Yhteinen loma ei suju. Mies mököttää.
Ahdistus. Kesäloma on tuonut esiin parisuhteen tilan. Mies valvoo yöt, juo jonkin verran, nukkuu päivät, herää iltapäivällä, valittelee väsymystä. Ei jaksa harrastaa liikuntaa eikä seksiä, ei jaksa tehdä ruokaa kuin vasta illalla ja käy syömässä pikaruokapaikoissa ja ravintoloissa. En tiedä onko syy minussa vai miehen omassa pääkopassa. Välillä sanoo rakastavansa ja sitten toisinaan mököttää ja haastaa riitaa.
Yritin alkulomasta ehdottaa tekemistä, yhdessä, mutta mies sanoi ettei jaksa. Kuulemma menee hermot kun pitäisi lomallakin olla joku aikataulu. Minusta ei todellakaan pidä olla aikatauluja, mutta jos mistään asioista ei sovita etukäteen aika menee siihen että mies makaa päivät pitkät puhelimen kanssa sängyssä ja havahtuu sitten kun tai jos pitää syödä jotain.
Sovimme sitten, että mies lähtee mökille ja ottaa omaa aikaa, yhdessä kun tuli riitaa ja pahaa mieltä. Sanoin, että mielummin olen yksin koska miehen mielialat vaikuttaa omaan lomaanikin.
No nyt mies tosiaan ollut siellä mökillä, juonut ja valvonut, suunnittelee talon rakennusta ja saunan tekemistä kuulemma. En uskalla kysyä, tuleeko millon kotiin, koska se kuulemma vaan ahdistaa jos roikun.
En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Mitä enemmän mietin asiaa, alan pohtimaan, jaksanko enää yrittää vai annanko miehen mennä menojaan. Selvästi miehellä ei ole hyvä olla enkä halua pahentaa sen oloa. En saa miestä puhumaan rakentavasti, aina tulee syyttelyä ja loskaa niskaan vaikka hyvällä yrittäisi jutella.
Onko vertaistukea tällaiseen tilanteeseen missä mies mököttää, etääntyy ja on ehkä jotenkin masentunut? Mitä kannattaa/ei kannata tehdä?
Kommentit (29)
jotenkin kannattaisi puuttua, saattaa hautoa itsetuhoisia ajatuksia tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa siellä mökillä vain swaipata muita naisia oikealle tinderissä. Herää epäilys.
Sehän se on aina täällä av:lla vakioepäilys, jos jonkun puoliso käyttäytyy normaalista poikkeavasti... Oikeassa elämässä siihen epänormaaliin käytökseen on noin tuhat eri syytä josta vain se yksi on tuo pettäminen.
Ja niin usein AV palsta on ollut oikeassa!
Näin introverttina voi sanoa, että mikään ei tunnu vapaa-ajalla pahemmalta kuin se, että joku patistaa koko ajan tekemisellä, menemisellä ja aikatauluilla. Siksi elän yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa siellä mökillä vain swaipata muita naisia oikealle tinderissä. Herää epäilys.
Sehän se on aina täällä av:lla vakioepäilys, jos jonkun puoliso käyttäytyy normaalista poikkeavasti... Oikeassa elämässä siihen epänormaaliin käytökseen on noin tuhat eri syytä josta vain se yksi on tuo pettäminen.
Ja niin usein AV palsta on ollut oikeassa!
Ja vielä paljon useammin väärässä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko naimisissa, asutteko yhdessä, onko lapsia?
Asutaan yhdessä, ei lapsia tai avioliittoa. Miehellä on aina ollut enemmän tai vähemmän vaikeuksia puhua. Ollaan yritetty kovasti luoda toimintatapoja sen suhteen etten ahdistele miestä puhumaan jos ei hän itse halua. Mies oli stressaantunut työstä koko kevään ja odotettiin lomaa, että olisi aikaa tehdä kaikkea yhdessä. Vähän tuli puskista tämä miehen käytös...
apEroa. Helppoa vielä kun ette ole naimisissa eikä ole lapsia.
Juujuu. Miehelle ei kannata antaa seksiä, eikä tehdä ruokaa. Kun mies ei edes näillä toimilla alistu naisen koiraksi, niin sitten sen voi jättää.
Miten meni noin niinkun omasta mielestä? Että millaisena "ihmisenä" pidät itseäsi?
Vierailija kirjoitti:
Näin introverttina voi sanoa, että mikään ei tunnu vapaa-ajalla pahemmalta kuin se, että joku patistaa koko ajan tekemisellä, menemisellä ja aikatauluilla. Siksi elän yksin.
Komppaus tähän!
Kiitos viesteistä!
Minä olen suhteessa se introvertimpi joten siksi ymmärrän tavallaan miestä ja sitä, että joskus vaan oikeasti on tarve sille omalle ajalle ja se on ihan okei.
Tässä meillä on ehkä nyt vain tullut eteen se, että mies ei oikein itse jaksa tehdä mitään eikä innostu mistään. Sitten syyttää minua ettei ei ole mitään kivaa tekemistä ja rentoa olemista kun itse valvoo yöt ja nukkuu päivät ja syö epäterveellisesti eikä liiku. Että nyt en tiedä olenko minä syypää tähän hänen oloonsa vai saanko vain olla se keneen pahaa oloa puretaan. Tosiaan ei sitä palsatalaisetkaan voi tietää, mutta mitä mä teen kun mies ei itse halua puhua?? Annanko vaan aikaa ja odotan mitä tapahtuu vai otanko asian asian vaikka väkisin puheeksi jos tämä jatkuu?
Olen lähdössä reissuun viikon päästä. Mies saa jäädä yksin kotiin tai tekemään mitä huvittaa, jospa viimeistään silloin hän alkaisi saamaan päätään kuntoon. Pettämistä ei ainakaan pitäisi olla, toki siitäkin suoraan kysyisin jos miehen kanssa voisin jutella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Loppuunpalanut? Tarvii pitkän lepoajan. Anna olla ainakin loma-ajan rauhassa, että saa hermolepoa. Tunnistan nuo ajatukset, kaikki ahdisti (kyselyt, suunnitelmat, menot ja normi päiväjärjestyskin) toisten taholta. Ainoa toivo oli että pääsis jonnekin yksin, eikä tarvis nähdä ketään joka vaatii jotain, pientäkään.
Tämä! Itsellä oli töissä tosi kova kevät ja nyt tarvin koko lomani tissutteluun ja yksin toipumiseen vailla mitään aikatauluja tai vaatimuksia. Meillä onneksi mies ymmärtää tämän ja saan olla rauhassa yksin kotona miehen ollessa mökillä.
Myös livenä se voi olla sama epäilys. Itsellä kokemusta, etten saanut tuntea uupumusta ja ärtymystä, vaan siitä ikäänkuin syyllistettiin ja sitä ihmeteltiin. Varmaan epäiltiin pettäjäksi, vaikkei suoraan sanottukaan. Ei uupunut aina itsekään tiedä mikä vaivaa. Ainakaan heti.
Helpompi olla yksin, niin kukaan ei ole syyllistämässä ja vaatimassa mitään.