Eikös sellaisessa ihmisessä ole itsessään vikaa myös, joka valittaa ettei ole ystäviä?

vai luuletko et oot ite aivan täydellinen? ei kukaan yksin riitele... onhan sellaisia ihmisiä jotka aina kaivelee kaikista huonoja puolia ja sellaset ihmiset on NIIN rasittavia!

En kestä sitä, että ihmiset puuttuvat mun asioihini, tai alkavat arvostella tekemisiäni.

En myöskään pidä siitä, että mua aletaan kauheasti neuvomaan, vaikka en neuvoa ole edes kysynyt.

Pitäisi varmasti yrittää kasvaa aikuiseksi tai jotain, toisaalta en tunne itseäni mitenkään yksinäiseksi.

Aiemmin olin arka enkä jutellut ihmisten kanssa helposti ja surin kun ei ollut kavereita. Nyt jälkikäteen ihan ärsyttää kun se oli itsestä kiinni mennä harrastuksiin ja jutella ihmisille. ONNEKSI aloitin kuorossa jossa tutustuin ihmisiin ja sain lisää itsetuntoa ja siitä se lähti.



Mulla myös kaveri, joka valittaa kun ei ole kavereita mutta oikeasti hän on todella rasittava ripustautuja :( En yhtää ihmettele miksei kukaan jaksa häntä.

Olen arka ja ujo, en kovin moneen uskalla ottaa kontaktia. Sitten kun rohkaistun, kyllästyn äkkiä ja alankin välttelemään ihmistä. :(

siis sellaisia koko elämän mittaisia ystävyyssuhteita. (ainakin jos on asunut esim. kouluajan samalla paikkakunnalla)



Minusta se kertoo ihmisestä jotain, koska itse olen ainakin ollut joskus teininä ihan kamala ystävilleni ja silti he edelleen pitävät minusta ja haluavat olla seurassani. Eli minussa on pakko olla jotain hyvääkin.

koulukavereiden kanssa ollut vapaa-aikana. Sitten taas oman pihapiirin samanikäisiin ei ole tullut tutustuttua. Opiskelupaikkakunnalle muutto katkaisee usein välejä.

Asuin alueella jossa asukkaiden keski-ikä oli 70 vuotta, ei lapsia. Koulussa sain kavereita vasta kolmannella luokalla, kunnollisia ystäviä vasta myöhemmin.