Lue keskustelun säännöt.
Kuuntelin Uuvuksissa-kirjaa ja tajusin, että mulla on kaikki työuupumuksen varhaiset merkit
08.07.2019 |
Mulla on ollut syksystä alkaen vaihtelevasti työstressiä. Nukun kuitenkin ihan hyvin, harrastan liikuntaa ja jaksan nähdä kavereita. Töiden ulkopuolella fiilis on ihan hyvä suurimman osan ajasta, ja töissäkin on pääasiassa ihan ok-mukavaa.
Musta on kuitenkin tullut TODELLA ärsytysherkkä. Ahdistuksen laukaisee niin epämiellyttävä sähköpostiviesti kuin tunne siitä, että en ehdi tehdä jotain deadlineen mennessä. Pahinta on, jos teen vaikka ihan pienenkin mokan. Sydän tuntuu pomppaavan kurkkuun, alan hikoilla, en pysty keskittymään, maha menee sekaisin. Ja näitä tilanteita on alkanut olla koko ajan enemmän. Kevätaikaan mulle kävi pari kertaa niin, että sain itkukohtauksen töissä ja mun piti mennä vessaan rauhoittumaan. Kukaan ei nähnyt.
Aamulla ahdistaa usein lähteä töihin.
Työstä on pikkuhiljaa alkanut tulla suorittamista. Teen luovaa työtä, mutta luovuus on kateissa. Rutiinihommiinkin menee tuplasti aikaa, kun en saa päätöksiä tehtyä. Keskittyminen katkeilee jatkuvasti ja unohtelen asioita. Tuntuu, etten hallitse tätä kaikkea. Haaveilen jatkuvasti työpaikan vaihtamisesta.
Iltaisin en usein jaksa tehdä mitään. Kun olen selvinnyt töistä ja treeneistä, en jaksa siivota enkä tehdä mitään muutakaan järkevää kotona.
Meidän työpaikalla oli viime kesänä yt-neuvottelut ja vaikka sainkin jäädä, ahdistus jäi elämään. Pelkään, ettei mun työpanos riitä. Kiire on koko ajan lisääntynyt ja mun työhön kuuluu koko ajan vähemmän niitä tehtäviä, joita arvostan ja joista saan tyydytystä.
Lopetin terapian loppukeväästä, kun Kela-tuki päättyi. Oon vuosia sitten jo kerran sairastunut ja toipunut työuupumuksesta ja masennuksesta. En haluaisi enää samaan pisteeseen. Nyt selviän arjestani vielä ihan hyvin, mutta tiedän, että tämä pahenee jos jatkan näin.
Kuuntelin Uuvuksissa-kirjaa, joka käsittelee burn outia, ja tajusin, että mulla on jokainen uupumuksen varhaisista oireista, jotka kirjassa esitellään. Se pysäytti.
Olen kuitenkin töissä alalla, jossa tilanne on yleisesti epävarma, enkä usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Työtarjouksia ja vakaita tulevaisuudennäkymiä ei ole oikein missään. En kuitenkaan voi oikein lähteä opiskelemaankaan: se on monen vuoden tie, lisäksi meillä on suht tuore omistusasunto, ja laina pitää jotenkin maksaa.
Tiedän että mulla on objektiivisesti katsottuna asiat "ihan hyvin", kun on työ ja asunto. Piti vain saada jakaa tämä jonnekin. Tunnen olevani umpikujassa ja kaikki vaihtoehdot tuntuu yhtä huonoilta.
Kommentit (25)
Kuten itsekin sanoit, työpaikan vaihtaminen ei varmaan ratkaisisi mitään.
Sun pitää ottaa esimiehesi kanssa tämä puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se jotain uupumuksesta kertoo, jos ei jaksa lukea.
Ja tämähän se pointti olikin : -D
Ei vaan, tykkään kyllä kuunnella äänikirjoja lenkillä ja työmatkoilla, se rauhoittaa.
Mutta nyt kun sanot, niin en ole jaksanut lukea kirjoja viime aikoina. Yleensä olen tykännyt lukea jatkuvasti jotain. Mutta nyt ei riitä keskittyminen edes yhden kappaleen lukemiseen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuten itsekin sanoit, työpaikan vaihtaminen ei varmaan ratkaisisi mitään.
Sun pitää ottaa esimiehesi kanssa tämä puheeksi.
Niinpä kai. Mutta ei hänkään pysty oikein mitään tekemään. Ei ole ketään, joka tekisi mitään puolestani, kevennyksiä ei siis ole luvassa. Pitää joko tyytyä tähän tai vaihtaa työpaikkaa.
Ja kyllä, olen tehnyt vuosia töitä sen kanssa, etten olisi niin hirveän vaativa itseäni kohtaan. Mutta tässä on paljon muutakin. Ihan puhtaasti työnkuvani on muuttunut paljon, enkä tee enää läheskään niin paljon asioita joista nautin.
ap
Nyt kun olet tämän hoksannut, seuraava askel on miettiä, mitä seuraavaksi. Yhteys esimieheen ja työterveyteen niin kauan kun toimintakykyä on vielä jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun olet tämän hoksannut, seuraava askel on miettiä, mitä seuraavaksi. Yhteys esimieheen ja työterveyteen niin kauan kun toimintakykyä on vielä jäljellä.
Joo, olet oikeassa. Otan tänään työterveyteen yhteyttä. Ei ole normaalia, että taas aamulla töihin lähtiessäni sydäntä alkoi tykyttää ja ahdistaa, ja tunnen taas, että pää on ihan jumisas enkä saa mitään aikaiseksi.
Kummasti sitä vähättelee henkisiä oireita, kun kroppa ei ole kerran vielä mennyt "rikki". Todella pitkälle pystyy hämäämään itseään siinä, että eihän tässä mitään ongelmaa, kun kerran saan unta yöllä ja jaksan käydä lenkillä. Vaikka ahdistus on välillä melkein lamaannuttavaa.
Mutta eikös moni työuupunut ja masentunut toivokin, että tulisi vaikkapa joku paha influenssa tai jalka murtuisi tms, että pääsisi sen "varjolla" sairaslomalle. Pitää oppia ottamaan henkiset oireet ihan yhtä vakavasti ja mieluummin mennä liian pienellä kuin liian suurella kynnyksellä hoidattamaan itseään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kaikkien pitäisi jäädä saikulle kun väsyttää.Joku muu tekee ne omatkin hommat sitten
Mulla sama juttu, työskentelen alalla jossa pitkät työpäivat on tavallisia ja työt seuraa kotia. Usein purskahdin illalla itkuun työtaakan uuvuttamana, töitä vaan niin paljon että mahdoton saada kaikki tehtyä työajalla. Nostin asian esiin työpaikalla ja esimiehen vastaus oli että työtaakka nyt on vaan hoidettava oli se mikä tahansa. Nyt olen hakemassa juuri uutta työpaikkaa ja just kieltäydyin suht hyväpalkkaisesta hommasta, koska haastattelun perusteella sai sellaisen vaikutelma että myös tässä yhtiössä olisi sama peli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo kaikkien pitäisi jäädä saikulle kun väsyttää.Joku muu tekee ne omatkin hommat sitten
Moi trolli:)
Sun viestisi on huvittava monesta syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että en koe edes olevani väsynyt töissä, enkä ole ollut elämässäni päivääkään sairaslomalla uupumuksen takia. Enkä muuten ole nytkään menossa hakemaan saikkua, kun en koe sitä tarvitsevani.
Mutta kalliimmaksi kaikista tulevat ne, jotka eivät hoida itseään ja sitten jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle. Uupumuksella ja masennuksella on nimittäin tapana uusia. Ne muutamat saikkupäivät tai viikot kannattaa mieluummin käyttää heti alta pois eikä joskus myöhemmin.
ap
Jos olet jo uupunut, menee aikaa, että palaudut, mutta muuten tämän artikkelin jutuista voisi olla näkökulmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama juttu, työskentelen alalla jossa pitkät työpäivat on tavallisia ja työt seuraa kotia. Usein purskahdin illalla itkuun työtaakan uuvuttamana, töitä vaan niin paljon että mahdoton saada kaikki tehtyä työajalla. Nostin asian esiin työpaikalla ja esimiehen vastaus oli että työtaakka nyt on vaan hoidettava oli se mikä tahansa. Nyt olen hakemassa juuri uutta työpaikkaa ja just kieltäydyin suht hyväpalkkaisesta hommasta, koska haastattelun perusteella sai sellaisen vaikutelma että myös tässä yhtiössä olisi sama peli.
Ei sen todellakaan noin pitäisi mennä. Juuri tuo "on se vaan nyt väkisin hoidettava" on niin käsittämätön reaktio.
Meilläkin viime kesän yt:iden jälkeen pari kollegaani lähti ja oma työmäärä kasvoi vähintään 30%, kun aiemminkin olin kiireinen. Ei se vaan toimi niin, että yhtäkkiä sopeudun ja alan tehdä 130%. Jaksamisella on rajat.
Nykyään nousee karvat pystyyn, jos näen työpaikkailmoituksessa sanat "multitasking", "taitava pitämään monet langat käsissään", "sopeutuu jatkuvaan muutokseen". Nämä on arvokkaita taitoja työelämässä, mutta pitää todella huolellisesti selvittää, ettei sillä vain piilotella sitä, että työt on jaettu huonosti.
ap
Teen matalapalkkatyötä, joka on kuitenkin hyvin stressaavaa ja kuormittavaa. Vaikuttaa uniin ja olen jatkuvasti stressivireessä.
Koen, että olen stressaantunut, jaksan vapaalla tehdä jonkin verran jotain keskittymistä vaativaa. En ole vielä siinä pisteessä, että olisin todella ärtyinen tai itkuinen. Mutta ärtyisyys välillä kolkuttelee. Välillä saan jotain luettua, sitten taas pitkään aikaan en. Yleisesti lukeminen ja vaikka musiikin kuuntelu tekevät hyvää. Harrastan liikuntaa myös. Liikunan harrastaminen on jatkuvaa taistelua itseni kanssa siitä, millaisia suorituksia minun pitäisi tehdä. Pahin vihollinen olen siis minä, saatan vaikka juosta xx-pituisen lenkin, mutta olla hyvin tyytymätön, koska en juossut tarpeeksi pitkää lenkkiä. Olen yrittänyt saada kuitenkin liikkumista enemmän siihen suuntaan, että tärkeintä olisi tehty treeni eikä pakkomielteisesti treenisuoritus.
Huomaan, että stressaus vaikuttaa tunne-elämääni. En välttämättä pysty eläytymään enää asioihin, joista saan iloa vaikka silloin, kun loma-aikoina olen rauhoittunut ja jaksan taas keskittyä asioihin. Se on hurjaa huomata. Eli oma kokeminen on vähän kuin puolivaloilla, en pysty nauttimaan elokuvasta tai konsertista.
En oikein tiedä, mikä auttaisi, olen myös itse kova stressaaja- ja suorittajaluonne, joten jotenkin myös itse rakennan tätä henkistä vankilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykytys ei ole henkinen vaan jo ihan fyysinen oire. Pelkästään sen takia pitää mennä työterveyteen.
Et kai ota töitä kotiin, ethän lue työsähköpostia kotona, ethän tee ylipitkää päivä omasta aloitteestasi. Aseta itsellesi selkeät rajat ja pidä niistä kiinni.
Harmi että koet että asuntolaina on taakka, olisiko sinulle parempi asua vaatimattomasti, että olisi turvallisuuden tunne, että selviää vaikka menisi työkin alta.
Vaikuttaako ap yleisfiilikseesi myös epävarmuus tulevaisuudesta? Olisiko sinun mahdollista säästää vähän puskuria ja sitten alkaa valkata työtä, joka olisi ehkä osa-aikainen tai jollakin tavalla kevyempi? Ymmärtäisin, että tilanteessasi myös tuo yleinen epävarmuus on yksi kuormittava tekijä ja sitä ei välttämättä terapialla paranneta.
Minulla on myös asuntolaina, mutta olen myös laskeskellut sitä, että jos välillä teen vähemmän töitä, pärjäisin silti ja se voisi olla hyvä jaksamiselleni.
12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tykytys ei ole henkinen vaan jo ihan fyysinen oire. Pelkästään sen takia pitää mennä työterveyteen.
Et kai ota töitä kotiin, ethän lue työsähköpostia kotona, ethän tee ylipitkää päivä omasta aloitteestasi. Aseta itsellesi selkeät rajat ja pidä niistä kiinni.Harmi että koet että asuntolaina on taakka, olisiko sinulle parempi asua vaatimattomasti, että olisi turvallisuuden tunne, että selviää vaikka menisi työkin alta.
En ota enää töitä kotiin enkä mieti niitä illalla sängyssä. Siinä olen kehittynyt paljon. Esim. poistin sähköpostisovelluksen puhelimesta, niin en pääse helposti siihen käsiksi.
Kyllä tuo asuntohomma kieltämättä arvelutti aika paljon. Kummassakin puolensa. Toisaalta ahdisti myös olla vuokralla, me asuttiin ylihintaisessa, huonokuntoisessa kämpässä (sitä ei siis meille todellakaan kaupattu sellaisena). Vuokra nousi tasaisesti koko ajan, ja meidän vuokranantajaan ei ikinä saanut yhteyttä, jos tuli jotain ongelmaa.
Nykyinen asunto oli todella onnekas löytö, vaikka itse sanonkin, vastaavien asuntojen keskimääräinen myyntiaika on 4 vuorokautta. Olen luottavainen, että tämänkin saa myytyä, jos tarve tulee. Selviäisin lainaerästä myös osa-aikaisen palkalla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaako ap yleisfiilikseesi myös epävarmuus tulevaisuudesta? Olisiko sinun mahdollista säästää vähän puskuria ja sitten alkaa valkata työtä, joka olisi ehkä osa-aikainen tai jollakin tavalla kevyempi? Ymmärtäisin, että tilanteessasi myös tuo yleinen epävarmuus on yksi kuormittava tekijä ja sitä ei välttämättä terapialla paranneta.
Minulla on myös asuntolaina, mutta olen myös laskeskellut sitä, että jos välillä teen vähemmän töitä, pärjäisin silti ja se voisi olla hyvä jaksamiselleni.
12
Kyllä vaikuttaa yleinen epävarmuus ja yleinen kyyninen ilmapiiri, kun tietää, että työ voi mennä alta koska vain.
Olen käynyt terapiassa aiemmin ja siellä on paljon käsitelty vaativuutta, itsetunto-ongelmia yms. Mutta tuo epävarma tulevaisuus on niin kaikenkattava ilmiö, että asenteen muuttamisella ei sitä ratkaista. Vaikka uskon kyllä, että esim. mindfulnessilla ja arvotyöskentelyllä oppii hallitsemaan paremmin myös tulevaisuusahdistusta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Teen matalapalkkatyötä, joka on kuitenkin hyvin stressaavaa ja kuormittavaa. Vaikuttaa uniin ja olen jatkuvasti stressivireessä.
Koen, että olen stressaantunut, jaksan vapaalla tehdä jonkin verran jotain keskittymistä vaativaa. En ole vielä siinä pisteessä, että olisin todella ärtyinen tai itkuinen. Mutta ärtyisyys välillä kolkuttelee. Välillä saan jotain luettua, sitten taas pitkään aikaan en. Yleisesti lukeminen ja vaikka musiikin kuuntelu tekevät hyvää. Harrastan liikuntaa myös. Liikunan harrastaminen on jatkuvaa taistelua itseni kanssa siitä, millaisia suorituksia minun pitäisi tehdä. Pahin vihollinen olen siis minä, saatan vaikka juosta xx-pituisen lenkin, mutta olla hyvin tyytymätön, koska en juossut tarpeeksi pitkää lenkkiä. Olen yrittänyt saada kuitenkin liikkumista enemmän siihen suuntaan, että tärkeintä olisi tehty treeni eikä pakkomielteisesti treenisuoritus.
Huomaan, että stressaus vaikuttaa tunne-elämääni. En välttämättä pysty eläytymään enää asioihin, joista saan iloa vaikka silloin, kun loma-aikoina olen rauhoittunut ja jaksan taas keskittyä asioihin. Se on hurjaa huomata. Eli oma kokeminen on vähän kuin puolivaloilla, en pysty nauttimaan elokuvasta tai konsertista.
En oikein tiedä, mikä auttaisi, olen myös itse kova stressaaja- ja suorittajaluonne, joten jotenkin myös itse rakennan tätä henkistä vankilaa.
Samastun tähän kaikkeen tosi vahvasti. Pärjäilen päivästä toiseen ja elämä on ihan ok, mutta tavallaan en näe kaikkia värejä enää yhtä kirkkaasti. Arki tuntuu suorittamiselta, eikä esim. lomamatka irrottanut siitä tunteesta.
Tarvitsisin elämääni jotain sellaista, mistä puhtaasti nautin. Jotain luovia projekteja, joista saisi voimaa. Mutta kun suurin osa arjesta menee tympeän oloisissa työtehtävissä ja keskittyminen prakailee, ei ole energiaa. Ja se surettaa. Olisi vaikka kuinka monta ideaa, joita haluaisin toteuttaa, mutta en vain jaksa. Ja lopulta ne ideatkin latistuu omassa mielessä, kun väsyneenä mikään ei kiinnosta.
Sain muuten jo tälle päivälle ajan työterveyslääkärille. Toivottavasti osaan vielä selittää tämän oloni hänelle...
ap
Työterveyslääkäri oli tosi mukava. Hän painotti puhumaan esimiehelle, että saadaan työnkuvaa muutettua. Hän kannusti myös välillä tekemään jotain vähän huonommin, kasin arvoisesti. Ja kiitteli kun tulin juttelemaan ennen kuin on paha uupumia päällä.
Saatan silti päätyä lopulta väittämään työpaikkaa, mutta kannattaa silti yrittää ensin muokata tätä nykyistä työnkuvaa. Vaihtaminenkin on iso stressi eikä ole mitään takuuta, että muualla on paremmin.
Ap
hyvä kun kävit :)
opettelet nyt samalla omia rajoja. käytä tilaisuus hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Työterveyslääkäri oli tosi mukava. Hän painotti puhumaan esimiehelle, että saadaan työnkuvaa muutettua. Hän kannusti myös välillä tekemään jotain vähän huonommin, kasin arvoisesti. Ja kiitteli kun tulin juttelemaan ennen kuin on paha uupumia päällä.
Saatan silti päätyä lopulta väittämään työpaikkaa, mutta kannattaa silti yrittää ensin muokata tätä nykyistä työnkuvaa. Vaihtaminenkin on iso stressi eikä ole mitään takuuta, että muualla on paremmin.
Ap
Aika vaikeaa on vaihtaa työpaikassasi kaikkea. Et sanojesi mukaan pidä työtehtävistä, työtahdista, toimialan epävarmuudesta etkä kyynisestä ilmapiiristä. Ehkä meidän on vain hyväksyttävä, että tämä työpaikka (ja ehkä toimiala) eivät ole sinulle oikeita paikkoja.
Sinuna painottaisin omaa hyvinvointiasi ja katsoisin tätä asiaa laajemmin. Aina ei tarvitse lähteä opiskelemaan, vaikka haluaisi tehdä isonkin uramuutoksen. Itsekin tein ensimmäiset viisi vuotta hommia, jotka eivät (hiukan eri syistä kuin sinulla) olleet sopivia itselleni, mutta niin vain oma paras paikkani työelämässä löytyi.
Kyllä se jotain uupumuksesta kertoo, jos ei jaksa lukea.