Ketä julkisuudesta tuttua henkilöä et missään nimessä haluaisi tavata?
Minulla on monia vaihtoehtoja, mutta Iiris Suomelasta olen saanut sellaisen kuvan, että tuskin tulisimme toimeen. Poliitikoissa olisi toki monia monia muitakin.
Kommentit (35)
Ketään. Miksi helvetissä haluaisin?
Anna Abreu. Olisimme luultavasti melko erilaisista maailmoista ja sen perusteella mitä oon haastatteluja ym telkkariesiintymisiä nähnyt niin sillä ei liiku siellä ison pään sisällä kauheasti mitään.
Eriparikenkä-Robin ja Simpanssit On Iloisia-Cheetah...
James Woods. Huippuälykäs persu. Olisi varmaan kiehtovaa, mutta varmasti myös todella raskasta.
Juhani Tami Tammista. Ärsyyntyisin liikaa.
Halla-ahoa. Rasittava muka älykkö ja rstionaali, vaikka oikeasti kaikki on vain oman huonon olon aiheuttaman äärimmäisen itsekkyyden ja ilkeyden tomeraa puolustelua.
En halua tavata yhtäkään ihailemaani ihmistä. Pari kertaa käynnyt niin, että idolista sitten tulikin ihan arkinen tyyppi tavis, tavattuamme. Kupla puhkesi. Haluan pitää fantasiani.
Vappu Pimiää. Tai voisinkin tavata ja huomata ettei hän olekaan sellainen höyrypää ja täynnä itseään oleva jokapaikanhöylä niin kuin ajattelen.
Reino Nordinia. Vääntäisin todennäköisesti sen narsistin umpisolmuun.
Vierailija kirjoitti:
Ketään. Miksi helvetissä haluaisin?
Sama. En ole kiinnostunut näkemään yhden yhtä julkkua ja välillä kun joku vastaan tulee, niin en edes katso kohti.
Vierailija kirjoitti:
Reino Nordinia. Vääntäisin todennäköisesti sen narsistin umpisolmuun.
Reino ei ole niin paha lyhyt kestoisissa tapaamisissa. Ei pääse vielä erinomaisuus laukkaamaan. Hän on oikeastaan hauskakin.
Tai ehkä mä olen tavannut häntä vain hyvinä päivinä.
Vierailija kirjoitti:
Juhani Tami Tammista. Ärsyyntyisin liikaa.
Hui kauhistus, osaisiko Tamia edes puhutella hänen arvonsa vaatimalla tavalla?
Sara Sieppiä. Uskoisin etten pysty peittämään kateuttani siitä miten tyhjäpäisyydellä voi elättää itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reino Nordinia. Vääntäisin todennäköisesti sen narsistin umpisolmuun.
Reino ei ole niin paha lyhyt kestoisissa tapaamisissa. Ei pääse vielä erinomaisuus laukkaamaan. Hän on oikeastaan hauskakin.
Tai ehkä mä olen tavannut häntä vain hyvinä päivinä.
En haluaisi tavata pariskuntaa. Reino piikittelisi vaimoaan ja vaimo sanoisi vaan joo tai jotain kuukuppijuttujaan.
Pippa Laukkaa. Ajatuskin kammottaa.
Ketään kuollutta julkkista en haluaisi tavata.
Mä voisin tavata vaikka kaikki. Ihmisiä siinä kuin muutkin. Eri juttu sitten haluavatko he tavata minut. Usein julkisuuskuva ei vastaa totuutta.
Eva biudettia tai Husua