muksulla (1v) ekaa kertaa kertakäyttövaipat ja mua hirvittää..
tai toki synnytyslaitoksella käytettiin niitä vaippoja mitä sieltä sai, mutta kotona ollaan käytetty vain kankaisia, tähän asti siis.
ollaan mummolareissulla monen sadan kilometrin päässä, ja aina ennen ollaan kuskattu omat vaipat mukana. nyt meillä oli " ylimääräisenä" matkatavarana koira ja koiran kamppeet sekä turvaistuin autoon (plus normaalit matkatavarat, vaatteet yms) ja kun junalla kuljettiin niin päätettiin jättää vaipat pois. mummo oli hankkinut paketin kertakäyttöisiä. nyt hirvittää ja kaduttaa (no ei nyt ihan älyttömän hulluna mutta kumminkin).
oimeesti, mikä hitto noissa rievuissa on että ne haisee noin USKOMATTOMAN PAHALLE? ihan niinku niissä haisi pvc tai joku sen lähisukulainen. tosi synteettinen ja hurja käry. mä oon ihan salettio että lapsi (tyttö) saa vähintään jonkun tulehduksen kun muhii noissa haisuleissa viikonlopun :( tekis mieli pestä se ainokainen mukana oleva kangasvaippa ja käyttää edes yöllä sitä. likkapolo heräsi aamulla varhain, kitisi ja pyöri sängyssä ja nyhti vaippaa :(
hermo menee, mulla on kokoajan sellainen olo että lapsella on kurja fiilis pöksyissä.
Kommentit (5)
ja sitten kuitenkin kokeilin, ja ihastuin ja niin niitä alkoi olemaan enemmän ja enemmän kaapeissa. Mutta se, että meidän aina niin huonosti nukkuva lapsemme alkoi nukkumaan täydet yöt kun laitettiin kestovaippa yöksi, ja testauksen vuoksi (minä olen epäluuloinen koko kestoja kohtaan vieläkin) kokeiltiin sitten kertistä ja sama huuto ja kiljuminen oli yöllä kun ennenkin.
ja mua hirvittää kun saanut pelkkää äidin ihanaa ja mahtavan ravitsevaa rintaa, sellainen olo ettei lapsi selviä
siis samanlainen kuin jos ollaan vaikka parin tunnin autoreissulla ja lapsella pärähtää paskat housuun eikä pääse pian vaihtamaan. siis ahdistaa se kun kuvittelen miten epämukava olo lapsella on. (ja sori nyt, mä vain olen tällainen. mua ahdistaa ihan hulluna sellainenkin jos jollain läheisellä on hammas kipeenä eikä se suostu lääkäriin. mulla on itselläkin suu ihan kipee ja hermo pinnassa kunnes homma on hoidettu. en tiedä mistä johtuu tai miten asian korjaisin. että joudutte nyt sestämään vaan, sori sori)
ei mulla ainakaan pitäis olla mitään sen hullumpia angsteja kertakäyttövaippoja kohtaan.. se hajukin oli ihan ylläri, kun oon ajatellut ettei ne nyt sen kummempia voi olla, että varmaan ovat ihan lapsiystävällisiä ja käteviä käytössä. enkä mä ole mikään hajuyliherkkäkään, tupakkia polttelen ihan vapautuneesti, ja senkin luulisi jo heikentäneen hajuaistia.
lapsi on siis 12kk, ei mun mielestä oo vielä liian iso vaippoihin. käy kyllä potallakin, muttei yöllä sentään.
ap
käytetään kestoja ja kertiksiä, enempi kuitenkin kestoillaan.
Apua miten hauska