Miten voisi miellyttää naisia/miehiä?

Ikävä luonne ja outo käytös selittävät kaiken. Harjoittele niitä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Tunnen itse asiassa alemmuudentunnetta sellaisten keskivertotasoisten tai sitä tasokkaampien naisten seurassa. Ajattelen aina, että olen huonompi kuin he ovat. En myöskään usko, että mulla olisi mahdollisuuksia sellaisiin miehiin, jotka itseäni aidosti kiinnostaisivat, ei myöskään komeisiin miehiin jne.

Yritän hakeutua joissain uusissa tilanteissa itseäni selvästi vanhempien, ehkä reilusti ylipainoisten seuraan, sillä koen, että he ovat tavallaan kaltaisiani siinä mielessä, että eivät ole sitä trendikkäintä ja kuuminta porukkaa, vaan rauhallisempia. Mutta toisaalta osa heistäkin on vähän wtf, kun hakeudun heidän juttusilleen.

Sitten käytännössä juttelen mieluummin niiden periaatteessa epäkiinnostavien miesten kanssa, sillä jännitän niitä oikeasti kiinnostavia ja koen, etten ansaitse sellaista. Ja siitä koko jutusta tulee todella epäkiitollinen kehä, jossa huono itsetuntoni heikkenee entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä luonne ja outo käytös selittävät kaiken. Harjoittele niitä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Millä tavoin mulla on/voisi olla ikävä luonne? Ainakin olen kohtelias ja ystävällinen sekä lojaali/uskollinen ja rehellinen, joskin ujo. Miten voisin kehittää luonnetta paremmaksi?

Käytä aikasi johonkin järkevämpään.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä luonne ja outo käytös selittävät kaiken. Harjoittele niitä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Missä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja voisi harjoitella? Itse aina epäilen syyksi epämiellyttävää ulkonäköäni, joten jännittää kohdata ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Käytä aikasi johonkin järkevämpään.

Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento ja kaipaisin kavereita. On kamalaa olla aivan yksinäinen.

Kehu, kuuntele, hymyile ja naura.

Tarvitset ap itsetuntoa. Jo otsikko kertoo sen, siinä on ongelman ydin kuvattuna. Sun täytyy opetella rakastamaan ja luottamaan itseesi, eikä mukautumaan muihin ihmisiin ja miellyttämään heitä.

Tiedän ne ulkonäköviat itsessäni, mutta niiden korjaaminen olisi erittäin kallista. Siis tarvitsisin nenäleikkauksen, isomman leuan ja hampaille oikomishoidon (ylähampaat ovat suorat, mutta alahampaat ovat vinot).

Mun pitäisi opetella hymyilemään estyneemmin tms. (mulla on jotenkin liian leveä hymy tahtomattani ja hymyilen paljon). Mun pitäisi myös käydä salilla ja saada vahvemmat käsivarret ja hartiat sekä ryhtiä olemukseen. Olen jotenkin todella nolo ilmeisesti.

Oletko terapeuttihullu? Jos olet, niin kärsit tunne-elämän epävakaudesta ja tarvitset intensiivistä terapiaa. Jos se ei ole syystä tai toisesta mahdollista, suosittelen lämpimästi kuuntelemaan youtubesta pätkiä aiheesta. Esim Kati Morton, Todd Grande. Jälkimmäisellä on hyvin lempeä ja asiallinen tyyli, auttaa ihan oikeasti kun rupeaa tunnistamaan omia ajatuskulkujaan. Tiedän omasta kokemuksesta että se myös sattuu, mutta auttaa eteenpäin. Myös vertaistuki auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kehu, kuuntele, hymyile ja naura.

Mä itse asiassa hymyilen aika paljon ja oon aika rento ja avarakatseinen. Osaan myäs kehua muita, tosin aina en kehtaa, jotten vaikuta liian makeilevalta.

Vaikutat aspergerilta.

Koeta järjestäytyä, hakeudu meidän muiden assien seuraan niin saat vertaistukea.

Minäkin vierastan ihmisjoukkoja, enkä osaa oikein ilmaista itseäni. Kavereita on noin 10, mikä ei riitä minulle, miesystäviä on aina löytynyt ja olen ollut naimisissakin.

Vaihda kampausta, meikkaa joka aamu, hanki Sinulle sopivia vaatteita, pese hampaat joka aamu ja käy joka päivä suihkussa + vaihda vaatteet joka päivä,

mieti aktiivisesti miltä muista tuntuu, kysele, ole utelias, kutsu kylään ja kanssasi ulos.

Itse aspergerina opettelin vuosikausia, ennenkuin opin mm. silmiinkatsomisen, opin mitä on kaveruus, opin nauttimaan kaverin kansss liikkumisesta, opin laittautumaan, opin kaikki siisteysniksit ja hiustenlaittamisen + meikkaamisen. Niin ja opin kiinnostumaan muisya ihmisistä, enkä ihan aina miettinyt omaa itseäni yksin kotona.

Vieläkin olen monen mielestä epäkelpo, mutta ihmisenä hiukan onnellisempi.

Tämä kirjoittaja ON terapeuttihullu. Hän on ihan klassinen epävakaa joka seilaa jumaloinnin ja demonisoinnin väliä. Myös tarve ja pyrkimys muuttua toiseksi ihmiseksi juuntaa juurensa sieltä. Ap, ansaitset kaiken myötätunnon ja avun, mutta se apu ei löydy kauneusleikkauksien miettimisestä.

Minulla on sama ongelma. En usko, että ulkonäöllä on asiassa mitään tekemistä. Rumillakin ihmisillä on ystäviä ja kumppani. Vielä parikymmentä vuotta sitten minä olin todella hyvännäköinen, nyt en enää ole, ja ihmisten suhtautuminen on aina ollut samanlaista, passiivisen torjuvaa. (Miesten seksinvonkaamista en ota nyt huomioon ollenkaan, koska aika monelle kelpaa satunnaiseen seksiin kuka tahansa ulkonäköön, älynlahjoihin ja käytökseen katsomatta.)

Minua on aina pidetty hauskana ja mukavana tyyppinä. En tiedä, kuinka usein ihmiset kommentoivat toistensa huumorintajua poikkeuksellisen viihdyttäväksi, mutta minä olen kuullut omastani monta kertaa töissä ja puolitutuilta. Silti minun kanssani ei haluta viettää aikaa. Aikuisilla on useimmiten vakiintunut kaveripiiri, johon ei mahdu uusia edes hangaround-jäseniksi, ja sieltä kaveripiiristä löytyy aina sopivampaa seuraa kuin minä. Monen mielestä harrastukset ovat hyvä tapa saada kavereita ja ystäviä, mutta minä en ole löytänyt yhtään; tanssiessa, maalatessa, konetta korjatessa ja opiskellessa ei höpötetä, ja pukuhuoneessa minun jutteluyritykseni ohitetaan parilla sanalla ja olankohautuksella.

Se, että yksikään mies ei ole kiinnostunut minusta kumppanuusmielessä, on mysteeri. Joillekin kuulemma riittää se, että nainen on hyvännäköinen, ja minä olin aikoinani päitä kääntävän hyvännäköinen. Seksi olisi kelvannut, mutta seura ei.

Olen tottunut viettämään kaiken aikani yksin, mutta silti minua joskus askarruttaa se, miksi olen niin epäkiinnostava. Olen kyllä jo niin vanha, että en edes yritä enää tutustumista. Tiedän kyllä tämänikäisenä kumppanin löytäneitä ja naimisiinkin menneitä ihmisiä, mutta selvästi en kuulu heihin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoittaja ON terapeuttihullu. Hän on ihan klassinen epävakaa joka seilaa jumaloinnin ja demonisoinnin väliä. Myös tarve ja pyrkimys muuttua toiseksi ihmiseksi juuntaa juurensa sieltä. Ap, ansaitset kaiken myötätunnon ja avun, mutta se apu ei löydy kauneusleikkauksien miettimisestä.

Miten niin? Mikä tekstissäni antaa aihetta ajatella noin? Mielestäni kommenttisi on asiaton, eikä liity aiheeseen mitenkään. Ne mun kaverini ovat tosiaan chat-kavereitani, eikä mulla ole mitään jumalointia/demonisointia heitä kohtaan. Olen oikeasti aika tasainen luonne, tosin itsetuntoni keikahtaa aika pienestäkin vastoinkäymisestä.

Tällä palstalla on se ikävä piirre, ettå lyötyä lyödään aina. Jos paljastaa heikkoutensa ja pelkonsa, niin takuuvarmasti joku tulee lyttäämään vieläkin pahemmin. Mulla ei kuitenkaan ole taloudellisia ja ajallisia resursseja mennä mihinkään terapiaan pitkiin aikoihin. Toivoisin saavani vain käytånnön neuvoja, jotka voisivat auttaa kaltaistani rumaa luuseria. Olen valmis muutokseen ja haluan todella muuttua. Haluaisin, että mulle löytyisi jostain kavereita ja potentiaalinen aviomies.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä luonne ja outo käytös selittävät kaiken. Harjoittele niitä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Millä tavoin mulla on/voisi olla ikävä luonne? Ainakin olen kohtelias ja ystävällinen sekä lojaali/uskollinen ja rehellinen, joskin ujo. Miten voisin kehittää luonnetta paremmaksi?

Ongelmat itsetunnossa heijastuvat käytökseesi , joten kyllä se siitä itsensä arvostamisesta lähtee. Ujo ja sulkeutunut jää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat aspergerilta.

Koeta järjestäytyä, hakeudu meidän muiden assien seuraan niin saat vertaistukea.

Minäkin vierastan ihmisjoukkoja, enkä osaa oikein ilmaista itseäni. Kavereita on noin 10, mikä ei riitä minulle, miesystäviä on aina löytynyt ja olen ollut naimisissakin.

Vaihda kampausta, meikkaa joka aamu, hanki Sinulle sopivia vaatteita, pese hampaat joka aamu ja käy joka päivä suihkussa + vaihda vaatteet joka päivä,

mieti aktiivisesti miltä muista tuntuu, kysele, ole utelias, kutsu kylään ja kanssasi ulos.

Itse aspergerina opettelin vuosikausia, ennenkuin opin mm. silmiinkatsomisen, opin mitä on kaveruus, opin nauttimaan kaverin kansss liikkumisesta, opin laittautumaan, opin kaikki siisteysniksit ja hiustenlaittamisen + meikkaamisen. Niin ja opin kiinnostumaan muisya ihmisistä, enkä ihan aina miettinyt omaa itseäni yksin kotona.

Vieläkin olen monen mielestä epäkelpo, mutta ihmisenä hiukan onnellisempi.

Mulla ei ole Asperger-diagnoosia, enkä työkuvioiden vuoksi edes uskalla mennä sellaista kyselemään. Miten voisin löytää Asperger-ihmisiä? En ole kovin sosiaalinen siis, vaan todella ujo.

Olen hygieeninen ja siisti kyllä, osaan meikatakin, tosin en tavallaan välitä siitä, miten edustavalta näytän vieraiden ihmisten silmissä. Tavoite olisi näyttää niin raikkaalta ja siistiltä luonnostani, ettei tarvitsisi juurikaan edes meikata.

Kieltämättä ei välttämättä monikaan ihminen kiinnosta yksilöinä (koska miten voisin kiinnostua, jos en edes tunne jotain henkilöä lainkaan?), mutta silti olisi kivaa saada juttuseuraa. Tavallaan kiinnostaa kaikki ihmiset, mutta en koe tarvetta hakeutua kenenkään seuraan oma-aloitteisesti ja pelkään, että olen muiden mielestä jotenkin nolo vähän samaan tapaan kuin lapsena ollessani koulukiusattu (olin se luokan kiusattu, outo friikkityttö, jota kiinnosti liian erikoiset asiat).

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoittaja ON terapeuttihullu. Hän on ihan klassinen epävakaa joka seilaa jumaloinnin ja demonisoinnin väliä. Myös tarve ja pyrkimys muuttua toiseksi ihmiseksi juuntaa juurensa sieltä. Ap, ansaitset kaiken myötätunnon ja avun, mutta se apu ei löydy kauneusleikkauksien miettimisestä.

Miten niin? Mikä tekstissäni antaa aihetta ajatella noin? Mielestäni kommenttisi on asiaton, eikä liity aiheeseen mitenkään. Ne mun kaverini ovat tosiaan chat-kavereitani, eikä mulla ole mitään jumalointia/demonisointia heitä kohtaan. Olen oikeasti aika tasainen luonne, tosin itsetuntoni keikahtaa aika pienestäkin vastoinkäymisestä.

Tällä palstalla on se ikävä piirre, ettå lyötyä lyödään aina. Jos paljastaa heikkoutensa ja pelkonsa, niin takuuvarmasti joku tulee lyttäämään vieläkin pahemmin. Mulla ei kuitenkaan ole taloudellisia ja ajallisia resursseja mennä mihinkään terapiaan pitkiin aikoihin. Toivoisin saavani vain käytånnön neuvoja, jotka voisivat auttaa kaltaistani rumaa luuseria. Olen valmis muutokseen ja haluan todella muuttua. Haluaisin, että mulle löytyisi jostain kavereita ja potentiaalinen aviomies.

T. Ap

Ap, ei se ole lyödyn lyömistä että yrittää herätellä ihmistä hoitamaan oikeaa vaivaansa eikä sitä mistä ihminen luulee kärsivänsä. Olet jauhanut täällä jo vuosia itsesi muokkaamisesta ulkonaisesti ja sisäisesti toiseksi ihmiseksi eikä se ole edennyt yhtään mihinkään kun todelliset ongelmat on ihan muualla. Kanssasi on yritetty ihan kaikkea ilman että sillä on vaikutusta. Tässäkin ketjussa moni kirjoittaa siitä kuinka kyseessä ei ole ulkonäköongelma vaan ihan muu. Toivon että joku päivä kun et muuta keksi käyt vaikka kuuntelemassa netistä kuinka epävakaa kertoo elämästään ja alat saada oikeaa apua. Jos joku siemen jäisi kaikesta huolimatta elämään. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoittaja ON terapeuttihullu. Hän on ihan klassinen epävakaa joka seilaa jumaloinnin ja demonisoinnin väliä. Myös tarve ja pyrkimys muuttua toiseksi ihmiseksi juuntaa juurensa sieltä. Ap, ansaitset kaiken myötätunnon ja avun, mutta se apu ei löydy kauneusleikkauksien miettimisestä.

Miten niin? Mikä tekstissäni antaa aihetta ajatella noin? Mielestäni kommenttisi on asiaton, eikä liity aiheeseen mitenkään. Ne mun kaverini ovat tosiaan chat-kavereitani, eikä mulla ole mitään jumalointia/demonisointia heitä kohtaan. Olen oikeasti aika tasainen luonne, tosin itsetuntoni keikahtaa aika pienestäkin vastoinkäymisestä.

Tällä palstalla on se ikävä piirre, ettå lyötyä lyödään aina. Jos paljastaa heikkoutensa ja pelkonsa, niin takuuvarmasti joku tulee lyttäämään vieläkin pahemmin. Mulla ei kuitenkaan ole taloudellisia ja ajallisia resursseja mennä mihinkään terapiaan pitkiin aikoihin. Toivoisin saavani vain käytånnön neuvoja, jotka voisivat auttaa kaltaistani rumaa luuseria. Olen valmis muutokseen ja haluan todella muuttua. Haluaisin, että mulle löytyisi jostain kavereita ja potentiaalinen aviomies.

T. Ap

Ap, ei se ole lyödyn lyömistä että yrittää herätellä ihmistä hoitamaan oikeaa vaivaansa eikä sitä mistä ihminen luulee kärsivänsä. Olet jauhanut täällä jo vuosia itsesi muokkaamisesta ulkonaisesti ja sisäisesti toiseksi ihmiseksi eikä se ole edennyt yhtään mihinkään kun todelliset ongelmat on ihan muualla. Kanssasi on yritetty ihan kaikkea ilman että sillä on vaikutusta. Tässäkin ketjussa moni kirjoittaa siitä kuinka kyseessä ei ole ulkonäköongelma vaan ihan muu. Toivon että joku päivä kun et muuta keksi käyt vaikka kuuntelemassa netistä kuinka epävakaa kertoo elämästään ja alat saada oikeaa apua. Jos joku siemen jäisi kaikesta huolimatta elämään. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

On hieman pelottavaa, että joku lätkäisee mulle diagnoosin jonkun av-palstalle kirjoitetun aloituksen (tai parinkin) perusteella. Vaikka olen avoin ja rehellinen, joskus provoilen hieman (tosin en tässä ketjussa). En ole epävakaa mitenkään, itsetuntoni kylläkin on huono. Luonteeni ei ole räiskähtelevä, en saa raivokohtauksia. En sano rumasti ihmisille tai juurikaan edes suutu koskaan.

Välillä kyllä itken ja vedän syyt niskaani marttyyrityyliin. Elän säntillisesti ja vastuullisesti sekä olen jopa aika "harmaa" tavisihminen arjessa. Sellainen luotettava ja kiltti. En usko täyttäväni kyseisen piirteen kriteerejä mitenkään. Ihan oikeasti. Toki mä välillä hermostun tai tunnen surua, mutta en ole erityisen voimakas tunneilmaisuissani livenä ihmisten parissa, vaan melkein näkymätön, ujo, harmaa seinäruusu. Ja mulla ei ole mitään muita konkreettisia ongelmia kuin yksinäisyys.

Joskus parikymppisenä kävin terapiassa lievän masennusoireilun vuoksi, mutta ei sekään mulle kavereita/seuraa tuonut, vaan juttelin lähinnä lapsuudestani ja arjen haasteista. Enää nyt aikuisempana ei oikein olisi varaa tai aikaa terapiaan. Mua auttaisi vain se, kun olisi kavereita/seuraa.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoittaja ON terapeuttihullu. Hän on ihan klassinen epävakaa joka seilaa jumaloinnin ja demonisoinnin väliä. Myös tarve ja pyrkimys muuttua toiseksi ihmiseksi juuntaa juurensa sieltä. Ap, ansaitset kaiken myötätunnon ja avun, mutta se apu ei löydy kauneusleikkauksien miettimisestä.

Miten niin? Mikä tekstissäni antaa aihetta ajatella noin? Mielestäni kommenttisi on asiaton, eikä liity aiheeseen mitenkään. Ne mun kaverini ovat tosiaan chat-kavereitani, eikä mulla ole mitään jumalointia/demonisointia heitä kohtaan. Olen oikeasti aika tasainen luonne, tosin itsetuntoni keikahtaa aika pienestäkin vastoinkäymisestä.

Tällä palstalla on se ikävä piirre, ettå lyötyä lyödään aina. Jos paljastaa heikkoutensa ja pelkonsa, niin takuuvarmasti joku tulee lyttäämään vieläkin pahemmin. Mulla ei kuitenkaan ole taloudellisia ja ajallisia resursseja mennä mihinkään terapiaan pitkiin aikoihin. Toivoisin saavani vain käytånnön neuvoja, jotka voisivat auttaa kaltaistani rumaa luuseria. Olen valmis muutokseen ja haluan todella muuttua. Haluaisin, että mulle löytyisi jostain kavereita ja potentiaalinen aviomies.

T. Ap

Ap, ei se ole lyödyn lyömistä että yrittää herätellä ihmistä hoitamaan oikeaa vaivaansa eikä sitä mistä ihminen luulee kärsivänsä. Olet jauhanut täällä jo vuosia itsesi muokkaamisesta ulkonaisesti ja sisäisesti toiseksi ihmiseksi eikä se ole edennyt yhtään mihinkään kun todelliset ongelmat on ihan muualla. Kanssasi on yritetty ihan kaikkea ilman että sillä on vaikutusta. Tässäkin ketjussa moni kirjoittaa siitä kuinka kyseessä ei ole ulkonäköongelma vaan ihan muu. Toivon että joku päivä kun et muuta keksi käyt vaikka kuuntelemassa netistä kuinka epävakaa kertoo elämästään ja alat saada oikeaa apua. Jos joku siemen jäisi kaikesta huolimatta elämään. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Lisäksi sukulaiseni ovat ihan oikeasti huomautelleet tietyistä kasvonpiirteistäni ikävällä. Ollessani lapsi niistä huomauteltiin lähes jatkuvasti. Sukulaiset jopa harmittelivat, miten huono tuuri mulla on käynyt geenien suhteen, kun olin perinyt vanhemmiltani ne huonoimmat ulkoiset piirteet, enkä mitään hyvää. Teini-iässä jotkut kyselivät, mistå maasta olen alun perin kotoisin jne. Tietyt kasvonpiirteeni _oikeasti_ poikkeavat keskivertosuomalaisesta, enkä näytä suomalaiselta. Olen siis "oudon" näköinen oikeastikin.

Jo Ruotsissa tai Norjassa olen normaalimmin katukuvaan sopiva, vaikka en olekaan perusskandinaavinkaan näköinen. Jos olisin keskiverromman näköinen, saisin takuuvarmasti myönteisempää palautetta ihmisiltä ja olisi ujonakin helpompaa tutustua ihmisiin. Nyt saan aina hävetä itseäni lähtökohtaisesti ja todistella, että olen ihan kiva ja ok ihmisenä, vaikka en olekaan miellyttävän näköinen fyysisesti.

T. Ap