Poika hylättiin taas ajokokeessa.
Neljäs kerta jo. Alkaa todella olla kärsivällisyys koetuksella. Tammikuusta asti on ajettu opetusluvalla ja mielestäni poikani on jo varsin kelvollinen kuljettaja. Ajokokeessa vaan aina tapahtuu jotain. Ensimmäiset pari kertaa kaatuivat yksisuuntaisiin teihin ja joihinkin vääriin kaistavalintoihin joita ei oltu niin hirveästi harjoiteltu. Kolmas kerta oli todella huono. Siinä lähti kaikki menemään heti alusta asti pieleen ja virheitä tuli paljon. Se siitä kerrasta. Tänään sitten oltiin kokeessa naapuri paikkakunnalla, koska omalla kylällä seuraavat sopivat vapaat ajat oli vasta juhannuksen jälkeen ja pojalle olisi tosi tarkeää saada kortti ennen juhannusta. No ei onnistunut vieläkään. Tasa-arvoisessa risteyksessä jäi oikealta tuleva väistämättä ja sitten vielä yksi kaistan vaihto sulkuviivan yli. Okei ymmärrän periaatteessa nuo virheet mutta kyllä alkaa raivostuttamaan. Jokainen ajokoe maksaa 90 euroa, joten kohta aletaan olla siinä tilanteessa, että autokoulu olisi tullut halvemmaksi. Pojan isä(ollaan erottu jo yli vuosikymmenen sitten) oli alunperin autokoulun kannalla, jos maksamme laskut puoliksi. Lopulta sovittiin, että minä opetan ja isänsä maksaa kaikki viranomaiskulut, pakollisen riskikoulutuksen autokoulussa ja teoria+ajokokeen. Heti alussa teki selväksi, ettei maksa kuin yhden teoria ja yhden ajokokeen. Loput maksaa opettaja eli minä. Teoria menikin(rimaa hipoen tosin) ekalla mutta ajokokeita olen jo useamman maksanut. En tiedä mikä tässä auttaisi. Ei huvittaisi mistään ajotunneista enää tässä kohtaa ruveta maksamaan mutta ei tämä näinkään halvaksi tule. Poikakin sanoi jo tänään, että en osaa opettaa ja että olis pitäny mennä autokouluun. On jotenkin tosi voimaton olo tämän asian kanssa. Parhaani olen yrittänyt.
Kommentit (91)
Antaa pojan kerätä itse rahat tuleviin kokeisiin. Lisää ajotunteja sillä välin.
Mä sain vasta kolmannella inssi ajon läpi. Senkin siksi kun olin viimeisellään raskaana ja silloinen mieheni keskusteli inssin kanssa että tarvitsen kortin kun hän oli pyörätuolissa.
No ei tuo varsin kelvolliselta kuljettajalta kuulosta.
Olisi pojan ehkä syytä ottaa oikeita ajotunteja jos sinun opetuksessasi jää ihan perusasioita oppimatta. Selkeästikään et osaa kunnolla opettaa. Teoriakoekin mennyt vain rimaa hipoen läpi.
Onko poika ihan normaali? Joku kehityshäiriö kenties?
Karimari kirjoitti:
Melkoisia mokauksia nuo ovat kyllä olleet, joten ei kaveri ole vielä kypsä liikenteeseen. Oletko opettaessasi painottanut kaikkein tärkeintä asiaa liikenteessä; oikeaa asennetta. Ei niin että minulla on oikeuksia, vaan minulla on velvollisuuksia.
Yrittänyt olen mutta en tiedä olenko onnistunut. Tiedän kyllä, että virheet ovat ihan todellisia ja, että niihin pitääkin hylätä mutta silti turhauttaa. Ajokokeessa tuntuu vaan aina löytyvän sellaisia asioita mitä en ole osannut opetuksessa ottaa huomioon ja tottakai se harmittaa minua ja varsinkin poikaani kun kokoajan venyy tuo kortin saaminen.
Ap
Ajotunnit voisivat ehkä tosiaan olla ihan hyvä idea tässä vaiheessa, jos tuntuu, että tämä nykyinen järjestely ei palvele riittävästi ajamaan oppimista. Ja kaikille se ajamaan oppiminen ei ole ihan helppoa tai mikään läpihuutojuttu. Itse esimerkiksi pääsin inssin läpi vasta kuudennella yrittämällä.
Suosittelen seuraamaan liikennettä vielä vuosia pelkääjän paikalta. Monestikko minutkin on ajettu omalta kaistalta pientareelle, kun ei viitsitä edes päätä kääntää vaikka kylkikyljessä ajetaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain vasta kolmannella inssi ajon läpi. Senkin siksi kun olin viimeisellään raskaana ja silloinen mieheni keskusteli inssin kanssa että tarvitsen kortin kun hän oli pyörätuolissa.
Turhaan alapeukutatte. Paljon olen ajellut. Ei yhtään kolaria eikä sakkoja.
Eikö se ole tärkeää että poika on hengissä vielä ens vuoden juhannuksenakin eli ajan kanssa opettelee varmaksi kuljettajaksi, ottaa lisätunteja eri opettajalta.
Vierailija kirjoitti:
Olisi pojan ehkä syytä ottaa oikeita ajotunteja jos sinun opetuksessasi jää ihan perusasioita oppimatta. Selkeästikään et osaa kunnolla opettaa. Teoriakoekin mennyt vain rimaa hipoen läpi.
Tällä hetkellä tuntuu, että saatat ikävä kyllä olla oikeassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen seuraamaan liikennettä vielä vuosia pelkääjän paikalta. Monestikko minutkin on ajettu omalta kaistalta pientareelle, kun ei viitsitä edes päätä kääntää vaikka kylkikyljessä ajetaan.
Kenenkään kuolleeseen kulmaan ei koskaan kannata jäädä. Joko höllätään hieman kaasujalkaa tai sit painetaan kaasua.
Ei sille voi mitään, että on sattunut saamaan tollon lapsen. Lohduttaa tietää, että on muitakin. Meidän poika on käynyt teoriakokeessa 3 krt, eikä vaan mene läpi.
Millä tavalla autokoulu tulee halvemmaksi? :D Ihan samalla tavalla joka ikinen inssiin menevä maksaa sen 90 euroa, tollo.
Mulla on myöhemmin diagnostisoitu ADD ja kortin ajaminen oli aika takkuamista.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla autokoulu tulee halvemmaksi? :D Ihan samalla tavalla joka ikinen inssiin menevä maksaa sen 90 euroa, tollo.
Ehkä ap tarkoitti, että jos autokoulun kautta olisi mennyt läpi heti ensimmäisellä kerralla niin ei olisi tarvinnut 5-10 kertaa maksaa tuota 90 euroa. Näin ainakin itse ymmärsin.
Toivottavasti opetustaitosi ovat paremmat kuin oikeinkirjoitustaitosi. Yhdyssanavirheitä ja puuttuvia välimerkkejä runsaasti.