Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap!
Aloitus tehty viisi vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy salilla, jossa lastenhoito on järjestetty. Kuopukselle joku välipala tarhan jälkeen ja sitten salille. Ja ilmoita muksut uimakouluun/-kerhoon ja ui itse matkaa kun he harrastavat. Liikunnan jälkeen muksut on rauhallisia ja kotikin pysyy siistinä, kun siellä ei olla. Sopikaa viikottainen siivouspäivä, muina päivinä ei tarvitse siisteydestä stressata. Ja kehittäkää joku teille sopiva mealpreppaussysteemi, niin kokkailustakaan ei tarvitse joka päivä huolehtia.
Aloittajan lapset on jo muuttaneet pois kotoa tämän ketjun aikana.
Ymmärsin kuitenkin, että olet nuori perheellinen ihminen, ja lapset hankittuna, joka on jo homma sinänsä! Lapset osallistuu perheen toimintoihin, terveet lapset! Elikkä paljon asioita on kunnossa! Tässä on juuri se kriittinen piste, jolloin on tärkeää että perheyhteys säilyy. Molemmat vanhemmat ovat erittäin tärkeitä, ja tästä riippuu miten tasapainoisia jälkikasvusta tulee. Kyllä näkisin että tuossa on paljon hyvää ja toivon jokatapauksessa zsemppiä ja tässä tulee sitä " perheoppia", jota opetetaan tulevaisuudessa sitä kysyville!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys = ihan oma arvovalinta.
Niin on tietysti. Minua kiinnostaa eniten se, miten kaltaiseni tyyppiset muut äidit kestävät tätä edes suht järjissään. Ja kun itse äitiyteenkin liittyy jatkuvaa suorituspainetta ja vertailua, ärsyttää äidit jotka selvästi elävät lasten kautta ja omasta itsestä huolehtiminen jää ihan retuperälle. Eikä varmasti edesauta parisuhdeonnekaan se. Tai ehkä on miehiä joita ei yhtään kiinnosta miltä nainen näyttää, kunhan on reikä. Ap
Me muut omaa aikaa ja omia juttuja tarvitsevat olimme fiksuja emmekä tehneet lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin sinkkumiehenä kehottaisin vaihtamaan arkirutiinit täysin. Esim. syökää ruoka noin kello kahdeksan niin ilta ei ole niin hätäinen tai jos lapsilla on harrastus niin jää sinne lähistölle hölkkäilemään niin paino pysyy kurissa .
Ei meillä edes ole sellaisia arkirutiineja kuten monessa lapsiperheessä, emme sovellu sellaiseen armeijaelämään. Paino pysyy kurissa sillä että syö vain tarpeeksi ja terveellisesti. Joskus sitä vain sortuu stresaantuneena hemmottelemaan itseään liialla syömisellä/juomisella. Liikunkin kyllä ja lastenkin kanssa, mutta tavoitteellisuus, oman liikuntatutiinin luominen ei onnistu koska en saa sovitettua perheen vaatimaan aikaan, vaan yrittäminenkin on aina tyssännyt johonkin ja stressitasot jälleen nousseet. Ap
Se rutiinien puute on isoin ongelmasi. Jokainen, joka tahtoo, pystyy kyllä urheilemaan tavoitteellisesti vaikka olisi lapsiakin. Ainakin meidän tuttavapiirissä on parikin perhettä, molemmat vanhemmat haastavassa asiantuntijatyössä, kolme lasta ja koko perhe harrastaa tavoitteellisesti. Mutta se edellyttää sitä minuuttiaikataulutusta.
Puhut aika ristiin, kun sanot että rutiinit eivät sovi, mutta sitten kuitenkin kaipaat niitä. Mutta juuri se arkirutiinien puute on se, mikä tekee asioista vaikeita, koska ne täytyy silloin joka kerta ajatella erikseen. Jos rutiinit toimii, asiat vaan tulee tehtyä.
Ja lapsesi ovat jo niin isoja, että niiden ruokkiminen ja pyykkääminen ei lisää työmäärää juuri lainkaan siihen, mitä se olisi kahden aikuisen taloudessa. Huoneensa siivoavat tietysti itse, ja vanhempi voisi jo pestä pyykkiäkin tai vähintään ottaa tiskihuollon kontolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä tossa oikein muu auta, kun antaa ajan kulua. Usko tai älä, se loppuu jossain vaiheessa ja omaa aikaa on kyllästymiseen asti. Tsemppiä.
Onkohan tosiaan näin
Olen tuollaisen äidin lapsi, ja voitte vain kuvitella miten tuollainen äitiys vaurioittaa. En ollut pyytänyt syntyä hänen lapsekseen.