IS.n jatkuvat isovanhempien väkökulmasta kirjoitetut artikkelit välien katkeamisesta
Iltasanomat on alkanut suoltamaan jatkuvalla syötöllä näitä säälitarinoita isovanhempien näkökulmasta, kuinka he eivät saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Ensimmäisenä näitä lukiessa herää ajastus, että tilanteissa on aina kaksi osapuolta, aina. Nyt yksipuoleisesti esitetään useamman artikkelinsarjassa pelkästään tarinoita isovahempien näkökulmasta. Laitoin tästä palautetta toimitukseen, että laadukkaaseen journalismiin kuuluisi myös näkemys toisilta osapuolista, syy siihen miksi vanhemmat ovat nähneet parhaaksi, ettei heidän vanhemmat kuulu heidän elämäänsä. Vaikka isovanhemmat eivät ole valmiita näkemään omassa käytöksessään vikoja, ei se tarkoita etteikö niitä olisi. Esimerkiksi tuo 70-luvulla syntyneiden äidit- ketju on hurjaa luettavaa. Jos vanhemmat ovat huoltajina tehneet raskaan päätöksen rajata isovanhempien vierailuja/ kokonaan poikkasta välit, on siihen varmasti syy. Toimituksesta ei ole tullut pyyntööni mitään vastausta. Liekö siellä töissä tällainen "virheetön" isovanhempi, jota vain kiusataan, ja siksi totaalisen yksipuolinen näkökulma. Olisi kiva lukea myös vastaava ajatuksella tehty useamman artikkelin sarja lasten näkökulmasta miksi näin on päätetty tehdä, millaisia tekoja isovanhempien puolelta on ensin täytynyt tapahtua.
Miksi teidän perheessä on tehty päätös katkaista välit tai vähentää merkittävästi yhteydenpitoa isovanhempiin?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä omat vanhempani myös muuttuivat lasteni syntymän myötä. Mikään määrä kyläilyä ei meinannut riittää, syyllistämistä kuinka eristän heidät lapsista, jos ei viikkoon oltu nähty. Lapsia olisi pitänyt saada yökylään ihan vauvasta, mutta toisaalta ei puhettakaan, että olisivat meidän kotiin halunneet tulla viettämään aikaa lasten kanssa. Heidän ehdoillaan, heidän säännöillään.
Minua myös haukkuivat lasten kuullen. Mies sai osansa hänkin, mutta lievemmin.
Kaikkea pienempääkin oli, tyyliin jos heidän ostamiaan vaatteita ja tavaroita ei käytetty, seurasi huutoraivaria ja syyllistämistä. Rakensivat kesämökilleen vierasmajan ja auta armias mikä syyllistäminen siitä tuli, kun emme aina viikonloppuisin rynnänneet sinne riemusta kiljuen. Vihaan mökkeilyä, olen aina vihannut, enkä todellakaan siis itseäni varten mitään vierasmajaa kaivannut.
Lapsia lahjottiin jatkuvalla leluvirralla, samalla korostaen kuinka me vanhemmat emme koskaan osta mitään kivaa heille. Niinpä niin.
Vanhemman ollessa kuusi, en enää jaksanut. Mikään väliratkaisu hieman väljemmästä perhemallista ei riittänyt. Äitini jopa uhkaili päättävänsä päivänsä, jollemme toimi kuten hän haluaa. Se oli todella raskasta aikaa.
Nyt on hyvä, vaikka jonkinlainen kaipuu varmasti seuraa läpi elämän.
Meillä myös isoäiti on uhannut päiviensä päättämisellä kun ei saanut tahtoaan läpi. Eivät kaikki isovanhemmat ole mitään pullantuoksuisia lempeitä mummeleita.
Meilläkin itsemurhaa odoteltu vuodesta 2001...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Tässäkin on sitten se että miksi se on lasten äidin tehtävä niin monessa perheessä pitää yhteyttä myös lasten isän puoleisiin isovanhempiin. Jos mies ei itse vie lapsia vanhemmilleen laiskuuttaan tai muusta syystä, niin voi käydä niin että siellä ei sitten vain käydä. Lasten äiti saa tästä sitten syyt niskoilleen.
Olen itse v.-66 syntynyt, äidilläni oli todella huonot välit isänäitiin. Isä vieraili sitten mummolassa vain lasten kanssa. Olisi pitänyt käydä lähes salaa äidin työvuorojen aikaan, jos äitini tiesi vierailusta oli riidat jo valmiina odottamassa kotona. Mummo ja isä ovat jo kuolleet, silti äiti jaksaa sopivalla tuulella ollesaan kaivella vanhoja muistojaan. Vierailemme vain vähän äitini luona.
Isän puoleiset serkut ovst jääneet etäisiksi, samoin äitini puolen, koska hän oli huonoissa väleissä osan omankin sukunsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Mitä tarkoitat valtataistelulla? Taistelu mistä?
Kuka saa ostaa lapsen ensimmäisen koulurepun... 🙄

Miten siitö voi tulla valtataistelu? Vanhemmat tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.

Se riittää erittäin hyvin syyksi että ei kunnioita vanhemman vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Mitä tarkoitat valtataistelulla? Taistelu mistä?
Kuka saa ostaa lapsen ensimmäisen koulurepun... 🙄
Miten siitö voi tulla valtataistelu? Vanhemmat tietenkin.
Mieti kuinka paljon kiinnostaa vänkätä vastaavasta asiasta sellaisen mummon kanssa joka uhkaa tap*aa itsensä jos ei saa tehdä niin kuin haluaa. Kun häntä ei arvosteta ja hänen mielipiteitään ei kunnioiteta.

Meillä lapsen mummo osti repun yhdessä valiten lapsen kanssa. Hienosti meni, enkä saanut traumoja 🙄

Tiedän kun oma äitini on sellainen.

Sinä olet sntanut siihen luvan eli hierarkia selvä. Eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.

Vanhempi päättää. Lapsen kaikki asiat. Samaten sen mikä on pikkuasia, mikä iso ja mikä on asioiden skaala.
Isovanhemmat ei päätä mistään muusta kyin itdestäön. Eivät lapsesta eivätkä asioiden skaalasta.
Vanhempien vaistoja ja sääntöjä kuuluu kunnioittaa. Enkä tällä tarkoita todellakaan sen seniilin mummelin vaan pikkulapsen äidin tai isän joka tietää automaattisesti mikä on lapselleen parasta. Ei kai kukaan mene omien kavereidensakaan vanhemmuutta arvostelemaan ja laatimaan omia sääntöjään satunnaisesta lastenhoitoavusta huolimatta? Miksi oma lapsi on sellaisessa asemassa että siltä voi vaatia taipumista vanhemman tahtoon vaikka kyse on aikuisesta ihmisestä?
Isovanhempi voisi epäilyttävässä tilanteessa tehdä vaikka lastensuojeluilmoituksen niin ammattilaiset tulevat tarkistamaan onko lapsia parempi kasvattaa hyvällä itsetunnolla nykytiedon valossa vai poljettuna isovanhemman tahtoon kivikautisin lastenkasvatusohjein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Oma äitini on yksi näistä, jotka julkisesti mainostavat itseään "mummona" ja itkevät kuinka on vieraannutettu lapsenlapsista. Todellisuudessa hän ei ole ikinä halunnut viettää aikaa lapsenlastensa kanssa, ei ole edes kertaakaan kuulumisia kysellyt. Ei kiinnosta, ei niin pätkääkään. Ei ottanut luokseen yhdeksi yöksi edes kun pakenivat kodistaan väkivaltaista tilannetta. Mitään muuta ei ole tehnyt kuin lapsiaan, ja sitten lapsenlapsiaan, haukkunut ja valittanut, sitten julkisesti pitää yllä kulissia jostain mummoudesta ja mussukoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Vanhempi päättää. Lapsen kaikki asiat. Samaten sen mikä on pikkuasia, mikä iso ja mikä on asioiden skaala.
Isovanhemmat ei päätä mistään muusta kyin itdestäön. Eivät lapsesta eivätkä asioiden skaalasta.
Tällaisia toisen puolen näkökulmia lehteen?
Isoäiti osti lapselle koulurepun!!! Oli pakko katkaista välit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Mä olin toi eka, tähän väliin ehti jo muitakin jotka on näköjään mun kanssa samaa mieltä, mutta mä en nyt ihan oikeasti ymmärrä sun pointtia, vaikka ehkä ymmärränkin mitä yrität sanoa. Vanhemmat päättää lastensa asioista ja päättää myös, mikä on heille pikkujuttu ja mikä ei. Isovanhemmat sitten sopeutuvat tähän ja päättävät haluavatko olla hoitoapuna vanhempien päätösten puitteissa vai ei. Vanhemmat eivät voi vaatia hoitoapua.
Jos katkaisee välit, jonkun pikkujutun vuoksi, voi vain katsoa peiliin. Kantaa vastuu siitä, että ei osaa tulla toimeen ihmisten kanssa
Ei kukaan katkaise välejä pikkujutun takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin vanhemmat jos on kyseessä, siinä voi olla kyse jostain valtataistelusta, mutta jos omiin vanhempiin on valmis laittamaan välit poikki, kyllä siinä lähes aina on vahvasti aihetta. Se on kuitenkin niin iso asia, hylätä koko lapsuudenperheensä, ettei kukaan tee sitä kevyesti.
Kyllä noissa rajattomien isovanhempien tapauksissa pariskunnan molemmat osapuolet yleensä rajaavat kanssakäymistä tai katkaisevat välit, eli toiselle osapuolelle omat vanhemmat/lapsuudenperhe kyseessä joka tapauksessa.
Ja ei vanhempien ja isovanhempien välillä voi olla mitään "valtataistelua" lapsesta tai perhe-elämästä, koska isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia puuttua noihin.
No anteeksi jos termi on väärä, mutta kyllähän näitä juttuja on, joissa anoppi tekee aina kaiken väärin miniän mielestä (ja toisinpäin). Ihan periaatteesta ollaan tätä mieltä, sitä tarkoitan.
Ja sekö on mahdotonta? Että tekee kaiken väärin? Yleensä on kyllä esim endin pyydetty js pyydetty tekemään oikeun mutta siihen ei suostuta.
Äitihän sen aina määrää miten lasta hoidetaan. Ei isoäiti.
Ei se ole mahdotonta, älä ole niin mustavalkoinen. Mutta ihan oikeasti on myös olemassa ihmisiä, jotka ihan periaatteen vuoksi vääntävät asioista ja ovat valmiita katkomaan välejä, jos lapsen päiväunet myöhästyvät 10 minuuttia. Siksi parasta on, että se oma lapsi viime kädessä vastaa suhteista omiin vanhempiin.
No vanhemmat määrää lapsen asioista. Aina. Piste. Miksi siis venkoilla ja tunkea omia näkemyksiään väkisin? Ja luottaa siihen että oma lapsi nyt vaan rutiinisti nielee öykkäröinnin?
Älä nyt jaksa. On oikeita syitä, joiden vuoksi välejä katkotaan. Ja on pikkumaista nillitystä, jota voi harrastaa ihan yhtä lailla mikä vaan sukupolvi. Vaikka vanhemmat päättävät, ei ole tarkoituksenmukaista vinkua jokaisesta pikkujutusta, jos vaikka hoitoapua haluaa. Niin kauan kun ei tehdä mitään vaarallista, tyhmää, manipuloivaa tai olla sekoittamassa pikkulapsen rytmejä täysin.
Vanhempi päättää. Lapsen kaikki asiat. Samaten sen mikä on pikkuasia, mikä iso ja mikä on asioiden skaala.
Isovanhemmat ei päätä mistään muusta kyin itdestäön. Eivät lapsesta eivätkä asioiden skaalasta.
Tällaisia toisen puolen näkökulmia lehteen?
Isoäiti osti lapselle koulurepun!!! Oli pakko katkaista välit
Isovanhempi ei hahmottanut rooleja, mitätöi vanhempaa ja ylitti rajat.