Miksi monet vaikuttavat kokevan ilmastonmuutoksesta puhumisen syyllistämisenä?
Siis erityisesti jos puhutaan päästöjen lähteistä? Jos esimerkiksi sanotaan, että lihansyönti tai autolla ajaminen tuottaa paljon päästöjä, jotkut näyttävät kokevan sen syyllistämisenä ja suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.
Toki on muitakin päästönlähteitä kuin yksilöiden elämäntavoista suoraan aiheutuvia, ja niistäkin on hyvä puhua. Mutta ei mistään päästönlähteistä kannata vaieta siksi, että ne koskettavat ihmisten elämää ja niistä puhuminen voi aiheuttaa pahaa mieltä. Koska miten ilmastonmuutosta voitaisiin torjua, jos päästönlähteistä ei puhuttaisi ja tietoisuutta niistä lisättäisi?
Kommentit (69)
Koska eivät ymmärrä että imaston muuttuminen on osa maapallon luonnolista sykliä, eikä lity mitenkään ihmiseen tai sen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.
Kokemuksesta. Koska erityisesti Suomessa homma menee niin että ensin syyllistetään ja sitten lyödään hirmu verot esimerkiksi lihalle, polttoaineelle, lentomatkailulle tai kielletään elämää helpottavia asioita, kuten muovipillit ja kauppakassit. Miten tuo anekauppa auttaa ilmastoa? Rahathan menevät valtion pohjattomaan kassaan ja niillä rahoitetaan esimerkiksi 90.000 maahamme tulleen irakilaismiehn elämää.
Toinen mikä ärsyttää on se kun puututaan kokonaisuuden kannalta mitättömiin asoihin, jotka tulevat meille kalliiksi kun ilmastopäästöjä olisi halpaa ja helppoa vähentää siellä missä kuormitus on suurin. Suomi on metsiensä ansiosta lähinnä hiilinielu ja muutenkin me olemme tehneet paljon ilmaston ja luonnon eteen. Jatkotoimenpiteet ovat tässä hyvässä tilanteessa erityisen kalliita, joten annetaan muiden ensin kiriä rinnalle.
Kolmanneksi: Ilmastonmuutos ja saasteet sekä päästöt ovat kaksi eri asiaa.
Neljänneksi. Ilmastonmuutos on iloinen asia. Täällä ei todellakaan ole koskaan liian lämmintä, joten kannatan ilmaston lämpenemista. Esimerkiksi ranskalaisia, jotka saavat nyt nauttia upeasta kesähelteestä, käy kateeksi niin ettei veri kierrä.
Koska yksisilmäisesti ja ideologiselta pohjalta tartutaan lillukanvarsiin, kuten autoiluun ja lihansyöntiin. Väestönkasvusta saati netinkäyttöstä ei olla puhuttu juuri mitään enne ylen ansiokkaita avauksia.
Koska keskitytään keppiin porkkanoiden sijasta.
Koska omantunnon voi ostaa puhtaaksi "päästökompensaatiomaksuilla" esim. lentomatkailussa. Lentosi tuottaa päästöjä ihan yhtä paljon, vaikka maksaisit siitä enemmän.
Koska Suomen tekemisillä oikeasti ei ole juuri mitään merkitystä. Tämä on fakta, mutta ihmiset hermostuvat kun sen sanoo ääneen, he tulkitsevat tämän siten ettei tarvitsi tehdä mitään. Parasta olisi, kun kaikki opettelisivat kuluttamaan kohtuullisesti. Kielloilla ja sanktioilla ei kuitenkaan saada aikaan muuta, kuin elämänlaadun heikkenemistä. Esim ei paljon kiehdo ajatus pyöräillä läpi vuoden räntäsateessa läpi vuoden lähes 20 km suuntaansa. Työmatkoineen päivistä tulisi n. 11.5 tuntisia ja aika on kortilla muutenkin.
Ei nähdä mahdollisuuksia innovoida, ottaa haltuun fossiilittomien polttoaineiden markkinaa tai biodieselillä käyvien autojen markkinoita. Ei tueta esim. verotuksella kasvisruokaa, ei kehitetä joukkoliikennettä pientaloalueilla. Ts. ei tarjota vaihtoehtoja vaan kaikki lähtee sanktioiden ja lisämaksujen kautta. Tämä turhauttaa ja hermostuttaa monia, eikä ihme. Vähemmän ideologiaa ja enemmän konkreettista tukea ihmisten arjen helpottamiseksi, eikä vaikeuttamiseksi. Olen varma että itse asian kaikki ottavat vakavasti, mutta sanktioilla ja syyllistämisellä ei päästä tässä eteenpäin.
Minä en ainakaan ole mitenkään syyllinen mihinkään muutokseen.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta. Koska erityisesti Suomessa homma menee niin että ensin syyllistetään ja sitten lyödään hirmu verot esimerkiksi lihalle, polttoaineelle, lentomatkailulle tai kielletään elämää helpottavia asioita, kuten muovipillit ja kauppakassit. Miten tuo anekauppa auttaa ilmastoa? Rahathan menevät valtion pohjattomaan kassaan ja niillä rahoitetaan esimerkiksi 90.000 maahamme tulleen irakilaismiehn elämää.
Toinen mikä ärsyttää on se kun puututaan kokonaisuuden kannalta mitättömiin asoihin, jotka tulevat meille kalliiksi kun ilmastopäästöjä olisi halpaa ja helppoa vähentää siellä missä kuormitus on suurin. Suomi on metsiensä ansiosta lähinnä hiilinielu ja muutenkin me olemme tehneet paljon ilmaston ja luonnon eteen. Jatkotoimenpiteet ovat tässä hyvässä tilanteessa erityisen kalliita, joten annetaan muiden ensin kiriä rinnalle.
Kolmanneksi: Ilmastonmuutos ja saasteet sekä päästöt ovat kaksi eri asiaa.
Neljänneksi. Ilmastonmuutos on iloinen asia. Täällä ei todellakaan ole koskaan liian lämmintä, joten kannatan ilmaston lämpenemista. Esimerkiksi ranskalaisia, jotka saavat nyt nauttia upeasta kesähelteestä, käy kateeksi niin ettei veri kierrä.
Jatkan vielä. Ainut oikea tapa jyvittää hiilidioksidi päästöjä on laskea kunkin valtion hallitseman alueen hiilitase, siis hiilinielut - päästöt. Tuohan on tasan tarkkaan se kohde jonka päästöihin me Suomen valtiona ja kansana voimme vaikuttaa. Laskentatapa myös huomioi aikaisempien sukupolvien synnit, esimerkiksi metsien hävityksen, mikä on oikein. Suomi lienee tässä suhteessa yksi parhaista. Saatua tulosta pitää toki korjata sillä että täällä elinkelvottomalla arktisella alueella asuminen on satoja kertoja kalliimpaa ja aiheuttaa lämmityksen ja rakennusten lämpöeristystarpeen vuoksi päästöjä joita lämpimillä seuduilla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
. Kuka ihan oikeasti uskoo, että Suomen työllisyysastetta saataisiin nostettua jollei sitten ryhdytä jakamaan töitä tasapuolisemmin?
Ongekma ei ole siinä, että työt jakautuvat epätasaisesti, vaan siinä, että sosiaaliturva on niin korkea, ettei työ kelpaa ihmisille, kun liki saman saa kotona maatessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He tuntevat itse syyllisyyttä ja siksi luulevat toisen syyllistävän.
Juuri noin, uhriutuvat helposti
Jaha, samoin on siis esim. työttömien kohdalla, kun syyllistetään laiskoiksi paskoiksi vaikka olisi töitä etsitty hiki hatussa. Ja siitä ei saisi loukkaantua! Minulla ei tule 15 kiloa vaatejätettä vuodessa sun muuta skeidaa, kyllähän se näin velvollisuudentuntoisena SUOMALAISENA alkaa pännimään tällainen. Ne joita ei asia kiinnosta tai muuten kokevat olevansa ylempänä, ei asia tietenkään liikauta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutos on huijaus, koska maailmanloppu oli 2000-luvun alussa 2010-luvulla ja nyt sitä ollaan taas siirtämässä.
Kenen mukaan "maailmanloppu oli 2000-luvun alussa 2010-luvulla"?
Tämänpäiväisestä uutisesta.