Lue keskustelun säännöt.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Huolestunut
10.06.2019 |
Onko teillä kokemuksia seurustelusta kyseissestä sairaudesta kärsivän kanssa? Pysyykö mielialat kurissa jos syö lääkkeet ja miten lääkkeides sivuvaikutukset? Tapailen naista kellä on tuo sairaus. Syö lääkkeitä, mutta on todella sosiaalinen ja tykkää käydä baareissa vaikka ei käytä alkoholia.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Se on lääketeollisuuden keksintö koko sairaus.
Jotkut sairastuneet eivät usko olevansa sairaita ja jättävät lääkkeet syömättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse elänyt jo 10 vuotta ilman oireita vaikka koko ajan pitää olla tarkkana. Ei alkoholia, säännölliset lääkkeet ja kunnon yöunet vie pitkälle. Pitää myös osata tunnistaa oireet jotta tarvittaessa saa asiaan hallintaan ennen kuin tilanne kehittyy mihinkään. Mutta asia ei ole mitenkään koko aikaa mielessä vaan menee siinä sivussa niin kuin mikä tahansa krooninen vaiva
Oot kyllä aiheestakin huolestunut. Jos oikeasti käy terapiassa, ottaa lääkkeet aina (silloinkin kun ne lamaavat tunteet juuri kun olisi *hauskaa*) niin tulevaisuutta balanssissa on.
Muuten on rajuja vaiheita ikävä kyllä tulossa. Nollasta sataan sekunnissa, saattaa olla väkivaltaa, pettämistä, talous menee kuralle, kaikki ei tietenkään oma vika ja sinä olet se tukipilari ja sylkypussi - silti riittämätön paska.
Ja sinä loppupelissä et voi tunkea lääkkeitä kenenkään suuhun. Masentuneen vaiheen aikana ehkä. On toi niin helvetillinen sairaus ja tämä kerrottuna bipon lapsen näkökulmasta:(
Vierailija kirjoitti:
Oot kyllä aiheestakin huolestunut. Jos oikeasti käy terapiassa, ottaa lääkkeet aina (silloinkin kun ne lamaavat tunteet juuri kun olisi *hauskaa*) niin tulevaisuutta balanssissa on.
Muuten on rajuja vaiheita ikävä kyllä tulossa. Nollasta sataan sekunnissa, saattaa olla väkivaltaa, pettämistä, talous menee kuralle, kaikki ei tietenkään oma vika ja sinä olet se tukipilari ja sylkypussi - silti riittämätön paska.
Ja sinä loppupelissä et voi tunkea lääkkeitä kenenkään suuhun. Masentuneen vaiheen aikana ehkä. On toi niin helvetillinen sairaus ja tämä kerrottuna bipon lapsen näkökulmasta:(
Siinä oli aikas hyvin asia ilmaistu. Riskipeliä on bipon kanssa oleminen.
T. Bipon tuhoama ihminen
Riskipeliä ja raskasta on olla ajattelemattoman ja negatiivisen ihmisen kanssa.
Vastuun välttely ei millään tavalla kuulu kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiseen kriteeriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervepäinen ei osaa edes kuvitella millaisia ongelmia on vielä luvassa. Toivottavasti tykkäät draamasta, sillä sitä tulee riittämään.
Itse olen nainen ja ko häiriön kanssa elävä. Kaikki on hyvin, jos ympärilläni on turvaa ja rutiineja. Jos jokin rikkoo sen turvallisuuden tunteen, ei enää mene hyvin. Turvaan toiseen ihmiseen. Minusta saa parhaan rakastajan tai pahimman vihamiehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pärjään ilman lääkkeitä kunhan rutiinit on kunnossa. Tauti on mulla aika lievä. Ei kukaan oikeastaan sairaudesta edes tiedä, paitsi tietty ihan lähimmät.
Riippuu siis paljon siitä millä tasolla sairaus on, miten sitä hoitaa ja millaista vastuuta siitä ottaa. Nyt kun itse tiedän mistä omissa ailahteluissa on kyse, väittäisin olevani oikein hyväkin kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nainen ja ko häiriön kanssa elävä. Kaikki on hyvin, jos ympärilläni on turvaa ja rutiineja. Jos jokin rikkoo sen turvallisuuden tunteen, ei enää mene hyvin. Turvaan toiseen ihmiseen. Minusta saa parhaan rakastajan tai pahimman vihamiehen.
Joo hemmetti, olen kokenut tuon. Parisuhde on taivasta ja helvettiä. Se tasainen aika puuttui meiltä. Erosta on pitkä aika, mutta kaipaan sitä taivasta vielä joskus. Helvetin haluaisin unohtaa ja helvetin takia kaduttaa koko suhde. Oma mielenterveys brakasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen syö kyllä lääkkeitä mutta elämänhallinta on hukassa. Pelaa kolikkopelejä vaikka ei haluaisi ja yrittää lopettaa. Polttaa paljon tupakkaa ja syö epäterveellisesti, liikuntaa ei harrasta. Huumeetkin on ollut kuvioissa, mutta ei ihan ongelmakäyttöä. On kova tekemään töitä ja opiskelee yliopistossa, vaikka on vaikeaa.
Nainen on ihana ja todella rakastava, mutta en ole varma jaksanko olla mukana kun noita vaikeita aikoja tuntuu olevan. Tukeutuu minuun todella kovasti ja tuntuu että olen itse hoitaja enemmän kuin puoliso. Itseäni ahdistaa katsoa vierestä kun hän tekee asioita joita pitäisi nimenomaan välttää ja tekisi kokoajan mieli sanoa siintä. Ahdistun myös kovasti jos hän on illalla ja yöllä poissa.
Mietin vain olisiko järkeä jatkaa jos hän saisi lääkityksen kohdalleen, muuttaisi radikaalisti elämäntapoja ja olisi nimenomaan itse valmis sen tekemään oman itsensä takia, ei siksi koska minä niin haluaisin. Tuntuu vain todella pahalta jättää ihminen sairauden takia, vaikka hän tarvitsisi tukea. Kyseessä on siis teini-ikäisenä puhjenut 1 tyyppi, tiheä- ja sekajaksoinen. Myös psykoottisia oireita ollut
No aika raskaalta kuulostaa. Oman jaksamisen mukaan, mutta itse en varmaan alkaisi omaishoitajaksi. Tän sairauden tärkein asia on nimenomaan itsehoito, joka useammilla tarkoittaa lääkkeitä ja säännöllisiä rutiineja. Jos ei näistä pidä huolta niin aika huonolta kuulostaa. Esim nuo yökukkumiset enteilee useimmille huonoja aikoja.
Voihan sitä olla toisen tukena vaikkei parisuhteessa olisikaan. Eksällä oli sama sairaus, ero tuli koska oli valehtelua, pelaamisongelmaa ja söi lääkkeitä miten sattuu. En jaksanut katsoa sekoilua. Isäni taas on ollut saman sairauden kanssa äitini kanssa jo vuosikymmeniä. Sairaalajakson jälkeen alkoi ottamaan vastuuta terveydestään ja nyt on ollut ihan hyvässä kunnossa jo useita vuosia.
#9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkitys pitää tietysti olla kohdallaan ja ne varmasti on katsottu hoitavan tahon kanssa, ja sitten ne elämäntavat. Alkoholi ja muut päihteet ei sovi kyseistä sairautta sairastavalle. Tuo sairaus on raskas mutta ihan hallittavissa jos siihen panostetaan ja varsinkin jos sairastava itse panostaa. Tsemppiä jos päätät jatkaa hänen kanssaan.
Tässä ketjussa käsitellään vain niitä tapauksia joilla lääkitystä ei ole tai se ei ole kunnossa.
Niistä joilla on, ei puhuta ja he elävät täysin normaalia elämää.
Minä käyn töissä, olen vastuuntuntoinen, sitoutunut ja ahkera, en pidä draamasta, olen pitkässä parisuhteessa. Tapasin juuri lapsuudenkaveriani ja otin jopa 4 annosta alkoholia. En juurikaan käytä päihteitä, olen terve ja hoikka.
Olen vahvasti tunneihminen, en ole muille ilkeä.
Ainoa draama ja ongelmat elämässäni ovat tulleet koulukiusaamisesta, tai siitä että olen ollut alamaissa/masentunut/epätasapainoinen ja parisuhteessa on toinen osapuoli ollut kontrolloiva.
En aina osaa pitää puoliani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitäkin on niin moneen junaan. Itse olen hyvässä työssä ja onnellisessa parisuhteessa. Elämä on ihan normaalia. Toisaalta joillakin on vaikeampaa. Yksilökohtaista.
Kaksisuuntainen on erilainen jokaisella sitä sairastavalla, jako 1- ja 2-tyyppiin on sen perusteella, onko psykoottisuutta mania- tai masennusvaiheessa.
Oikean lääkityksen löytäminen voi olla aikaa vievää, mutta kun se ja elämäntavat ovat kunnossa, voi elää ja työskennellä normaalisti. Sairauden hyväksyminen ja sen hoitoon sitoutuminen on kaiken a ja o.
Monet pitävät kaksisuuntaisia itsessään kamalina ihmisinä, mutta kannattaa muistaa että kyseessä on todellakin aivojen välittäjäaineisiin liittyvä sairaus, eikä sille voi tahdon voimalla mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kaksisuuntainen on erilainen jokaisella sitä sairastavalla, jako 1- ja 2-tyyppiin on sen perusteella, onko psykoottisuutta mania- tai masennusvaiheessa.
Oikean lääkityksen löytäminen voi olla aikaa vievää, mutta kun se ja elämäntavat ovat kunnossa, voi elää ja työskennellä normaalisti. Sairauden hyväksyminen ja sen hoitoon sitoutuminen on kaiken a ja o.
Monet pitävät kaksisuuntaisia itsessään kamalina ihmisinä, mutta kannattaa muistaa että kyseessä on todellakin aivojen välittäjäaineisiin liittyvä sairaus, eikä sille voi tahdon voimalla mitään.
Aivokemian epätasapaino, joka on korjattavissa lääkityksellä. Persoonallisuuden ongelmiin (erikseen) toimii vain terapia.
Vierailija kirjoitti:
Nainen syö kyllä lääkkeitä mutta elämänhallinta on hukassa. Pelaa kolikkopelejä vaikka ei haluaisi ja yrittää lopettaa. Polttaa paljon tupakkaa ja syö epäterveellisesti, liikuntaa ei harrasta. Huumeetkin on ollut kuvioissa, mutta ei ihan ongelmakäyttöä. On kova tekemään töitä ja opiskelee yliopistossa, vaikka on vaikeaa.
Nainen on ihana ja todella rakastava, mutta en ole varma jaksanko olla mukana kun noita vaikeita aikoja tuntuu olevan. Tukeutuu minuun todella kovasti ja tuntuu että olen itse hoitaja enemmän kuin puoliso. Itseäni ahdistaa katsoa vierestä kun hän tekee asioita joita pitäisi nimenomaan välttää ja tekisi kokoajan mieli sanoa siintä. Ahdistun myös kovasti jos hän on illalla ja yöllä poissa.
Mietin vain olisiko järkeä jatkaa jos hän saisi lääkityksen kohdalleen, muuttaisi radikaalisti elämäntapoja ja olisi nimenomaan itse valmis sen tekemään oman itsensä takia, ei siksi koska minä niin haluaisin. Tuntuu vain todella pahalta jättää ihminen sairauden takia, vaikka hän tarvitsisi tukea. Kyseessä on siis teini-ikäisenä puhjenut 1 tyyppi, tiheä- ja sekajaksoinen. Myös psykoottisia oireita ollut
Voin kuvitella tilanteesi. Läheisellä ystävälläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja olin loppupeleissä hänelle enemmän hoitaja kuin ystävä (sanoi itsekin tuon ääneen). Älykäs nainen, mutta täysin arvaamaton käytökseltään. Saatoin olla yhtenä päivänä hänen paras ystävänsä ja seuraavana hän haukkui minua selän takana. Alkoholi maistui liikaa ja itsemurhaa piti yrittää säännöllisesti. Lääkäriin ei halunnut. Lopulta lähdimme eri teille, sillä ystävyytemme oli enemmän hoitosuhde.
Onhan niitäkin, jotka taudin saavat kuriin ja pystyvät elämään (suht) tasaista arkea. Tsemppiä, sinä itse näet tilanteen läheltä ja tiedät, missä jaksamisesi raja kulkee.
Miten te ketkä elätte ns normaalia elämää, minkälaisia olette luonteelta? Oletteko boheemeja, sosiaalisia ja spontaaneja vai enemmän omissa oloissa viihtyviä, vastuuntuntoisia ja riittääkö teille normaali arki?
Myös ikä, sairauden tyyppi ja kuinka kauan olette sairastaneet olisi kiva tietää.
Ymmärrän että meitä on moneen junaan, eikä kaikkia ole samasta muotista tehty, ympäristöllä ja lapsuudellakin on varmasti ihan mieletön vaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Miten te ketkä elätte ns normaalia elämää, minkälaisia olette luonteelta? Oletteko boheemeja, sosiaalisia ja spontaaneja vai enemmän omissa oloissa viihtyviä, vastuuntuntoisia ja riittääkö teille normaali arki?
Myös ikä, sairauden tyyppi ja kuinka kauan olette sairastaneet olisi kiva tietää.Ymmärrän että meitä on moneen junaan, eikä kaikkia ole samasta muotista tehty, ympäristöllä ja lapsuudellakin on varmasti ihan mieletön vaikutus.
Olen aika hiljainen ja hieman ujo. Testit usein sanoo että olen puoliksi introvertti ja puoliksi ekstrovertti, liittyen ilmeisesti siihen mistä saan energiaa, ehkä se pitääkin paikkansa.
Viihdyn hyvin itsekseni, luen, leivon ym, haluan pitää elämän peruspalikat vakaina, olen harrastusten suhteen kokeilunhaluinen ja sosiaalisesti hieman varautunut, en useinkaan aloitteellinen.
Olen tosiaan boheemi ja avoin, positiivinen luonne. Herkkä ja valitettavasti herkkä myös esimerkiksi stressille, mutta en yleensä vatvo asioita.
Kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, sairaus on jäljitetty teini-ikään asti, mutta sain diagnoosin vasta noin neljä vuotta sitten. Tarjosivat ensin masennusdiagnoosia.
Se on lääketeollisuuden keksintö koko sairaus.