Olen niin yksinäinen, että henkeä ahdistaa :(

Vika voi olla siinä että etsii suoraan  ystävää. Pitää harrastaa itseä kiinnostavia asioita ja hankkia tuttavia, joilta ei odota mitään. Tylsä ihminen on sellainen joka ei ole kiinnostunut itsensä ulkopuolella olevista asioista, ja sellainen joka on nopeasti velvoittamassa, että hänet otetaan mukaan.

Osanottoni silti niille, joiden aiemmmat kovat kokemukset ovat saaneet aikaan tilanteen. Ryhmässä oloa voi harjoitella tarjoutumalla pieniin vapaaehtoishommiin kuten vaikka talkoisiin.

Olen nykyään hyvin yksinäinen, en kenenkään perheen (lapseni ja vanhemmat) ulkopuolisen kanssa tekemisissä.

Syy on siinä, että olen tullut hylätyksi monta kertaa. Viimeinen niitti oli kun mies jätti täysin brutaalisti. Se vei uskon ihmisiin ja pohjan kaikelta. Sen jälkeen ei kukaan ole päässyt tekemään tuttavuutta kanssani. Mulla on nuoruudesta trauma kun parhaat ystävät hylkäsi kertalaakista, uskonnon takia. En käsitä miksi olisin enää niin tyhmä että ottaisin vielä uudelleen turpiin. En luota ihmisiin. Ihmiset on myös niin tyhmiä, että kenenkään kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle. En pidä itseäni ylempänä, mutta jotain harvinaislaatuisia syvyyttä minussa on kun kenenkään kanssa keskustelut ei tyydytä.

Vierailija kirjoitti:

Olen nykyään hyvin yksinäinen, en kenenkään perheen (lapseni ja vanhemmat) ulkopuolisen kanssa tekemisissä.

Syy on siinä, että olen tullut hylätyksi monta kertaa. Viimeinen niitti oli kun mies jätti täysin brutaalisti. Se vei uskon ihmisiin ja pohjan kaikelta. Sen jälkeen ei kukaan ole päässyt tekemään tuttavuutta kanssani. Mulla on nuoruudesta trauma kun parhaat ystävät hylkäsi kertalaakista, uskonnon takia. En käsitä miksi olisin enää niin tyhmä että ottaisin vielä uudelleen turpiin. En luota ihmisiin. Ihmiset on myös niin tyhmiä, että kenenkään kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle. En pidä itseäni ylempänä, mutta jotain harvinaislaatuisia syvyyttä minussa on kun kenenkään kanssa keskustelut ei tyydytä.

Voisi olla omalta näppäimistöltä paitsi uskonnon takia hyljänneet... monet kaverit laittaa poikki kun _tarve_ ystävyydelle loppuu. Ja sitähän ystävyys on, tarve sille toiselle... brutaalia, mutta totta. On vain kourallinen ihmisiä jotka oikeasti ovat elämässäsi koska vain haluavat ilman, että hyötyvät sinusta jotenkin. Tämän kun äkkäsin niin yksinäisyys loppui kuin seinään.

En enää kaipaa ihmistä elämään ellei se kuulu tuohon kouralliseen ihmisiä joista huokuu jo kilometrin päähän, että hän on elämässäsi, koska _haluaa_. Ja se riittää, jokainen meistä on täällä kuitenkin yksin ja itseään tekemässä onnelliseksi, ei omaa onnellisuutta voi eikä saa laittaa toisen ihmisen harteille.

Opettele olemaan yksin ja opettele nauttimaan siitä, sen jälkeen tajuat miten vapaa oletkaan kaikesta paskasta ja petoksesta. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nykyään hyvin yksinäinen, en kenenkään perheen (lapseni ja vanhemmat) ulkopuolisen kanssa tekemisissä.

Syy on siinä, että olen tullut hylätyksi monta kertaa. Viimeinen niitti oli kun mies jätti täysin brutaalisti. Se vei uskon ihmisiin ja pohjan kaikelta. Sen jälkeen ei kukaan ole päässyt tekemään tuttavuutta kanssani. Mulla on nuoruudesta trauma kun parhaat ystävät hylkäsi kertalaakista, uskonnon takia. En käsitä miksi olisin enää niin tyhmä että ottaisin vielä uudelleen turpiin. En luota ihmisiin. Ihmiset on myös niin tyhmiä, että kenenkään kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle. En pidä itseäni ylempänä, mutta jotain harvinaislaatuisia syvyyttä minussa on kun kenenkään kanssa keskustelut ei tyydytä.

Voisi olla omalta näppäimistöltä paitsi uskonnon takia hyljänneet... monet kaverit laittaa poikki kun _tarve_ ystävyydelle loppuu. Ja sitähän ystävyys on, tarve sille toiselle... brutaalia, mutta totta. On vain kourallinen ihmisiä jotka oikeasti ovat elämässäsi koska vain haluavat ilman, että hyötyvät sinusta jotenkin. Tämän kun äkkäsin niin yksinäisyys loppui kuin seinään.

En enää kaipaa ihmistä elämään ellei se kuulu tuohon kouralliseen ihmisiä joista huokuu jo kilometrin päähän, että hän on elämässäsi, koska _haluaa_. Ja se riittää, jokainen meistä on täällä kuitenkin yksin ja itseään tekemässä onnelliseksi, ei omaa onnellisuutta voi eikä saa laittaa toisen ihmisen harteille.

Opettele olemaan yksin ja opettele nauttimaan siitä, sen jälkeen tajuat miten vapaa oletkaan kaikesta paskasta ja petoksesta. :)

Kiitos kirjoituksestasi :). Oikeastaan olen jo oppinut nauttimaan tästä. Saan olla oma itseni eikä aina tarvi esittää jotain pinnallista muille. Ihmiset todellakin haluavat aina hyötyä itselleen. Pitkä prosessi tämä on ollut, että viihtyy ihan vain itsensä kanssa.

Sama. On mulla yks ystävä jota joskus näen. Aikaisemmin oli niin että emme tavanneet juuri koskaan.

Toinen ystävä asuu kauempana ja tapaamiset tosi harvoin, en voi luottaa enää.

Käytännössä siis istun 24/7 yksin.

Sisulla vielä hengissä.

Minullakaan ei ole yhtään kaveria tai ystävää, mikä johtuu paljolti ujoudestani. En osaa olla luontevasti ihmisten seurassa, mutta olen kyllä yrittänyt parantaa sosiaalisia taitojani. Ongelmana on myös vaikea menneisyyteni, minkä takia minun hieman hankala luottaa ihmisiin - jopa niihin lähimmäisiin.

Yksinäisyys on jokapäiväistä, joskus on pahempia ja joskus parempia päiviä. Kaipa tämän loppuelämän joutuu tarpomaan sitten näin, kun näin aikuisiällä on vaikea löytää mitään tosisydänystävyyttä.

Mutta onnea kaikkille ystävän löytymiseen.

Täysin pskoja vinkkejä täällä. Tehkää ite vapaaehtoistyötä tai menkää terapiaan, ei nuo yksinäisyyteen auta mitään! T. Yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Baareissa kuka tahansa saa seuraa. Pitää vaan valita sellainen paikka, jossa ihmisiä ei katsota nenänvartta pitkin. Suoraan sanottuna räkälät ovat parhaita, vaikka tuo sana ikävältä kuulostaakin. Näissä paikoissa myös on kantiksia, joten tapaat samat ihmiset helposti uudelleen ja siitä kaveruus/ystävyys lähtee muodostumaan.

Tämä on aivan vilpitön neuvo. En ole alkoholisti, enkä edes juo paljon, mutta käyn silti pari kertaa viikossa asuintalossani olevassa "räkälässä" istahtamassa. Aiemmin kuvittelin, että siellä käy vain ääliöitä ja deekuja, mutta olin väärässä. Pikkuhiljaa olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin joilla on monenlaisia elämäntarinoita. Myös yksinäisyyttä. Iso osa on aivan tavallista väkeä lähitaloista, sekä miehiä että naisia. On toki niitä joiden kanssa ei voi mitään keskustella kun ovat umpijurrissa, mutta enemmän niitä jotka käyvät yhdellä tai kahdella tai jopa juovat limua kuten minä useimmiten. 

Yksinäisyyttä ei mikään satunnainen jutustelu poista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Sama täällä.

Olen aina yrittänyt parhaani mukaan ystävystyä muiden kanssa, mutta jostain syystä lähes järjestään ihmiset reagoivat kuin olisin sanonut jotakin tosi outoa. Olisi kiva, kun joku edes joskus selittäisi, mikä minussa on outoa, niin voisin tehdä sille jotain. Sen sijaan vaan jätetään syrjään, jos en heti osaa ja uskalla olla itsevarma läpänheittäjä.

Joo, olisi kiva kun joku kertoisi, millaisia ihmisiä itse syrjii. Jos siis jätetään pois itsestäänselvyydet kuten "känniset, pahalle haisevat, vit tuilevat, puhuu vain vasemmasta peukalostaan". Eli vaikka itse yrittäisi puhua sekä omista asioistaan (valittamatta) että kysellä ja kommentoida toisen asioita (utelematta liikaa) ja omaa ainakin omasta mielestä normaalit käytöstavat (ei lauo ilkeitä kommentteja, hauku muita jne) niin miksi silti järjestään jää syrjään eikä kiinnosta ketään.

Jos vastaus on että "syrjin tylsiä ihmisiä" niin mikä mielestäsi tekee ihmisestä tylsän?

En syrji ketään. Voin jutella ihan kenen kanssa tahansa. Bussipysäkillä bussia odotellessani olen jutellut monta kertaa laitapuolenkulkijoidenkin kanssa, kuunnellut monenlaista elämäntarinaa mt-ongelmaisilta, alkoholisteilta ja narkomaaneilta. Töissä mulle kaikki työkaverit pomoa myöten ovat samanlaisia työkavereita. Ei mulle ole mitään väliä, kenen kanssa tänään menen kahvitauolle tai lounaalle. Baarissakin juttuseuraksi kelpaa kuka tahansa, joka pysyy pystyssä eikä oksenna mun päälleni. 

Mulla on kuitenkin paljon ihmissuhteita. Niin perhettä, sukulaisia kuin ystäviä ja kavereitakin. En ole mikään hypersosiaalinen vaan kaipaan välillä aikaa ihan yksin ja kaikessa rauhassa. Ilman huonoa omaatuntoa siitä, että en ole jollekin soittanut pariin viikkoon. Lähimpiä ja tärkeimpiä ihmisiä mulla on parikymmentä ja heihin pyrin pitämään tavalla tai toisella yhteyttä viikottain. Muihin edes kerran kuukaudessa. Uusille ihmissuhteille ei vaan oikein ole tilaa ja tämä ei ole kenenkään yksinäisen syy enkä minä jätä tutustumatta johonkin ihmiseen sen vuoksi, että hänessä olisi jotain vikaa. Syy on yksinkertaisesti se, että mielestäni jokainen ihmissuhteeni tarvitsee säilyäkseen enemmän kuin vain joulukortin. Mitä läheisempi iihmissuhde, sitä enemmän tämä ihmissuhde vaatii aikaani ja voimavarojani. Mun vuorokaudessani on kuitenkin ne samat 24 tuntia kuin kaikilla muillakin. 

Yksinäiset tässä ketjussa: oletteko työelämässä vai syrjäytyneitä?

Itsekin olen koulukiusattu, ala-asteella oli vielä luottoystäviä, yläasteella ystävät karsiutui pois. Kouluaikoina ollut muutama keiden kanssa olla ja jutella koulussa. Vapaa-ajalla ei ketään. Olen 28v ja vieläpä neitsyt, enkä ole käynyt baareissa tai viettänyt sellaista elämää mitä normaalit nuoret aikuiset elävät ystävien kanssa. Sen sijaan elelen kotonani lemmikkieni kanssa ja käyn töissä.

Töissä minulla kuitenkin on ystäviä niin sanotusti. Olen työpaikassamme osastollamme työnjohtaja, mutta minulla on silti todella hyvät välit useimpiin työkavereihin. Töissä tulee sosiaalisoitua niin paljon, etten oikeastaan kaipaa enää ystäviä ja sosiaalista elämää vapaa-ajalla, vaan haluan rauhottua omiin oloihini.

Tässä minun muuttunut suhtautumiseni asiaan. Työ tai harrastus voi oikeasti auttaa.

No minä en omasta mielestäni syrji ketään, mutta voin kertoa, millaisten ihmisten kanssa tuttavuuteni ei etene ystävyysasteelle:

- valittajat,

- varsinkin valittajat, jotka syyttävät valituksennaiheistaan muita, mitta aika lailla kaikki jatkuvasti valittavat tyypit

- Perässävedettävät, jatkuvasti autettavat, ne jotka ei keksi itse mitään tekemistä tai edes halua tai ainakaan eivät sano sitä ääneen, vaan jotka aina ja ikuisesti vaan ”mukautuvat” siihen, mitä muut keksivät. Eivät valitse ravintolaa eikä tapaamisaikaa eikä välillä edes omaa lainakirjaansa. Usein mukautumisen voi panna lainausmerkkeihin, koska samat tyypit saattavat itsekseen kihistä tyytymättömyydestä kun heidän halujaan ja tarpeitaan ei ole osattu telepaattisesti arvata ja huomioida - mutta vaikka mukautuminen olisi todellistakin, se jättää kaiken keksimisen ja ajattelun työn ja vastuun muille, mikä ei ole oikein reilua.

-Ilkeät töksäyttelijät. Jotka muuten hämmästyttävän usein eivät ollenkaan tajua olevansa ilkeitä tai huonokäytöksisiä.

-kaikki ne oman elämänsä groucho marxit, jotka eivät halua viettää aikaa itsensä kaltaisten ihmisten kanssa, vaan tavoittelevat ystävikseen vain itseään fiksumpia, varakkaampia, suositumpia, jne. Jostain syystä tämä on muuten tyypillistä yksinäisille ihmisille, jotka jostain syystä usein pitävät toisia yksinäisiä niin luusereina, ettei heidän kanssaan kannata yrittää ystävystyä.

Haluaisitko ap tulla luokseni käymään? Oltais vaan ja juteltaisi kaikesta eikä mitään odotuksia siis mihinkään päin. Vanhanajan ystävyyttä vaan.

Juu nuo ohjlematoimistoa itselleen etsivät ovat raivostuttavia niinkuin yksikin äijä joka pyysi opettamaan yhtä urhlajia ilmaiseksi ja tuli aina sanoen: Mitäs ohjelmaa sulla on nyt sitten?

Kiva kuulla, että on muitakin, joilla on samanlaisia tuntemuksia. Kunpa voisimme tavata.

Olen käynyt useissa terapiaryhmissä ja yksilöterapiassa vuoden. Enempään ei ole varaa. Mikään ei ole tuonut muutosta tähän tilanteeseeni. Pyysin psykologilta, että saisin täyttää persoonallisuushäiriötestit, kun tuntuu, että jotain vikaa minussa on, kun en muille kelpaa. Eipä sieltäkään mitään diagnoosia tullut. 

Kiitos sinulle, joka kutsuit kylään. Missä päin asut?

Ap

Mene jonnekin harrastusryhmään, seurakunnan tapahtumiin etc.

Minäkin viimeksi juttelin mua vanhemman naisen kanssa srk:n ruokailussa.

Tämä hlö istui vieressäni.

Periaatteessa näin voi tutustua ihmisiin.

Entäs työ?

Opiskelupaikka?

Niistä löytää ihmisiä.

Oletko kovin nuori?

Vierailija kirjoitti:

Mene jonnekin harrastusryhmään, seurakunnan tapahtumiin etc.

Minäkin viimeksi juttelin mua vanhemman naisen kanssa srk:n ruokailussa.

Tämä hlö istui vieressäni.

Periaatteessa näin voi tutustua ihmisiin.

Entäs työ?

Opiskelupaikka?

Niistä löytää ihmisiä.

Oletko kovin nuori?

En ole ap enkä kovin nuori mutta ollut ainakin 7 eri koulussa/opiskelupaikassa, 10 työpaikassa, 10 harrastuksessa, asunut muutamassa eri maassa jne ja montako ystävää minulla on? 1, se sama johon tutustuin esikoulussa... Eli ei riitä että on paikoissa, joissa on ihmisiä, ja juttelee näille ihmisille, ja toivoo itselleen kavereita/ystäviä, jos on minä. En tiedä miksi en riitä, olisi hienoa kun joku kertoisi. Kaikki jää aina satunnaiseen sanamvaihtoon ja jos minä en esitä kysymyksiä, syntyy hiljaisuus. Eräskin sanoi, että "en ole hyvä keksimään kysymyksiä". Sattui olemaan ammatiltaan toimittaja...

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ne oman elämänsä groucho marxit, jotka eivät halua viettää aikaa itsensä kaltaisten ihmisten kanssa, vaan tavoittelevat ystävikseen vain itseään fiksumpia, varakkaampia, suositumpia, jne. Jostain syystä tämä on muuten tyypillistä yksinäisille ihmisille, jotka jostain syystä usein pitävät toisia yksinäisiä niin luusereina, ettei heidän kanssaan kannata yrittää ystävystyä.

Minusta on tainnut tulla tällainen tyyppi. Ihmiset uskoutuvat minulle herkästi ongelmistaan ja minulla on vain tullut mitta täyteen. En enää koe jaksavani viettää aikaa ihmisten seurassa angstista valitusta kuunnellen.

Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus. Oikeat ystävät jaksavat tsempata ja kuunnella toisen tunnetiloja, puolin ja toisin. Mutta sitten, jos se on vain yksipuolista tilitystä kerrasta toiseen, niin eihän sellaista tarvitse jaksaakaan. Olen kuitenkin kuullut, että joillain masentuneilla on myös ihania ystäviä, jotka kannattelevat masentunutta silloin, kun hän itse ei jaksaisi. He ovat todella onnekkaita, koska ystävien tai läheisten avulla masennuksestakin voi parantua ilman terapiaa. Ilman ystäviä ja läheisiä ei masennuksesta parane edes terapian ja vuosikymmenten lääkityksellä. Pitää olla tunne, että edes joku välittää ja että on merkityksellinen. 

Ap

Samaistun todella paljon, mutta kuten yksi aiempi kirjoittaja, olen huomannut että ihmiset on aika petollisia. Käytännössä voin luottaa vain mieheeni ja isääni täysillä. En enää oikein jaksa innostua kaverisuhteista. Olen tavannut tosi mukavia tyyppejä jotka ovat hetken aikaa olleet ystäviäni, mutta elämäntilanteet tai joku vienyt heidät aina pois luotani. Sitten on erikseen ne petolliset tyypit keiden kanssa on tullut vietettyä aikaa erityisesti nuorena paljon. Viime aikoina vikatkin hyvät kaverini (2kpl) ovat erkaantuneet minusta. Silloin tällöin vaikka juhlissa jotkut vieraat ihmiset katsoo kuin halpaa makkaraa minua. Olen sellainen ettei kiinnosta sosiaalinen status tai pyrkyröinti, se näkyy aitona mutta joskus kömpelönä sos. käytöksenä, tämä saa heti jotkut tyypit halveksumaan. Töissä olen hiljainen ja pidän mielellään työasiat erillään muusta. Yksinäisyyteen tottuu ja siitä jopa alkaa nauttia ajan kanssa.

No mutta sulla on sentään mies ja isä. Ethän sä silloin ole täysin yksin, vaikka varmaan sullakin on yksinäisiä hetkiä. Mulla ei ole ketään. Samaistun kyllä siihen, etten myöskään arvosta statusta ja pyrkyryyttä, olen aito ja varmaan jonkun mielestä sosiaalisesti kömpelökin. Yritän käyttää kaikki sosiaaliset tilanteet ystävän löytymiseksi, myös töissä, silloin kun töitä on ollut. 

Ap