittaa sitä, että tuskin mies ihan yllättäen sairastui. Välit kannattaa pitää entisiin tuttuihin, vaikka se maailman suurin onni kohtaisi ja tuntuu, ettei tarvitse ketään. Miksi välit miehen sukulaisiin ovat poikki? Vaikka omat sukulaiset ovat toisella puolella maata, niin kaiheihinkin voi yhteyttä pitää?
Voi kuule, kyllä usein käy niin että nimenomaan ne kaverit ja tutut omatoimisesti kaikkoavat silloin kun oikeasti vakava sairaus iskee kaveripiiriin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tsempit toivotellaan ja poistutaan hiljaa takavasemmalle jatkamaan omaa, parempaa elämää.
Minä myös.
Onneksi elämä kaksin lapsen kanssa on helppoa, ei sairauksia tms.
Isä on olemassa ja on lasta käynyt tapaamassa joitain kertoja meillä eron jälkeen, v 2013. Ei halua lasta luokseen eikä lapsi enää suostuisi menemäänkään. Ei isovanhempia eikä muitakaan sukulaisia. Välillä tuntuu, että olemme kahdestaan koko maailmassa.
Olen jo ehkä tottunut olemaan jakamatta lasta ja vastuuta kenenkään kanssa. Olen ihan tyytyväinen. Varmaan lapsikin, koska ei oireile mitenkään. Helpompi meidän on olla ilman alkoholisoitunutta väkivaltaista isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama tilanne aikoinaan...
Mikäs oli ratkaisu?
Samassa tilanteessa oleva kaveri. Tehtiin vaihtareita... vähän hirvitti eka kerta kun yökylässä olikin tuplamäärä lapsia ...
kukaan muu ei suostunut 3 lasta ottamaan...
Lapset tykkäs ja leikkivät hyvin keskenään... oli melkein helpompaa kun oli lainalapsetkin meillä.
Ja mikä ihana tunne oli sitten itse käydä yksin saunassa ja nukkua rauhassa.
Yksinolo hetkiä ei saa käyttää mihinkään järkevää, esim siivoukseen : )
En käy vanhempia katsomassa hoitolaitoksessa kun aktiiviset eläkeläiset ovatkin hoidettavia vanhuksia...
Minua surettaa eniten lasten puolesta, kun jäävät nyt ja tulevaisuudessa täysin vaille isän syliä ja isän kanssa tehtyjä juttuja. Vaikka tehdään yhdessä mahdollisimman paljon kaikkea, niin olisi se ihan toista jos olisi myös isä ja isän jutut ja toisenlainen turva mitä isä tarjoaa.
Surettaa myös isä, joka ei saanutkaan olla isä. Itseäni suren varmaan vähiten, välillä väsyneenä hetkellisesti vaivun murheeseen mutta se on onneksi satunnaista.
Voimia kovasti myös teille leskille.
T:2
Meillä miehellä ADHD, joka diagnosoitiin vasta aikuisiässä. Käy kyllä töissä ja tekeekin joskus jotain lasten kanssa, mutta vastuusta en oikein puhuisi. Ei saa tehtyä kotitöitä, käytyä kaupassa, hoidettua lasten asioita jne. Tuntuu siltä, että on yksi lapsi itsekin, kiukuttelee jos joskus vaadin jotain, ja kylläolen eroa vakavasti miettinyt. Luulen, että meillä olisi helpompaa lasten kanssa keskenämme. Lapset eivät halua vaan eroa. Katsotaan miten kauan kestän.. Meillä lapset eivät ole kaikista helpoimmasta päästä. Ovat poikia molemmat, tappelevat paljon ja toinen perinyt isänsä hankalan luonteen, ja ehkä myös sen ADHD/ADD:n.
Tsemppiä AP:lle.
Itse olin tällainen isä 2-3 vuoden ajan. Työtaakka, omakotitaloprojekti, fyysinen sairaus, uusi vauva ja parisuhteen vaikeudet ajoivat totaaliseen uupumukseen, jota lääkitsin liialla alkolla.
Lopulta olin siinä tilanteessa, että elämääni mahtui vain työ/ura ja alkoholi, jonka avulla ”jaksoin” jotenkin viikosta toiseen. Olin äärimmäisen yksinäinen ja masentunut. Elin käytännössä yksin kotimme yläkerrassa fyysisesti sekä henkisesti. Sameissa ja syvissä vesissä olin enkä oikein edes muista noista vuosista juuri mitään.
Vyyhti lähti purkautumaan, kun suostuin myöntämään etten omin voimin selviä tilanteesta. Tämä oli todella vaikea rasti henkisesti. Minua tähän auttoi aito halu muuttua ja tilanteen kestämättömyys. Vaimo onneksi sieti ja auttoi kykyjensä mukaan pahimman yli. Eli käytännössä pyöritti perheen oman työnsä ohessa yksin. Konkreettisesti hän ei voinut auttaa minua, koska en apua suostunut ottamaan vastaan. Kun vihdoin ”nöyrryin” ottamaan ulkopuolista apua vastaan (terapia) ja kohtaamaan menneisyyden arvet (ulkoisen vahvuuden korostaminen, itselleen riittämättömyys, itsensä arvostaminen saavutusten perusteella, jne.) alkoi paraneminen. Kun sain oman pääkoppani jotenkin ojennukseen pystyimme aloittamaan pariterapian. Vuoden paranemisvaiheen jälkeen suhteemme voi nyt paremmin kuin koskaan. Olen itselleni armollisempi ja onnellisempi kuin koskaan. Olen myös lapsilleni läsnäoleva isä. Alkoholin jätin prosessissa kokonaan pois. Näin oli parasta kohdallani.
Eli toivoa on aina. Mutta oman kokemuksen perusteella onnistuminen vaatii aitoa halua parantua / muuttua ja sitä kautta 100% sitoutumista ja motivaatiota. Myös täydellinen rehellisyys ja avoimuus itselle ja kumppanille on perusedellytys onnistumiselle. Prosessi kohdata oman elämänsä ja parisuhteensa kipupisteet muutamissa kuukausissa on todella raskas. Tämä on kuitenkin mahdollista. Terapeutin roolia ei voi korostaa liikaa. Luottamuksen ja kemioiden pitää kohdata. Itse olin onnellisessa asemassa, että taloudelliset seikat eivät olleet rajoitteena vaan pystyin itse valitsemaan vapaasti parin kokeilun perusteella sopivan henkilön, koska maksoin prosessin itse.
Tsemppiä! Helppoa ei ole, mutta ei toivotonta, jos on vilpitön oma halua muuttua.
Sitä vaan sattuu, muille enempi kuin toisille
Otan osaa kaikkien tilanteeseen.
Suosittelen teille, että etsitte toisenne ja otatte toistenne lapsia hoitoon vuorotellen. Tämä on mahdollista myös muiden ydinperheläisten kanssa.
Kannattaa myös ottaa lastenhoitoapua esim. opiskelijoista, he voivat tulla edullisestikin. Jos asutte ilman miestä, saatte yksinhuoltajille tarkoitetun tuen, jolla voi jo ostaa itselleen aikaa pari tuntia viikossa.
Kaverimiestoiminnasta on mahdollista hakea lapsille miespuolista kaveria. Erilaiset yhteisöt saattavat tarjota ilmaisia tukihenkilöitä lastenhoitoon.
Jos rahaa on ylimääräistä, kannattaa ulkoistaa kotitöitä, koska näistä saa kotitalousvähennyksen.
Sori, mutta en oikeasti ymmärrä tällaisia aloituksia. Sinä kirjoitit, ettei sen näin pitänyt mennä. Kuinka niin? Tuskin se miehen riippuvuus on tullut lasten syntymän jälkeen. Kyllä sinä tiesit mihin olit ryhtymässä, jos teit lapsen( lapsia!) sellaisen miehen kanssa, joka ei pysty isyyteen kokonaisvaltaisesti.