Olen niin yksinäinen, että henkeä ahdistaa :(

Olin koulukiusattu ja yksinäinen. Siitä jäi niin pahat traumat, että vielä vuosikymmenienkään jälkeen en ole kyennyt normaaliin elämään. En ole löytänyt ystäviä tai kumppania. Perheenperustamisen voi unohtaa, koska olen jo melkein 40.

Olin hyvä koulussa ja pääsin yliopistoonkin. Opinnot kuitenkin venyivät yksinäisyyden ja kiusaamisen takia. Opiskelumotivaatio ollut koetuksella, vaikka itse aiheesta olinkin kiinnostunut. Yhteiskunta menetti tässä taas yhden tulevaisuudentoivon.

Eikö kellään muulla ole vastaavaa?

Minullakaan ei ole yhtään kaveria. Osittain omasta halusta, en halua ja osittain pakosta, en saa 😞

Ymmärrän teitä tosi hyvin.

Oma äitini myös inhoaa minua.

Mene baariin tai kirkon tilaisuuksiin.

Koita mennä vapaaehtoistyöhön vaikka mummoja taluttamaan tai mitä näitä nyt on. Et voi olla ihan kauhea ihminen.

Oletko käynyt terapiassa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Paha sanoa tuntematta sinua. 

Yleisimmät syyt ovat oman kokemukseni mukaan: 

Liiallinen itseensä keskittyminen, puhuu vain omista asioistaan. Voi teennäisesti kysyä jotain toiselta, mutta aidosti ei kuuntele. 

Vetäytyminen ja sulkeituneisuus. Ei anna mitään itsestään. Edellisen vastakohta siis. 

Piikittelee salakavalasti koko ajan. Ei sano reilusti asioita, mutta rivien välistä löytyy sitäkin enemmän. 

On vain niin huono itsetunto, että koko ajan kokee olevansa jotenkin vieroksuttu ja hylätty, vaikkei oikeasti olekaan. Tällaisen marttyyrin kanssa on mahdoton olla tekemisissä. 

Perustakaa vapaaehtoistyö tai ihan voittoa tavoittelematon yritys, joka tarjoaa seurapalvelua yksinäisille ihmisille. Juttelua, kahvittelua ja yhteisiä shoppailureissuja esimerkiksi. Yksinäiset pitävät yksinäisille seuraa. Tämä ajatus tällaisesta yritystoiminnasta itselläni heräsi siivoustöissä, kun käyn paljon vanhusten luona ja he ovat usein yksinäisiä. Kokevat tärkeäksi sen, että siivooja jää kahvittelemaan ja rupattelemaan niistä näistä ja tuntuvat usein myös hieman surullisilta, kun lähden toiseen kohteeseen. Voisin ehkä jopa lähteä tällaiseen toimintaan, mutten tiedä miten saisin toiminnan kannattamaan. On melko suuresti pakkasen puolella, jos tarkoitus olisi tarjota yksinäisille seuraa lähinnä heille sen mitään maksamatta (usein ovat syrjäytyneitä ja siksi pienituloisia), mutta jollain sen seuralaisenkin on elettävä. En voisi kuvitella kokopäivätyökseni tuollaista, jos en saisi itselleni käytännössä ruokaa tai kattoa pääni päälle. Vaikea myöskään kuvitella kovin monen olevan innokas lahjoittaja.

M23

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Paha sanoa tuntematta sinua. 

Yleisimmät syyt ovat oman kokemukseni mukaan: 

Liiallinen itseensä keskittyminen, puhuu vain omista asioistaan. Voi teennäisesti kysyä jotain toiselta, mutta aidosti ei kuuntele. 

Vetäytyminen ja sulkeituneisuus. Ei anna mitään itsestään. Edellisen vastakohta siis. 

Piikittelee salakavalasti koko ajan. Ei sano reilusti asioita, mutta rivien välistä löytyy sitäkin enemmän. 

On vain niin huono itsetunto, että koko ajan kokee olevansa jotenkin vieroksuttu ja hylätty, vaikkei oikeasti olekaan. Tällaisen marttyyrin kanssa on mahdoton olla tekemisissä. 

En tunnista näistä itseäni, jotain muuta vikaa minussa siis on. 10

Vierailija kirjoitti:

Perustakaa vapaaehtoistyö tai ihan voittoa tavoittelematon yritys, joka tarjoaa seurapalvelua yksinäisille ihmisille. Juttelua, kahvittelua ja yhteisiä shoppailureissuja esimerkiksi. Yksinäiset pitävät yksinäisille seuraa. Tämä ajatus tällaisesta yritystoiminnasta itselläni heräsi siivoustöissä, kun käyn paljon vanhusten luona ja he ovat usein yksinäisiä. Kokevat tärkeäksi sen, että siivooja jää kahvittelemaan ja rupattelemaan niistä näistä ja tuntuvat usein myös hieman surullisilta, kun lähden toiseen kohteeseen. Voisin ehkä jopa lähteä tällaiseen toimintaan, mutten tiedä miten saisin toiminnan kannattamaan. On melko suuresti pakkasen puolella, jos tarkoitus olisi tarjota yksinäisille seuraa lähinnä heille sen mitään maksamatta (usein ovat syrjäytyneitä ja siksi pienituloisia), mutta jollain sen seuralaisenkin on elettävä. En voisi kuvitella kokopäivätyökseni tuollaista, jos en saisi itselleni käytännössä ruokaa tai kattoa pääni päälle. Vaikea myöskään kuvitella kovin monen olevan innokas lahjoittaja.

M23

En voi perustaa, koska minä olen itse se joka kaipaisi tuollaista jutteluseuraa. Tuossahan se palveluntarjoaja on kuitenkin hoiva/auttaja-asemassa, ja jos se autettava juttelua kaipaava haluaa jutella pelkästään vaikka vuoden 1925 hattumuodista, niin ei voi sanoa, että "eikun sinun pitää kysellä minultakin asioita, kuten oikeat ystävät tekee". Jos haluaisin hoivata ihmisiä, ryhtyisin hoitajaksi, mutta itse haluan ystäviä/kavereita enkä hoivattavia/autettavia.

Okei. Mä oon istunu tässä tuolissa paikallaan about 15 vuottta. Ja aion istua seuraavat 70 vuotta elllen saa asetta jolla lasautan aivoni seinällle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perustakaa vapaaehtoistyö tai ihan voittoa tavoittelematon yritys, joka tarjoaa seurapalvelua yksinäisille ihmisille. Juttelua, kahvittelua ja yhteisiä shoppailureissuja esimerkiksi. Yksinäiset pitävät yksinäisille seuraa. Tämä ajatus tällaisesta yritystoiminnasta itselläni heräsi siivoustöissä, kun käyn paljon vanhusten luona ja he ovat usein yksinäisiä. Kokevat tärkeäksi sen, että siivooja jää kahvittelemaan ja rupattelemaan niistä näistä ja tuntuvat usein myös hieman surullisilta, kun lähden toiseen kohteeseen. Voisin ehkä jopa lähteä tällaiseen toimintaan, mutten tiedä miten saisin toiminnan kannattamaan. On melko suuresti pakkasen puolella, jos tarkoitus olisi tarjota yksinäisille seuraa lähinnä heille sen mitään maksamatta (usein ovat syrjäytyneitä ja siksi pienituloisia), mutta jollain sen seuralaisenkin on elettävä. En voisi kuvitella kokopäivätyökseni tuollaista, jos en saisi itselleni käytännössä ruokaa tai kattoa pääni päälle. Vaikea myöskään kuvitella kovin monen olevan innokas lahjoittaja.

M23

En voi perustaa, koska minä olen itse se joka kaipaisi tuollaista jutteluseuraa. Tuossahan se palveluntarjoaja on kuitenkin hoiva/auttaja-asemassa, ja jos se autettava juttelua kaipaava haluaa jutella pelkästään vaikka vuoden 1925 hattumuodista, niin ei voi sanoa, että "eikun sinun pitää kysellä minultakin asioita, kuten oikeat ystävät tekee". Jos haluaisin hoivata ihmisiä, ryhtyisin hoitajaksi, mutta itse haluan ystäviä/kavereita enkä hoivattavia/autettavia.

Se siis sopii, että yksinäiset pitää yksinäisille seuraa, vastavuoroisesti, mutta se ei pohjaudu oikein kyllä mihinkään yritystoimintaan vaan siihen että kohtaa samanhenkisen ihmisen, aivan kuten muillakin ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Sama täällä.

Olen aina yrittänyt parhaani mukaan ystävystyä muiden kanssa, mutta jostain syystä lähes järjestään ihmiset reagoivat kuin olisin sanonut jotakin tosi outoa. Olisi kiva, kun joku edes joskus selittäisi, mikä minussa on outoa, niin voisin tehdä sille jotain. Sen sijaan vaan jätetään syrjään, jos en heti osaa ja uskalla olla itsevarma läpänheittäjä.

Aika harva varmaan jaksaa lässyttää lässyttämisen vuoksi, pitäisi löytyä edes jotain kemiaa ja yhteisiä kiinnostuksenaiheita, että "alkaa seuraksi toiselle"...edes sille vanhukselle...voihan vanhuskin muuttaa palvelutaloon tai vanhainkotiin, jos seuraa kaipaa.

Nuorempi kai voisi kokeilla hyödyntää nettiä, Facebookit ynnä muut... Instasta itse löysin uusia kontakteja (töitä) oman kiinnostukseni parissa, varmasti jos jaksaisi niin joistain voisi saada jopa ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Paha sanoa tuntematta sinua. 

Yleisimmät syyt ovat oman kokemukseni mukaan: 

Liiallinen itseensä keskittyminen, puhuu vain omista asioistaan. Voi teennäisesti kysyä jotain toiselta, mutta aidosti ei kuuntele. 

Vetäytyminen ja sulkeituneisuus. Ei anna mitään itsestään. Edellisen vastakohta siis. 

Piikittelee salakavalasti koko ajan. Ei sano reilusti asioita, mutta rivien välistä löytyy sitäkin enemmän. 

On vain niin huono itsetunto, että koko ajan kokee olevansa jotenkin vieroksuttu ja hylätty, vaikkei oikeasti olekaan. Tällaisen marttyyrin kanssa on mahdoton olla tekemisissä. 

Niin, on aika vaikeaa antaa itsestään mitään, kun ketään ei edes kotona ole kiinnostanut, mitä minulle kuuluu. Siinä ihmisen luonne muuttuu äkkiä hiljaiseksi ja eristäytyneeksi. Itse kovasti voisin avautua ihmisille, mutta kun ketään ei vain kiinnosta oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon nyt sanoisi? 

Kyllä hyvillä tyypeillä ja huonoillakin on yleensä ystäviä tai ainakin kavereita. Jokin sussa nyt mättää, mutta en näillä koordinaateilla yhtään osaa arvata mikä. 

Joo, minussa (ei ap) mättää joku, kun kukaan ei viihdy seurassani, mutta olisi tosiaan kiva kun joku sanoisi että mikä se on mikä mättää..

Sama täällä.

Olen aina yrittänyt parhaani mukaan ystävystyä muiden kanssa, mutta jostain syystä lähes järjestään ihmiset reagoivat kuin olisin sanonut jotakin tosi outoa. Olisi kiva, kun joku edes joskus selittäisi, mikä minussa on outoa, niin voisin tehdä sille jotain. Sen sijaan vaan jätetään syrjään, jos en heti osaa ja uskalla olla itsevarma läpänheittäjä.

Joo, olisi kiva kun joku kertoisi, millaisia ihmisiä itse syrjii. Jos siis jätetään pois itsestäänselvyydet kuten "känniset, pahalle haisevat, vit tuilevat, puhuu vain vasemmasta peukalostaan". Eli vaikka itse yrittäisi puhua sekä omista asioistaan (valittamatta) että kysellä ja kommentoida toisen asioita (utelematta liikaa) ja omaa ainakin omasta mielestä normaalit käytöstavat (ei lauo ilkeitä kommentteja, hauku muita jne) niin miksi silti järjestään jää syrjään eikä kiinnosta ketään.

Jos vastaus on että "syrjin tylsiä ihmisiä" niin mikä mielestäsi tekee ihmisestä tylsän?

Baareissa kuka tahansa saa seuraa. Pitää vaan valita sellainen paikka, jossa ihmisiä ei katsota nenänvartta pitkin. Suoraan sanottuna räkälät ovat parhaita, vaikka tuo sana ikävältä kuulostaakin. Näissä paikoissa myös on kantiksia, joten tapaat samat ihmiset helposti uudelleen ja siitä kaveruus/ystävyys lähtee muodostumaan.

Tämä on aivan vilpitön neuvo. En ole alkoholisti, enkä edes juo paljon, mutta käyn silti pari kertaa viikossa asuintalossani olevassa "räkälässä" istahtamassa. Aiemmin kuvittelin, että siellä käy vain ääliöitä ja deekuja, mutta olin väärässä. Pikkuhiljaa olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin joilla on monenlaisia elämäntarinoita. Myös yksinäisyyttä. Iso osa on aivan tavallista väkeä lähitaloista, sekä miehiä että naisia. On toki niitä joiden kanssa ei voi mitään keskustella kun ovat umpijurrissa, mutta enemmän niitä jotka käyvät yhdellä tai kahdella tai jopa juovat limua kuten minä useimmiten.