Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota samaa se on kaikilla.

Varmaan niin, mutta kaikki eivät ole introvertteja pakkomielteisiä ja ahdistushäiriöisiä aspergereita! Ap

Jos olet noin taitavasti diagnosoinut oman mentaalisen problematiikkasi, niin hae hyvä ihminen siihen lääkkeet.

Sen verran lievää ettei olisi mitään järkeä käyttää mitään lääkkeitä joilla sivuvaikutuksia. Käytätkö itse lääkkeitä ja mihin oireisiin? Jos olen tähän saakka selvinnyt ilman mitään lääkkeitä niin tuskin tarvitsen jatkossakaan. Eikä niitä ole koskaan kukaan psykologi tai terapeuttikaan suositellut. Olen siis tosiaan semmoisia tavannut elämässäni useaankin otteeseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kommentin jaksoin lukea ja sitten se meni ihme jankkaamiseksi. Ap luulee, että on epänormaali, kun ei äitinä oleminen olekaan kivaa. Ei ole epänormaali, eikä aina ole kivaa, ei. Mutta se on elämää. Ei ihmisiä ole tarkoitettu vain pyörimään oman navan ympärille, vaan selviämään hengissä ja lisääntymään. Ap. hakee vahvistusta sille, että luovuttaa, mutta sorry et saa.

Vahvat selviää, heikot ei.

En todellakaan ole luovuttamassa yhtään missään. Päin vastoin, kiristän ruuvia ja alan panostaa painonhallintaan ja ulkonäkööni entistä enemmän. Se on ainoa keino saada riittävä itsetunto ja -tyytyväisyys joka kasvattaa samalla resilienssiäkin. Ap

Tämä on oikeasti jo huolestuttavaa tekstiä. Itsetunto kun ei rakennu ulkonäön pohjalle, tällainen itsetunto romahtaa aina, joka tapauksessa. Kuulostaa jonkin asteen häiriöltä, johon esim. kognitiivinen terapia (ajatusmallien tiedostaminen ja tietoinen muutos) voisi auttaa. Mutta neuvojahan tässä ketjussa ei kuunnella...

Miettisin myös todella tuota aiempaa hienoa ajatusta siitä onko yhteys lapsiin poikki? Itseäni auttaa suurperheen arjessa ehkä eniten juuri se että minulla on hyvä ja aito yhteys jokaiseen lapseen. Voin olla heidän seurassaan ihan rauhassa oma itseni.

En oikein tiedä minkälaisia vastauksia AP haluaa. En muista aloitusviestiä enää näiden selailujen jälkeen.

Minunkin mielestäni kotityöt tuntuu vaikealta. Seksiä on liian vähän ja parisuhdeaikaa liian vähän. Olen väsynyt ja jaksamaton. Toisaalta teen paljon kaikenlaista toisaalta en oikein mitään . Käyn töissä ja meillä on kaksi lasta . Pitäisi jaksaa kaikenlaista, mutta kun ei jaksa.

Mistähän sitä aloittaisi tämän elämän järjestämisen...

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä minkälaisia vastauksia AP haluaa. En muista aloitusviestiä enää näiden selailujen jälkeen.

Minunkin mielestäni kotityöt tuntuu vaikealta. Seksiä on liian vähän ja parisuhdeaikaa liian vähän. Olen väsynyt ja jaksamaton. Toisaalta teen paljon kaikenlaista toisaalta en oikein mitään . Käyn töissä ja meillä on kaksi lasta . Pitäisi jaksaa kaikenlaista, mutta kun ei jaksa.

Mistähän sitä aloittaisi tämän elämän järjestämisen...

Minä aloitan nyt siitä että päätän vain saavuttaa ja pitää tavoitepainon ihan vain syömällä niin vähän että se pysyy. Lasten kanssa pyrin harrastamaan arkiliikuntaa mutten edes yritä keskittyä mihinkään treenaamiseen paitsi silloin kun saan oikeasti lapsivapaata eli lapset eivät ole kotona tai treenaan itse muualla, jonka ajan sitten käytän tehokkaaseen treenaamiseen enkä ahdistuneen ajatteluun ja yritän saada sitä vähintään kahdesti viikossa.

Yritän olla ajattelematta kotitöitä yhtään enempää kuin on pakko ja tehdä niitä tehokkaammin torjuen ahdistusta ajattelemalla jotakin mukavaa tehdessä.

Yritän keskittyä olemaan enemmän läsnä miehelle ja lapsille kun olen fyysisesti läsnä ja myös ottamaan tehokkaampia irtiottoja arjesta miehen kanssa ja yksikin KUN lapsivapaata järjestämme. Silloin myös ryyppään enkä mieti kaloreita.

Ap

Tässä on mielestäni yksi syy miksi syntyvyys on laskussa. Siitä että pikkulapsiaika on oikeasti aika p askaa on ruettu puhumaan eikä se ole enää tabu. Itsellänikin on kaksi maailman rakkainta lasta (0v ja 2v), mutta elämä on kyllä suurimman osan ajasta pelkkää selviytymistä. En yhtään ihmettele miksi nykyään ihmiset ei tähän hommaan halua ryhtyä. Tähän päälle tietysti vielä epävarma taloudellinen tilanne, tukiverkkojen puute ja yhteiskunnan paine olla täydellinen vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kai se vähän niin, että äitiys on helkkarin rankkaa ja nyt siitä vasta uskalletaan puhua ääneen. Lastenteko on paska diili eritoten naiselle ja siksi nykynainen ei enää lapsia haluakaan. Koko paletti pitäisi uusia ja jakaa oikeudenmukaisesti tasan niin että miesten vastuuxon yhtö suuri. Enkä tarkoita nyt pelkkää hoitotyötä vaan kaikkea. Esim mulla 4 lasta ja näiden takia eläkkeeni on todella paljon pienempi mitä olisi lapsettomana. Jos lapsia halutaan suomeen niin tuo eläkeäongelma pitää korjata, lapsen teko ei saisi näky rangaistuksena eläkkeessä.

Ihmisen evoluutiossa naiset ovat todella pitkään olleet hoitamassa kotia ja lapsia ja miehet ovat metsästäneet ja sotineet. Tämä on geeneissä. Mihin tämä asia muuttuisi muutamassa sukupolvessa? Äitiyden rankkuus tulee juuri tästä, kun nykyään pitäisi olla äiti ja uranainen. Tätä ei tietysti saisi sanoa näin tasa-arvon aikana.

Minulle lapset ovat olleet etusijalla ja työ toisarvoista. Tunnen itseni ja tiedän, että en pysty tekemään kahta asiaa samanaikaisesti hyvin. Onneksi olen taloudellisesti onnistunut järjestämään asiat niin, että tämä on mahdollista.

Tottakai ihailen naisia, joilla on monta lasta, ura ja vielä kunnianhimoisia tavoitteita edetä elämässä. Toisaalta mietin, että voiko ihminen saada elämässä kaikkea?

Tällaisen 1800-luvulle palautuvan pskan jauhanta pitäisi yksinkertaisesti lopettaa, koska se perustuu väärään tietoon ja palvelee ainoastaan mallia, jossa kasvatusvastuu ja kodinhoito on sälytetty naisille ja jossa heille ei tarvi siitä maksaa mitään. Kuten joku sulle jo sanoi, metsästäjä-keräilijoiden yhteisöissä naiset vastasivat 90% koko yhteisön ruuan hankinnasta. Miehet loivat omat sankaritarinansa vasta paljon myöhemmin, kun maanviljelykseen siirtyminen ja omaisuudella hankittu valta-asema mahdollistivat heille toisen sukupuolen orjuuttamisen ja koteihin sulkemisen  kaiken muun kerrytetyn omaisuuden lailla. Ihmislajin 200 000 vuodesta vain 10 000 vuotta on kulunut viimeisimmän kulttuuriksi kutsutun villityksen parissa, ja alle 200 vuotta on kulunut siitä, kuin äitiys nähtiin naisille soveliaimpana tehtävänä heidän biologiansa vuoksi.

Toiveet äitiydestä tai äitiyteen liittyvät kyvyt eivät todellakaan ole valmiiksi kaikkien naisten geeneissä. Historia tarjoaa ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, että naiset voivat olla yhtä kunnianhimoisia, häikäilemättömiä ja vallanhimoisia kuin miehet. Samoin se kertoo lasten kasvatuksen ihanteista, eikä äitiä suinkaan olla aina pidetty parhaimpana mahdollisena kasvattajana. Historian valossa sellainenkin liki tuhatvuotinen trendi, jossa lapset lähetettiin muiden kasvatettavaksi, väistyi vasta 1800-luvulla. Tätä ennen etenkään aatelislasten kotikasvatusta ei pidetty sopivana. Yläluokkaan kuuluneet äidit eivät esim. imettäneet omia lapsiaan, koska imetyksen tiedettiin pilaavan naisen rinnat. Äitiyden edelle meni jo ennen 1800-lukua naisen julkinen rooli, jossa häneltä useimmiten odotettiin edustavaa ulkonäköä.

Ennen ehkäisypillereitä lapsiakaan ei tekemällä tehty, vaan niitä siunaantui avioelämään kuuluvan pakollisen seksin vuoksi. Monet 1800-luvun naiset vihasivatkin äitiyttä, lapsia ja perhe-elämää, vaikka rakastivat seksiä - josta esimerkkinä kuningatar Viktoria. Ironista on, että koko aikakausi, jonka vallitessa naiset suljettiin kodin piiriin sillä välin kuin miehet mielestään kehittivät tiedettä ja valloittivat imperiumeja, on nimetty kuningatar Viktorian mukaan. Terminä viktoriaaninen (esim. viktoriaaninen moraali) viittaa yhä kaksinaismoralismiin.

Nykykeskusteluun pitäisi tuoda vaihtoehtoisia malleja naisten äitiydelle, eikä aina vain peräänkuuluuttaa sitä 1800-luvulle palautuvaa äitimyyttiä, koska se ei tarjoa tarpeeksi houkuttelevia vaihtoehtoja niille naisille, joilla ura, seksuaalisuus, vartalo tai muut mielenkiinnon kohteet menevät lasten kasvatuksen edelle. Jos lapsia voi nykyään hankkia vaikka yhden illan tuttavuuden avustuksella, pitäisi myös äitiyden tuomaa taakkaa tarkastella hieman toisin, etenkin kun niistä lapsista alkaa olla jo pulaa. Kasvatuksen ulkoistaminen muutoinkin kuin adoption kautta pitäisi olla mahdollista ja entistä hyväksytympää, erityisesti jos lasten vanhemmilla on varaa maksaa siitä. Yläluokkaiset brittilapsethan lähetetään yhä teininä sisäoppilaitoksiin, ja sitä on pidetty etuoikeutena.

Pikkulapsivaihe on raskas, mutta omat teinini ovat jo fiksuja ja heidän kanssaan voi oikeasti puhua asioista, elämästä ja kaikesta ylipäätään. Se on miljoona kertaa palkitsevampaa, kuin hiekkalaatikon reunalla istuminen. Vaikka teini-ikä tuo omat murheensa, niin en vaihtaisi mistään hinnasta. Onni tietysti, että omat lapset ovat helppoja, vaikka ollaan jouduttu nuorimmaisen kanssa psykologilla käymään. Kaikilla ei ole niin hyvin. Jotenkin olen ajatellut, että kai olen oikein jotain tehnyt, kun olen uhrannut aikaani lapsille, kun olivat pieniä. Tosin aina sekään ei riitä, joillakin murrosikä ja irtautuminen vanhemmista on tosi rajua, vaikka olisi asiat miten hyvin olleet.

En kyllä oikeasti tiedä, miten olisin jaksanut vielä kovasti kapinoivat teinit, oltais oltu laitoksessa koko sakki.

Sitä ehkä halusin sanoa, että läsnäolo lasten kanssa palkitsee myöhemmin. Vaikka se on pskaa ja tylsää, niin jossain vaiheessa voi huomata, miten hienoja ihmisiä on onnistunut kasvattamaan. Tietysti asioissa ratkaisee myös lasten luonne yms. asiat, mutta uskon vanhempien vaikutukseen myös.

No kukapa ei noita asioita haluaisi kuin sinäkin.

Siinäpä se, kaikilla ei edes ole voimavaroja niihin asioihin ja monesti ne palaa kuvioihin vasta kun lapset isoja.

Miksi sitä lapsentekemistä ei voisi vähän tarkempaan harkita niin ettei tarvitsisi katua? Ja ahneuksissaan toinen heti perään vaikka tietää että ei se ensimmäinenkään kauaa kiinnosta. 

Sidotaanko mies sillä kakaralla tai kakaroilla kun on niin heikko itsetunto ettei se varmaan muuten pysy? 

Kaverit kun tekevät niin tarviiko niiden perässä tehdä vaikkei se ole oma juttu ollenkaan? 

Se on aika yksinäistä pikkulasten kanssa ja pallo jalassa nuorelle ihmiselle. Voisiko odottaa kolmekymppiseen asti kunnes on menonsa mennyt vähäksi aikaa ja olisi oikeestaan kypsempi ihminen. Kukaan nuori ei tajua että siinä on kiinni 24h/vrk. Ne luulevat että se poika jonka kanssa se on tehty niin alkaa leikimään kotia ja viihtyy siellä. Hyvin harva viihtyy. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä lapsentekemistä ei voisi vähän tarkempaan harkita niin ettei tarvitsisi katua? Ja ahneuksissaan toinen heti perään vaikka tietää että ei se ensimmäinenkään kauaa kiinnosta. 

Sidotaanko mies sillä kakaralla tai kakaroilla kun on niin heikko itsetunto ettei se varmaan muuten pysy? 

Kaverit kun tekevät niin tarviiko niiden perässä tehdä vaikkei se ole oma juttu ollenkaan? 

Se on aika yksinäistä pikkulasten kanssa ja pallo jalassa nuorelle ihmiselle. Voisiko odottaa kolmekymppiseen asti kunnes on menonsa mennyt vähäksi aikaa ja olisi oikeestaan kypsempi ihminen. Kukaan nuori ei tajua että siinä on kiinni 24h/vrk. Ne että se poika jonka kanssa se on tehty niin alkaa leikimään kotia ja viihtyy siellä. Hyvin harva viihtyy. 

Siinähän se vitsi piileekin, kun sitäpä ei voi etukäteen tietää, että mitä se vanhemmuus on ja riippuu niin paljon myös lapsista, puolisosta yms. asioista, että millaiseksi elämä muodostuu, muuttujia on paljon.

Toisaalta, kuten joku tässä ketjussa jo kirjoittikin, niin lastenkasvatuksen epämiellyttävyys on ollut pitkään tabu ja on sitä edelleen. Hyvä äiti jaksaa ja jaksaa ja kokee vain kiitollisuutta kaikesta...

Meillä on lapsilla iso ikäero ja olin lähes kolmekymppinen kun ensimäinen syntyi.

Enkä siis hyväksyisi elämää jossa minulla ei olisi mahdollisuutta panostaa itseeni. Keskustelun tavoite oli löytää keinoja kestää paremmin epämukavuuden tunnetta joka syntyy siitä, että niin ison osan ajasta joutuu sumplimaan muidenkin ehdoilla. Olen puhunut vain epämukavuudesta, en edes mistään uupumuksesta. Vaadin elämältä laatua ja mielekkyyttä sekä nautinnollisia kokemuksia ja hallinnan tunnetta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kai se vähän niin, että äitiys on helkkarin rankkaa ja nyt siitä vasta uskalletaan puhua ääneen. Lastenteko on paska diili eritoten naiselle ja siksi nykynainen ei enää lapsia haluakaan. Koko paletti pitäisi uusia ja jakaa oikeudenmukaisesti tasan niin että miesten vastuuxon yhtö suuri. Enkä tarkoita nyt pelkkää hoitotyötä vaan kaikkea. Esim mulla 4 lasta ja näiden takia eläkkeeni on todella paljon pienempi mitä olisi lapsettomana. Jos lapsia halutaan suomeen niin tuo eläkeäongelma pitää korjata, lapsen teko ei saisi näky rangaistuksena eläkkeessä.

Ihmisen evoluutiossa naiset ovat todella pitkään olleet hoitamassa kotia ja lapsia ja miehet ovat metsästäneet ja sotineet. Tämä on geeneissä. Mihin tämä asia muuttuisi muutamassa sukupolvessa? Äitiyden rankkuus tulee juuri tästä, kun nykyään pitäisi olla äiti ja uranainen. Tätä ei tietysti saisi sanoa näin tasa-arvon aikana.

Minulle lapset ovat olleet etusijalla ja työ toisarvoista. Tunnen itseni ja tiedän, että en pysty tekemään kahta asiaa samanaikaisesti hyvin. Onneksi olen taloudellisesti onnistunut järjestämään asiat niin, että tämä on mahdollista.

Tottakai ihailen naisia, joilla on monta lasta, ura ja vielä kunnianhimoisia tavoitteita edetä elämässä. Toisaalta mietin, että voiko ihminen saada elämässä kaikkea?

Tällaisen 1800-luvulle palautuvan pskan jauhanta pitäisi yksinkertaisesti lopettaa, koska se perustuu väärään tietoon ja palvelee ainoastaan mallia, jossa kasvatusvastuu ja kodinhoito on sälytetty naisille ja jossa heille ei tarvi siitä maksaa mitään. Kuten joku sulle jo sanoi, metsästäjä-keräilijoiden yhteisöissä naiset vastasivat 90% koko yhteisön ruuan hankinnasta. Miehet loivat omat sankaritarinansa vasta paljon myöhemmin, kun maanviljelykseen siirtyminen ja omaisuudella hankittu valta-asema mahdollistivat heille toisen sukupuolen orjuuttamisen ja koteihin sulkemisen  kaiken muun kerrytetyn omaisuuden lailla. Ihmislajin 200 000 vuodesta vain 10 000 vuotta on kulunut viimeisimmän kulttuuriksi kutsutun villityksen parissa, ja alle 200 vuotta on kulunut siitä, kuin äitiys nähtiin naisille soveliaimpana tehtävänä heidän biologiansa vuoksi.

Toiveet äitiydestä tai äitiyteen liittyvät kyvyt eivät todellakaan ole valmiiksi kaikkien naisten geeneissä. Historia tarjoaa ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, että naiset voivat olla yhtä kunnianhimoisia, häikäilemättömiä ja vallanhimoisia kuin miehet. Samoin se kertoo lasten kasvatuksen ihanteista, eikä äitiä suinkaan olla aina pidetty parhaimpana mahdollisena kasvattajana. Historian valossa sellainenkin liki tuhatvuotinen trendi, jossa lapset lähetettiin muiden kasvatettavaksi, väistyi vasta 1800-luvulla. Tätä ennen etenkään aatelislasten kotikasvatusta ei pidetty sopivana. Yläluokkaan kuuluneet äidit eivät esim. imettäneet omia lapsiaan, koska imetyksen tiedettiin pilaavan naisen rinnat. Äitiyden edelle meni jo ennen 1800-lukua naisen julkinen rooli, jossa häneltä useimmiten odotettiin edustavaa ulkonäköä.

Ennen ehkäisypillereitä lapsiakaan ei tekemällä tehty, vaan niitä siunaantui avioelämään kuuluvan pakollisen seksin vuoksi. Monet 1800-luvun naiset vihasivatkin äitiyttä, lapsia ja perhe-elämää, vaikka rakastivat seksiä - josta esimerkkinä kuningatar Viktoria. Ironista on, että koko aikakausi, jonka vallitessa naiset suljettiin kodin piiriin sillä välin kuin miehet mielestään kehittivät tiedettä ja valloittivat imperiumeja, on nimetty kuningatar Viktorian mukaan. Terminä viktoriaaninen (esim. viktoriaaninen moraali) viittaa yhä kaksinaismoralismiin.

Nykykeskusteluun pitäisi tuoda vaihtoehtoisia malleja naisten äitiydelle, eikä aina vain peräänkuuluuttaa sitä 1800-luvulle palautuvaa äitimyyttiä, koska se ei tarjoa tarpeeksi houkuttelevia vaihtoehtoja niille naisille, joilla ura, seksuaalisuus, vartalo tai muut mielenkiinnon kohteet menevät lasten kasvatuksen edelle. Jos lapsia voi nykyään hankkia vaikka yhden illan tuttavuuden avustuksella, pitäisi myös äitiyden tuomaa taakkaa tarkastella hieman toisin, etenkin kun niistä lapsista alkaa olla jo pulaa. Kasvatuksen ulkoistaminen muutoinkin kuin adoption kautta pitäisi olla mahdollista ja entistä hyväksytympää, erityisesti jos lasten vanhemmilla on varaa maksaa siitä. Yläluokkaiset brittilapsethan lähetetään yhä teininä sisäoppilaitoksiin, ja sitä on pidetty etuoikeutena.

Jos katsoo melkein mitä vain eläinlajia, niin kyllä se on naaras (emo), joka huolehtii jälkeläisistä. Joissakin lajeissa naaraiden yhteisö huolehtii poikasista yhdessä. Vai osaatko sanoa yhtään lajia, jossa urokset yksin jäävät huolehtimaan poikasista?

Urokset metsästävät ravinnon ja puolustavat laumaa vihollisia vastaan.

Tämä malli on ihmisen geeneissä, eikä muutu muutamassa sukupolvessa.

Avioliitto on ollut pitkään taloudellinen sopimus ja tapa vahvistaa valtaa, sekä kuninkaallisten keskuudessa, että ihan tavallisten ihmistenkin. Romanttinen rakkaus tuli bonuksena, mutta ei ollut mikään syy mennä avioon.

Tämä asia alkoi muuttua pikkuhiljaa 1700-luvulla ja pitkälle sen jälkeen, kun tuli Rousseaun valistusfilosofia tunnetuksi. Rousseaun mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi ja kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen.

Rousseau myös esitti ensimmäisenä ajatuksia lasten kehityksestä ja siitä, että lapsilla on tarve olla lapsia. Ajankuvan mukaan lapsia pidettiin mini aikuisina.

Tämän valossa näen luonnottomana sen, että kuninkaalliset ovat hylänneet lapsensa imettäjän hoiviin tai sulkeneet sisäoppilaitoksiin. Kiintymyssuhde jää vailinaiseksi, ja tästä seuraa erillaisia vuorovaikutusongelmia.

Voisi myös kuvitella, että ilman kunnollista vuorovaikutussuhdetta kasvanut ihminen on raaempi ja sotaisampi, ja näin aiheuttaa epävakautta yhteisöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota samaa se on kaikilla.

Varmaan niin, mutta kaikki eivät ole introvertteja pakkomielteisiä ja ahdistushäiriöisiä aspergereita! Ap

Jos olet noin taitavasti diagnosoinut oman mentaalisen problematiikkasi, niin hae hyvä ihminen siihen lääkkeet.

Sen verran lievää ettei olisi mitään järkeä käyttää mitään lääkkeitä joilla sivuvaikutuksia. Käytätkö itse lääkkeitä ja mihin oireisiin? Jos olen tähän saakka selvinnyt ilman mitään lääkkeitä niin tuskin tarvitsen jatkossakaan. Eikä niitä ole koskaan kukaan psykologi tai terapeuttikaan suositellut. Olen siis tosiaan semmoisia tavannut elämässäni useaankin otteeseen. Ap

Selkeästi vaikea persoonallisuushäiriö epikriisisi jatkoksi. Et ole ap.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kirjoitettu paljon, että voi ulkoistaa. Ostaa siivouspalveluita tai lasten kaitsentaa.

Kyse ei ole edes rahasta, asia ei ole niin yksinkertainen. Ei noiden palveluiden ostaminen poista moniakaan vanhemman rutiineista tai vaateista. Saat toki lähteä sinne teatteri-iltaan, mutta sitten yöllä hoitaja lähtee, lapsi kenties herää, tiskit miten sattuu, aamulla uusi kaaos ja pitäisi lähteä töihin kun sai "viettää kaksinkeskistä aikaa miehensa kanssa. " 

En ihmettele, että syntyvyys laskee. Mitään helpotusta vanhemmuuteen ei ole. Itse se on kohdattava ja tehtävä.

Siis totta kai se on itse kohdattava ja tehtävä, itse valitset ja omat lapsesi kyseessä? Mitä ihmiset olettavat? "Teen tässä lapsia mutta oletan että ulkopuoliset huolehtivat"

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapsilla iso ikäero ja olin lähes kolmekymppinen kun ensimäinen syntyi.

Enkä siis hyväksyisi elämää jossa minulla ei olisi mahdollisuutta panostaa itseeni. Keskustelun tavoite oli löytää keinoja kestää paremmin epämukavuuden tunnetta joka syntyy siitä, että niin ison osan ajasta joutuu sumplimaan muidenkin ehdoilla. Olen puhunut vain epämukavuudesta, en edes mistään uupumuksesta. Vaadin elämältä laatua ja mielekkyyttä sekä nautinnollisia kokemuksia ja hallinnan tunnetta. Ap

No miksi sitten teit niitä lapsia?? Et tiennyt, että lapset vievät aikaa ja energiaa ja tulevat olemaan elämässäsi keskipisteenä monta vuotta???

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapsilla iso ikäero ja olin lähes kolmekymppinen kun ensimäinen syntyi.

Enkä siis hyväksyisi elämää jossa minulla ei olisi mahdollisuutta panostaa itseeni. Keskustelun tavoite oli löytää keinoja kestää paremmin epämukavuuden tunnetta joka syntyy siitä, että niin ison osan ajasta joutuu sumplimaan muidenkin ehdoilla. Olen puhunut vain epämukavuudesta, en edes mistään uupumuksesta. Vaadin elämältä laatua ja mielekkyyttä sekä nautinnollisia kokemuksia ja hallinnan tunnetta. Ap

Minua on auttanut paljon se, että tiedostan ja hyväksyn sen, että tietyt asiat aiheuttavat minulle epämukavuuden tunnetta. Ja kun olen esim. laittanut ruokapöydältä tiskit koneeseen, katson sitä tyhjää pöytää ja sanon mielessäni itselleni, että katso nyt, ei siinä montaa minuuttia mennyt, ja nyt pöytä on siisti, ja siihen voi tulla syömään seuraavaa ruokaa/välipalaa. Tärkeää on oppia muistamaan, että ne ikävät kotityöt eivät ole ikuisuusprojekteja, vaan niihin menee vain pieni hetki aina kerrallaan.

Jep hyi. Olen pahoillani ap. Tuon takia en halua muksuja. Haluan vaan köllötellä oman ukon kanssa omassa rauhassa ja vaikka nussia rajusti sohvalla mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja tehdä muutenkin asioita silloin kun minulle sopii enkä kuunnella koko ajan jonkun nau'untaa kuinka hän haluaa sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on mielestäni yksi syy miksi syntyvyys on laskussa. Siitä että pikkulapsiaika on oikeasti aika p askaa on ruettu puhumaan eikä se ole enää tabu. Itsellänikin on kaksi maailman rakkainta lasta (0v ja 2v), mutta elämä on kyllä suurimman osan ajasta pelkkää selviytymistä. En yhtään ihmettele miksi nykyään ihmiset ei tähän hommaan halua ryhtyä. Tähän päälle tietysti vielä epävarma taloudellinen tilanne, tukiverkkojen puute ja yhteiskunnan paine olla täydellinen vanhempi.

Pikkulapsiaika on paskaa silloin kun tekee lapsia liian pienillä ikäeroilla, kuten just sullakin on se perinteinen vajaa kaksi vuotta, joka on aivan liian vähän.  Se on lapsillekin paskaa kun pikkusisarus tulee ja vie paikan perheen pienenä ja vauvakin kärsii kun isosisarus on kateellinen ja mustasukkainen. Kaikki muut on pelkkää tekosyytä, taloudellinen tilanne on ollut aina huono jos on ollut paljon lapsia, tukiverkkoja saa itse hommattua jos niitä luonnostaan ei ole ja yhteiskunnalta ei tule mitään painetta, se tulee jostain somen blogeista jotka on feikkejä ja niitä jotkut tyhmät uskoo.

Maalaisjärjen käyttö on sallittua, edelleen.

Tätä ketjua lukiessani totesin, että ap (jos sama) niin kirjoittaa takaisin hyvin haastavasti. Täällä pyörinyt yx "äitihullu" ja nyt kun luin ketjun lopppuun, niin samanlainen kirjoitustyyli.  Ja sekaisin ku seinäkello.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kai se vähän niin, että äitiys on helkkarin rankkaa ja nyt siitä vasta uskalletaan puhua ääneen. Lastenteko on paska diili eritoten naiselle ja siksi nykynainen ei enää lapsia haluakaan. Koko paletti pitäisi uusia ja jakaa oikeudenmukaisesti tasan niin että miesten vastuuxon yhtö suuri. Enkä tarkoita nyt pelkkää hoitotyötä vaan kaikkea. Esim mulla 4 lasta ja näiden takia eläkkeeni on todella paljon pienempi mitä olisi lapsettomana. Jos lapsia halutaan suomeen niin tuo eläkeäongelma pitää korjata, lapsen teko ei saisi näky rangaistuksena eläkkeessä.

Ihmisen evoluutiossa naiset ovat todella pitkään olleet hoitamassa kotia ja lapsia ja miehet ovat metsästäneet ja sotineet. Tämä on geeneissä. Mihin tämä asia muuttuisi muutamassa sukupolvessa? Äitiyden rankkuus tulee juuri tästä, kun nykyään pitäisi olla äiti ja uranainen. Tätä ei tietysti saisi sanoa näin tasa-arvon aikana.

Minulle lapset ovat olleet etusijalla ja työ toisarvoista. Tunnen itseni ja tiedän, että en pysty tekemään kahta asiaa samanaikaisesti hyvin. Onneksi olen taloudellisesti onnistunut järjestämään asiat niin, että tämä on mahdollista.

Tottakai ihailen naisia, joilla on monta lasta, ura ja vielä kunnianhimoisia tavoitteita edetä elämässä. Toisaalta mietin, että voiko ihminen saada elämässä kaikkea?

Tällaisen 1800-luvulle palautuvan pskan jauhanta pitäisi yksinkertaisesti lopettaa, koska se perustuu väärään tietoon ja palvelee ainoastaan mallia, jossa kasvatusvastuu ja kodinhoito on sälytetty naisille ja jossa heille ei tarvi siitä maksaa mitään. Kuten joku sulle jo sanoi, metsästäjä-keräilijoiden yhteisöissä naiset vastasivat 90% koko yhteisön ruuan hankinnasta. Miehet loivat omat sankaritarinansa vasta paljon myöhemmin, kun maanviljelykseen siirtyminen ja omaisuudella hankittu valta-asema mahdollistivat heille toisen sukupuolen orjuuttamisen ja koteihin sulkemisen  kaiken muun kerrytetyn omaisuuden lailla. Ihmislajin 200 000 vuodesta vain 10 000 vuotta on kulunut viimeisimmän kulttuuriksi kutsutun villityksen parissa, ja alle 200 vuotta on kulunut siitä, kuin äitiys nähtiin naisille soveliaimpana tehtävänä heidän biologiansa vuoksi.

Toiveet äitiydestä tai äitiyteen liittyvät kyvyt eivät todellakaan ole valmiiksi kaikkien naisten geeneissä. Historia tarjoaa ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, että naiset voivat olla yhtä kunnianhimoisia, häikäilemättömiä ja vallanhimoisia kuin miehet. Samoin se kertoo lasten kasvatuksen ihanteista, eikä äitiä suinkaan olla aina pidetty parhaimpana mahdollisena kasvattajana. Historian valossa sellainenkin liki tuhatvuotinen trendi, jossa lapset lähetettiin muiden kasvatettavaksi, väistyi vasta 1800-luvulla. Tätä ennen etenkään aatelislasten kotikasvatusta ei pidetty sopivana. Yläluokkaan kuuluneet äidit eivät esim. imettäneet omia lapsiaan, koska imetyksen tiedettiin pilaavan naisen rinnat. Äitiyden edelle meni jo ennen 1800-lukua naisen julkinen rooli, jossa häneltä useimmiten odotettiin edustavaa ulkonäköä.

Ennen ehkäisypillereitä lapsiakaan ei tekemällä tehty, vaan niitä siunaantui avioelämään kuuluvan pakollisen seksin vuoksi. Monet 1800-luvun naiset vihasivatkin äitiyttä, lapsia ja perhe-elämää, vaikka rakastivat seksiä - josta esimerkkinä kuningatar Viktoria. Ironista on, että koko aikakausi, jonka vallitessa naiset suljettiin kodin piiriin sillä välin kuin miehet mielestään kehittivät tiedettä ja valloittivat imperiumeja, on nimetty kuningatar Viktorian mukaan. Terminä viktoriaaninen (esim. viktoriaaninen moraali) viittaa yhä kaksinaismoralismiin.

Nykykeskusteluun pitäisi tuoda vaihtoehtoisia malleja naisten äitiydelle, eikä aina vain peräänkuuluuttaa sitä 1800-luvulle palautuvaa äitimyyttiä, koska se ei tarjoa tarpeeksi houkuttelevia vaihtoehtoja niille naisille, joilla ura, seksuaalisuus, vartalo tai muut mielenkiinnon kohteet menevät lasten kasvatuksen edelle. Jos lapsia voi nykyään hankkia vaikka yhden illan tuttavuuden avustuksella, pitäisi myös äitiyden tuomaa taakkaa tarkastella hieman toisin, etenkin kun niistä lapsista alkaa olla jo pulaa. Kasvatuksen ulkoistaminen muutoinkin kuin adoption kautta pitäisi olla mahdollista ja entistä hyväksytympää, erityisesti jos lasten vanhemmilla on varaa maksaa siitä. Yläluokkaiset brittilapsethan lähetetään yhä teininä sisäoppilaitoksiin, ja sitä on pidetty etuoikeutena.

Jos katsoo melkein mitä vain eläinlajia, niin kyllä se on naaras (emo), joka huolehtii jälkeläisistä. Joissakin lajeissa naaraiden yhteisö huolehtii poikasista yhdessä. Vai osaatko sanoa yhtään lajia, jossa urokset yksin jäävät huolehtimaan poikasista?

Urokset metsästävät ravinnon ja puolustavat laumaa vihollisia vastaan.

Tämä malli on ihmisen geeneissä, eikä muutu muutamassa sukupolvessa.

Avioliitto on ollut pitkään taloudellinen sopimus ja tapa vahvistaa valtaa, sekä kuninkaallisten keskuudessa, että ihan tavallisten ihmistenkin. Romanttinen rakkaus tuli bonuksena, mutta ei ollut mikään syy mennä avioon.

Tämä asia alkoi muuttua pikkuhiljaa 1700-luvulla ja pitkälle sen jälkeen, kun tuli Rousseaun valistusfilosofia tunnetuksi. Rousseaun mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi ja kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen.

Rousseau myös esitti ensimmäisenä ajatuksia lasten kehityksestä ja siitä, että lapsilla on tarve olla lapsia. Ajankuvan mukaan lapsia pidettiin mini aikuisina.

Tämän valossa näen luonnottomana sen, että kuninkaalliset ovat hylänneet lapsensa imettäjän hoiviin tai sulkeneet sisäoppilaitoksiin. Kiintymyssuhde jää vailinaiseksi, ja tästä seuraa erillaisia vuorovaikutusongelmia.

Voisi myös kuvitella, että ilman kunnollista vuorovaikutussuhdetta kasvanut ihminen on raaempi ja sotaisampi, ja näin aiheuttaa epävakautta yhteisöön.

Naaras ehkäpä huolehtii, mutta kenen sanelemilla ehdoilla? Urostenko sanelemilla ihan kaikilla muilla nisäkäslajeilla? Nypit nyt rusinat pullasta omaksi eduksesi.

Yksikään eläinlaji ei kohtele omia naaraitaan yhtä pskasti kuin ihminen. Urosnorsuko piéksee ihmisuroksen lailla naaraan, jos siittämänsä jälkeläinen tuottaa tälle pettymyksen? Pólttáako uros naarasnorsun élävältä, kátkooko uros tältä kaulan, jos náaras osoittaa omaa tahtoa itsensä tai jälkeläisensä suhteen? Vaiénnetaanko náaraita muissa eläinlajeissa yhtä lailla?

Muiden lajien jälkeläiset ovat valmiita yksilöitä muutamassa vuodessa toisin kuin ihmiset, joiden hoitoon menee koko elämä. Rousseau oli itse tunnettu misogynisti, joka alisti heikompiaan:  "In March 1745 Rousseau began an affair with Thérèse Le Vasseur. She was twenty-four years old, a maid at Rousseau's lodgings. She remained with him for the rest of his life—as mistress, housekeeper, mother of his children, and finally, in 1768, as his wife." Sitten kun joku nainen tekee samaa miehelle, voidaan puhua lajille tyypillisestä käytöksestä ja tasa-arvosta.

Typerää tulla väittämään, että naisilla olisi ollut jotain vaihtoehtoja sen 10 000 vuoden ajan, jolloin miehet heitä orjuuttivat.. Biologialla ei ole tässä mitään jakoa, vaan ihmisen kehittämällä kulttuurilla, ja siksi yhä osassa maailmaa naiset ovat karjaan verrattavaa miehelle kuuluvaa omaisuutta. Ja siitä tämänkin palstan pösilöt uneksivat yhä pöksyt märkinä.