92 cm pituiselle 92 vai 98 cm haalari syksyksi?
86 haalari meni vielä kevään, nyt oli venähtänyt kovasti ja 2v neuvolassa viime viikolla 92 cm pituinen.
Kommentit (19)
eihän vielä ole edes haalarikelit ja syksyllä tarvitaan taa enempi haalarin alle. itse ostaisin 98:n niin menee vielä keväälläkin.
Ajattele sitä niin, että tässä on lapsellasi vielä melkein vuosi aikaa kasvaa siihen, kun ostamasi haalari jää käytöstä! Ja noin pieni lapsi kasvaa vuodessa ihan helkkaristi.
meillä ainakin ei lapsille ole koskaan mennyt päälle samankokoiset haalarit kuin ovat pitkiä. Ja kymmenen senttiä ei tunnu missään kun lahkeissa on kuitenkin resorit ja pitää olla varaa liikkuakin. Itse aina syksyisin ihmettelen päiväkodin pihassa, kun monilla lapsilla on hurjan kalliita haalareita ja kenkiä, ja ihan selvästi liian pieniä jo valmiiksi.
Älä edes harkitse pienempää!
Nyt on vasta heinäkuu, syyskuussa tulee sitten käyttöä ja siihen mennessä lapsesi on kasvanut jo sentin-pari lisää.
Syyshaalarin alle pitää mahtua fleeceä/villaa ja pitää olla tilaa kumarrella.
Itse aina syksyisin ihmettelen päiväkodin pihassa, kun monilla lapsilla on hurjan kalliita haalareita ja kenkiä, ja ihan selvästi liian pieniä jo valmiiksi.
Uutuuttaan hohtavat ja melkeinpä heti jo kirraavat. Eivät mene varmaan kuin pari kuukautta kunnes jäävät pieneksi.
No, kukin tyylillään tietysti. Saapa niistä vielä hyvän hinnan sitten huutiksessa jos jaksaa pistää myyntiin.
minä taas ihmettelen miten liian isoissa haalareissa lapset kulkevat! Niissä on hankala liikkuakin.
ja käytti 98-kokoista jo viime talven. Reimateciä.
Riippuu ehkä siitäkin, miten pitkät raajat on, mutta meillä ei kyllä pienemmässä olisi lahkeet enää riittäneet millään.
minä taas ihmettelen miten liian isoissa haalareissa lapset kulkevat! Niissä on hankala liikkuakin.
Meillä on monesti menny kokoa pienemmätkin ihan jees, niin ettei näytä pieneltä lapsen päällä. Lapsemme ovat tosi hoikkia, enkä olisi millään voinut vetää 92 cm pitkälle 98cm-pukua, ku olis hukkunu siihen, meillä oli käytössä 86 ja 92 koot. Toisaalta kaverin vähän rotevamman mallinen (normaalimman siis) lapsi piti helpostikin 92cm pituisena 98-kokoista pukua, jopa 100cm (puku, jossa mitoitus vain kymmenen sentin välein).
Luultavasti ap:na ostaisin sen 98-kokoisen.
minä taas ihmettelen miten liian isoissa haalareissa lapset kulkevat! Niissä on hankala liikkuakin.
16 ei siis tarkoittanut, että kuinka isoa haalaria kokonumeroissa määriteltynä lapset käyttävät... sehän on ihan ok että rotevalla lapsella on oikean kokoinen puku, vaikka se olisi sitten 15 cm "liian iso" koon mukaan. :) Mutta alkutalvestakin näkee taas näitä Michelin-ukkoja, kun lapsille on ostettu vähän kasvunvaraa ja sitten kääritään hihoja jne...
menisivät haara-olka-mitan puolesta, mutta lahkeet ja hihat jäävät lyhyiksi. Mietinkin, miten lihavia nää palstalaisten lapset voivat olla jos 92-senttiselle ostaisivat 104-senttiset haalarit...
Jos 92 on NYT sopiva, niin osta 98. Mahtuu alle vaatetta ja keväälläkin mahtuu vielä.
ja ei meillä kyllä lapset ole lihavia olleet, aivan päinvastoin, liian laihoja paremminkin. Meillä vain on haluttu, että haalarin alle mahtuu tarvittaessa vaikka toinen vaatekerta tai joku villapuku, ja se ei ole mahdollista, jos haalari on valmiiksi jo liian pieni. Hihoja en menisi minäkään käärimään, ei ole tosin tarvittukaan. Meidän nyt 110cm lapsi käyttää ensi talvena varmaankin 122cm toppahaalaria.
Ja sovitettukin on, 92 sopiva nyt, 98 melekoisen reilu. Nyt pitää varmaan ostaa ennen kuin koot loppuu joten kumpi?
ap
sitten saat alkukevään alesta ostettua isomman jos jää pieneksi :)
ostan aina ulkovaatteet hieman reilumpia
..on oma lapseni myöskin. Sinuna ostaisin sen 98cm vaikka onkin reilu. Siinä voipi käydä niin että se 92 alkaa olla pieni sitten keväällä. Tai sitten ostat sen 92 ja keväällä uuden. Tytölläni oli jo viime syksynä käytössä 92cm Lassietec (tyttö oli silloin jotain 85cm pitkä), reiluhan se oli muttei menoa haitannut, sama puku palvelee vielä tämän syksyn.
Meillä on lapsilla jäänyt ulkovaatteet (ja muutkin) pieniksi kun niissä lukeva pituus on ylittynyt. Esim. kun lapsi on 93 cm, ei 92 cm vaatteet enää pääsääntöisesti mahdu päälle.
saattta 92 olla pieni ennne kun pakkaskelit tulee.
omalla lapsella se 92 cm ja lapsi on juuri sen mittainen. On nyt sopiva, joten saattaa jäädä pieneksi tosi äkkiä. 98 on vähän väljä, mutta silti parempi vaihtoehto... ellei sitten ole varaa ostaa haalaria ihan muutamaksi kuukaudeksi :)