Rippijuhlat - helvetin esikartano
Teini pääsi eilen ripille, tai paremminkin kävi rippikoulun mutta ei huolinut konfirmaatiota kuten oli jo uhannut etukäteen koska oli äitinsä/mummunsa maanittelupakotettuna sinne mennyt.
Tänään on sitten rippijuhlat, ilman ripille pääsyä. Rouva käy kireänä kuin viulunkieli, teini äsähtelee "sä ne juhlat halusit en minä" (ns puolen suvun ellei jopa koko suvun juhlat), itse pyrin pysymään poissa jaloista joskin teinin puolella olen täysin, juniori lähti kaverilleen ja sanoi tulevansa vasta illalla kun ei kestä "tappelevia hulluja lehmiä"
Jepjep, "juhlitaan" suuresti asiaa jota hän ei halunnut eikä muodollisesti edes saavuttanut, aivan turhan asian vuoksi järkkäillään vaikka mitä ja ollaan niin marttyyria kun kukaan ei ole innostunut. Tästä sanottiin aika monta kertaa pitkin kevättä, mutta kun ei oteta kuuleviin korviinsa niin tässä on tulos?
Mikä ttu siinä on että yhden mielihalun takia koko perheen pitää kärsiä?
Kommentit (26)
Ja sitten suomalaisia syyllistetään siitä, että vieraannutaan omasta suvusta.
En ymmärrä ongelmaa. Lapsi on käynyt rippikoulun, ei se mihinkään katoa. Konfirmaatio on pelkkä muodollisuus, sen voi kokea aikuisenakin (jos haluaa kummiksi). Mistä nyt siis riidellään?
Rippikoulussa juhlitaan konfirmaatiota, ei rippikoulua. Miksi ihmeessä juhlat jos teiniä ei konfirmoitu????
Minä en ois halunnut, mutta teinit halus.
Siis rippijuhlissa juhlitaan konfirmointia
Vierailija kirjoitti:
Siis miten te ette saa kuria teinille? Rippikoulu nyt vaan on käytävä. Lisäksi tosi tyhmää juhlia kun ei ole ripoikoulua käynyt.
Vaihtoehtoja on, ei lapsen ole pakko mennä kuuntelemaan jeesushöpinöitä! Oma lapsi kävi promethusleirin ja sai rippiristin asemasta kalevalakorun riipuksen.
Onpa outo riidan aihe. Mun tytär kävi rippikoulun ja pidettiin juhlat. Poika ilmoitti, että jättää rippikoulun väliin, mikäs siinä, se on Suomessa ihan vapaaehtoista.
Jos ei halua konfirmaatiota, niin miksi käydä rippikoulu, kun nykyään se ei edes ole kunnollista opetusta.
Siellä on pelkkää lässytystä. Ei taida kaikki papit itsekään olla uskossa.
Rippikoulussa pitäisi olla väkevää Jumalan sanaa eikä mitään kaikille kaikkea.
Toki siellä saa olla taukojakin ja tauoilla islsten järjestämää hupiohjelmaa. Mutta opetuksen pitäisi olla vakavampaa ja saada nuoria oikeasti uskomaan.
Olimme rippikoulu edeltävässä vanhempien tilaisuudessa pari vuotta sitten. Siellä sai vanhemmat laittaa lapulle, mitä toivovat rippikoululta.
Mun laittama lappu oli ainoa, jossa luki, että Raamatun sanan mukaista oppia. Muilla oli, että hauskanpitoa, itsenäistymistä, kavereiden löytymistä. Rippikoulu käydään vääristä syistä.
Vierailija kirjoitti:
Siis rippijuhlissa juhlitaan konfirmointia
Ja mikä se onkaan se konfirmaatio? Se on kasteen vahvistaminen ja seurakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ottaminen. Konfirmaation edellytyksenä on siis kaste ja rippikoulu, mutta huomaathan - ne molemmat ovat olemassa, vaikka tätä nuorta ei konfirmoitaisikaan nyt.
Minusta on turha ryhtyä ällittelemään asiassa, jolla on tässä tapauksessa nuorelle hyvin vähäinen merkitys. Kyllä perhe ja suku voi iloita siitä kasteesta ja sen antamasta armosta ilman, että nuori haluaa konfirmaatiota. Ehtoolliselle hän joka tapauksessa voi mennä, sitä ei kukaan kiellä.
On kyllä kivikautinen traditio tuo rippikoulu.
Hermostuneisuutenne johtuu varmaan verensokerin heilahtelusta. Teidän kannattaisi kaikkien aloittaa päivä yhteisellä grahampuuroaamiaisella. Sen jälkeen asiat sujuisivat sopuisasti keskustellen.
Kun on kekkerit järkätty ja vieraat kutsuttu, ei muuta kuin käyttäydytte hyvin ja vieraskoreasti.
Mitäs ohjelmassa on:
Kahvinjuontia ja pientä syöntiä.
Small talkia vieraiden kanssa.
Antavat lahjan. Lähtevät pian kotiinsa.
Ei tarvita mitään selittelyjä.
Toivottavasti teini kestää - lupaa vaikka satanen, että on kunnolla.
Henk. koht. en rupeaisi teinille järjestämään mitään vastoin hänen tahtoaan, mutta kun ollaan tässä pisteessä, hoidatte tilanteen sivistyneesti.
Eikö lapsen kaverit käyneet rippikoulua? Meillä tuttavat itse eronneet aikuisina kirkosta, mutta lapsi kävi rippikoulun, koska itse halusi sinne.
Juttelitko ap lapsesi kanssa asiasiasta vai oletko ulkoistanut lasten asiat vaimollesi?
Vai onko lapsesi kopioinut sinun oman asenteesi ns. mielestäsi turhista asioista?
Pääsi eilen lauantaina ripille ja juhlat täysin eripäivänä.
Olen käynyt viiden kummilapsen myötä useissa eri rippijuhlissa ympäri Suomea ja aina konfirmaatio on ollut sunnuntaina ja juhlat heti siihen perään.

Sanotaan nyt näin, että kyseessä ei ollut ihan mikään perinteinen rippikoulu, pelkästään kotiutuminen konfirmaation jälkeen kesti meilläkin "lyhytmatkalaisilla" 2.5h, jotlut ovat olleet kotona vasta iltamyöhään.
(Kaikki eivät halua sitä lähikirkon seurakuntaleirikeskuksella järkättyä, kun voi saada vaikkapa vaelluksen Lapin tuntureilla tai Saaristossa Partio-riparilla...)
Minäkin olen sun teinin puolella, ap. Anna hänelle lupa lähteä kavereilleen, lähde itsekin. Rouva juhlikoon keskenään, kun on kerran juhlat väkisin halunnut.
Isä pakotti minut käymään rippikoulun, vaikken ole i k i n ä uskonut mihinkään jumaliin. Kävin päiväriparina ihan kiusan vuoksi -joutuipahan kuskaamaan mua kaksi viikkoa joka päivä parikymmentä kilsaa suuntaansa. Onneksi pappi oli ns. leipäpappi ja päivät oli lähinnä biliksen peluuta :D Juhlat kielsin ja koska äiti oli mun puolella, niitä ei pidetty. Kummitätini taisi loukkaantua aika pahasti, mutta se on voi voi. Kirkosta erosin heti, kun täytin 18, enkä vielä tänä päivänäkään ole keksinyt, mitä äijä kuvitteli saavuttavansa pakottamalla mut käymään rippikoulun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis rippijuhlissa juhlitaan konfirmointia
Ja mikä se onkaan se konfirmaatio? Se on kasteen vahvistaminen ja seurakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ottaminen. Konfirmaation edellytyksenä on siis kaste ja rippikoulu, mutta huomaathan - ne molemmat ovat olemassa, vaikka tätä nuorta ei konfirmoitaisikaan nyt.
Minusta on turha ryhtyä ällittelemään asiassa, jolla on tässä tapauksessa nuorelle hyvin vähäinen merkitys. Kyllä perhe ja suku voi iloita siitä kasteesta ja sen antamasta armosta ilman, että nuori haluaa konfirmaatiota. Ehtoolliselle hän joka tapauksessa voi mennä, sitä ei kukaan kiellä.
Miksi voisi rippijuhlissa iloita kasteen antamasta armosta, kun kuitenkaan nuori ei sitä enää itse halunnut jatkaa kun kieltäytyi konfirmaatiosta.
Eikös se armo ja pelastus kuulu vain heille, jotka itse sen haluavat vastaanottaa?
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen sun teinin puolella, ap. Anna hänelle lupa lähteä kavereilleen, lähde itsekin. Rouva juhlikoon keskenään, kun on kerran juhlat väkisin halunnut.
Isä pakotti minut käymään rippikoulun, vaikken ole i k i n ä uskonut mihinkään jumaliin. Kävin päiväriparina ihan kiusan vuoksi -joutuipahan kuskaamaan mua kaksi viikkoa joka päivä parikymmentä kilsaa suuntaansa. Onneksi pappi oli ns. leipäpappi ja päivät oli lähinnä biliksen peluuta :D Juhlat kielsin ja koska äiti oli mun puolella, niitä ei pidetty. Kummitätini taisi loukkaantua aika pahasti, mutta se on voi voi. Kirkosta erosin heti, kun täytin 18, enkä vielä tänä päivänäkään ole keksinyt, mitä äijä kuvitteli saavuttavansa pakottamalla mut käymään rippikoulun.
Ai että vanhempiasi kiusataksesi kävit päiväriparin. Et taida olla kovin mukava ihminen?
Leipäpapit pitäisi erottaa kirkon viroista.
Siis miten te ette saa kuria teinille? Rippikoulu nyt vaan on käytävä. Lisäksi tosi tyhmää juhlia kun ei ole ripoikoulua käynyt.