Lue keskustelun säännöt.
Sairauden salaaminen läheisiltä ja ärtynyt suhtautuminen kaikkiin
07.07.2019 |
Äitini sairastui n. 10 v sitten rintasyöpään. Kertoi meille, kahdelle tyttärelleen, tietysti isällemme sekä yhdelle ystävälleen, jolla oli juuri ollut sama syöpä. Ei halunnut kertoa vanhemmilleen, sisaruksilleen eikä kenellekään muulle. Stressasi hirveästi mutta omien sanojensa mukaan oli "ihan sinut sairautensa kanssa". Joo ei ollut.
Sitten kun yksi siskoistaan kysyi, onko sinulla peruukki, hermostui hirveästi kun tämä varjeltu salaisuus paljastui. Joka ikinen sukulainen tuntui suhtautuvan väärin. Ei saanut kysyä vointia eikä olla kysymättä. Kiristeli hampaitaan ja kiroili jokaisen suhtautumiselle - ihan sama millainen se oli - paitsi omalleen.
No se jäi aikanaan taakse, hoidot onneksi auttoivat ja elämä jatkui.
Nyt muutama päivä sitten äiti sai lievähkön sydänkohtauksen ja joutui olemaan sairaalassa pari yötä, eilen kotiutui. Nyt alkaa sama: kenellekään ei saisi kertoa ja suutahti minulle, kun olin ambulanssin lähdettyä järkyttyneenä ja todella huolissani sattumalta törmännyt äidin erääseen siskoon ja kertonut mitä oli tapahtunut. Näkihän hän jo minun naamastani että jotain oli, mitä minun olisi pitänyt sanoa???
Nyt sitten ei saisi kertoa kenellekään, ettei äiti saa ajaa autoa viikkoon. No ei minulla ole mitään tarvetta sitä kertoakaan, mutta mikä ihmeen valtionsalaisuus se nyt on? Todella häpeällistä vai mitä?
Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?
Haluaisin ymmärtää mutta vähän tuottaa vaikeuksia.
Eikö olisi helpompaa itselleenkin, kun kertoisi lähipiirille lyhyesti, mitä tapahtui ja mikä on tilanne, ja vaikka sanoa ettei välitä puhua siitä sen enempää? Ei kukaan ole mitään tarkkoja terveystietoja vailla.
Kommentit (41)
Sairastaminen aiheuttaa ilmeisesti äidillesi aivan valtavaa häpeää ja tuo on ainoa tapa, jolla hän osaa asian kanssa olla. Lähipiirinä voitte suhtautua empaattisesti tähän kiukutteluun, mutta mukaan siihen ei tarvitse lähteä. Ette oikeasti pysty miellyttämään äitiänne, suhtauduitte ihan miten tahansa! Koettakaa olla empaattisia ja ystävällisiä, päästäkää kiukuttelu toisesta korvasta ulos. Ihan mitä tahansa ei tarvitse kuitenkaan kestää, eli jos äitinne selkeästi loukkaa teitä, siitä voi sanoa ihan suoraan, että tuollaista ei tarvitse minun kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin veikata että kyseessä on ankaraa säikähdystä seurannut primitiivireaktio. Silloin kun ihmiset elivät vielä puissa tai luolissa sairaus oli varma kuolemantuomio ja se yritettiin salata niin pitkälle kun pystyttiin. Eläimet tekevät samaa, kun käy pahasti ne piiloutuvat jonnekin odottamaan paranemista tai kuolemaa.
Äitini puhui kaikille asiasta kun ensimmäinen syöpä tuli ja hoidettiin onnistuneesti, toinen syöpä havaittiin liian myöhään ja oli tappava, siitä ei saanut puhua kenellekään. Sitten kiukutteli kun ei saanut kukkien kastelijaa sairaalareissujensa ajaksi, asuin itse kaukana ja olin töissä suuren osan ajasta koska avustin rahallisesti.
Oli aika hankala elämänvaihe kaikille, mitä vaan teki se oli aina väärin, katkeruus eloon jääviä kohtaan oli silmitöntä.
Äitisi ei halua, että häntä säälitään tai hänen sairautensa olisi toisten ihmisten keskustelujen aiheena. Anna äitisi tehdä, kuten hän itse haluaa. Kertoa tai olla kertomatta.
Osittain asian torjuntaa.
Jos kaikki keskustelut käsittelevät sairautta, ei itsekään pääse unohtamaan asiaa.
Toisaalta haluaa suojella läheisiään tuskalta. Saattaisin itsekin tehdä niin.
Ehkä syy on niinkin yksinkertainen ettei halua huolestuttaa läheisiään ja saada heitää hössöttämään asiasta?
Minä en ole kertonut kenellekään että todennäköisesti kuolen melko pian. Vielä en näytä niin sairaalta että olisi pakko, ainoastaan paino on pudonnut.
En halua olla kaikkien silmissä kuolemansairas, viettää viimeisiä aikoja "tehden kuolemaa" ja aiheuttaa läheisilleni huolta ja stressiä. Kaikki asiat olen kyllä järjestänyt ja kirjeet olen kirjoittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia äitisi muut sukulaiset ovat? Ovatko luotettavia vai juoruilevatko kaikki luottamuksellakin kerrotut toisten ihmisten asiat eteenpäin? Ehkä äitisi ei halua, että hänen asioitaan puhutaan eteenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Se on pelkoa. Kuoleman pelkoa, mutta myös hyväksikäytetksi ja hylätyksitulemisen pelkoa. Mulle herää kysymys, että onko teidän lähisuvussa ihmisiä, jotka aiheittavat tämän kaltaisia pelkoja?
Ei ole. Ihan normaaleja kivoja ihmisiä. Ongelma on äidin pään sisällä. Vääntää taas kaikki sanomiset tarkoittamaan jotain muuta, ihan kuten edellisellä kerralla. Tuntuu että oikein kerää kiukkua keksimällä salattuja merkityksiä. Ja silloin se kesti kauan.
Todella rasittavaa. Ymmärrän toki sen, että hän on jonkinlaisessa shokissa tapahtuneesta, mutta niin olen minäkin. Kun äitiä laitettiin ambulanssiin, en tiennyt näenkö häntä enää elävänä, eikä moneen tuntiin ollut mahdollista saada mitään tietoja. En jaksaisi taas kuunnella kiukuttelua. Hänenhän pitäisi sydänkohtauksen jälkeen ottaa rennosti, levätä ja olla stressaamatta, mutta tekee ihan päinvastaista, kiukuttelee, riitelee ja hakemalla hakee muista vikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkää kiusaamista. Moni heikkona hetkenä kiusaa vaikeasta sairaudesta. Kokemusta Vaasasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osittain asian torjuntaa.
Jos kaikki keskustelut käsittelevät sairautta, ei itsekään pääse unohtamaan asiaa.Toisaalta haluaa suojella läheisiään tuskalta. Saattaisin itsekin tehdä niin.
Mutta kun hän on toipumassa luultavasti ihan hyvin. Sehän olisi hyvä uutinen.
Hänen sisaruksillaankin on sairauksia, kahdella hyvinkin vakava. Niistä on kerrottu, kaikki tietää, muttei niitä vatvota sen enempää. Se on vain parempi että tiedetään, silloin ei kukaan ihmettele jos ramppaa lääkärissä tai joutuu sairaalaan.
Äitikin tulee tarvitsemaan enemmän apua kuin ennen, ainakin pihatöissä. Olisi helpompi saada sitä, kun ei salailisi tilannetta.
Lisäksi tämä koskettaa meitä muitakin. Miksi meillä olisi velvollisuus valehdella muille?
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Tämä!
Vain ympäristön ihmisillä on tarve juoruta ja papattaa asiaa ympäri kyliä. Jäätävää käytöstä. Ei kyse ole _äidin_ tunteista, vaan heidän _omistaan_. Helvetti mitä sakkia, ihme että äiti kertoo edes lähimmilleen. Mätiä omenia.
Itse olen kertonut sairaudestani lähiomaisille, joita ei monta ole. Samoin parille ystävälle. Sen sijaan niille, joiden uskon/tiedän juoruavan asiasta eteenpäin, en aio kertoa. Muistan millaista sontaa äitini vakavasta sairaudesta puhuttiin kylillä, ja inhottaisi antaa noille ihmisille lisää materiaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sen tiedon avulla voisin osata paremmin ymmärtää - ja jaksaa.
Äiti tarvitsee nyt apuani, en voi antaa hänen "olla rauhassa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sen tiedon avulla voisin osata paremmin ymmärtää - ja jaksaa.
Äiti tarvitsee nyt apuani, en voi antaa hänen "olla rauhassa".
On todella ikävää että yrität kiristää äitiäsi toimimaan ja tuntemaan niin kuin sinä haluat, ja kaikenlisäksi haluat kertoa äitisi yksityisasiat vielä eteenpäinkin. Varsinkin tässä tilanteessa kun äitisi on heikoilla. Jos et pysty häntä auttamaan ilman tuota, niin sano että et kestä tilannetta, ja että haluat vetäytyä pois äidin luota sairauden ajaksi. Se on reilumpaa kuin tuo että rankaiset äitiäsi juuri silloin kun hän on heikoimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Ongelma ei suinkaan ole se, että äidin pitäisi tuntea kuten minä sanoitan. Minä juuri haluaisin ymmärtää, mitä hän tuntee. Ongelma on se, että kukaan muu ei hänen mielestään suhtaudu oikein. Oikeaa tapaa ei siis ole olemassakaan, ja jokaisen sanomiset tai sanomatta jättämiset hän tulkitsee suunnilleen pahimmalla keksimällään tavalla.
Ymmärrän, että kriisiä pukkaa ja se ilmenee ikävälläkin tavalla. On nähty ennenkin, ja se kesti monta vuotta - oikeastaan siihen asti kun sai ns. terveen paperit syöpäkontrollien loputtua. Onko viiden vuoden kiukuttelu ja huono käytös oikeutettua sairauden takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sen tiedon avulla voisin osata paremmin ymmärtää - ja jaksaa.
Äiti tarvitsee nyt apuani, en voi antaa hänen "olla rauhassa".On todella ikävää että yrität kiristää äitiäsi toimimaan ja tuntemaan niin kuin sinä haluat, ja kaikenlisäksi haluat kertoa äitisi yksityisasiat vielä eteenpäinkin. Varsinkin tässä tilanteessa kun äitisi on heikoilla. Jos et pysty häntä auttamaan ilman tuota, niin sano että et kestä tilannetta, ja että haluat vetäytyä pois äidin luota sairauden ajaksi. Se on reilumpaa kuin tuo että rankaiset äitiäsi juuri silloin kun hän on heikoimmillaan.
En ole rankaisemassa häntä mistään, eikä minulla ole mitään halua kertoa hänen yksityisasioitaan. Ambulanssin hänen pihallaan on kuitenkin voinut nähdä koko kylä, ja juorut olisivat ikävämpiä kuin sen yksinkertaisen asian kertominen hänen omille sisaruksilleen, mitä tapahtui ja mikä on nyt tilanne. Voi sanoa, ettei halua puhua siitä enempää eikä halua vointikyselyjä ja piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Ongelma ei suinkaan ole se, että äidin pitäisi tuntea kuten minä sanoitan. Minä juuri haluaisin ymmärtää, mitä hän tuntee. Ongelma on se, että kukaan muu ei hänen mielestään suhtaudu oikein. Oikeaa tapaa ei siis ole olemassakaan, ja jokaisen sanomiset tai sanomatta jättämiset hän tulkitsee suunnilleen pahimmalla keksimällään tavalla.
Ymmärrän, että kriisiä pukkaa ja se ilmenee ikävälläkin tavalla. On nähty ennenkin, ja se kesti monta vuotta - oikeastaan siihen asti kun sai ns. terveen paperit syöpäkontrollien loputtua. Onko viiden vuoden kiukuttelu ja huono käytös oikeutettua sairauden takia?
Oletko ajatellut kertaakaan, että hän ei "kiukuttele" sairautensa takia, vaan tuon takia että yrität "ymmärtää", eli äidin pitäisi sairautensa keskelläkin saada juuri sinut ymmärtämään miltä hänestä tuntuu? Ehkä häntä ahdistaa se että sinä et osaa suhtautua hänen sairauteensa. Ei äitisi ole mikään kiukutteleva pikkulapsi, jonka yli sinä kävelet tunteinesi ja ymmärtämisinesi ja sanoittamisinesi, vaan hänellä on oikeus olla sellainen kuin hän itse on, myös, ja ennenkaikkea silloin kun hän itse on vakavasti sairas. Kun sinä sairastut vakavasti, niin sinulla on oikeus sanoitella tunteitasi niin kuin sinä haluat. Äitisi toimii toisella tavalla. Tottakai sairastuminen on rankkaa myös sinulle, mutta paljon rankempaa se on äidillesi, eikä hän kaipaa sinun kaatavan niskaansa vielä omaa pahaa oloasi sairautensa johdosta, kuin itselläänkin on riittäväsi kestettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tiedän jo nyt, ettei kukaan taaskaan osaa suhtautua oikein, ainoastaan hän. Mistä tämä tällainen kumpuaa? Joku kriisihän tämä on - onko se kuolemanpelkoa (ei myönnä), säikähdystä vai mitä?"
Veikkaan että äitisi ei pidä siitä että hänen suuhunsa ja päähänsä tungetaan tunteita joita siellä ei ole, tai että hänen pitäisi nyt kokea ja tuntea sillä tavalla niin kuin sinä sanoitat. Äitisi ei ole mikään pikkulapsi, jota pitää holhota ja hoitaa, vaan hänellä on itsemääräämisoikeus ja sinun tulee sitä kunnioittaa.
Mitä ihan oikeasti teet tiedolla että onko äitisi nyt kuolemanpelkoinen vai häpeissään? Tuleeko sinulle parempi mieli kun saat leimata häneen itsekeksimäsi tunteet? Ja minkä ihmeen takia hänen tulisi myöntää sinulle yhtään mitään? Herrantähden, anna äitisi olla rauhassa, sairas ihminen sentään!
Sen tiedon avulla voisin osata paremmin ymmärtää - ja jaksaa.
Äiti tarvitsee nyt apuani, en voi antaa hänen "olla rauhassa".On todella ikävää että yrität kiristää äitiäsi toimimaan ja tuntemaan niin kuin sinä haluat, ja kaikenlisäksi haluat kertoa äitisi yksityisasiat vielä eteenpäinkin. Varsinkin tässä tilanteessa kun äitisi on heikoilla. Jos et pysty häntä auttamaan ilman tuota, niin sano että et kestä tilannetta, ja että haluat vetäytyä pois äidin luota sairauden ajaksi. Se on reilumpaa kuin tuo että rankaiset äitiäsi juuri silloin kun hän on heikoimmillaan.
En ole rankaisemassa häntä mistään, eikä minulla ole mitään halua kertoa hänen yksityisasioitaan. Ambulanssin hänen pihallaan on kuitenkin voinut nähdä koko kylä, ja juorut olisivat ikävämpiä kuin sen yksinkertaisen asian kertominen hänen omille sisaruksilleen, mitä tapahtui ja mikä on nyt tilanne. Voi sanoa, ettei halua puhua siitä enempää eikä halua vointikyselyjä ja piste.
Yritähän nyt ymmärtää että se on äitisi OMA asia kenelle kertoo ja kenelle haluaa kerrottavan. Sinulla ei ole oikeutta sitä tehdä. Jos tarvitset apua sairauden käsittelyyn, niin mene terapiaan itse. Ulkopuolisille voit sanoa että äitisi ei halua että juoruilet hänen asioistaan, että olevat hyvät, ja puhuvat itse äitisi kanssa.
Se on pelkoa. Kuoleman pelkoa, mutta myös hyväksikäytetksi ja hylätyksitulemisen pelkoa. Mulle herää kysymys, että onko teidän lähisuvussa ihmisiä, jotka aiheittavat tämän kaltaisia pelkoja?