Onko tärkeämpää oma hyvinvointi vai lapselle ehjä perhe

Etenkin pienet lapset aistivat vanhempien vihan toisiaan kohtaan vaikka sitä yritettäisiin peitellä. Eroa ennen kuin lapsi alkaa oireilemaan asian kanssa, onnelliset vanhemmat erillään ovat paljon parempi kuin vihaiset yhdessä.

Mielenterveyttään ei pidä riskeerata minkään takia. Se kun ei tahdo korjaantua enää, kun se on kerran mennyt ja sairaana loppuelämän ajan on liian kova hinta hyvästä yrityksestä pitää perhe kasassa.

T. 20 vuotta masennusta muiden ihmisten tekojen tähden

Ero on hyvä ratkaisu ja se, että lapsi jää isälle. Silloin lapsella säilyy edes jotain tuttua ja turvallista ja ap saa oman hyvän olonsa takaisin.

Miksi on tehty lapsi huonoon parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi on tehty lapsi huonoon parisuhteeseen?

Jotkut kuvittelevat, että lapsen syntymä muuttaa jo alkujaan huonon parisuhteen auvoisaksi ja kaikki ongelmat korjaantuvat. Todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Voitko yhtään avata tilannetta miksi olet tyytymätön parisuhteesesi? Jos kyse siitä että toinen jättää likaisen kahvikupin joka päivä olkkariin mutta muuten ok tapaus niin siihen voisi löytää ratkaisun. Jos taas toinen alkoholiongelmainen, peliongelmainen, mielenterveysongelmia(eikä ole valmis tekemään niille mitään) tai ei osallistu lainkaan kotitöihin tai lapsen hoitoon niin tilanne aivan eri.

Tällä hetkellä kotitöistä ja lapsenhoidosta on 99% vastuussa vain minä. Mies on töiden takia aina kaksi viikkoa kerrallaan pois kotoa, viikonlopun kotona jolloin tärkeimpänä on harrastukset ja kaverit. Eli suurimmaksi osaksi tuonkin viilonlopun olemme lapsen kanssa kaksin.

Meillä on omakotitalo, olen yksin vastuussa kodista, pihatöistä, lemmikeistä jne

Vierailija kirjoitti:

Mietin samaa, lapsen syntymän jälkeen ikään kuin silmäni avautuivat miehen käytökselle ja suhteemme epäoikeudenmukaisuuksille.

Fyysinen väkivalta ei ole ainoa väkivallan muoto, mutta se muu oli olevinaan osastossa "menkää terapiaan". Mitä jos mies ei näe toimissaan mitään vikaa eikä tarvetta muuttua.

Vuosia yritettyä ymmärsin, että mies on myös alkoholisti, ja se oli viimein asia, jonka jopa minä ymmärsin että on pahaksi lapselle, minun pakottaa hänet asumaan alkoholistiperheessö.

Myöhemmin tajusin, että mies oli käyttänyt minuun myös henkistä ja taloudellista väkivaltaa.

Kuin omalta näppikseltäni.

Minä lähdin lapsen kanssa, en hetken päähänpistosta vaan parin vuoden huolellisen harkinnan ja suunnittelun jälkeen.

Mies ei pystynyt edes keskustelemaan järkevästi, saati lähtemään terapiaan. Olihan hän täydellinen, virheetön perheenisä, joka hoiti työnsä hyvin - omasta mielestään siis.

Taloudellinen tilanteeni koki hurjan notkahduksen, mutta se ei ole mitään huomattavasti kohoneen elämänlaadun ja viihtyisän, turvallisen kodin sekä pelastuneen mielenterveyteni rinnalla.

Uskallan vättää, että positiivinen muutos koski ja koskee myös lasta. Koulu alkoi kulkea lähes heti huomattavasti paremmin ja vapaa-ajan hölmöilytkin jäivät pois. Ei se lapsellekaan herkkua ole, jos joutuu parina kolmena päivänä viikossa hiippailemaan ja hissuttelemaan omassa kodissaan, jottei krapulainen isä ärsyynny.

Eron jälkeen isä on viettänyt paljon enemmän aikaa lapsensa kanssa, vaikka tapaa tätä vain joka toinen viikonloppu, joten siitäkin voi päätellä aikaisemman ”perhe-elämämme” ihanuutta.

-Jo yhdeksän vuotta onnellisena yh:nä

Onnelliset aikuiset -> onnelliset lapset. Oma hyvinvointi tietysti.

Itse jo aiemmin kerran eronneena halusin, että uusioperheemme pysyisi kasassa ja edes nuorimmainen saisi elää ehjässä perheessä. Kestin miehen mielialaongelmat, narsismin ja sen ettei hän ikinä ollut katkaissut napanuoraa vanhempiinsa. Suojelin isompia lapsia raivokohtauksiltaan ja yritin ulospäin esittää, että kaikki on hyvin. Elin vuosikausia kuin veitsen terällä, kun yritin tasapainotella lasten ja epävakaan miehen välissä ja pitää kaikki tyytyväisinä. Mies oli mustasukkainen isommille lapsille ja piti välillä viikkojen mykkäkoulua jos koki lasten saaneen "liikaa" huomiota. Vaikka kärsimme kaikki, olisin silti jatkanut liitto, ellei mies kerran olisi tehnyt jotain niin lopullista, mistä viimein tajusin, ettei tilanne voi jatkua. Erosimme ja vaikka hän edelleen vuosien jälkeenkin jatkaa piinaamistani yhteisen lapsemme kautta, se on kuitenkin pientä verrattuna entiseen elämääni!! Ja uskon eron olleen ehdottomasti paras vaihtoehto meidän tilanteessamme ja ainoa mitä harmittelen, on se etten tehnyt sitä jo aikaisemmin. Nuorin lapseni on kaikesta huolimatta kasvanut fiksuksi nuoreksi ja isot lapset ovat jo aikuisia. Toivon, ettei kenelläkään jäänyt traumoja noista vuosista ja kadun, että päästin sairaan ihmisen elämäämme. Mutta toisaalta, ilman häntä ei olisi rakasta Iltatähteänikään 😍

Sitten lopputulos on nää kuuden, kahdeksan lapsen uusioperheet... aina uudestaan ja uudestaan löytyy se prinssi joka onkin sammakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voitko yhtään avata tilannetta miksi olet tyytymätön parisuhteesesi? Jos kyse siitä että toinen jättää likaisen kahvikupin joka päivä olkkariin mutta muuten ok tapaus niin siihen voisi löytää ratkaisun. Jos taas toinen alkoholiongelmainen, peliongelmainen, mielenterveysongelmia(eikä ole valmis tekemään niille mitään) tai ei osallistu lainkaan kotitöihin tai lapsen hoitoon niin tilanne aivan eri.

Tällä hetkellä kotitöistä ja lapsenhoidosta on 99% vastuussa vain minä. Mies on töiden takia aina kaksi viikkoa kerrallaan pois kotoa, viikonlopun kotona jolloin tärkeimpänä on harrastukset ja kaverit. Eli suurimmaksi osaksi tuonkin viilonlopun olemme lapsen kanssa kaksin.

Meillä on omakotitalo, olen yksin vastuussa kodista, pihatöistä, lemmikeistä jne

Jos miettii huonoa liittoa, niin tuo on melkein optimaalinen tilanne pitää huono liitto kasassa. Ette pahemmin ole yhdessä. Käytännössä olet jo yksinhuoltaja. Mutta jos lapsi näkee isäänsä noin vähän, hänen kannaltaan ero voi tarkoittaa jopa sitä että saa viettää enemmän aikaa myös isänsä kanssa. Teidän parisuhdettahan lapsi ei nytkään näe, joten ei sen perusteella kannata miettiä mikä on lapselle hyvä tai huono. Ero olisi tärkeää saada tehtyä niin että lapsi ei kuule riitoja eikä kumpikaan mustamaalaa toista.

Minulle ainakin aiheutti yli puolet vanhempi isoveli ja isä mt-ongelmia. Kumpikin olisi pitänyt saada hoitoon. Nyt minä joudun käymään niissä, enkä tiedä olenko koskaan ehjä ihminen. Turvallisuus ja onnellisuus on tärkeämpää lapselle, kuin ehjä, mutta sairas perhe.

Onpa täällä jotenkin raakoja kommentteja. Ei se yhtenäinen perhe ole mikään onnellisen lapsuuden salaisuus. Nykyisin erot ja uusioperheet on ihan normaaleja juttuja, eikä lapsi esim. koulussa varmasti olisi ainut.

T. Eroperheen lapsi, jolla tuplasti rakastavia vanhemåia

Vierailija kirjoitti:

Paljon myös kiinni siitä millainen lapsen koti on nyt. Onko asunto ok, onko talous ok (eli lapsi saa riittävästi hyvää ruokaa, tarpeelliset vaatteet jne). Entä hoiva? Saako lapsi tarvitsemansa hoivan ja läheisyyden ? Ja osallistuvatko molemmat vanhemmat tuon hoivan antamiseen vai pelkästään toinen? Millaisen parisuhteen mallin lapsi nyt saa itselleen?

Ja sitten tietysti pitää miettiä että jos eroaa niin mikä lapsen tilanne noiden asioiden osalta sitten olisi.

Jos et ole tiennyt niin Suomessa on sellainen asia kuin sosiaaliturva. Ihan köyhinkin yh-äiti saa kyllä asunnon ja asiallisen ruuan, vaatteet ym.lapsilleen. Kenenkään ei rahan vuoksi kannata olla suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Sitten lopputulos on nää kuuden, kahdeksan lapsen uusioperheet... aina uudestaan ja uudestaan löytyy se prinssi joka onkin sammakko.

Eipäs yleistetä.

Eron jälkeen päätin, etten sotke lapseni elämää uusilla miehillä ja puolikkailla sisaruksilla. Päätös on pitänyt.

Voin hyvin odottaa muutaman vuoden että lapsi aikuistuu ja nousee siivilleen, jos vielä yleensäkään haluan parisuhteen. Tällä hetkellä en edes halua.

Onko oikein lapsen kasvaa perheessä jossa ei ole läheisyyttä ja rakkautta. Mitä lapsi oppii siitä? Minkälaisen parisuhteenmallin hän siitä saa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten lopputulos on nää kuuden, kahdeksan lapsen uusioperheet... aina uudestaan ja uudestaan löytyy se prinssi joka onkin sammakko.

Eipäs yleistetä.

Eron jälkeen päätin, etten sotke lapseni elämää uusilla miehillä ja puolikkailla sisaruksilla. Päätös on pitänyt.

Voin hyvin odottaa muutaman vuoden että lapsi aikuistuu ja nousee siivilleen, jos vielä yleensäkään haluan parisuhteen. Tällä hetkellä en edes halua.

Kuka sinä edes olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon myös kiinni siitä millainen lapsen koti on nyt. Onko asunto ok, onko talous ok (eli lapsi saa riittävästi hyvää ruokaa, tarpeelliset vaatteet jne). Entä hoiva? Saako lapsi tarvitsemansa hoivan ja läheisyyden ? Ja osallistuvatko molemmat vanhemmat tuon hoivan antamiseen vai pelkästään toinen? Millaisen parisuhteen mallin lapsi nyt saa itselleen?

Ja sitten tietysti pitää miettiä että jos eroaa niin mikä lapsen tilanne noiden asioiden osalta sitten olisi.

Jos et ole tiennyt niin Suomessa on sellainen asia kuin sosiaaliturva. Ihan köyhinkin yh-äiti saa kyllä asunnon ja asiallisen ruuan, vaatteet ym.lapsilleen. Kenenkään ei rahan vuoksi kannata olla suhteessa.

Tämä on kyllä aika ruusuinen kuvitelma. Tuon ehkä saa, mutta se edellyttää täydellistä talouden hallintaa, halvinta ruokaa, tinkimistä esim harrastuksista ja jos pesukonehajoaa olet kuitenkin leipäjonossa. On hiton vaikea sopeutua normituloista takaisin johonkin opiskelijabudjettiin jossa kaupasta ei voi ostaa kuin täysin välttämättömän.

Mä pohdin samaa kuin ap. Kumpi olisi järkevämpi ratkaisu, yhteinen koti mutta eri sängyt vai molemmilla omat kodit ja lapsi näkee molempia vanhempia säännöllisesti mutta ei joka päivä?

Ja me ollaan miehen kanssa menossa terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten lopputulos on nää kuuden, kahdeksan lapsen uusioperheet... aina uudestaan ja uudestaan löytyy se prinssi joka onkin sammakko.

Eipäs yleistetä.

Eron jälkeen päätin, etten sotke lapseni elämää uusilla miehillä ja puolikkailla sisaruksilla. Päätös on pitänyt.

Voin hyvin odottaa muutaman vuoden että lapsi aikuistuu ja nousee siivilleen, jos vielä yleensäkään haluan parisuhteen. Tällä hetkellä en edes halua.

Kuka edes olet?

Johan tässäkin ketjussa on vaikka kuinka monta uusioperheensäkin särkenyttä tai sellaisissa eläneitä.

Meidän naapurissa oli alunperin kolmelapsinen perhe, nyt siinä asuu taas uusi vaimo kahden lapsensa kanssa joilla eri isät ja välissä perhe oli kuusilapsinenkin.