Lue keskustelun säännöt.
kuinka te jaksatte puheliaita ihmisiä
24.06.2019 |
Minä en kovin hyvin, olen siis introvertti. Tänään jouduin taas kuuntelemaan hyvin extrovertin puheliaan ihmisen juttuja itsestään melkein koko päivän. Onneksi nyt pääsin kotini rauhaan.
Kommentit (19)
No siis puheliaisuus ja introverttius ei poissulje tosiaan, mutta joo totta. En itsekään intoverttinä jaksaisi kauheasti höpötellä. Onko teillä muilla introverteillä myös se, että on joo kiva nähdä ystäviä, mutta jo tunnin hengaaminen alkaa jo kuormittaa? Että alkaa kaipaamaan taas sitä omaa rauhaa. Ihme kyllä, poikaystävän kanssa ei ole tätä ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Introverttinä menen kuitenkin ihastumaan aina niihin hölöttäjiin, joita todennäköisesti en jaksaisi kuvitellussa parisuhteessa ja tällaisella ristiriidalla on sitten kiva kiduttaa itseään. Juupas, eipäs, juupas, eipäs...
Mä laitan korvaani kuulokkeet ja kuuntelen musiikkia jos mua alkaa ahdistaa jatkuva pölpötys. Jos joku siitä loukkaantuu niin sitten loukkaantuu.
Vähän huonosti. Eräs työkaverini oli todella kova puhumaan, ja vaikka kysyin häneltä vain lyhyesti jotain (odotin vastaukseksi kyllä/ei), ei puheesta meinannut tulla loppua millään. Peräännyin pikkuhiljaa hänen huoneestaan ovelle, ja ovesta käytävälle, mutta juttu vain jatkui, ja vielä kaukana käytävällä kuuli, että tämä ihminen puhui huoneessaan edelleen.
Sisareni mies on myös todella kova puhumaan. Jos hän kertoo vaikka työpäivästään, juttu alkaa ihan normaalisti, mutta sitten se kertomus alkaa rönsyillä, ja paisuu kuin pullataikina niin laajaksi, etten edes muista, mitä asiaa hän alunperin rupesi kertomaan. Ei hän muista sitä aina itsekään. :D Nykyään saatan kysyä jo kesken kertomuksensa hieman ohjailevia kysymyksiä, jotta tarinan punainen lanka säilyy edes jotenkuten, eikä harhauduta jutuissa täysin sivupoluille.
Olen hieman introvertti, mutta en mikään varsinainen erakko. Paljon ja jatkuvasti puhuvat ihmiset ovat kuitenkin hyvin väsyttäviä, vaikka olisivatkin muutoin mukavia.
Maksimissaan vartin. Sitten alkaa korvissa soimaan ja aivot tuntuu sammuttavansa itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sietämätöntä. Että joku voi puhua itsestään koko päivän, monta päivää, monta vuotta, koko elämänsä. Onko sellainen ihminen ihan kunnossa? Todella ylimielistä muita ihmisiä kohtaan. Heti kun tulee pieni hiljaisuus ja sitä hengähtää että vihdoin, hän jatkaa juttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään enemmän puheliaista kuin tuppisuista. Työpaikkalounas on hyvä esimerkki, yritän aina mennä niiden seuraan, joiden kanssa juttua riittää. Ikävää jos lounasseura ei saa sanaa suustaan ja on vain vaivautunutta hiljaisuutta.
Miten niin vaivautunutta hiljaisuutta? Miksi pitäisi ruoka suussa jotain puhua? On kunnioittavaa antaa hiljaisuus ruokailulle.
Ap, äläpä muuta kysy!
Tykkäsin lapsena kun isä ja äiti puhui - mutta lähes kaikki muu puhe on mielestäni turhaa.
Joskus oli joitain opettajia kouluissa, joiden puhetta kuunteli mielellään - mutta heitäkin vähemmistö.
Poliitikkojen ja toimittajien puhe on täyttä pascaa.
Samoin julkisissa kyrp¡¡ kuunnella ihmisten pascan jauhantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työyhteisössämme on tällaisia.
Eräskin oli alkuun todella syrjäänvetäyvä, mutta pääsikin erääseen kuppikuntaan ns.
jäseneksi, niin myös hänestä on tullut tällainen koko ajan suu käy - tyyppi.
Kyseisestä kuppikunnasta kun on savustettu ulos kaikki jotka eivät sovellu heidän " sosiaaliseen " kuppikseen 🤣
Hyvä, että heitä on, kun varsinkin nuoret nykyään tuntuvat edellyttävän jatkuvia sosiaalisia kontakteja työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä tullaankin tärkeään pointtiin, joka tuntuu ihmisillä usein menevän sekaisin. Puheliaisuus ei siis välttämättä takaa hyviä sosiaalisia taitoja. On usein niin, että hölöturvat jäkättävät omiaan ottamatta mitenkään puhekumppaniaan huomioon. Tällöin on siis kyse huonoista sosiaalisista taidoista. Vastavuoroiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu asioiden jakaminen, joka edellyttää puhumista JA kuuntelemista.
Ei känniörveltäjäää kukaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella huonosti jaksan puheliaita ihmisiä. Oma miesystävä on sellainen ja välillä joudun pyytämään olemaan hiljaa, kun pölöttää koko ajan. Vastaavasti hän pyytää minua välillä puhumaan enemmän. =D Etäsuhteessa toimii, tuskin sen läheisemmässä jaksaisin.
Keskustelut ovat hieno asia, yhden ihmisen yksipuolinen "totuudenjulistaminen" tai tarinankerronta erittäin rasittava. On pakko myöntää että välttelen näiden ihmisten seuraa. En tiedä kokevatko he minun hiljaisemman ja miettiväisemmän olemukseni jotenkin torjuvana tai ajattelevatko että täytyyhän tässä jonkun ääntä pitää kun yksi istuu tuppisuuna...
On tilanteita joissa hiljaisuus on kaikkien mielestä vaivaantunut, tilanteita joissa se on vain jonkun mielestä vaivaantunut ja tilanteita joissa ollaan hyvillä mielin yhdessä hiljaa kun ei ole asiaa ja kaikki kaipaavat rauhallisen hetken, silti yhdessä jaettuna
Ei kukaan jaksa kuunnella yksipuolista hölötystä.
Inhoan kyllä myös istua työpaikan lounaspöydässä jos kukaan ei puhu mitään. Todella kiusallista. Että ehkä työpaikkalounaalla menen jopa mieluummin hölöttäjän pöytään kuin tuppisuiden pöytään. Mutta muuten ei hölöttäjiä oikein jaksa.
En. Tunnen hänen sanojansa lainaten "erittäin ulospäinsuuntautunut, sosialisoiva ja muut huomioonottava kaikkien kaveri!" tyypin........oikeasti puhuu vain itsestään, työstään, omaisuudestaan, erinomaisuudestaan, oikeasta tavastaan elää ja omista lapsistaan taukoamatta. Minun lapseni ovat hänelle kuin ohipyöriviä pölypalloja. Ei noteeraa.
Mä tykkään enemmän puheliaista kuin tuppisuista. Työpaikkalounas on hyvä esimerkki, yritän aina mennä niiden seuraan, joiden kanssa juttua riittää. Ikävää jos lounasseura ei saa sanaa suustaan ja on vain vaivautunutta hiljaisuutta.