Mitenkä olla avuksi alkoholistille?
Eräs läheiseni on yksinäinen päiväkännääjä. Keskiäikäinen ja työssäkäyvä, melkoisen viisas jopa, muttei huolehdi omasta parhaastaan. Ilmeisesti ei enää edes välitä. Lahjakas tyyppi monella tavalla, mutta mt-diagnoosien pilattua cv:n ja avioliiton, hän on menettänyt itsekunnioituksensa ja uskon itseensä. Nykyisin siis keskinkertaisesti pärjäävä ja "vastuullisesti ryyppäävä" surullinen alkoholisti.
Olen hänen ruuhkavuosia elävä lapsensa eikä oma jaksamiseni ja aikani riitä vanhempani herättelyyn ja motivoimiseen. Yksi haaveeni kuitenkin on, että hän pääsisi yli menneen elämän virheistä ja alkaisi nauttia elämästä. Tosiaan kiirettä pitää minullakin enkä ehdi päivystämään vastauksia läpi vuorokauden, mutta välillä pääsen tsekkaamaan.
Tunnistitko siis ihmistyypin? Mikä olisi hänelle paras apu? Mitä ei-täysin-ylimitoitettua voisin tehdä hänen auttamisekseen? Meillä on tässä taloprojektia ja muuta omaa unelmaa, mutta etenkin syksyllä joudan minäkin vierailuille jos se on ensisijainen ja paras apu. Arkailen juomiseen puuttumista sillä minulla ei ole muutakaan tarjota tilalle. Lisäksi hän on juonut ainakin viimeiset 20 vuotta, joten ihan pyynnöstä tuskin luopuu viinasta. Nyt parhaat ideat jakoon siis, kiitos paljon!
Kommentit (24)
Ei ole helppo juttu, mutta älä pelkää tunnistettavuutta. voisin luetella useita suunnilleen samankaltaisessa tilanteessa olevia.
Poppakonsteja tuskin on, et myöskään voi sanoi ´nyt loppuu juominen, `tai siitä ei ole hyötyä.
Mutta tiedän joitakin, jotka lääkärintarkastuksen jälkeen ovat heränneet ja lopettaneet. Löytynyt esim. haimatulehdus tai kirroosia.
Lapsena tilanne on vaikea, omaa elämää ei kannata pilata, mutta jospa tekisit selväksi hänelle, että autat, jos itse haluaa juomiseen apua. Viet katkolle tai vastaavaa.
Alkoholi on hirveä riippuvuus, mutta kyllä siitäkin voi kuiville uida.
Mikä yksin juomisessa on ikävää? Sehän on kaikkein mukavinta. Saa olla rauhassa ja hitaasti lipua unettavaan humalaan. Vähän katselee töllöä, provoilee somessa, vetää käteen pornolle. Seurassa kun juo niin ei pääse lainkaan nauttimaan alkoholin vaikutuksesta.
Et pysty tekemään mitään! Älä vaivaa asialla päätäsi, kenelläkään ulkopuolisella ei ole keinoja auttaa.
Kyllä tähän on olemassa helppokin konsti. Eli ongelmahan oli että et tykkää siitä että läheisesi juo yksinään. No, menet juomaan hänen kanssaan niin ei tarvitse yksin juoda. Ja kerroit että olet kiireinen, niin silloin kun et ehdi juomaan niin hankit hänelle hyvä ryyppykaverin tai peräti ryyppyporukan. Parhaat ratkaisut on yleensä yksinkertaisia. :)