Miksi aikuiset ihmiset eroaa, ottaa takas, eroaa, ottaa takas? Siis saman miehen?

Samaa miettinyt.

Ehkä eivät näe metsää puulta.

Se on sitä ikuista rakkautta :)

Ei pääse irti - sehän nyt on jokaisen oma asia ja tarina, miksi mitäkin tehdään.

En nyt osaa sanoa juuri ystävättäresi tapauksesta mitään, mutta paras ystäväni on ollut useammassa suhteessa, jotka ovat olleet tuollaisia on-off-tyyppisiä. Tämä johtunee ennen kaikkea siitä, että ystävälläni on (lievähkö) epävakaa persoonallisuus. Hän on todella ihana ihminen, mutta myös todella hankala. Ei minulle, vaan kumppaneilleen. Hänen viimeinen rakkaussuhteensa on ollut erityisen traaginen: hän ja hänen entinen naisystävänsä ovat toisaalta kuin luodut toisilleen, mutta ystäväni kontrolloimattomuus tietyissä tilanteissa tekee yhteiselon pitemmän päälle mahdottomaksi. Kumpikaan ei osaa päästää irti.

Erossa alkaa muistella vain niitä hyviä puolia. Ne huonot taas laantuvat ja ajattelee "ei se ollut edes niin huonoa".

Koska ikävuosistaan huolimatta monet eivät ole aikuisia. Kuvitellaan myös, että mitä enemmän draamaa ja vaikeuksia, sen suurempaa rakkautta sen täytyy olla.

Mulla myös tällainen on-off suhteessa riippuva ystävätär. Pahinta on se, että mies on väkivaltainen, mutta silti tää ystäväni ei osaa erota lopullisesti. Ovat asuneetkin yhdessä, muuttaneet erilleen ja sitten jälleen takaisin yhteen.

Mulla kanssa tälläinen ystävä. Kukaan ei koskaan tiedä ovatko yhdessä vai eivät. Ikää kuitenkin jo noin 50v. Tuskin tuo mikään kovin hyvä suhde voi olla kun koko ajan pitää se lopettaa. Ja läheisriippuvuutta taitaa olla ottaa myös takaisin.

Ei uskalla olla yksin ja pelkää eträ se on toi exä tai ei kukaan ikinä enää.

Eli huono itsetunto ja itsekunnioitus nollassa.

17 vuotta yhdessä, olemme eronneet kaksi kertaa.

Erot on pakottaneet kummankin kohtaamaan sen mikä suhteessa on ollut pielessä ja tekemään omalta osaltaan muutoksia.

Katsokaas kun aikuisilla virhe ei välttämättä tarkoita mitään lopullista, vaan asiat voi selvittää ja keskustella.

En itsekään ymmärrä niitä, jotka USEITA kertoja eroavat ja palaavat yhteen, mutta itsekin olen nyt taas suhteessa saman miehen kanssa, josta erosin viisi vuotta sitten noin 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Erossa olimme noin kaksi vuotta, kunnes palasimme yhteen.

Meille ero oli ilmeisesti pakollinen asia läpikäytäväksi. Olimme täydellisessä umpikujassa, kummallakin oli asioita, jotka piti näköjään oppia kantapään ja "ravistelun" kautta. Erossa olo opetti näkemään nämä omat pinttyneet väärät uskomukset, ja avasi myös silmät näkemään ne toisen hyvät puolet. Opimme myös puhumaan (tai mies oppi) ja arvostamaan suhdettamme.

Kliseistä, mutta nyt todella olemme vahvempia kuin koskaan. Ja miten elämä voikaan yllättää, en olisi erotessa uskonut, että meillä olisi ollut enää minkäänlaista mahdollisuutta yhteenpaluuseen.

Läheisriippuvuus

Taatusti epäsuosittu kommentti, mutta koska hypergamia Kokeillaan löytyisikö sieltä aidan takaa parempi.

Vierailija kirjoitti:

Taatusti epäsuosittu kommentti, mutta koska hypergamia Kokeillaan löytyisikö sieltä aidan takaa parempi.

Epäsuosittu vain siksi että oletat sen olevan epäsuosittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taatusti epäsuosittu kommentti, mutta koska hypergamia Kokeillaan löytyisikö sieltä aidan takaa parempi.

Epäsuosittu vain siksi että oletat sen olevan epäsuosittu.

Täällähän mammat kieltää hypergamian olemassaolon...

Siis tarkoitin lyhyttä suhdetta, jossa erotaan, palataan yhteen, erotaan, ja taas yhdessä. En mitään kymmenien vuosien liittoja, vaan tälläisiä että jo ensimmäisen vuoden aikana pitää erota.

Vierailija kirjoitti:

17 vuotta yhdessä, olemme eronneet kaksi kertaa.

Erot on pakottaneet kummankin kohtaamaan sen mikä suhteessa on ollut pielessä ja tekemään omalta osaltaan muutoksia.

Katsokaas kun aikuisilla virhe ei välttämättä tarkoita mitään lopullista, vaan asiat voi selvittää ja keskustella.

Eikö niitä pielessä olevia asioita voi selvittää ja muuttaa ja niistä keskustella jo yhdessäollessa?

Elin 15 v suhteessa, josta lähdin 3 kertaa. Kolmannella kerralla en enää mennyt takaisin.

Joka eron jälkeen mies alkoi jahdata minua. Itki ja parkui, vannoi rakkauttaan ja lupasi lopettaa pettämisen. Ja minä typerys uskoin.

Kolmannella kerralla miehen käytös oli niin törkeää, että jopa minä heräsin ja tajusin, että hän vaan puhuu, mutta ei oikeasti minua rakasta. Kolme vuotta hän jahtasi minua palaamaan kanssaan yhteen, mutta en enää voi ajatella elämää hänen kanssaan, koska kykeni tekemään, mitä teki. Nyt on alkanut lapsille puhua, että kun hänellä on niin ikävä minua ja öisin kuulemma itkee minun vuokseni. Eli sama käytös jatkuu, nyt se kohdistuu lapsiin.

Jos mies olisi silloin ensimmäisen eron yhteydessä jättänyt minut rauhaan, en olisi haaskannut vuosia hänen kanssaan. Tyhmänä halusin uskoa rakkauteen.

Vierailija kirjoitti:

Koska ikävuosistaan huolimatta monet eivät ole aikuisia. Kuvitellaan myös, että mitä enemmän draamaa ja vaikeuksia, sen suurempaa rakkautta sen täytyy olla.

Hienosti mutkat suoriksi, ikään kuin asiassa ei voisi olla mitään muuta ulottuvuutta kuin draamankaipuu.. :'D

Itse olen ottanut saman miehen takaisin, eikä asiassa ollut missään vaiheessa mitään draamaa. Tapahtui eräs väärinkäsitys, jota ei vaan käsitelty kunnolla vaan katsottiin parhaaksi erota. Muutama kuukausi oltiin erossa, siinä välissä harvakseltaan viestiteltiin jotain kuulumisia, sitten sattumalta nähtiin ja vietettiin ilta samassa paikassa, juteltiin ja viihdyttiin toistemme seurassa, kuten aina. Sen jälkeen alkoi tiiviimpi yhteydenpito, jossain vaiheessa puheeksi tuli se aiempi väärinkäsitys ja miten huonosti oltiin se hoidettu, puitiin se asia loppuun ja siitä oli helppo palata jälleen olemaan yhdessä. 

Opittiin puhumaan asiat kerrasta selviksi ja tuon breikin jälkeen ollaan oltu oikein onnellisia yhdessä. Ei mitään draamaa tässä.

Tajuavat että kaikesta paskasta huolimatta tuo on parasta mihin itsellä on mahdollisuus.

Kannattaa treenata se kostokroppa ennen kuin laittaa lusikat jakoon.