Koulukaveri josta kaikki odottivat " menestystarinaa" mutta niin ei käynytkään?

no ajattele palkkaa.

Olisi voinut tienata vaikka mitä lääkärinä tai aivokirurgina tai tähtitietäjänä jne.





Hänen unelma oli opettajana olo.

Aikalailla ne, joista odotettiin jotakin, ovatkin nykyään jotakin. Enkä nyt puhu mistään kilteistä " kympin tytöistä" , vaan yleisesti lahjakkaista ihmisistä, joista jotenkin huokui " sitä jotakin" . Yksi tällainen tyttö tosin on yllättänyt itseäni: oli aktivisti ja todella älykäs ja sosiaalisesti lahjakas ja aina johtamassa kaikkea aktiviteettia, ja nykyään on todella rikkaan miehen vaimona Lähi-Idässä, ilmeisesti keskittyy olemaan rikas ja harrastamaan urheilua ja olemaan nätti. Jotenkin vaan tosi yllättävää :)

...enempi kunnianhimoa ja halua tehdä työtä, niin menestyisi. Opiskelukabverini, jotka hilkulla saivat maisterintutkinnnon ovat pärjänneet ja menestyneet tosi hyvin. Toisin kuin minä, joka olen aina oppinut kaiken helpolla. Onhan minulla yksi maisterin tutkinto plakkarissa ja toisesta sekä tohtorintutkinnosta ei paljoa puutu, mutta kun ei kiinnosta p..n vertaa. En ikinä saa kunnon töitä enkä menesty, koska ei huvita ja kyllästyn hetkessä.

Ei minusta ole mitään aivojen tuhlausta, jos joku haluaa olla fysiikan opettaja. Kyllä siinäkin hommassa saa aivojaan käyttää.

jos joutuu väitteitään perustelemaan av:lla.

voi kuinka hänen valintoja ihmeteltiin.



Muuten ihan hyvä. Kun pääsi opiskelemaan haluaamaansa alaa.

samalla koulutuksella voisi olla myös fysiikan tutkija, olisiko se sitten hienompaa? luettaisiinko se menestystarinaksi?



olen varmaan itsekin luuseri tämän ketjun mittapuun mukaan: lukiosta sain stipendin koulun parhaana oppilaana, nyt, piiitkällisten yliopisto-opintojen jälkeen tavallinen maisteri, kerran pääainetta vaihtanut ihan viime tingassa, epämääräinen työura, nyt pätkätöissä projektimaailmassa. minun unelma-ammattini olisi muuten se tavallinen työ kirjastossa...

hyvälle koulumenestykselle! En pidä opettajaa mitenkään vähemmän hienona kuin vaikka just lääkäriä. Samaa akateemista sarjaa. Sitä paitsi tässä tapauksessa fysiikka ja matikka on vielä vaikeita opiskella... Ei sieltä joka tumpelo pääse läpi.



Tiedän useita 6-ällän yo:ta, jotka ovat lähteneet luokanopeksi, enkä koskaan ole ajatellut, että olisivat jotenkin alle tasonsa valinneet ammattinsa. Itse olin myös sellainen ja musta tuli DI.



Omalta luokalta koen romahtaneeksi yhden kielineron tytön, josta piti tulla toimittaja tai mitä vaan, jossa saisi käyttää kielitaitoaan ja erinomaista ilmaisuaan myös suomeksi. Ei ole opiskellut lukion jälkeen mitään ja on kaupassa kassana. Pari lasta teki, mutta nekin lähempänä kolmeakymmentä.

tästä nykyajan ilmiöstä, eli siis nykyään arvostetaan yliopistokoulutusta ja korkeaa asemaa/ hyvää uraa.



Itse olin aina hyvä koulussa, matemaattiset aineet ja kielet todella vahvoja, kirjoitukset meni hyvin noin lukemattakin (yleisarvosana L), mutta en tiennyt mitä halusin ja osittain protestinakin kaikkien odotuksia kohtaan en ensin hakenut mihinkään. Sitten oikeastaan hetken mielijohteesta hain sairaanhoitajakouluun, pääsykokeen haastattelussa yksi haastattelija kysyi, mitä noin hyvä tekee täällä?! Se sisuunnutti vielä enempi, ja koska pääsin heti opiskelemaan, en voinut antaa periksi, vaan kävin kouluni loppuun. Vaikka tiesin heti aluksi, ettei ammatti ole minua varten. Töitä olen valmistumiseni jälkeen alalla tehnyt ja virankin saanut. Nyt onnekseni olen saanut myös kauan kaipaamiani lapsia ja olen kotona hoitovapaalla. Samalla mietin mitä helvettiä sitä isona tekis...

Mikään kummoinen ura tai titteli ei mua nappaa, pääasia on, että sais vähän tuloja. Jos kotiäidille maksettais edes pientä palkkaa, voisin jäädä tännekin =)

olin aina 7 keskiarvon koululainen. Ei vaan kiinnostanut lukea. Ensmmäsen kerran luin ylioppilaiskirjoituksiin ja kaikkien hämmästykseksi kirjoitin 3 ällää ja 3 ämmää. Pääsin ainoana luokaltani Kauppakorkeaa ja nyt ole talouspäällikkönä suuressa yrityksessä . Kukaan ei olisi varmaan uskonut.

Melkein kympin tyttö, hyvä ylioppilastodistus, hyvin menestyin vielä yliopistossa ja sain maisterin paperit, mutta nyt olen viiden lapsen äiti ja ollut kotiäitinä 18 vuotta. Välillä olen tehnyt kirjastohommia. Ammattia ei ole.

Huikean lahjakas kielissä ja matikassa. Aivan huippu. Kävi helsinkiläisen huippulukion huippuarvosanoin. Kirjoitusten jälkeen kertoi, että häntä ottaa päähän koko touhu ja haluaa tehdä elämällään jotain, millä on merkitystä.



Opiskeli ensin oppisopimuksella lähihoitajaksi. Sen jälkeen työn ohessa sairaanhoitajaksi ja nyt aloittelee lääkäriopintoja. Opintojen ja töiden lomassa pyöräyttänyt muksut. Ikää 30 vuotta.



Hänestä siis kuitenkin tulee " jotain" , mutta polku on ollut aika epätyypillinen. Suku sai nokilleen, sillä hänestä odotettiin vaikka ja mitä. Onneksi sisko piti päänsä ja teki niin kuin itsestä hyvältä tuntui. Kertoi juuri eilen olevansa ihan hurjan tyytyväinen elämäänsä.



Hyvä Sisko!!! :)

Ällän tyttö ja kaikkien stipendien kerääjä. Nyt lapsen kanssa kotona ja keskinkertainen työpaikka odottaa. Lähiössä asutaan.



Mutta mä olen aika onnellinen ;)



* nimimerkillä " en voi ymmärtää mitä niin kamalaa siinä on jos on vaikka nro 7:n esimerkin kaltainen kuuden lapsen äiti ja emäntä" *

Minustakin odotettiin vaikka mitä... diplomaattia sun muuta. Yliopistoon kyllä lähdin, valitsin kaikkien mielestä väärän suunnan (humanisti), valmistuin ja nyt olen melko huonosti palkatussa työssä. Kunnianhimo vain lopahti lukion jälkeen ja perustin jo opiskeluvaiheessa perheen enkä enää halunnutkaan lähteä maailmalle vaan elää ihan tavallista elämää.



Ja arvatkaa mitä - olen tosi onnellinen! Ei minua ole koskaan kiinnostanut kovien arvojen kaupallinen ala, ei tekniikka eikä luonnontieteet. Satuin rakastamaan niitä aineita, joista ei makseta ja joita ei niinkään arvosteta. Mutta tärkeintä on se, että nautin siitä mitä teen. En voi kuvitella jaksavani tehdä vastenmielistä työtä vaikka siitä maksettaisiin mitä tahansa.



Suurin saavutus elämässäni? Ehdottomasti lapseni!

...lahjakkaat, jotka pärjäs tekemättä mitään, ovat saavuttaneet varsin keskinkertaisen tason juttuja ja kaikki ei oo saanu aikaiseksi yhtään mitään.

Ja silti mietin monesti, viihtyisinkö paremmin jossain muussa työssä. Jotenkin tämä tutkimustyö ei oikein innosta, vaan haluasin enemmän " asiakaspalvelutehtäviin" . Lähtisin heti lukemaan lääkäriksi muuten, mutta pelkää, että en kestäisi ammattiin liittyvää vastuuta. (Jos tekisin virheen, joka aiheuttaisi potilaan vammautumisen tai kuoleman, kantaisin siitä varmasti syyllistyyttä loppuelämäni.)



Ja sille, joka voivotteli fysiikan opettajaksi lukenutta luokkakaveria ja hänen palkkaansa: Vaikka peruskoulun luokanopettajien palkat ovat huonoja, niin kyllä lukioiden aineenopettajat tienaavat jo mukavasti. Varsinkin kun ottaa huomioon sen, että heillä on vuosittain lomaa ainakin 7 viikkoa enemmän kuin tavallisilla palkansaajilla.

Sen jälkeen opiskelin vielä tutkintoja samalle alalle. Tarkoituksenani olla todellinen asiantuntija. Samalla lailla kuin opiskelisi sekä viulunopettajaksi että pianonsoittajaksi voidakseen olla musiikinopettaja. No, opiskelin vahingossa liikaa, enkä voikaan olla se " musiikinopettaja" . Nyt mut jyrää ne nuoremmat vain vähän opiskelleet " musiikinopettajat" . Olen hiukan katkerana toimistohommissa, kun minua epäpätevämmät eivät uskalla palkata mua.



Olen ollut nöyrä ja kiltti, mutta ansioluetteloni pelottaa työnantajia. :( Sitten minä taas tylsyyksissäni opiskelen lisää, koska tavallinen 40h/vko ei riitä pitämään mua kiinnostuneena. Sitten mä en taaskaan pääse töihin. Enkä todellakaan ole niitä, jotka toisi taustaansa esille, olen sanonut työnantajille, että ei saisi välittää taustasta.

Itse olin ns hyvä oppilas, en ihan kaikesta 10 tai L saanut mutta niitäkin lukion todistuksissa on. Koska aina halusin äidiksi enemmän kuin mitään muuta opiskelin lukion jälkeen sosionomiksi (jotta joku ammatti olisi) ja 5 papereilla sieltä valmistuin (tais olla yks 4). Sain työn mutta nyt olen ollut kotona 4 lapsen kanssa jo 5v. Olen tosi onnellinen. Mieheni ei ole käynyt lukiota ja oli ylästeella 7 oppilas. Pitkän linjankautta opiskeli monimuoto-opiskeluna insinööriksi (amk) ja on nyt projektipäällikönä ja tienaa 3700e/kk (ei asuta pk-seudulla joten tuo on melkoisen hyvä palkka :))



Minulla ei ole kunnianhimoa tipan tippaa vaan nautin arkisesta elämästä ja voipi olla että minut löytää muutaman vuoden päästä siwan kassalta kun nuorin lapsista aloittaa koulun. Mies tulee varmasti etenemään urallaan ja minä tuen häntä parhaani mukaan.

Keskiarvoni oli sieltä luokan huonoimmasta päästä, muutamalla pojalla taisi olla vielä huonompi. Itsellä seiskaa hipoen.



Peruskoulun jälkeen kävin kymppiluokan, sen jälkeen muutin perheeseen töihin pääkaupunkiseudulle.



Ajatuksissa kypsyi haave omasta tulevaisuuden alasta. Ensin perusopinnot, töitä. Uusi tutkinto ja mielenkiintoisia töitä. Nyt jatko-opinnot suoritettuna ja työtä riittää mielenkiintoisissa ja haastavissa asiantuntijatehtävissä.



Aiheen vierestä hieman, että siitä luokan oudosta ja hieman syrjitystäkin tytöstä tuli iloinen, ulospäin suuntautunut ja pidetty nainen. Itsetunto vihdoinkin kohdallaan ja elämä tuntuu hyvältä!