Jos henkilö kertoo sinulle olevansa muunsukupuolinen, miten tulkitset tämän?
Henkilö ilmentää persoonassaan hyvin vähän maskuliinisuutta tai feminiinisyyttä.
Henkilö kuvittelee olevansa precious lumihiutale, ja haluaa näin huomiota.
Henkilö kuvittelee omaavansa geneettisen epämuodostuman, jossa kromosomit on vinksallaan, mutta ei ole vaivautunut käymään tutkituttamassa asiaa.
Kommentit (78)
Tulkitsisin, että hänellä heittää kuupassa ja kovaa.
Ajattelisin että jos on vuosikymmeniä dumpattu lääkkeitä ja kemikaaleja luontoon onko se ihmekään jos se alkaa sekottaa ihmisten hormoneja. Varmasti kasvava ilmiö.
Koko muunsukupuolisuus on ihan hölynpölyä. Sukupuolia on kaksi ja sillä hyvä. Korvien välissä sitä voi olla mitä vaan, vaikka koira, mutta sukupuoli on biologinen fakta.
Minä olen ollut tilanteessa, jossa lapsuuden kaveri kertoi minulle olevansa muunsukupuolinen. Olin neutraali ja kyselin asiasta. Lopetin kyselyn kun huomasin, että kysymykseni laittoivat kaverini noloon asemaan, sillä kysymykseni osoittivat, että muunsukupuolisuus on pelkkää huuhaata.
Kaverini siis haluaa muuttaa sosiaaliturvatunnuksensa ja leikata rintansa pois. Meikkiä hän ei käytä ja vaatteet ovat sellaiset 'sukupuolettomat'
Kysyin, että miksi se on tärkeää saada vaihdettua sosiaaliturvatunnus sukupuolettomaksi. Kuulemma siksi kun ei halua että ihmiset määrittelevät sukupuolen mukaan, kun ei tunne olevansa mies tai nainen... Totesin tähän, että sittenhän vasta ihmiset sitä pohtivat, ja arvuuttelevat kun on joku neutraali sotu..
Toinen asia oli, että ei halua ottaa hormoneja (niitähän tulisi miehen ääni ja karvoja, mutta hän on sukupuoleton, eli se ei käy) myöskään ei halua sukuelinkirurgiaa, eli penistä, koska on sukupuoleton. Noh, hänellä on naisen sukupuolielimet sitten... Eli miten on sukupuoleton.. lisäksi nimeään ei halua vaihtaa...
Totesin hänelle, että en ymmärrä miksi haluaa sukupuolineutraalin sotun ja miksi haluaa tuoda asiaa esille. Ihmiset kuitenkin hänet tavatessaan näkevät rinnattoman naisen ja kuulevat naisen äänen... Kysyin että miksi se sotu pitää muuttaa, kun kuitenkin saa pukeutua miten vaan haluaa. Ja nimenomaan tuo tuollainen käytös ja pukeutuminen nimenomaan saa ihmiset pohtimaan sitä sukupuolta. Tämä kaveri tarvitsisi mielestäni apua, ei leikkausta <3
Kerroin että en tule koskaan ymmärtämään mutta en aio häntä silti hylätä
Vielä haluaisin lisätä (minä joka kerroin ystävästäni, joka jonottaa rintojen poistoon)
Mielestäni on kamalaa, että valtio mahdollisesti maksaa ja toteuttaa 25 vuotiaan naisen rintojen poiston... Se on lopullista. Päätös asiasta pitäisi tulla kuulemma 3 kk sisään.
Biologisesti on kaksi sukupuolta XX ja XY ja muut kronosomistot ovat kehityshäiriöitä. Sillä, miksi joku itsensä kokee, ei ole minulle eikä muille ihmisille mitään merkitystä. Biologisen sukupuolen mukaan kuitenkin mennään vessaan ja uimahallin sekä armeijaan. Myös lisääntyminen menee kromosomiston mukaan. Vammaisten ja kromosomihäiriöisten tai psyykkisesti häiriintyneiden ei pitäisi lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vielä haluaisin lisätä (minä joka kerroin ystävästäni, joka jonottaa rintojen poistoon)
Mielestäni on kamalaa, että valtio mahdollisesti maksaa ja toteuttaa 25 vuotiaan naisen rintojen poiston... Se on lopullista. Päätös asiasta pitäisi tulla kuulemma 3 kk sisään.
Menee nyt ohi aiheen, mutta olen ja koen olevani nainen, mutta jos rintojen poisto olisi edes jossain määrin helppo operaatio, niin poistattaisin nuo turhat lärpäkkeet. Ovat turhat ja hankalat. En ymmärrä mikä siinä nyt on niin kamalaa jos nyt vaikkapa 25-vuotias haluaisi rintansa pois.
Vierailija kirjoitti:
Tulkitsen hänet identiteettiongelmaiseksi, taustalla huonoa itsetuntoa
T.feministi
Itse tulkitsisin samoin. Lisäksi jos ko. henkilö on biologisesti nainen, arvelisin hänellä olevan paljon sisäistettyä misogyniaa, siis halveksuntaa naiseutta kohtaan. Taustalla mahdollisesti uskonnollinen ja ankara kasvatus, kiusattuna olemista, seksuaalista kaltoinkohtelua, syömishäiriöitä jne.
T: Toinen feministi
Niin, eri asia jos ne rinnat ovat turhat ja hankalat, ymmärrän täysin jos haluaa poistaa/pienentää rintoja jos niistä on jotain fyysistä haittaa tms.
Kaverini kuitenkin mielestäni kamppailee jonkinlaisen henkisen ongelman kanssa, haluaa rinnat pois koska ei koe olevansa nainen ? Mietin että mikäli toipuu tästä mielenhäiriöstä ja haluaa vaikkapa joskus lapsia ja haluaisi kokea imetyksen? Tai myöhemmin ymmärtää että on nainen ja katuu operaatiota?
Muutenkin mielestäni pitäisi olla joku raja siinä, mitä valtio maksaa. Ei valtio maksa minulle silikoneja koska haluan isommat rinnat. Miksi sitten poisto ilman terveydellistä haittaa on ilmainen, koska tuntee olevansa muunsukupuolinen? Koska se tuottaa kärsimystä? Joku jolla on mielestään rumat rinnat tai vaikkapa ruma nenä, kärsii asiasta yhtälailla, eikä valtio silti maksa.
Anteeksi, offtopic.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentyisin aika lailla, koska asia ei kuulu minulle lainkaan. En minäkään kerro, että olen perushetero enkä ole koskaan edes harkinnut muunlaista kuin nykyinen parisuhteeni. Mitä se kenellekään kuuluu vai onko sen kertojan erityistarkoituksena tulla omasta mielestään loukatuksi?
Onko seksuaalinen suuntautumisesi sukupuoli?
Ei sellaista ole. Jollei ole virheestä kysymys. Joka korjataan leikkauksella.
Että henkilö ei ole yksiselitteisesti mies eikä nainen (vaikka kenties näyttäisi jommalta kummalta).
Mitä muuta tuon pitäisi tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut tilanteessa, jossa lapsuuden kaveri kertoi minulle olevansa muunsukupuolinen. Olin neutraali ja kyselin asiasta. Lopetin kyselyn kun huomasin, että kysymykseni laittoivat kaverini noloon asemaan, sillä kysymykseni osoittivat, että muunsukupuolisuus on pelkkää huuhaata.
Kaverini siis haluaa muuttaa sosiaaliturvatunnuksensa ja leikata rintansa pois. Meikkiä hän ei käytä ja vaatteet ovat sellaiset 'sukupuolettomat'
Kysyin, että miksi se on tärkeää saada vaihdettua sosiaaliturvatunnus sukupuolettomaksi. Kuulemma siksi kun ei halua että ihmiset määrittelevät sukupuolen mukaan, kun ei tunne olevansa mies tai nainen... Totesin tähän, että sittenhän vasta ihmiset sitä pohtivat, ja arvuuttelevat kun on joku neutraali sotu..
Toinen asia oli, että ei halua ottaa hormoneja (niitähän tulisi miehen ääni ja karvoja, mutta hän on sukupuoleton, eli se ei käy) myöskään ei halua sukuelinkirurgiaa, eli penistä, koska on sukupuoleton. Noh, hänellä on naisen sukupuolielimet sitten... Eli miten on sukupuoleton.. lisäksi nimeään ei halua vaihtaa...
Totesin hänelle, että en ymmärrä miksi haluaa sukupuolineutraalin sotun ja miksi haluaa tuoda asiaa esille. Ihmiset kuitenkin hänet tavatessaan näkevät rinnattoman naisen ja kuulevat naisen äänen... Kysyin että miksi se sotu pitää muuttaa, kun kuitenkin saa pukeutua miten vaan haluaa. Ja nimenomaan tuo tuollainen käytös ja pukeutuminen nimenomaan saa ihmiset pohtimaan sitä sukupuolta. Tämä kaveri tarvitsisi mielestäni apua, ei leikkausta <3
Kerroin että en tule koskaan ymmärtämään mutta en aio häntä silti hylätä
Tuosta määrittelystä ja "sukupuolettamisesta". Väittäisin, että kaikki tekevät sitä joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Esimerkiksi jos kuljen pimeällä kadulla ja näen ihmishahmon lähestyvän minua, todellakin pyrin "määrittelemään" hänet. Taatusti siinä tilanteessa miettisin, onko lähestyvä hahmo nainen vai mies. Näin siksi, koska naisihmisenä pidän tuntemattomia miehiä suurempana uhkana kuin tuntemattomia naisia.
Mulla on kaveri joka on "muunsukupuolinen" hän vihaa tuota termiä ja hän on siis mies ja tuntee olevana "mies" ei koe siis minkäänlaista kehodysforiaa ym.
Hän on hyvin naisellinen, meikkaa, käyttää naisten vaatteita esim neuleita paitoja, farkkuja jne. Ei mekkoja sentään.
Hän näyttää ihan naiselta ja kun asia tulee ilmi että hänen nimensä onkin vaikka nyt "Timo" niin alkaa ihmiset utelemaan aivan älyttömästi kaikesta..
Tottakai se on ymmerrettävää eikä kaverini siitä mitenkään loukkaannu, mutta on tuo välillä aika kuluttavaa. Tämä "Timo" kuvailee identiteettiään muunsukupuoliseksi koska ei ulkoisesti sovellu miehen eikä naisen "rooliin" mutta ihan "mies" kumminkin on.
On mulla myös transsukupuolinen tuttu, mutta se on ihan eri juttu kuin muunsukupuolisuus ja tuolla ei ole mitään tekemistä minkään roolien tai pukeutumisen kanssa.

Ystäväsi "Timo" taitaa olla enemmänkin "gender non-conforming" (henkilö, joka ei noudata perinteisiä sukupuolirooleja, ei sopeudu niihin tai hylkää ne) kuin muunsukupuolinen. Olisipa tällaisia "Timoja" enemmänkin!
Vierailija kirjoitti:
Hämmentyisin aika lailla, koska asia ei kuulu minulle lainkaan. En minäkään kerro, että olen perushetero enkä ole koskaan edes harkinnut muunlaista kuin nykyinen parisuhteeni. Mitä se kenellekään kuuluu vai onko sen kertojan erityistarkoituksena tulla omasta mielestään loukatuksi?
Miksi erikseen kertoakaan jotain, mitä pidetään automaattisesti oletuksena?
Jos kuitenkin jostain syystä haluaisit mainita heteroudestasi tai puhua heterojuttuja (mistä pidät vastakkaisessa sukupuolessa tmv.), kukaan tuskin pillastuisi asiasta. Kukaan ei moittisi sinua siitä, että haluat tuoda suuntautumisesi julki, eikä väittäisi että sinä teet asiasta numeron. Et ehkä näe syytä mainostaa suuntautumistasi, mutta voit huoletta tuoda sen esiin, jos se tulee keskustelussa mieleen, ja kukaan ei ajattele siitä mitään erikoista. Et varmaankaan pidä heterouttasi minään salaisuutena, josta pitää olla hissukseen, jottei kukaan kiinnittäisi asiaan huomiota. Sen sijaan, jos et olisi hetero mutta puhuisit suuntautumisestasi samaan tapaan kuin keskimääräinen hetero, niin sellaisetkin jotka väittävät, ettei heillä ole suuntautumistasi vastaan mitään, saattavat pahastua siitä, että paljastit suuntautumisesi.
Hetero voi jopa aloittaa kokonaisen keskustelun liittyen suuntautumiseensa (esim. suhdehistorian läpi käyminen), eikä kukaan ajattele siitä kummoista, mutta ei-heterona se sama käytös tulkittaisiin helposti mainostamiseksi, uniikkilumihiutaleudeksi tms. Ja tämä omassa mielessä numeron tekeminen laitetaan sitten näiden ei-heteroiden syyksi, että he muka tekevät asiasta numeron, vaikka todellisuudessa yleensä se on kuulija, joka niin tekee.
(Offtopic, koska keskustelu ei liittynyt seksuaaliseen suuntautumiseen.)
Ihan kuule niin kuin se mulle juuri esitettiin, kuulossa ei ole vikaa.
Eikä tässä ihmisessäkään. Sinusta en menisi vannomaan.
En ymmärrä miksi kommentti 45 saa alapeikkuja?
Suosittelisin katsomaan dokumentteja kuinka esim. ehkäisyhormonit jotka lopulta kulkeutuvat vesistöön vaikuttavat, kuinka muoveissa käytettävät kemikaalit vaikuttavat esim spermaan, saasteet, lääkkeiden jäämät jne jne. Jos ympäristössä on paljon saasteita, on myös kehitysmuutoksia, eikö ihmiset ole sen vertaa uutisia tai mediaa seuranneet? Osalla korvien välissä, osalla hormonit sekaisin. En usko et on luonnollista että jonkun eliön sukupuolet alkaa menemään sekaisin. Jos jollekin muulle eliölle kävis noin, alettaisi varmaan ympäristöä ja ravintoa tutkia. Just saying. Ehkä en vaan ymmärrä näitä yksisarvisia.
Mä käsittäisin muunsukupuolisen tarkoittavan fyysisesti interseksuaalia, mutta jos henkilö on anatomialtaan selvästi mies tai nainen, niin sitten tulkitsisin mt-ongelmaiseksi.