7-vuotias ei halua etävanhemman luo

Lasta ei pakoteta, vaan kannustetaan. Lapselle kerrotaan, että isä haluaa viettää aikaa tämän kanssa, että isälle tulee ikävä, jos ei näe lasta. Samalla kerrotaan, että myös lapsi rakastaa ihan varmasti isää ja hänellekin tulee ikävä. Kerrotaan, mitä kivaa isä on suunnitellut ("Iskä sanoi, että siellä on jo lettutaikina valmiina ja sen jälkeen iskä haluaisi lähteä sun kanssa uimaan!") ja todetaan, että nyt on isän ja lapsen aika viettää aikaa yhdessä.

Mulla on 7-vuotias ja kokisin tosi tosi outons, jos hän vastustaisi isälle menoa.

Vierailija kirjoitti:

Lasta ei pakoteta, vaan kannustetaan. Lapselle kerrotaan, että isä haluaa viettää aikaa tämän kanssa, että isälle tulee ikävä, jos ei näe lasta. Samalla kerrotaan, että myös lapsi rakastaa ihan varmasti isää ja hänellekin tulee ikävä. Kerrotaan, mitä kivaa isä on suunnitellut ("Iskä sanoi, että siellä on jo lettutaikina valmiina ja sen jälkeen iskä haluaisi lähteä sun kanssa uimaan!") ja todetaan, että nyt on isän ja lapsen aika viettää aikaa yhdessä.

Mulla on 7-vuotias ja kokisin tosi tosi outons, jos hän vastustaisi isälle menoa.

Kaikki tämä on tehty moneen ja moneen kertaan. 

Ja se että sinä leimaat lapsen tunteet "oudoksi", ei nyt mitenkään auta asiaa. 

Ap

Kieltämättä haastava tilanne... toisaalta ei kannata antaa periksi, mutta ei se pakottaminenkaan kivalta tunnu. Onko ollut iloinen vierailuista jälkeenpäin? 

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä haastava tilanne... toisaalta ei kannata antaa periksi, mutta ei se pakottaminenkaan kivalta tunnu. Onko ollut iloinen vierailuista jälkeenpäin? 

On, ja siis rauhoittuu aina heti kun poistun näkyvistä, eli vaikka pakolla olisi sinne kannettu, niin sitten on siellä kuitenkin ihan normaali itsensä. 

Ap

Eikö isä voi tulla hakemaan?

Vierailija kirjoitti:

Eikö isä voi tulla hakemaan?

Voi ja usein toki hakeekin. Mutta sillä ei ole mitään vaikutusta asiaan vienkö minä vai hakeeko isä ja kumman autoon sitä sit kannetaan. 

Ap

Kannattaisiko noita vastustamisen syitä kartoittaa vähän tarkemmin? Ainakin aloituksessa ei ilmene yhtään rakentavaa pohdintaa tästä. Joku painava syy lapsella on mikäli väkisin täytyy kantaa. Harvemmin lasta pitää kantaa jonnekin koska siellä ”on tylsää”. 7 vuotias kestää jo tylsyyttä ihan kohtuullisesti ja tuolla menollahan monet pitäisi kantaa kouluunkin.

Ja taas tämä sama tilanne: Tehdään lapsi(a) j ä n n ä m i e h e n kanssa ja sitten erotaan ja itketään. Loppujen lopuksi tuossa kärsivät lapset ja välillisesti koko yhteiskunta (mukaan lukien ne kunnolliset jotka valitsevat puolisonsa tarkkaan ja muodostavat vakaita ydinperheitä + ovat yhteiskunnan nettomaksajia). Kyseessä taitaa olla taas impulsiivisesti elämänvalintoja harjoittava minäminä WT joka jäänyt henkisesti 15 vee tasolle.

Jatkan vielä, eli ratkaisisin asian niitä syitä pohtimalla ja asiaa muuttamalla. Täytyyhän tuon ikäisen kanssa voida keskustella syvemmällä tasolla kuin yhdellä lauseella.

Kuulostaa erityisherkän lapsen ongelmalta. Meidän pojalla oli pahimmillaan 7-9 vuotiaana. Eniten auttoi kun asioita puhuttiin etukäteen. Lapsi ei voi ongelmalleen mitään, joten pysykää rauhallisena. Ala puhumaan 2 päivää ennen menoa, että lähtö on tulossa. Pidä itsesi mahdollisimman rauhallisena. Sanoita poikasi ahdistus. Kerro mitä itse teet ja sinulla on kaikki hyvin. Puhu puhu vaikka hermostuttais.

Heip, kokemusta ihan samanlaisesta tilanteesta. Poikani ei halunnut mennä isälleen suunnilleen tuon ikäisenä - iskän luona oli tylsää, oli ikävä kun oli tylsää, yms yms.

Olin itse myös hyvin väsynyt ja päätin, ettei tylsyys ole tarpeeksi hyvä syy olla menemättä isälle. Sanoin sen lapselle, että tylsyys on hyväksi ihmiselle silloin tällöin ja että hänen pitää nähdä isäänsä, jotta he eivät ihan unohda toisiaa. Kyllähän lapsi monet kiukut ja itkut itki ja soittelikin ikäväänsä, mutta toisaalta tiesin, että etävanhemman luona on ihan suhtkoht turvallista ja että lapsi olisi soittanut mumminsakin luota ikäväpuheluja.

Nyt kun lapsi on 9,5v niin isälle meno onkin jopa kivaa! Eli jaksamista, kyllä se vielä helpommaksi muuttuu ja pidä tiukasti kiinni omasta ajasta ja lepohetkistä!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa erityisherkän lapsen ongelmalta. Meidän pojalla oli pahimmillaan 7-9 vuotiaana. Eniten auttoi kun asioita puhuttiin etukäteen. Lapsi ei voi ongelmalleen mitään, joten pysykää rauhallisena. Ala puhumaan 2 päivää ennen menoa, että lähtö on tulossa. Pidä itsesi mahdollisimman rauhallisena. Sanoita poikasi ahdistus. Kerro mitä itse teet ja sinulla on kaikki hyvin. Puhu puhu vaikka hermostuttais.

Tuskin on mitään erityisherkkyyksiä, ihan tavan lapsellekin tuoreen eron jälkeen on hyvä pohjustaa paria päivää ennen sitä että koti vaihtuu taas. Ja tosiaan pysyä itse rauhallisena ja tavallaan tehdä itsestäänselvyys siitä että lapsi on myös isällään. Jos lapsi kuitenkin isällään viihtyy niin silloin en itse ainakaan tekisi elämän suurempaa ongelmaa siitä että siirtymätilanteet ovat vaikeita ja hirveästi kyselisi että mikä lasta nyt vaivaa (suurentaa pahimmillaan vaan ongelmaa kun lapsi näkee että aikuiset huolestuu), selittäisi vaan lapselle että on ihan normaalia että tuntuu oudolta ja varmaan ikävältäkin vaihtaa äidiltä isän luo ja joskus ehkä toisinkin päin mutta nyt vaan täytyy tehdä niin ja se tunne kyllä helpottaa ajan myötä. Ja että jos lapsella on oikein paha mieli niin halin saa aina ja pahasta mielestä voi kertoa vanhemmille, se helpottaa.

Lapsi voi myös aistia äidin väsymyksen ja ahdistuksen ja siksi ei haluaisi isälleen kun äiti jää yksin, eli siis tuntee vastuuta äidin hyvinvoinnista ja pelkää miten äiti voi kun lapsi on poissa. Siksi vanhemman ikävää lasta kohtaan ei kannata turhaan korostaa vaan puhua ikävän tunteestakin ihan normaalina, suht neutraalina tunteena. Moni vanhempi luulee että jos lapselle korostaa sitä kuinka äiti/isä nyt lasta ikävöi jos ei lasta näe tarkoittaa lapsen mielessä sitä että äiti ja isä hänestä välittää ja rakastaa mutta näin ei ihan ole. Ikävää korostamalla aikuinen sysää omia tunteitaan lapsen vastuulle, rakkauden ja välittämisen tuntemukset tulevat lapselle ihan eri asioista. Ja jos korostetaan esim. sitä että lapsen pitää mennä isälle kun isällä on niin kova ikävä lasta, voi tämän lapsen mielessä tulkita myös niin että sitten vastaavasti äiti riutuu ikävästä kun lapsi on pois. Moni lapsi valitsee erotilanteessa luontaisesti vanhempien väliltä "puolensa" ja näin ollen isän ikävöinnin korostaminen (niinkuin joku neuvoi) voikin kääntyä niin että lapsi entistä vähemmän tahtoo isälleen ettei äiti sitten joutuisi kärsimään ikävää kun hän on poissa.

Meillä minä olen etävanhempi ja ex-miehellä lapset kaksi kappaletta. Meidänkään lapset eivät tuossa iässä olisi halunneet tavata minua mutta sitten noin kymmenen ikäisenä ääni oli jo kellossa muuttunut ja sitten muuttivatkin minulle ja tapaavat nyt isäänsä. Epäilen että exän nykyinen vaimo ja ehkä exäkin puheillaan aiheuttivat tilanteen jollain tapaa. Sitten kun lapset kasvoivat isommiksi niin alkoivat taas kiinnostua minustakin. Oli tosi rankkaa aikaa, en meinannut jaksaa edes käydä töissä. Nykyään isänsä tapailee lapsiamme ja usein ollaan molemmat mukana kun käydään esim. jossain reissussa vaikkei yhteenpaluu olekaan enää tavoitteena. 

Mulla onneks teinejä. Saavat itse päättää tapaamisista.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa erityisherkän lapsen ongelmalta. Meidän pojalla oli pahimmillaan 7-9 vuotiaana. Eniten auttoi kun asioita puhuttiin etukäteen. Lapsi ei voi ongelmalleen mitään, joten pysykää rauhallisena. Ala puhumaan 2 päivää ennen menoa, että lähtö on tulossa. Pidä itsesi mahdollisimman rauhallisena. Sanoita poikasi ahdistus. Kerro mitä itse teet ja sinulla on kaikki hyvin. Puhu puhu vaikka hermostuttais.

Kiitos. Meidän lapsella ei ole ikinä diagnosoitu mitään eikä erityisherkkyyttä kai edes diagnosoida, koska se ei vamma tai sairaus ole, mutta kyllä hän on selvästi keskimääräistä herkempi lapsi. Mutta monet muutkin asiat mitkä on muilla lapsilla helppoja, on olleet haastavia tämän lapsen kanssa. Saattaa reagoida joskus hyvin voimakkaasti arkisiinkin asioihin. Kyseinen lapsi esim. 5-vuotiaana istui neuvolassa meidän vanhempien tuolien alla, koska jännitti niin kovasti lääkärin tutkimusta. 

Puhun aina etukäteen ja koitan itse pysyä rauhallisena. Ja sanoittaa lapsen tunteita. Mutta tämä oli hyvä muistutus, ehkä tämäkin johtuu tuosta lapsen herkkyydestä. Kun on itse tosi väsynyt ja tilanteiden keskiössä, ei aina itsellä enää ajatus kulje. 

Ap

Mulla oli sama juttu jo nuorena. Vanhemmat eros ku olin 6-vuotias. En halunnnu mennä isälle sit ollenkaan, koska se puri sitä erokiukkuaan muhun ja veljeen. Äidillä ei ollut aavistustakaan tästä; tuli hyvin toimeen isän kanssa mutta isä käyttäytyi meitä kohtaan kuin lapsi. Isäpuolen tultua kuvioihin ei saatu edes sen nimeä sanoa ääneen.

En nyt sano et tää olis ollenkaan samanlainen tapaus, mutta ei aina auta että sanoo jotain tyyliin "muuten isälles tulee ikävä sua", koska mua ahdisti tollanen, koska en itse oppinut rakastaa isääni, joten ei sen ikäväkään kiinnostanut.

Tärkeintä on just että sun ja sen välit ei mee huonoiks koska lapset näkee ja tajuaa enemmän ku vanhemmat antaa niiden ymmärtää. Tsemppaa lapsia ja vie ne sinne pidemmäkskin aikaa jos oma jaksaminen on koetuksella, kyllä se siitä, jos ne vaan saa tekemistä siellä.

N17

Syyllistääkö lapsi itseään sinun pahoinvoinnista? Oletteko huonoissa väleissä exän kanssa? Eli haukutaanko lapsen kuullen toista vanhempaa?

Ongelma on poissa kun isä hankkii uusia leluja ja pleikkarin.

Me käytiin aikanaan mummolassa ja ostettiin aina pojille uudet isot Lego paketit.

Viihtyivät kun oli jotain jolla leikkiä ja käytiin pihalla.

Pitää olla tekemistä ja sitten voi vie vielä ulos ja sielläkin pitää olla jotain aktiviteettia.

Mietin tuota minäkin, että oletko muistanut sanoa lapselle, että pärjäät oikein mainiosti sen aikaa, kun hän on isän luona.

Tämä ei liity aiheeseen, mutta voi antaa ajattelemisen aihetta ap:lle: mun lapset ei käy isällään ollenkaan. Lapset 14 ja 10, erottiin kolme vuotta sitten. Ihan sama, onko mun jaksaminen kortilla vai ei, kun isä ei vaan pysty. Kortilla se on usein. Ja usko pois, 7-vuotiaan kanssa neuvotteleminen on helppoa 14-vuotiaaseen verrattuna. Ja siitä se ei tule muutamaan vuoteen helpottumaan.

Mun lapset tapaavat isäänsä muutaman kerran kuukaudessa täysin epäsäännöllisesti ja satunnaisesti. Onneksi pääsen sentään itse menemään ja harrastamaan aika vapaasti, kun lapset ovat sen verran isoja etteivät tarvitse sen kummemmin hoitoa tai kaitsemista. Vastuu on silti yksin mulla 24/7, 365.

Näillä mennään. Tsempit ap:lle! Tulipa mieleen, että miten paljon lapsesi vietti aikaa pelkän isän kanssa ennen eroa? Isä voi olla hänelle vaan vieraampi ja sen takia ei halua mennä.