Kuuntelin Uuvuksissa-kirjaa ja tajusin, että mulla on kaikki työuupumuksen varhaiset merkit

Mulla on ollut syksystä alkaen vaihtelevasti työstressiä. Nukun kuitenkin ihan hyvin, harrastan liikuntaa ja jaksan nähdä kavereita. Töiden ulkopuolella fiilis on ihan hyvä suurimman osan ajasta, ja töissäkin on pääasiassa ihan ok-mukavaa.

Musta on kuitenkin tullut TODELLA ärsytysherkkä. Ahdistuksen laukaisee niin epämiellyttävä sähköpostiviesti kuin tunne siitä, että en ehdi tehdä jotain deadlineen mennessä. Pahinta on, jos teen vaikka ihan pienenkin mokan. Sydän tuntuu pomppaavan kurkkuun, alan hikoilla, en pysty keskittymään, maha menee sekaisin. Ja näitä tilanteita on alkanut olla koko ajan enemmän. Kevätaikaan mulle kävi pari kertaa niin, että sain itkukohtauksen töissä ja mun piti mennä vessaan rauhoittumaan. Kukaan ei nähnyt.
Aamulla ahdistaa usein lähteä töihin.

Työstä on pikkuhiljaa alkanut tulla suorittamista. Teen luovaa työtä, mutta luovuus on kateissa. Rutiinihommiinkin menee tuplasti aikaa, kun en saa päätöksiä tehtyä. Keskittyminen katkeilee jatkuvasti ja unohtelen asioita. Tuntuu, etten hallitse tätä kaikkea. Haaveilen jatkuvasti työpaikan vaihtamisesta.

Iltaisin en usein jaksa tehdä mitään. Kun olen selvinnyt töistä ja treeneistä, en jaksa siivota enkä tehdä mitään muutakaan järkevää kotona.

Meidän työpaikalla oli viime kesänä yt-neuvottelut ja vaikka sainkin jäädä, ahdistus jäi elämään. Pelkään, ettei mun työpanos riitä. Kiire on koko ajan lisääntynyt ja mun työhön kuuluu koko ajan vähemmän niitä tehtäviä, joita arvostan ja joista saan tyydytystä.

Lopetin terapian loppukeväästä, kun Kela-tuki päättyi. Oon vuosia sitten jo kerran sairastunut ja toipunut työuupumuksesta ja masennuksesta. En haluaisi enää samaan pisteeseen. Nyt selviän arjestani vielä ihan hyvin, mutta tiedän, että tämä pahenee jos jatkan näin.

Kuuntelin Uuvuksissa-kirjaa, joka käsittelee burn outia, ja tajusin, että mulla on jokainen uupumuksen varhaisista oireista, jotka kirjassa esitellään. Se pysäytti.

Olen kuitenkin töissä alalla, jossa tilanne on yleisesti epävarma, enkä usko, että ruoho on sen vihreämpää aidan toisella puolella. Työtarjouksia ja vakaita tulevaisuudennäkymiä ei ole oikein missään. En kuitenkaan voi oikein lähteä opiskelemaankaan: se on monen vuoden tie, lisäksi meillä on suht tuore omistusasunto, ja laina pitää jotenkin maksaa.

Tiedän että mulla on objektiivisesti katsottuna asiat "ihan hyvin", kun on työ ja asunto. Piti vain saada jakaa tämä jonnekin. Tunnen olevani umpikujassa ja kaikki vaihtoehdot tuntuu yhtä huonoilta.