Lue keskustelun säännöt.
Suomenruotsalaisten positiivisuus, sosiaalisuus jne.
13.06.2019 |
Olen luonteeltani hyvin stereotyyppinen (suomenkielinen) suomalainen: olen hiljainen, vetäytyvä ja ehkä hieman synkistelijä. Ja vuosien altistuksen jälkeen olen siinä pisteessä, että totean nyt ja tässä että pää hajoaa suomenruotsalaisten positiivisuuteen, iloisuuteen ja sosiaalisuuteen! (Tämä nyt on vähän kieli poskessa kirjoitettua tekstiä, mutta turhautuminen sen takana on kuitenkin aitoa.)
Asustelen alueella jolla ruotsinkielisiä on paljon, ja olen onnistunut aviomieheksenikin sellaisen nappaamaan. Tästä johtuen myös tuttavapiirissä on jo vuosia ollut huomattava määrä suomenruotsalaisia. Tiedän kyllä hyvin ettei mikään joukko ole täysin homogeeninen (onhan oma miehenikin luonteeltaan aika samanlainen kuin minä), mutta nuo suomenruotsalaiset kieltämättä vaikuttavat keskenään aika samanlaisilta, ja asian vaikutus minuun on uuvuttava.
Nämä ihmiset ovat _aina_ iloisia. Heillä on loputtomasti energiaa, he ovat kunnianhimoisia ja tavoitteellisia, ja osaavat myös nauttia elämästä. Heillä on valtavasti ystäviä, jotka ovat kaikki aivan yhtä hienoja, kauniita, koulutettuja, meneviä ja menestyviä. Tämä ilmenee niin livenä kuin sosiaalisessa mediassa. Somen seuraaminen ihan erityisesti saa minut tuntemaan itseni aivan harmaaksi, väsyneeksi ja tylsäksi, vaikka oikeasti elämäni on ihan ok. En ole heihin verrattuna alikouluttautunut, merkittävästi huonomman näköinen tai mitään sellaista, mutta silti joku iso ero on olemassa. Kaikkein kauhein kokemus oli eräs hääjuhla viime kesänä: olin oikeasti ainoa suomenkielinen paikalla, ja olin _täysin_ ulkopuolinen, tunsin itseni ufoksi heidän joukossaan. Onneksi sentään se oma mies oli mukana, mutta minulla ei vaan ole samanlaista ajatusmaailmaa kuin heillä, enkä kuulu siihen suomenruotsalaisten keskinäiseen tuttuun ja turvalliseen piiriin.
En tiedä onko siellä piirin sisällä oikeasti sellaista yhtenäisyyttä jonka kuvittelen näkeväni, mutta sen yhteisöllisyyden, ilonpidon ja menestyksen katsominen sivusta on oikeasti väsyttävää näin vuosien jälkeen! Jos minä joskus pääsen ääneen, kuulostan mielestäni tylsältä hiirulaiselta, ja kun kerron asioistani, minua katsotaan aina vähän eri lailla kuin muita. En ole elämäniloinen menestyjä, vaan varovaisempi, pessimistisempi tapaus.
No eipä tässä kirjoituksessa paljon päätä tai häntää ollut, mutta jos jollain on asiasta kokemuksia niin antaa kuulua :)
Kommentit (3)
Itse taas asun ruotsissa ja voin kertoa että ruotsalaisia on joka junaan.
Ehkäpä eri kuvio suomessa? Onko myös itä suomalaisilla näitä kirjottamiasi piirteitä?
Osaatko ruotsia? Puhuvatko ruotsia vai suomea kun olet mukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse taas asun ruotsissa ja voin kertoa että ruotsalaisia on joka junaan.
Ehkäpä eri kuvio suomessa? Onko myös itä suomalaisilla näitä kirjottamiasi piirteitä?
Osaatko ruotsia? Puhuvatko ruotsia vai suomea kun olet mukana?
Arvelisinkin että juuri se vähemmistönä oleminen on saanut suomenruotsalaiset tiivistymään tuollaiseksi omaksi porukakseen.
Osaan ruotsia, mutta on osoittautunut luontevaksi että minä puhun suomea ja muut ruotsia. Kaikki ymmärtävät kaikkia, ja kaikki puhuvat kuitenkin omaa äidinkieltään. Onhan se välillä kiusallistakin, mutta ruotsiksi en osaa ilmaista luonnettani kovin hyvin.
Ap
Samanlaisia kokemuksia minullakin. Heillä todella on sellainen oma sisäpiiri, johon olisi kiva kuulua mutta ei sinne ulkopuolelta pääse. Heillä on aina toistensa tuki.