Pitkältä sairaslomalta töihin
Hei!
Eli tilanteeni on se, että olen ollut vakavan masennuksen takia n. 5 vuotta pois töistä. Olin tosi huonossa kunnossa ja menetin muistini aika pahasti. Nyt töihin paluu tulee ajankohtaiseksi syksyllä, mutta häpeä on valtava. Pari ihmistä varsinkin ahdistaa töissä, koska en haluaisi jutella heidän kanssa mun elämästä, mutta tiedä että he juoruavat keskenään kun palaan töihin. Mua hävettää ja ahdistaa. Miten te muut olette selvinneet, jotka olette olleet tosi kauan pois töistä?
Enkä tarkoita mitään 6 kk vaan oikeasti pitkän ajan. Tai kertokaa miten tästä häpeästä selviää.
Kommentit (32)
Ei ole mitään hävettävää, ei yhtään mitään. Sovi työnantajan kanssa, että käyt työpaikalla vähintään kerran ennen töihinpaluuta vaikka kahvitauolla tai muuten vaan moikkaamassa, muuten ensimmäinen aamu on vielä vaikeampi. Sinun ei tarvitse jutella henkilökohtaisista asioistasi kenenkään kanssa, mutta tietysti on hyvä jos työkavereissa on joku luotettava, jolle voi kertoa tilanteesta ainakin pintapuolisesti.
Aloitathan osasairauspäivärahalla etkä kokoaikaisena?
Miksi yksikään työnantaja on suostunut tuohon? Sinut olisi saanut irtisanoa jo 3 vuotta sitten.
Ohhoh. Itse olisin potkinut sinut jo aikoja sitten töistä. Ettäs kehtaa mennä samaan paikkaan.
Tuskin kukaan muistaa 5 vuoden jälkeen.
Miks mua ei ole potkittu pois? Jaa-a. Olin loistava työssäni, ehkä sen takia. En tiedä.
Osa työkavereista on mun facebookkavereita, joten varmasti muistavat. Valitettavasti.
Tiedän, että asia ei kuulu muille, mutta menen aina ihan lukkoon kun tulee tilanne missä pitää selittää mitä on tehnyt ja alan sopertaa. Pitäö tosiaan käydä työpaikalla ennen sitä.
Kiitos :)
Ap
Ekat päivät on pahimpia, mutta iikon jälkeen homma on kuin et oliskaan ollut poissa. Usko tai älä, niin tiimikavereita on "valmennettu" paluuseesi tosin kertomattamiksi olit poissa. Olit henk. koht. syystä poissa ja voit sanoa että että syy oli henkilökohtainen etkä halua puhua siitä.
Ihan ensinnäkin: olen ylpeä sinusta. Tiedän tasan tarkkaan, miten paljon olet joutunut tekemään työtä selvitäksesi takaisin työelämään. Ole sinäkin ylpeä itsestäsi! Lisäksi olen iloinen puolestasi, että saat elämästä taas kiinni.
Et ole tilivelvollinen kenellekään. Jos joku juoruilee ja puhuu pahaa selkäsi takana, anna puhua. Jätä omaan arvoonsa. Jos työtoverisi vaikeuttavat työntekoasi (eivät puhu sinulle, pimittävät tietoa, aiheuttavat sinun mokaavan...) ole heti yhteydessä esimieheesi. Älä alistu huonoon kohteluun. Sille ei ole mitään aihetta eikä oikeutusta.
Et ole kenellekään mitään velkaa.
Jos työkaverisi ovat kivoja ihmisiä, he iloitsevat siitä, että palaat töihin. Jos he ovat inhottavia ihmisiä, he syyllistävät sinua. Älä anna sen lannistaa.
Keskity itseesi ja töihisi. Alku on aina vaikea, mutta ajan kanssa kaikki helpottuu.
Todella paljon tsemppiä ja etähalaus! <3
5 vuodessa ihmiset voivat muuttua. Voi olla että niille parille on iskenyt lyhyempi masennuskausi tai muu terveyshuoli.
Mitä häpeät? Se, ettet jaksanut? Masennus on yhtälailla sairaus kuin vaikkapa käsi on mennyt poikki. Silloin kun ei olla työkunnossa, ei töitä voi tehdä. Ahdistukseen on olemassa hallintakeinoja, mutta niihin olet todennäköisesti jo tutustunut sairauslomalla.
Miksi salailla? Miksi kannustatte salaamaan? Ohan kuin sairaus olisi joku salattsva ja häpeän asia. Kertoisin suoraan, jos joku kyselee poissaolosta.
Vaikka porukkaan mahtuu pari juoruilijaa, työpaikalla on varmasti heitäkin, jotka ovat iloisia paluustasi.
Sinuna etsisin uuden työpaikan. Aiheuttamasi turhautunut fiilis työpaikallasi heikentää kokonaistulosta enemmän, kuin yksittäinen loistava työpanoksesi.
Sairastuin synnytyksen jälkeiseen psykoottiseen masennukseen ja jäin äitiysloman päättyessä sairauslomalle ja siitä sitten palasin töihin työkokeilun kautta, kun lapsi oli 3½-vuotias. En pohtinut mitä työkaverit ajattelee ja pomokin meinasi, että tosi hyvin pääsin duuniin kiinni reilun 3 vuoden tauon jälkeen. Anteeksi, mutta en ymmärtänyt hävetä.
Eipäs oteta itseen jos häpeää. Se on hyvä homma, että jotkut ei hävennyt.
Kiitos tsempeistä. Tiedän, että pati työkaveria varmaan kaipaakin, mutta eristäydyin niin voimakkaasti, että ei ole tullut pidettyä yhteyttä. Mua ei ehkä haittaa, jos jotkut puhuu keskenään, mutta pelkään, että joku kysyy suoraan.
Sulle, joka sairastuit lapsen jälkeen? Kerroitko, että olet psykoottisen masennuksen takia ollut pois vai lapsen takia?
Ap
Miks viiden vuoden poissaoloa pitäis hävetä?? Voi vttu millasia ihmisiä täällä on, ootte varmaan niitä työpaikkanne kiusaajia.
Onhan ihmiset hoitovapaallakin kolme vuotta helposti. Eikä tarvi häpeillä kun ei ollu töissä.
Hienoa, että aloittaja oot taas työkykyinen! Tsemppiä ja onnea! Ei sun tarvi selitellä mitään, äkkiä se arki palaa eikä ketään ees kiinnosta enää.
Ja mitäkö häpeän? Sairasloman kestoa varmaan eniten. En sitäkään, että en jaksanut, mutta että meni näin kauan saada elämä kasaan. Se jostain syystä hävettää
Vierailija kirjoitti:
Eipäs oteta itseen jos häpeää. Se on hyvä homma, että jotkut ei hävennyt.
Kiitos tsempeistä. Tiedän, että pati työkaveria varmaan kaipaakin, mutta eristäydyin niin voimakkaasti, että ei ole tullut pidettyä yhteyttä. Mua ei ehkä haittaa, jos jotkut puhuu keskenään, mutta pelkään, että joku kysyy suoraan.Sulle, joka sairastuit lapsen jälkeen? Kerroitko, että olet psykoottisen masennuksen takia ollut pois vai lapsen takia?
Ap
Ei minulta syytä kysytty, enkä sitä kertonut, tiedossa oli, että tulin työkokeilun kautta takaisin töihin, ja se riitti.
Vierailija kirjoitti:
Eipäs oteta itseen jos häpeää. Se on hyvä homma, että jotkut ei hävennyt.
Kiitos tsempeistä. Tiedän, että pati työkaveria varmaan kaipaakin, mutta eristäydyin niin voimakkaasti, että ei ole tullut pidettyä yhteyttä. Mua ei ehkä haittaa, jos jotkut puhuu keskenään, mutta pelkään, että joku kysyy suoraan.Sulle, joka sairastuit lapsen jälkeen? Kerroitko, että olet psykoottisen masennuksen takia ollut pois vai lapsen takia?
Ap
Minä olin ennen sairaslomaa suoraan sanottuna sekaisin kuin seinäkello, eristäydyin muista, syöksähtelin vähän väliä piiloon itkemään enkä puhunut mitään jos ei ollut aivan pakko. Enkä pitänyt saikun aikana mitään yhteyttä työkavereihin, mutta niin vaan ottivat hyvin vastaan yli vuoden poissaolon jälkeen. Ihmisiä työpaikoillakin on, tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Ekat päivät on pahimpia, mutta iikon jälkeen homma on kuin et oliskaan ollut poissa. Usko tai älä, niin tiimikavereita on "valmennettu" paluuseesi tosin kertomattamiksi olit poissa. Olit henk. koht. syystä poissa ja voit sanoa että että syy oli henkilökohtainen etkä halua puhua siitä.
Tosissasiko luulet, että ne ei tiedä? Jos joku on 5 vuotta pois töistä eikä kerro syövästä tms., niin jokainen osaa laskea yksi + neljä.
Kenellekään ei kuulu se miksi olit poissa. Sano vaikka että olit äitiyslomalla ja sitten oli onnettomuus, josta et halua puhua...