Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa ja isälle yksinhuoltajuus. Sitten voit elää vain itsellesi itseksesi.
Mielestäni viestini voisi herättää muutakin keskustelua kuin tämän ilmiselvän vastauksen jonka miettimiseen ei montaa aivosolua ole tarvinnut rasittaa. Ap
No mitä ihmeratkaisua odotat täältä saavasi? Mitä oletat tai toivot muiden sanovan? Tiedät itsekin, että itse olet tilanteesi aiheuttanut. Sanoit tuolla aikaisemmin, että epäilit olevasi oikea luonne tuohon elämäntyyliin mutta luulit sopeutuvasi. Otit siinä aika ison, tietoisen riskin. Miksi lapsia piti hankkia kaksi? Mun on hyvin vaikea uskoa, ettet olisi jo tiennyt äitiyden ja perhe-elämän olevan raskasta. Minulta ei ikävä kyllä heru kamalasti myötätuntoa kaltaisiasi kohtaan, jotka ensin itse tekevät valinnan tulla äidiksi (ja vielä useammin kuin kerran) ja sitten valittavat vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa ja isälle yksinhuoltajuus. Sitten voit elää vain itsellesi itseksesi.
Mielestäni viestini voisi herättää muutakin keskustelua kuin tämän ilmiselvän vastauksen jonka miettimiseen ei montaa aivosolua ole tarvinnut rasittaa. Ap
No mitä ihmeratkaisua odotat täältä saavasi? Mitä oletat tai toivot muiden sanovan? Tiedät itsekin, että itse olet tilanteesi aiheuttanut. Sanoit tuolla aikaisemmin, että epäilit olevasi oikea luonne tuohon elämäntyyliin mutta luulit sopeutuvasi. Otit siinä aika ison, tietoisen riskin. Miksi lapsia piti hankkia kaksi? Mun on hyvin vaikea uskoa, ettet olisi jo tiennyt äitiyden ja perhe-elämän olevan raskasta. Minulta ei ikävä kyllä heru kamalasti myötätuntoa kaltaisiasi kohtaan, jotka ensin itse tekevät valinnan tulla äidiksi (ja vielä useammin kuin kerran) ja sitten valittavat vain.
Vaikkakin taattua vauva-palstakamaa, ihmettelen silti sinun vastaustasi. Ensinnäkin, tämä on kuitenkin keskustelupalsta jossa voidaan keskustella, eli vaihtaa näkemyksiä aiheesta kuin aiheesta. Sinusta avauskommenttiin ei ole mitään muuta sanottavaa kuin se helvetin väsynyt "mitäs läksit".
Harvoin ihmisten päätökset ja niiden seuraukset ovat täysin mustavalkoisia. Käyn esimerkiksi töissä koska sillä on paljon positiivisia vaikutuksia elämääni. Silti välillä purnaan työn raskautta tai kaipaan keskustelua/näkökulmia siihen, miten arki sujuisi vähän helpommin. Katso muutenkin tuolta sivupalkista noita keskustelunaiheita, suuri osa niistä liittyy aiheisiin jotka koskettavat ihmisten elämää vain heidän omien valintojensa takia. Sitä se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Meissä on varmaan se ero, että sinä olet puuhastelija joka tykkää "projekteista". Minä en ole. En halua työni lisäksi yhtäkään projektia enkä saa sellaisesta yhtään mitään. Ei ongelma ole se, etten keksisi lapsen kanssa mielekästä tekemistä vaan se, että tällaisen elämän henkinen kuormittavuus on minulle ihan valtava, eikä tilaisuutta riittävään lepoon ole.
Mainitsit esimerkiksi valokuvauksen. Minä rakastan valokuvaamista, hiljaista yksinoloa ja asioiden havainnointia linssin läpi. Sen sijaan jo pelkkä ajatus tilanteesta johon liittyisi kamera, kalusto, vaunut ja vauva/taapero saa minun pulssini nousemaan.
Minä muokkauduin puuhastelijaksi. Se on kyllä vähän pakko, jos aikoo selvitä kunnialla pikkulapsiajasta.
Lapsi nukkuu paljon vuoden ikään saakka, siihen saakka on paljon omaa aikaa ja voi hyvin käydä vaikkapa museoissa päivisin vaunulenkillä. Ja tietenkin lapset nauttivat vaunuissa ja rattaissa olosta, jos olet metsälenkillä. Kannattaa laittaa tyyny vaunuihin niin, että lapsi näkee hyvin ympärille.
Lapsen ollessa yli kaksivuotias, annoin hänelle vanhan kännykän ja aloimme yhdessä kuvata. Siitä hän piti kovasti.
Voithan myös kuvata sillä aikaa, kun lapsi nukkuu rattaissa. Unirytmin oppii nopeasti tunnistamaan.
Ja ihan lapsen kuvaaminen on tosi hauskaa. Kaikkia hassuja tilanteita leikkipuistoissa yms.
Välillä on aika raskasta se, että ei pysty tekemään mitään keskittymistä vaativaa, kun lapsi pyörii jaloissa. Olen kyllä yrittänyt, mutta se ei toimi.
Toisaalta myös jos olet itseksesi viihtyvää tyyppiä, lapsellesi luultavasti tulee samanlaisia piirteitä. Ehkä löydätte tasapainon niin, että olette samassa tilassa puuhailemassa omianne.
Käykö ap töissä? Voishan sitä rahaa itsekin edes vähän tienata, voi sitten hemmotella itseään vaikka palkkaamalla siivoojan tai ostamalla itselle jotain, lapset hoitoon tms.
Minkä ikäisiä lapset? Voishan ehkä joku naapuruston opiskelija katsoa kohtuulliseen hintaan lapsia?
Tässä nyt jotain ehdotuksia. Kannattaa aina välillä yrittää katsoa asioita objektiivisesti. On varmasti erittäin paljon asioita mistä olla kiitollinen ja iloinen, ei ehkä kannata muutaman epäkohdan vallata koko mieltä. Siitä vaan tekemään muutoksia elämään niissä puitteissa mitä on mahdollista ja positiivinen asenne.
Tallennanpa tämän ketjun seuraavaa kertaa varten, kun joku kysyy minulta, miksi en hanki lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä ajattelen taas että onneksi uskalsin tehdä lapset vaikka tiesin riskit. Ja jos voisin olla idooottivarma siitä että pysyn mitoissa ja saan kuntoiltua niin ei tässä olisi mitään isoa ongelmaa. Ap
Mutta kun ei kukaan muu pysty pitämään sua sun mitoissa tai kuntoilla puolestasi. Noi on sun duuneja.
Eli sua ärsyttää kun lapset on niin hyvä tekosyy jättää kuntoilu pois, että sulla ei oo tahdonvoimaa tehä mitä haavemaailmassa haluisit tehdä? Koska todellisuudessa haluat istua ja syödä ja se alkaa näkymään.
Jos prioriteetiksi laittaa terveellisen ruoan ja kuntoilun niin kyllä ihan varmasti näihin asioihin lohkeaa aikaa. Mutta voihan sitä vaan valittaakkin.
Mä tiedän, toi on rankkaa aikaa. Rankinta siinä on kuitenkin varmaan se itsensä muuttuminen. Kun alkaa huomaamaan, että onkin tärkeämpää itselle syödä suklaata ja selata nettiä - nollatakseen stressin tai jotenkin, että pääsee karkuun todellisuutta. Entiselle minälle oli tärkeämpää näyttää hyvältä. Eihän sitä oo helppo myöntää itselleen, kun se on niin eriä kuin ennen.
Muutos on vaikea. Vaikeinta oli joskus hyväksyä itsensä, että okei. Mulla on tullut vähä mahaa ja peppua.
Sitten myöhemmin sitä jopa oppi näkemään, että hei mähän oon oikeestaan ihan hyvännäköinen. Ja sit piti hyväksyä, että "ihan" hyvännäköinen onkin ihan tarpeeksi. Kun mulla on niitä juttuja itsestäni missä oon tosi hyvä, tai ainakin tosi tyytyväinen...niinkuin vaikka se, että oon tosi empaattinen. Ja osaan kuunnella. Ja otan aina muut huomioon. Pidän huolen, etten töksäyttele asioita edes vahingossa. Pyrin olemaan ja olen kiltti ja reilu jne.
Ehkä sitten kun lapsi isompi niin muutun taas. Tai taannun. Ehkä sitten kiinnitän yksityiskohtiin taas huomiota niinkuin tein ennen lasta. Kuka tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ulkoista kotityöt, edes osa.
Ulkoista lastenhoito vaikkapa yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa, kahdeksi arki-illaksi tai miten vain. Hoitakaa parisuhdetta.
Ymmärtääkö lasten isä kuinka burn outin partaalla olet? Osallistuuko, onko teillä selkeät vastuualueet kotitöistä ja lastenhoidosta? Voisiko isä ottaa enemmän vastuuta jotta sinä saisit aikaa itsellesi?Vaikea yrittää auttaa sen tarkemmin, kun ei tiedä tilanteesta mitään. Lapsen/lasten ikä on aika oleellinen asia myöskin.
Tiesitkö, että Reima on lanseeranut uuden ulkovaatepalvelun, jossa he siis lähettävät aina uuden kauden vaatteet "kirjakerhoperiaatteella" ja asiakas maksaa vaatteet jäsenmaksulla kerran kuussa. Voisiko tuo helpottaa arkea, kun joku muu huolehtisi ja muistaisi uudet vk-vaatteet, toppavaatteet, kesävaatteet, sinä vain klikkaisit mieleiset kuosit ja oikeat koot valmiiksi valituista vaatteista.
Ongelmasi kanssa et ole kuitenkaan yksin. Meitä muitakin arkeen uupuneita äitejä on joka puolella.
kiitti ..kiva..ilmaiseksi laittavat?
meillä ei oo rahaa
Ap, olen myös luonteeltani vähän introvertti ja siksi äitiys on ollut haasteellista ajoittain.
Minusta kuitenkin vaikuttaa, että odotat muiden tekevän sinut onnelliseksi, sehän on lähtökohtana ihan väärä. Jos sulle matala paino on tärkeää, silloin sun on itse otettava aika treenaamiseen. Mulla on kaksi lasta, joista nuorempi menee eskariin. Voin käydä aamulla 1 h juoksulenkin, lapset katsovat mielellään sen aikaa tabletteja. Käyn myös ryhmäliikuntatunneilla iltaisin kun mieheni on kotona lasten kanssa. Me vuorottelemme miehen kanssa treenivuoroja niin, että kumpikin saa treenata niinä päivinä kun haluaa. Aikatauluttamista se kuitenkin vaatii, siitä ei pääse mihinkään. Harrastan myös kuvausta ja yhteiskunnallista vaikuttamista päivätyön lisäksi. Etkö koe, että saat työssäsi rauhaa, jota tarvitset? Minulla on asiantuntijatyö, ja 8 h päivästä tuo hyvää vastapainoa perhe-elämälle. Olemme lisäksi ulkoistaneet siivouksen, usein ulkoista me myös ruuanlaiton.
Tärkeintä kuitenkin olisi, että sinä olisit tyytyväinen ensin itseesi. Sitten voit perheoloja muuttaa haluamaasi suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis luenko oikein, ap on nyt 51 kg ja hänen ihannepainonsa on 50 kg?? Eli 1 kg ylipainoa?? Tässä on nyt jotain mitä minä en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa ja isälle yksinhuoltajuus. Sitten voit elää vain itsellesi itseksesi.
Mielestäni viestini voisi herättää muutakin keskustelua kuin tämän ilmiselvän vastauksen jonka miettimiseen ei montaa aivosolua ole tarvinnut rasittaa. Ap
No mitä ihmeratkaisua odotat täältä saavasi? Mitä oletat tai toivot muiden sanovan? Tiedät itsekin, että itse olet tilanteesi aiheuttanut. Sanoit tuolla aikaisemmin, että epäilit olevasi oikea luonne tuohon elämäntyyliin mutta luulit sopeutuvasi. Otit siinä aika ison, tietoisen riskin. Miksi lapsia piti hankkia kaksi? Mun on hyvin vaikea uskoa, ettet olisi jo tiennyt äitiyden ja perhe-elämän olevan raskasta. Minulta ei ikävä kyllä heru kamalasti myötätuntoa kaltaisiasi kohtaan, jotka ensin itse tekevät valinnan tulla äidiksi (ja vielä useammin kuin kerran) ja sitten valittavat vain.
Vaikkakin taattua vauva-palstakamaa, ihmettelen silti sinun vastaustasi. Ensinnäkin, tämä on kuitenkin keskustelupalsta jossa voidaan keskustella, eli vaihtaa näkemyksiä aiheesta kuin aiheesta. Sinusta avauskommenttiin ei ole mitään muuta sanottavaa kuin se helvetin väsynyt "mitäs läksit".
Harvoin ihmisten päätökset ja niiden seuraukset ovat täysin mustavalkoisia. Käyn esimerkiksi töissä koska sillä on paljon positiivisia vaikutuksia elämääni. Silti välillä purnaan työn raskautta tai kaipaan keskustelua/näkökulmia siihen, miten arki sujuisi vähän helpommin. Katso muutenkin tuolta sivupalkista noita keskustelunaiheita, suuri osa niistä liittyy aiheisiin jotka koskettavat ihmisten elämää vain heidän omien valintojensa takia. Sitä se on.
Minulla ei yksinkertaisesti ollut muuta sanottavaa. Tuo oli mielipiteeni asiaan eikä se ole yhtään sen huonompaa pohdiskelua kuin vaikkapa sinunkaan. Eivät asiat tietenkään ole mustavalkoisia, mutta tiedän niin paljon äitejä jotka vain valittavat arkeaan, silti lapsia tehdään lisää ja välitetään vielä vähän lisää. Kyllä minäkin yritin keskustella, nimenomaan ihmettelin miksi jotkut tekevät niin. Jos asia ei kerran ole niin mustavalkoinen, kertokaa toki lisää jotta voisin ymmärtää paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä ap:n tilanteesta mutta minä todella halusin lapsia, rakastin vauva-aikaa ja muutenkin kyllä viihdyin lasteni kanssa mutta toisaalta samalla jouduin koko ajan tekemään asioita, joista en pitänyt ja kun työ oli raskasta ja uuvuin, niin samalla uuvuin myös kotona. Tajusin vasta silloin - kun rankka pikkulapsiarki oli jo takana ja molemmat lapset koululaisia - että vihaan kotitöitä, ruokaostoksia, ruoanlaittoa, siivousta, pyykkäystä ja järjestelyä. Pidän lukemisesta, siitä, että uppoudun omaan maailmaani enkä näe ketään vaikkapa päiväkausiin, vaikka se ei siis tietenkään ole nykyisessä tilanteessani mahdollista.
En siis halua lapsistani eroon. Ovat mahtavia tyyppejä ja nautin esimerkiksi lasteni kanssa matkustamisesta mutta olen niin introvertti, että inhoan ulkomaailman kontakteja ja työpäivien jälkeen oleskelen mieluiten neljän seinän sisällä (yksin).
Minussa siis heräsi voimakkaasti tämä tarve olla tekemättä mitään kotitöitä ja tapaamatta ketään, kun uuvuin ja väsyin työelämän ja perhe-elämän pyörteissä ja vasta tuolloin tajusin, miten suuresti introvertti olenkaan. Toisaalta olen samalla erittäin perhekeskeinen, koska viihdyn lasteni kanssa enkä koe heidän kanssaan oloa muuten raskaaksi kuin että en kestä niitä kotitöitä.
Ei tullut nuorena mieleen, että tällainen piirre minua olisi dominoiva, kun olin kuitenkin aika sosiaalinen, oli kavereita yms.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän kuin syömishäiriö minulla on välillä pakkomielteinen suhtautuminen vartalonmuotooni, koska pönäkkä keskivartalo vain on niin vastenmielinen ja nolo mielestäni. Eikä kukaan tai mikään saa minua muuttamaan mielipidettäni siitä. Minulla ei ole riittävän hyvä itsetunto elämään omenavartalona, monella naisella on ja hyvä niin.
Koska kärsin herkästi turvotuksesta, mahan pömpötystä pitäisi jatkuvasti varoa huolehtimalla elintavoista, mihin en ole aina todella stresaantuneena ja hermostuneena/ahdistuneena ole pystynyt ja kun olen retkahtanut, psyykkinen toipuminen kestää sen ajan kuin turvotuksen lasku ja painon/vyötärönympäryksen palaaminen tavoitelukemiin. Siihen saakka olo on hankala ja epävarma ja olisin mieluiten yksin. Mies ei ”edellytä” missään mitoissa pysymistä ja uskon kun niin on sanonut.
Ap
Paljon vietät aikaa kännykkää räpläten. Oman vaimon ajankäyttö vaikeudet alkoi facen myötä. Sitä ennen harrasti ja oli koko ajan menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys = ihan oma arvovalinta.
Niin on tietysti. Minua kiinnostaa eniten se, miten kaltaiseni tyyppiset muut äidit kestävät tätä edes suht järjissään. Ja kun itse äitiyteenkin liittyy jatkuvaa suorituspainetta ja vertailua, ärsyttää äidit jotka selvästi elävät lasten kautta ja omasta itsestä huolehtiminen jää ihan retuperälle. Eikä varmasti edesauta parisuhdeonnekaan se. Tai ehkä on miehiä joita ei yhtään kiinnosta miltä nainen näyttää, kunhan on reikä. Ap
Provohan tämä olikin.
Ehkä on äitejä, jotka kykenevät lykkäämään omat tarpeensa ikään kuin sivuun muutamaksi vuodeksi. Se, että panostaa perheeseensä, ei tarkoita sitä, ettei voisi samalla panostaa itseensä ja huolehtia itsestään.
Ja kaikillehan ulkonäkö ei ole se ykkösjuttu, ainakaan pikkulapsivuosina.
Itseäni ärsyttää lähinnä kaltaisesi provoilijat, joiden elämä keskittyy lähinnä oman kohtalon surkutteluun ja sen peilailuun toisten kautta. Kannattaa keskittyä nyt löytämään ratkaisuja omaan tilanteeseen eikä ärsyyntyä siitä että joku voi elää ihan onnellistakin elämää. Johan tuollainen jatkuva epämukavuuden tunne välittyy lapsillekin - usko pois, se tosiaan välittyy, vaikka kuinka muuta koettaisit itsellesi uskotella.
Saako AP kysyä että miksi teillä on lapsia eikö yksi jo opettanut ja jos on vain yksi niin tuliko yllärinä että sinusta tulee äiti? Meillä ei ole eikä tule juuri tuon vuoksi. Harrastellaan seksiä ja muutakin aina kun tekee mieli eikä tule väsy.
Miten verkostojen hyödyntäminen tai esim. tukiperheen hankkiminen? Tai jos tunnet luotettavan samassa elämäntilanteessa olevan perheen niin voisiko voimia yhdistää ja samalla molemmat perheet saisivat jotain hyötyä tästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä ajattelen taas että onneksi uskalsin tehdä lapset vaikka tiesin riskit. Ja jos voisin olla idooottivarma siitä että pysyn mitoissa ja saan kuntoiltua niin ei tässä olisi mitään isoa ongelmaa. Ap
Mutta kun ei kukaan muu pysty pitämään sua sun mitoissa tai kuntoilla puolestasi. Noi on sun duuneja.
Eli sua ärsyttää kun lapset on niin hyvä tekosyy jättää kuntoilu pois, että sulla ei oo tahdonvoimaa tehä mitä haavemaailmassa haluisit tehdä? Koska todellisuudessa haluat istua ja syödä ja se alkaa näkymään.
Jos prioriteetiksi laittaa terveellisen ruoan ja kuntoilun niin kyllä ihan varmasti näihin asioihin lohkeaa aikaa. Mutta voihan sitä vaan valittaakkin.
En ole ikinä ymmärtänyt, kun lapsia käytetään tekosyynä liikkumattomuuteen. Mikset liiku vaikka illalla, kun lapset ovat menossa nukkumaan? Anna miehesi hoitaa iltahommat. Eikä tarvitse liikkua kuin muutaman kerran viikossa. Se auttaa pitämään turhat kilot kurissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto on ero ja vuoroviikkosysteemi. Toimii meillä loistavasti.
Erositko siksi, että saisit enemmän omaa aikaa? Ap
Erosin siksi, että aloin olemaan todella vakavasti masentunut ja ahdistunut. Olen introvertti ja kaipaan paljon yksinoloa. Nyt kun ollaan erottu, olen kunnossa ja jaksan olla lasten kanssa viikon ja panostaa heihin kunnolla ja omilla viikoilla sitten taas saan levätä ja olla ihan omissa oloissani ja tehdä omia juttujani, kehittää itseäni ja urheilla. Viikon rentoutumisen jälkeen otan lapset taas ilolla luokseni.
Olen samantyylisessä tilanteessa, ja mietin eroa vakavasti juuri yllä mainitun syyn perusteella... Että voisin olla parempi ja jaksavampi äiti. Olen introvertti.
Ihan kiva kun lapset on jo isoja, taakse jäänyttä perheenäidin arki, nyt voi nauttia aikuisten lasten kanssa yhdessä olosta aikuiseen malliin. Keittiöpuuhat, siivoukset ym. On kyllä jääneet minimiin, kun lapset muutti kotoa pois, teen vaan välttämättömän, ruokaakaan en viitsi tehdä kuin joskus ja kun teen, syön sitä ainakin 3 pv eikä kukaan valita, mies voi itse mennä kauppaan, jos haluaa herkutella, minä en ylimääräisiä ruokia väännä.Aikaa on ja onneksi vielä terveyttäkin.