Miten usein osallistut "tyttöjen iltaan"?
Miten usein vietätte "tyttöjen iltaa" ja mitä miehesi on siitä mieltä? Käykö miehesi "poikien illoissa"?
Kommentit (108)
Aika harvoin, ehka kerran kvartaalissa. Tarkoittaa sita, etta mennaan "tyttojen" kesken joko ulos syomaan tai teatteriin yms (viime kerralla taidettiin tosin kayda miesstrippareita katsomassa :D), illan keskeisena teemana on kuitenkin yhdessaolo, nauraminen, hyva ruoka ja juoma.
Yleensa ollaan kotiuduttu yoksi, ellei riennot ole toisella paikkakunnalla.
Miehet viettavat sitten tahollaan samaan aikaan "poikien iltaa". Joskus kay niin etta porukka yhdentyy illan lopussa, ja tavataan esim. jossain baarissa.
Ei mulla mitaan erityista tarvetta ole erikseen vain tyttojen illoille, kuten ei miehellakaan poikien illoille. Tullaan kaikki hyvin toimeen ihan sekajengissakin.
Parhaan ystavan kanssa kayn tosin kahdestaan kerran vuodessa pitkan viikonlopun Espanjassa. Kai sekin "tyttojen illasta" (tai illoista) menee.
Ehkä joka toinen kuukausi. Minulla on kaksi ystäväporukkaa, joita tapaan useamman kerran vuodessa. Välillä tietysti käydään brunssilla tai lounaalla tai tavataan niin että muukin perhe on mukana.
Mies ei ole mitään erityistä mieltä asiasta. Hän tapaa ystäviään vähän tiheämpään tahtiin.
1-2 kertaa vuodessa. Kyläl mies käy omissa menoissaan, en ole laskenut määrää, hänellä jo työn kautta iltamenoja on moninkertaisesti mun rientojen määrä.
En koskaan. Mun ystävistäni 90% on miespuolisia. Tämä ei ole mikään tietoinen valinta, asia on vain mennyt niin.
Ystäviäni näen useamman kerran kuukaudessa, usein mieheni on myös mukana.
Omia "poikien iltoja" hänellä on ehkä viisi kertaa vuodessa.
Joka toinen kuukausi. Menoja ovat tyttöjen illat, joissa syödään ja juodaan jonkun kotona isommalla porukalla. Lisäksi viini-iltaa ystävän luona, sieltä suoraan kotiin. Työpaikan juhlia n. kaksi kertaa vuodessa. Haluaisin mennä ystävän kanssa ulkomaille, mutta mies ei päästä. Ylipäätään mies ei pidä menoistani, valittaa niitä olevan liian usein. Hän itse käy 3-4 kertaa vuodessa.
Nyt on vähän tauolla kun eronnut kaveri yritti saada meitä muitakin eroamaan ja vähintäänkin pettämään. Alkoi mennä siihen että kiva illanvietto olikin sellainen että lähdetään muka jonnekin vieraiden miesten luo jatkoille.
Ei kiinnosta pilata omaa elämää sen takia että kaveri pilasi omansa.
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen kuukausi. Menoja ovat tyttöjen illat, joissa syödään ja juodaan jonkun kotona isommalla porukalla. Lisäksi viini-iltaa ystävän luona, sieltä suoraan kotiin. Työpaikan juhlia n. kaksi kertaa vuodessa. Haluaisin mennä ystävän kanssa ulkomaille, mutta mies ei päästä. Ylipäätään mies ei pidä menoistani, valittaa niitä olevan liian usein. Hän itse käy 3-4 kertaa vuodessa.
Onko syytä olla päästämättä? Millainen kaverisi on?
Tyttöjen ilta kuulostaa hivenen karsealta kyllä. Lipitetään sidukkaa tai skumppaa ja jauhetaan miehistä, korkkarit vaappuen hihitellen ja kirkuen baariin... yhhh.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen ilta kuulostaa hivenen karsealta kyllä. Lipitetään sidukkaa tai skumppaa ja jauhetaan miehistä, korkkarit vaappuen hihitellen ja kirkuen baariin... yhhh.
Niin piti sanoa vielä, että mieluummin siis kahdestaan naispuolisen kaverin kanssa tai sitten sekaporukassa.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen ilta kuulostaa hivenen karsealta kyllä. Lipitetään sidukkaa tai skumppaa ja jauhetaan miehistä, korkkarit vaappuen hihitellen ja kirkuen baariin... yhhh.
:D Meilla sisalsi viimeisin mun luona pidetty tyttojen ilta saunomista. Sen jalkeen vedettiin lokoverkkarit paalle, mutanaamiot kasvoille ja tilattiin noutoruokaa, jota syotiin ilman rintsikoita ja huuhdeltiin kaljalla alas. Puhuttiin lahinna siita, mille festareille/keikoille haluttaisiin osallistua tulevana vuonna. Miehista ei "jauhettu" muistaakseni ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen ilta kuulostaa hivenen karsealta kyllä. Lipitetään sidukkaa tai skumppaa ja jauhetaan miehistä, korkkarit vaappuen hihitellen ja kirkuen baariin... yhhh.
Viimeksi tyttöjen illassa käytiin retkeilemässä kansallispuistossa. Pulahdettiin järveen, nautittiin maisemista ja seurasta, grillausta, termarikahvit ja piknik. Ja ajatella, kenelläkään ei ollut edes korkokenkiä!
treffit kirjoitti:

No tämähän oli melkein kuin poikien ilta!
Vierailija kirjoitti:
Ilman lapsia niin että lähdetään viihteelle/risteilylle/kylpylään yms. ehkä kerran kuussa tai kahdessa.
Muuten tapaillaan niin että lapset ovat mukana tai perheinä.
Miehelle asia on ok. Puhuimme asiasta jo ennen kuin hankimme lapsia ja sanoin etten ala luopumaan kokonaan entisestä elämästäni ja istumaan kotona lasten kanssa tukka paskaisena ja pieruverkkareissa.
No, oli hyvä puhua asiasta, koska elämässä on tosiaan vain nämä kaksi vaihtoehtoa...
En ole koskaan osallistunut tyttöjen iltaan, brunssiin, risteilyyyn, matkaan tms. Kavereita kyllä on, mun ei aikuiset perheelliset ihmiset moisia harrasta. Mieskään ei ole koskaan ollut "poikien illassa", matkoilla tms.
Luojan kiitos ei ole ikinä pyydetty. Tylsyyteen voi kuolla kotonakin.
En ole ikinä osallistunut, minusta vain lapsi tarvitsee leikkikavereita, ei aikuinen ihminen.
Mies istuu iltaa kavereineen 2-4kk.
N35
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen ilta kuulostaa hivenen karsealta kyllä. Lipitetään sidukkaa tai skumppaa ja jauhetaan miehistä, korkkarit vaappuen hihitellen ja kirkuen baariin... yhhh.
Viimeksi tyttöjen illassa käytiin retkeilemässä kansallispuistossa. Pulahdettiin järveen, nautittiin maisemista ja seurasta, grillausta, termarikahvit ja piknik. Ja ajatella, kenelläkään ei ollut edes korkokenkiä!
Tämä kuulostaa epäilyttävän paljon retkeilyltä naisporukassa eikä miltään tyttöjen illalta...
Mikä lasketaan tyttöjen illaksi? Yhden ystävän kanssa istutaan iltaa 1-4 kertaa kuukaudessa, juodaan viiniä ja harrastetaan noituutta.
N25