Ovatko teidän muidenkin sisarukset veemäisiä teitä kohtaan ihan vain lämpimikseen?
Sellaista naurettavaa nälvimistä, henkistä alaspäin työntämistä, nyrpeän naaman näyttämistä ja itseään toista parempana ja fiksumpana pitämistä?
Onko muillakin tällaista vai onko oma sisarukseni jotenkin luonnevikainen?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Ei oo sisaruksia onneksi.
Tämän onnellisen tilanteen haluan omalle ainokaiselleni tarjota.
Ei tietenkään ole, eikä vanhemmatkaan, eikä muutenkaan kukaan jonka kanssa olisin tekemisissä. Pari entistä naapuria oli tollasia mulkkeroja, mutta niiden kanssa ei tietenkään ollut juurikaan pakko olla tekemisissä.
Miksi joku olisi omalle sisarukselleen ilkeä? En ymmärrä. Perheenjäsenet on kuitenkin niitä joihin loppupeleissä voi aina luottaa, aina autetaan ja ollaan tukena pahassa paikassa. Jos ei edes omaan perheeseen voi luottaa, niin mihin sitten.
Eivät ole, meillä on hyvät välit sisarusten kesken.
Jos vaikka haluan tehdä jotain yhteistä kahdestaan sisareni kanssa, esimerkiksi mennä museoon, kuten tässä muutama viikko sitten tapahtui, niin tämä käytös alkaa paistaa läpi. Aluksi hän on innoissaan lähdössä ja kun itse tapaaminen koittaa, kaikki kääntyykin päälaelleen.
Tapasimme silloin museon edessä ja ehdotin, että menemme museon jälkeen vielä kahville museon kahvilaan. Minä tarjoan, sanoin. Sisareni katsoi minua halveksuvalla katseellaan ja totesi, että mennään sitten. Menimme museoon ja hän näytti tylsistyneeltä, kierteli nopeasti huoneet läpi, eikä puhunut minulle sanaakaan. Olisin halunnut rauhassa keskittyä museoon ja iloisesti yritin samalla luoda keskustelua näkemästämme. Sisareni vain vastasi töksäyttelemällä.
Kun olimme kiertäneet museon, sanoin, että mennäänpäs nyt kahville. Sisareni toteaa, että hänellä on nyt hirveä kiire, eikä millään ehdi kahville enää. Sanoo nopeasti, että voisin mennä yksinkin kahville, heippa ja jättää minut siihen.
ap
Kuulostaa mun siskolta. Johon en pidä yhteyttä kuin pakolliset. Ei sunkaan ole pakko.
Meillä on huonontunut välit, kun lopetin kynnysmattona olemisen. Koitan nähdä osaako hän tehdä kompromisseja.
Hän on niitä tyyppejä, jotka puhuu kuinka hän menee ja hän tekee, vaikka mukana olisi muita.
Minä sanon me, joka mielestäni antaa oikeamman kuvan.
Jossain oli juttuakin näistä minä ihmisistä
Kyllä, ja emme ole väleissä. Se ihminen on sellainen ., energiaa vievä ihminen ja joka mollaa kaikkien kuullen. Vaikka olen jo 40vuotias se sattuu niin syvälle hänen ilkeillyt. En halua sellaisia ihmisiä elämääni. Vaikka onkin sisar.
Minun pikkuveljeni on mukava, fiksu, kohtelias ja avulias ja niin minäkin yritän olla hänelle. Hyvissä väleissä on hoidettu isän kuolinpesään, mökin ylläpitoon ja äidin hoitoon liittyvät asiat.
Yksi käyttäytyy noin meitä muita kohtaan enkä tiedä miksi. Emme ole hänen kanssaan tekemisissä.
Kaverit saa valita, sukulaisia ei valitettavasti voi. Mutta sukulaisiinkaan ei tarvitse olla yhteyksissä jos ei tulla toimeen.
Teini-ikään asti normaalia, sen jälkeen luonnevika.
Olettavat että minä vanhimpana hoidan esimerkiksi vanhempien haudan, minä asun paljon kauempana, sisarukset parin kilometrin päässä haudasta.
Kukat jää kastelematta ja hoitamatta jos minä en sitä tee, nyt on mitta täysi.
Toinen vanhemmista on vielä elossa mutta sairastaa ja tarvitsee apua, tämäkin saan yksin tehdä muut ei ota millään tavalla osaa, ongelmista kertoessani vähän olkapäitään kohautetaan.
Haudan hoitoon en enää osallistu, hoitakoot sisarukset vuorostaan.
😖