"Maaseudun lapsilla on paremmat motoriset taidot kuin kaupunkilais­lapsilla"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sitten johtuu, että nuoret ovat maaseudulla lihavampia kuin kaupungissa? Ero esim. Turun ja jonkun itäsuomalaisen pikkukaupungin katukuvassa on ilmeinen.

Koska syödään omista lehmistä saatua voita ja kermaa, eikä mitään viherpiiperäjien kevytjuttuja.

Persulin naapurissa (persulihan ei töitä tee) lehmistä lypsetään kermaa ja voita suoraan lautaselle. Ovat varmaan parempia valkoisia lehmiä kun noin osaavat.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Pitää paikkansa ainakin tässä maalaispitäjässä. Oma lapsi alkoi kävellä 9 kk ikäisenä, oppi pyöräilemaan 4-vuotiaana, uimaan 5-vuotiaana.

Kuulostaa ihan keskiverto lapselta. Osa oppii kävelemään vähän myöhemmin, mutta muuten.

Asun Helsingissä ja kotini lähellä on pieni metsä, jossa käyn usein kävelyllä. En ole tainnut koskaan nähdä lapsia leikkimässä siellä. Ehkä vanhempia pelottaa päästää lapset sinne rymyämään. Onneksi omat vanhempani toimivat toisin nelisenkymmentä vuotta sitten. 

Kun kotipiha ei ole ihan tasainen, niin motoriikka kehittyy paremmin kuin asvalttipihalla.

Vierailija kirjoitti:

Harva (suomalainen) kaupunki pelkää asfalttia on. Kyllä löytyy puistoa ja metsikköä, jos vaan haluaa löytää. Meillä (kaupunkilaisena) on ollut käytäntönä, että kotonakin joka kelissä ulkoillaan ja mennään lähimetsään tai puistoon, jossa saa voi vapaasti leikkiä, eikä haittaa jos vaatteet likaantuu (lapset on tottuneet käyttämään märällä kuravaatteita, joten niistäkään ei yleensä tule mitään kinaa).

Sanoisin siis, että enemmän se on omasta asenteesta kuin siitä, asuuko maalla vai kaupungissa!

Pointti onkin tässä se että lapset ei ole metsiköissä ja leiki pihalla niin kuin ennen. Ei tarvitse kuin ulos katsoa eikä näy lapsia leikkimässä juoksuleikkejä, ei näy metsässä enää lasten rakentamia majoja tai lapsia ylipäätään. Temppukouluissa yms valtavasti lapsia jotka eivät osaa juosta, hyppiä tasajalkaa tai yhdellä jalalla, eivät hahmota laukka-askelta, pelästytään hengästymistä, ollaan väsyneitä jo alkuleikistä eikä lapset osaa edes nimetä perus kehonosia eikä tiedetä kumpi on oikea ja kumpi vasen.

Vierailija kirjoitti:

Eronhan tässä tekee se, että kaupungissa (jos ei ole omakotitaloa) ei lapsia voi päästää alle kouluikäisenä itsekseen juoksemaan pihoille. Se ei ole turvallista. Maalla lapset voivat olla omalla pihalla turvallisesti vaikka aamusta iltaan.

Kuinka monella maalaisvanhemmalla on oikeasti mielenkiintoa istua leikkipuiston reunalla aamusta iltaan ja katsoa kun lapset leikkii? Aika harvalla, koska elämässä pitäisi pystyä tekemään muutakin.

Maalaislapset ovat usein vähän yksinkertaisia, koska pyörivät pihoilla eikä vanhempia juuri kiinnosta, mutta hyvä että heillä motoriset taidot sentään on hyvät.

T. kaupunkimamma ruudun edessä näpyttämässä vauvapalstalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva (suomalainen) kaupunki pelkää asfalttia on. Kyllä löytyy puistoa ja metsikköä, jos vaan haluaa löytää. Meillä (kaupunkilaisena) on ollut käytäntönä, että kotonakin joka kelissä ulkoillaan ja mennään lähimetsään tai puistoon, jossa saa voi vapaasti leikkiä, eikä haittaa jos vaatteet likaantuu (lapset on tottuneet käyttämään märällä kuravaatteita, joten niistäkään ei yleensä tule mitään kinaa).

Sanoisin siis, että enemmän se on omasta asenteesta kuin siitä, asuuko maalla vai kaupungissa!

Pointti onkin tässä se että lapset ei ole metsiköissä ja leiki pihalla niin kuin ennen. Ei tarvitse kuin ulos katsoa eikä näy lapsia leikkimässä juoksuleikkejä, ei näy metsässä enää lasten rakentamia majoja tai lapsia ylipäätään. Temppukouluissa yms valtavasti lapsia jotka eivät osaa juosta, hyppiä tasajalkaa tai yhdellä jalalla, eivät hahmota laukka-askelta, pelästytään hengästymistä, ollaan väsyneitä jo alkuleikistä eikä lapset osaa edes nimetä perus kehonosia eikä tiedetä kumpi on oikea ja kumpi vasen.

Mä olen oikein miettinyt tätä meidän perheen kohdalla. Omat lapseni eivät ole mitenkään erityisen taitavia motorisesti, mutta päiväkodin palautteen perusteella eivät erityisen kömpelöitäkään.

Asumme omakotitalossa pellon laidalla, tosin suomalaisittain isossa kaupungissa. Meillä on oma piha (puutarha, siellä hiekkalaatikko, keinu ja tramppa), naapuritontti on tyhjillään, lähinnä sellaista pöheikköä (heinäkasveja, nokkosta, pusikkoa). Puut ovat kuusia ja pusikkoa, ei oikein mitään hyviä kiipeilypuita. Meillä on useampi sata metriä asvalttitielle, tie on kapea soratie/sepeliä.

Lapset ovat voineet suunnilleen 2-4-vuotiaasta lähtien ulkoilla "itsenäisesti", siis tottakai on pitänyt katsoa perään (meillä on myös vettä tontin lähellä). Kuitenkaan en voi sanoa, että lapset olisivat jotenkin päiväkoti-iässä tehneet jotain sellaisia "maalaislasten asioita" omassa pihassa. Eivät ole pelanneet pallopelejä, heittäneet tai potkineet (heitä ei kiinnosta). Eivät ole hirveästi kiipeilleet, koska suurin osa puista on sellaisia, mihin ei pääse kiipeämään (huonokuntoisia tai tiheitä kuusia). Jonkun verran ovat kiivenneet kyllä. Luonnontilainen naapuritontti nokkosineen ja sääriä raapivine risukkoineen ei ole houkuttanut kovinkaan paljon tutkimusretkille, muuten kuin loppusyksystä tai alkukeväästä. Vaikka autoja ei meidän tiellä juurikaan kulje, sepelin murikat tekivät pitkään polkupyöräilystä vaikeaa. 

Tavallaan musta on tuntunut, että meidän pihassa yhdistyvät kaupungin ja maaseudun huonot puolet. Ei juurikaan mitään seikkailumaisia virikkeitä, ei lapsilaumoja, joiden kanssa leikkiä, ei riittävästi tilaa pallotella, ei mitään verstaita. Ei myöskään rakennettua puistoa/temppuilutelineitä, ei kenttää jossa harjoitella kesällä pyöräilemään tai talvella luistelemaan, pelaamaan pallopelejä.

Päiväkotipäivien jälkeen emme juurikaan ole menneet enää ulos, tai lapsetkaan eivät ole menneet ulos. Kun lapset olivat päivähoidossa, hain heidät klo 17 kotiin. Sen jälkeen ruokailut, iltatoimet ja -satu. Nukkumaan. Joskus keväällä tai kesällä ovat sitten olleet enemmän omalla pihalla, mutta pimeänä aikana eivät - meidän pihalla ei edes oikein näe mitään. Meillä ei ole valaistusta. 

En tiedä millainen se "maalaiselämä" on, jossa lapset kehittävät itseään jatkuvasti ihana virikkeellinen "maalaispiha" ympärillään, toisten reippaiden ja punaposkisten "maalaislasten" kanssa. Vaatiiko se jonkun sukutilan aktiivisinen naapureineen? Tulevatko lapset kotiin päivähoidosta jo klo 15? Vai miten tää juttu oikein toimii? 

Kuinka paljon tavallinen lapsiperhe ulkoilee päiväkotipäivän jälkeen? Milloin syödään ja mitä? Mihin aikaan mennään nukkumaan?

Kiinnostaisi kyllä tietää enemmän tästä tutkimuksesta. Klikkasin linkkiä ja siellä oli jotain siitä, millaisia taitoja oltiin testattu lapsilla. Kiinnostaisi myös se, miten tutkijat ovat määritelleet tämän kaupunki-maaseutu-ulottuvuuden. 

Ehkä tosiaan jossain ydinkeskustassa, jos lapsi on kodin vieressä päivähoidossa ja puistokin on ankea, ei tule oikein liikuttua ja tehtyä sellaisia asioita, mitä pääsee tekemään, jos on vapaampi ympäristö.

Ei pidä paikkansa meidän perheen kohdalla.