Avioituneet/avioitumassa?
Kuinka kauan uskotte liittonne kestävän?
Onko puolisonne uskollinen liittonne ajan?
Kommentit (17)
Menemme naimisiin työluvan vuoksi. Avioliittomme tulee kestämään sen ajan, kun aiheellista on. Emme ole monogaamisessa suhteessa, joten en tiedä, mitä uskollisuus tarkoittaisi meidän tapauksessamme.
Avioiduimme vuosi sitten ja tietysti tarkoituksena olisi loppuiän kestävä liitto. Mahdollisuudet tähän ovat sinänsä paremmat kun emme ole enää parikymppisiä ja elinikääkin on vähemmän jäljellä, haha.
Vakavasti ottaen tiedämme mihin ryhdyimme aiemmasta kokemuksesta mutta mahdotonta sanoa kuinka käy. Sitä en ymmärrä miksi avioitua jos uskoo eroavansa, kerro ihmeessä kirjoittaja nro 2 mitkä ovat motiivisi?
Siitä olen varma ettei kumpikaan petä. Mitä hyötyä siitä olisi kummallekaan?
Enää ei ole mitään syytä avioitua.
Olemme olleet aviossa vuodesta 2010 asti. Ellei nyt kumpikaan muutu vaikkapa aivovamman seurauksena aivan toisenlaiseksi ihmiseksi, sanoisin, että olemme yhdessä ns. ikuisesti. Uskon aika voimakkaasti, että olemme uskollisia loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Menemme naimisiin työluvan vuoksi. Avioliittomme tulee kestämään sen ajan, kun aiheellista on. Emme ole monogaamisessa suhteessa, joten en tiedä, mitä uskollisuus tarkoittaisi meidän tapauksessamme.
Mistä miinukset?
Niin kauan tulee suhteen kestää, kuin se tekee kummankin elämästä parempaa, eikä kuukauttakaan kauempaa. Kun ei enää pysty antamaan toiselle, mitä tämä tarvitsee, on syytä erota, sillä suhde ei ole enää oikeutettu.
Vierailija kirjoitti:
Avioiduimme vuosi sitten ja tietysti tarkoituksena olisi loppuiän kestävä liitto. Mahdollisuudet tähän ovat sinänsä paremmat kun emme ole enää parikymppisiä ja elinikääkin on vähemmän jäljellä, haha.
Vakavasti ottaen tiedämme mihin ryhdyimme aiemmasta kokemuksesta mutta mahdotonta sanoa kuinka käy. Sitä en ymmärrä miksi avioitua jos uskoo eroavansa, kerro ihmeessä kirjoittaja nro 2 mitkä ovat motiivisi?
Siitä olen varma ettei kumpikaan petä. Mitä hyötyä siitä olisi kummallekaan?
Siis työluvan saaminen on motiivi solmia avioliitto. Sehän sanotaan tuossa viestissä ihan selvästi. Avioliitto kun sattuu monessa maassa olemaan sellainen sopimus, josta on käytännöllistä hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menemme naimisiin työluvan vuoksi. Avioliittomme tulee kestämään sen ajan, kun aiheellista on. Emme ole monogaamisessa suhteessa, joten en tiedä, mitä uskollisuus tarkoittaisi meidän tapauksessamme.
Mistä miinukset?
Veikkaanpa, että ihmiset tuomitsevat tuollaisesta syystä solmitun avioliiton. En tiedä, missä maassa asutte, mutta varmaan tiedätkin, että Suomessakin on olemassa sellainen menettely kuin avioliiton aitouden tutkinta. Tämä siis antaa ymmärtää, että nk. lumeliitot tuomitaan valtiolliseltakin taholta.
Mua ei siis jaksa sinun hyötysyistä solmittu liittosi kiinnostaa suuntaan tai toiseen, vastasin vain kysymykseesi!

Minkälainen ihminen tuomitsee muiden syyt mennä avioon? Vaikea ymmärtää, kun itse en ole luonteeltani tuollainen.

Anteeksi, tarkoitin vastaajaa numero 1.
Eiköhän jokainen avioon menevä elä siinä olettamuksessa, että liitto on ikuinen. Mutta koskaan, ei koskaan voi tietää. Ei kai nyt kukaan siitä puolisostaan esim. kuvittele, että se pettäisi, silti näitäkin tapahtuu ja pilvin pimein. Loppupeleissä on aika harvassa ne liitot, jotka kestävät hautaan asti nykypäivänä.

Kaksi ekaa vastaajaa menevät naimisiin olettaen, että liitto ei ole ikuinen. Aika omituinen väite sinulla siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menemme naimisiin työluvan vuoksi. Avioliittomme tulee kestämään sen ajan, kun aiheellista on. Emme ole monogaamisessa suhteessa, joten en tiedä, mitä uskollisuus tarkoittaisi meidän tapauksessamme.
Mistä miinukset?
Veikkaanpa, että ihmiset tuomitsevat tuollaisesta syystä solmitun avioliiton. En tiedä, missä maassa asutte, mutta varmaan tiedätkin, että Suomessakin on olemassa sellainen menettely kuin avioliiton aitouden tutkinta. Tämä siis antaa ymmärtää, että nk. lumeliitot tuomitaan valtiolliseltakin taholta.
Mua ei siis jaksa sinun hyötysyistä solmittu liittosi kiinnostaa suuntaan tai toiseen, vastasin vain kysymykseesi!
Minkälainen ihminen tuomitsee muiden syyt mennä avioon? Vaikea ymmärtää, kun itse en ole luonteeltani tuollainen.
Pitääkö mun nyt siis vastata tuohonkin, vaikka en itse tuomitse (kuten mielestäni viestissäni toin ilmi)? No, sellainen, joka tykkää tuomita. Varmaan ihmistyyppi on tullut elämän mittaan tutuksi, kun aikuinen olet. Mutta kuten sanottua, myös valtio tuomitsee, kun kerran on olemassa tämän avioliiton aitouden arvioimismenettely.

Pahoittelen, että sinut sotkettiin tähän. Vaikutat skarpilta tyypiltä.
Kohta parikymmentä vuotta ollut naimisissa ja toivon, että liittomme on ikuinen. Kaikkea voi sattua, mutta haluan luottaa tahtomiseen liitossamme.
Ensi kuussa kaksi vuotta avioliittoa takana, uskon liiton kestävän kunnes kuolema meidät erottaa, muuten en olisi naimisiin mennytkään, ei todellakaan ollut hätäinen alkuhuumassa tehty päätös.
Luottamustani vahvistaa se, että olemme jo ennen avioliiton solmimista käyneet läpi kriisejä, jotka tyypillisesti liittoja rikkovat.
Uskottomuutta tosin ei ole ollut enkä usko tulevankaan, vain aika sitten näyttää olenko oikeassa.
Olen tyypillisesti pessimisti mutta avioliittoni suhteen optimisti, puolisoni on elämäni tukipilari.
Minä olen rohkea ja vastaan: joulukuussa-18 avioon, liitto ei tule kestämään. Päättymisaikaa en osaa ennustaa, mutta satavarmasti erotaan!