Lue keskustelun säännöt.
Lievä väkivalta parisuhteessa
06.06.2019 |
Kun etsin tietoa parisuhdeväkivallasta, oli se sitten henkistä tai fyysistä, niin näistä löytyy vain aika selviä ja vakavia esimerkkejä. Nyt haluaisin tukea ja apua lievempään ja hankalammin havaittavaan väkivaltaan.
Olen ollut mieheni kanssa jo 10-vuotta. Itselläni on traumatausta väkivaltaisesta isästä. Tämä näyttäytyy niin, että ensinnäkin välttelen riitatilanteita ihmisten kanssa miellyttämällä heitä. Kunnon riitatilanteita tulee ainoastaan mieheni kanssa, jossa reagoin lopulta jäätymällä. Joudun siis trauman takia paniikkiin, ja ulospäin näyttää että muutun patsaaksi. Sisällä taas olen kertakaikkiaan kauhuissani ja peloissani, enkä voi liikkua tai puhua. Tässä riittää ihan pieni triggeri, se että aavistan että toinen saattaa suuttua, sekä myös se että itse suutun (josta toinen voi suuttua).
Olen käynyt terapiassa nyt melkein kolme vuotta, ja vasta nyt tuli ilmi, että minulla on parisuhteessa lievää väkivaltaa. En ole aiemmin osannut kuvailla näitä tilanteita kunnolla, koska traumaani liittyy dissosiaatiota, ja siis tilanteet muuttuvat utuisiksi ja muistikuvat hämäriksi. Nytkin on hankala kirjoittaa tähän, kun mieli yrittää suojella minua muistoilta.
Tähän jäätymiseen mies reagoi, ikäänkuin valitsisi toimia niin, ja "mökötän". Hän haukkuu minua hulluksi ja ravistelee, sanoo että vihaa minua. Syyttelee kuinka pilaan käytökselläni viikonloppumme tai minkä lie ja että pitääkö minut viedä jonnekkin laitokseen kun olen niin sekaisin. Kun yrittää saada minusta jotain reaktiota, niin ravistelee, saattaa töytäistä, ja joskus potkaista (ei kipeästi tai lujaa, mutta niin että sitä säikähtää). Saattaa sanoa että ei saa tämän takia nukuttua kunnolla, ja varmasti nukahtaa rattiin ja kuolee. Pari kertaa olen saanut mustelmia, kun mies on rutistanut minua niin lujaa, ja tätä hän on itsekin häpeillyt jälkeen päin. Muuten on kommentoinut käytöstään (ne muutamat kerrat kun olen varovasti yrittänyt asiasta puhua), että kaikki riitelee näin, ja yritti vain saada reaktiota minusta, ja ei edes ollut kovakourainen. Nämä kuvaamani asiat eivät siis välttämättä tapahdu saman riidan aikana, toisessa riidassa saatta "vain" haukkua, ja toisessa ravistella yms. mutta näitä on vuosien aikana tapahtunut.
Usein keskusteluyritykseni äityvät riidaksi, varsinkin jos on kyse jostain jota mies olisi voinut tehdä väärin. Hän kieltää oman osuutensa, ja hyökkää minua vastaan (mitä vastaavaa itse olen voinut tehdä, yms), jotta riita loppuisi siihen, ja hänen ei tarvitsisi kohdata sisäistä häpeää omista pahoista teoistaan. (Tästä samasta syystä mies ei ole käynyt hammaslääkärissä vuosiin, koska ei halua kuulla kuinka hammaslääkärit "moittii" huonosta hampaiden hoidosta. Joten tämä käytös näkyy monessa asiassa arjessa.)
Terapeuttini on suositellut meille pariterapiaa, ja itsekin näen sen enää ainoana vaihtoehtona. Meillä on traumaterapeuttini kanssa muutaman kerran puolessa vuodessa yhteiskäyntejä, mutta ne ovat lyhyitä, ja ne ovat lähinnä opettavaisia käyntejä traumasta, sen ilmenemisestä yms. Yritin päästä seurakunnan ilmaiseen pariterapiaan (maksulliseen ei valitettavasti ole varaa), mutta en päässyt sinne, koska en saanut miestä suostumaan mukaan. Onko minulla mahdollisuuksia päästä tähän pariterapiaan, jos kerron tästä väkivaltaisuudesta (viimeksi en ollut osannut)? Luulen että sitten voisin vähitellen saada miestäkin mukaan terapiaan, samoin kuin nuihin omille terapiakäynneilleni yksitellen. Anteeksi pitkä teksti.
Kommentit (73)
Muista se että niissä Väestöliiton nettiterapioissa nimenomaan kielletään edes kokeilemasta väkivaltaisissa suhteissa.
Helsingissä saa ilmaista lyhytterapiaa pareille ja yksittäisille ihmisille Lähisihdeväkivaltayksiköstä Kontulasta, Googlella löydät yhteystiedot jos kaupunki natsaa.
Ja viimeiseksi: olen kirjoittamassa aiheesta liipaten, ja yhteinen tekijä näissä väkivaltasuhteissa on _nainen_joka_kuvittelee_korjaavansa_tilanteen_korjaamalla_itseään_.
Ei kukaan korjaa suhdetta yksin. 100% korjaaminen onnistuu jos yksi tekee 50% ja toinen tekee 50%.
Puolittain korjattu on edelleen kokonaan rikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihailen sua ap, koska vaikka sun ajatukset on sekaisin ja jumittaa, niin osaat erittäin hyvin tuottaa asiallista tekstiä.
Kiitos. :)
Tekstinä saan asiani vielä jotenkuten ulos, kun voin pitää taukoja. Mutta puhuessa läsnä on toinen ihminen, jonka joka reaktio minun pitää olla valmis huomioimaan, ja taukojen aikana minut voi keskeyttää, joten puhuminen on hankalampaa ja ajatus alkaa takkuamaan herkemmin.
Olen yrittänyt kovasti harjoitella, jotta saisin asiani sanottua järkevästi, juurikin koska ajatus katoaa niin herkästi jos puhuu vähänkään hankalammasta asiasta. Hyvä että se tuottaa tulosta edes kirjoittaessa, kun olen aina pitänyt itseäni huonona ilmaisemaan itseäni (spoiler: kyse olikin trauman dissosiaatiosta, joka vaikeuttaa ilmaisuani muiden kanssa). :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olen käynyt terapiassa nyt melkein kolme vuotta, ja vasta nyt tuli ilmi, että minulla on parisuhteessa lievää väkivaltaa. En ole aiemmin osannut kuvailla näitä tilanteita kunnolla, koska traumaani liittyy dissosiaatiota, ja siis tilanteet muuttuvat utuisiksi ja muistikuvat hämäriksi. Nytkin on hankala kirjoittaa tähän, kun mieli yrittää suojella minua muistoilta.
Tähän jäätymiseen mies reagoi, ikäänkuin valitsisi toimia niin, ja "mökötän". Hän haukkuu minua hulluksi ja ravistelee, sanoo että vihaa minua. Syyttelee kuinka pilaan käytökselläni viikonloppumme tai minkä lie ja että pitääkö minut viedä jonnekkin laitokseen kun olen niin sekaisin. Kun yrittää saada minusta jotain reaktiota, niin ravistelee, saattaa töytäistä, ja joskus potkaista"RAKAS ihminen, olet sekaisin, todella, koska et ole ennen terapiaa tunnistanut noita tilanteita väkivaltatilanteiksi, etkä halua vieläkään myöntää noita tilanteita väkivallaksi. Eroa tuosta paskaläjämiehestä! Nosta itsesi jalustalle ja opettele arvostamaan ja rakastamaan itseäsi! Ja vaihda terapeutti parempaan, sellaiseen joka sanoo sinulle, että nyt on aika lähteä ja rakentaa elämäsi kokonaan uudelleen!
Niin se trauma vaikuttaa, normaaliuden rajat muuttuu kieroiksi, eikä sitä osaa edes kyseenalaistaa. Terapeuttini on kyllä mahtava, ja olen edennyt paljon, nyt varsinkin kun olen osannut puhua kotitilanteesta paremmin. Hän antoi jo ymmärtää, ettei voi antaa mitään suoria kommentteja jotka voisi vaikuttaa meidän parisuhteeseen (kai jokin terapeuttinen eettinen juttu?), mutta on useammalla käynnillä herätellyt minua ajattelemaan parisuhteen tilaa, tunnenko itseni turvalliseksi, ja siis todella sanonut ettei tällaisessa tilanteessa voi kokea turvalliseksi. Olen ymmärtänyt, että hän etenee aika varovasti, koska asia on tuore, ja voi traumatisoida minua jos asiaa käsitellään liian nopeaan tahtiin. Mieleni saattaa heittää takapakkia, ja palata dissosiaation kautta vahvasti aikaisempiin malleihin ja kieltämiseen. Tiedän että nämä voi kuulostaa todella oudoilta asioilta, ja niitä on hankala selittää järkevästi. Tottakai normaalisti ihmiset poistuisi heti tällaisesta parisuhteessa. Traumatisoituneena mieli ei toimi normaalisti, vaan todella takaperoisesti ja epäloogisen tuntuisesti.
Ap
Saako kysyä että mitä sä täältä haet, kun näköjään saat jo ammattiapua? Me täällä tietysti annetaan sulle käytännön ohjeita, mutta et tunnu niitä haluavan. Enemmänkin tulee olo, että sä haluat vain huomiota, ja kieriskelet omassa dissosiaatiossasi nautiskellen.
Kokeilepa sinäkin "kieriskellä dissosiaatiossa nautiskellen", varmasti nautit. Huh, sinulle ainakin suosittelen terapiaa, selvästi sinulla on jotain tukahdetettuja vihoja, joita olisi hyvä käsitellä.
Olen saanut täältä hyviä vinkkejä, kiitos kaikille kommentoijille niistä. Ehkä joku vastaavassa tilanteessa oleva henkilö joskus löytää tämän ketjun, ja saa itselleen uutta ajateltavaa siitä. Olen ennenkin kirjoitellut palstalle, ja saanut hyviä vinkkejä, ja pystynyt haastamaan ajatuksiani. Enemmän tästä on nyt siitä kyse. Jos en olisi traumatisoitunut, niin varmasti olisin jo eronnut aiemmin. Olen sitä yrittänyt tässä avata, että toisaalta tiedän tilanteen, mutta en ole vielä tarpeeksi vahva toimimaan. Asia muuttuu jotenkin konkreettisemmaksi, kun kuulen myös toisten suusta, että tilanne on väärin. Että se miten minua kohdellaan on väärin. Sillä on mielessäni painoarvoa. Traumatisoituneena lähtee herkästi syyttämään itseään, ja kun se sisäinen ajattelu on niin kiero, sen eteen pitää tehdä paljon töitä, ja saada heijastusta mys muilta mikä on oikein. Se ei ole mikään asia, minkä nyt tässä visin työstää, että "ok, tosiaan miksen hoksannutkaan että minähän eroan miehestä!", vaan joudun luultavasti vielä pidempään tätä työstämään terapiassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
https://www.narsistienuhrientuki.fi/
Suosittelisin myös tuota sivustoa. Ehkä olet jo tutustunut. Luultavasti isäsi menee tuohon kategoriaan.
terv. 23
Kiitos! Tähän en itseasiassa ole vielä tutustunut. Pitääkin tutkia ihan kunnolla, jos saisin uutta ajateltavaa.
Ap
Ap, sun miehesi toistaa selkäytimestä lapsuudenperheensä malleja. Todennäköisesti siellä on isä pieksänyt äitiä (jollain tavoin) ja nyt toteuttaa samaa mallia otse. Tavallaan se mieskin on traumatisoitunut kosk silläkin naksahtaa päässä ja alkaa toteuttamaan autopilotilla lapsuuden mallia.
Aina seurustelun alussa kannattaa katsoa miltä anopin ja apem suhde näyttää. Mimä en tätä aiknaan tajunnut! Huomasin kyllä että anoppi saa yksin päättää kaikesta, appi on passiivinen perässävedettävä ja aina kun ne riiteli, appi liukeni paikalta ja katosi ja teeskenteli ettei kuullut.
Olisi pitänyt tajuta, sillä vuosien saatossa miehestäni tuli ilmetty isänsä. Eihän se nuorena haitannut kun oli rakkauden huumaa, mutta nyt haittaa! Minä joudun kantamaan vastuun kaikesta ja selvittämään ongelmat itse.
Ap miltä appisten suhde näyttää? Onko alistavia elementtejä tai ajatusmalleja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muista se että niissä Väestöliiton nettiterapioissa nimenomaan kielletään edes kokeilemasta väkivaltaisissa suhteissa.
Helsingissä saa ilmaista lyhytterapiaa pareille ja yksittäisille ihmisille Lähisihdeväkivaltayksiköstä Kontulasta, Googlella löydät yhteystiedot jos kaupunki natsaa.
Ja viimeiseksi: olen kirjoittamassa aiheesta liipaten, ja yhteinen tekijä näissä väkivaltasuhteissa on _nainen_joka_kuvittelee_korjaavansa_tilanteen_korjaamalla_itseään_.
Ei kukaan korjaa suhdetta yksin. 100% korjaaminen onnistuu jos yksi tekee 50% ja toinen tekee 50%.
Puolittain korjattu on edelleen kokonaan rikki.
Nettiterapia aloitettiin, ennen kuin tajusin että tässä onkin väkivaltaa. Ja ihan turhaahan se on ollut kyllä meidän parisuhteessa, kun tehtäviä ei ole juuri tehty kunnolla yms.
Valitettavasti kaupunki ei natsaa, mutta kokeilen vielä, josko pääsisin sinne seurakunnan pariterapiaan keskenäni, jos kerron väkivallasta. Sekin jo auttaisi jotain.
Olen kyllä ollut todella tyhmä, että olen kuvitellut että korjaamalla itseni, parisuhteemme pelastuu. Mutta se on osa traumaa. Olen lapsesta asti oppinut löytämään vian aina itsestäni, vaikka se vika olisi ihan selvästi osoitettavissa toisesta. Tätä samaa (50% 50% teoriaa) yritin vasta selittää miehelle, mutta hän ei näyttänyt juuri kuuntelevan tai hoksaavan. Todella turhauttavaa, mutta ei se 50% korjaa kuin vain sen, ja toisen puolesta en voi tehdä työtä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsiksi käymistä ei voi puolustella millään. Kaikki eivät todellakaan käy käsiksi, jos ovat eri mieltä. Sinun taustallasi olevan ihmisen ei missään nimessä pitäisi olla tuollaisen kumppanin kanssa, koska et pääse ikinä eroon traumoista. Kilttejä miehiä on ja sellaisen kanssa tai yksin voisit joskus jättää menneet taakse kokonaan. Tuon kanssa sama jatkuu tai oletettavasti pahenee. Oletko valmis uhraamaan koko elämäsi väkivaltaisten ihmisten takia, vaikka ei olisi pakko??
Ai nytkö me kiltit miehet alammekin kelvata?
Minulla on aina ollut vain kilttejä miehiä. En näe mitään syytä käyttää elämääni siihen, että istuisin terapiasessioissa päävikaisen kanssa toivomassa turhaan, että hän ehkä muuttuu. Mieluummin käytän nekin rahat romanttisiin matkoihin kiltin mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun miehesi toistaa selkäytimestä lapsuudenperheensä malleja. Todennäköisesti siellä on isä pieksänyt äitiä (jollain tavoin) ja nyt toteuttaa samaa mallia otse. Tavallaan se mieskin on traumatisoitunut kosk silläkin naksahtaa päässä ja alkaa toteuttamaan autopilotilla lapsuuden mallia.
Aina seurustelun alussa kannattaa katsoa miltä anopin ja apem suhde näyttää. Mimä en tätä aiknaan tajunnut! Huomasin kyllä että anoppi saa yksin päättää kaikesta, appi on passiivinen perässävedettävä ja aina kun ne riiteli, appi liukeni paikalta ja katosi ja teeskenteli ettei kuullut.
Olisi pitänyt tajuta, sillä vuosien saatossa miehestäni tuli ilmetty isänsä. Eihän se nuorena haitannut kun oli rakkauden huumaa, mutta nyt haittaa! Minä joudun kantamaan vastuun kaikesta ja selvittämään ongelmat itse.Ap miltä appisten suhde näyttää? Onko alistavia elementtejä tai ajatusmalleja?
Olen epäillyt, että jotain tällaista saattaisi olla. Ne harvat kerrat kun mies on puhunut, niin on hieman siihen malliin sanonut. Mutta asia on melko tabu, koska miehen isä on kuollut ja mies siis välttelee aiheesta puhumista. Olen tästä myös terapiassa puhunut, ja epävirallisesti terapeuttini on ajatellut hieman samaa ja suositellut omaa terapiaa miehelleni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista se että niissä Väestöliiton nettiterapioissa nimenomaan kielletään edes kokeilemasta väkivaltaisissa suhteissa.
Helsingissä saa ilmaista lyhytterapiaa pareille ja yksittäisille ihmisille Lähisihdeväkivaltayksiköstä Kontulasta, Googlella löydät yhteystiedot jos kaupunki natsaa.
Ja viimeiseksi: olen kirjoittamassa aiheesta liipaten, ja yhteinen tekijä näissä väkivaltasuhteissa on _nainen_joka_kuvittelee_korjaavansa_tilanteen_korjaamalla_itseään_.
Ei kukaan korjaa suhdetta yksin. 100% korjaaminen onnistuu jos yksi tekee 50% ja toinen tekee 50%.
Puolittain korjattu on edelleen kokonaan rikki.
Nettiterapia aloitettiin, ennen kuin tajusin että tässä onkin väkivaltaa. Ja ihan turhaahan se on ollut kyllä meidän parisuhteessa, kun tehtäviä ei ole juuri tehty kunnolla yms.
Valitettavasti kaupunki ei natsaa, mutta kokeilen vielä, josko pääsisin sinne seurakunnan pariterapiaan keskenäni, jos kerron väkivallasta. Sekin jo auttaisi jotain.
Olen kyllä ollut todella tyhmä, että olen kuvitellut että korjaamalla itseni, parisuhteemme pelastuu. Mutta se on osa traumaa. Olen lapsesta asti oppinut löytämään vian aina itsestäni, vaikka se vika olisi ihan selvästi osoitettavissa toisesta. Tätä samaa (50% 50% teoriaa) yritin vasta selittää miehelle, mutta hän ei näyttänyt juuri kuuntelevan tai hoksaavan. Todella turhauttavaa, mutta ei se 50% korjaa kuin vain sen, ja toisen puolesta en voi tehdä työtä.
Ap
Käsittääkseni näitä palveluja saattaa saada myös muista Ensi- ja turvakodeista, eli kannattaa kysellä.
Menee nääs tavan pariterapeutilla luu kurkkuun kun tulee väkivallasta puhe, kokeiltu on. Ovat usein aika sisäsiistejä tyyppejä joille tuttuja ongelmia ovat "kun minusta tuntuu että puolisoni ei ihan kuuntele minua", tai "kun minusta tuntuu että toistan vanhempieni parisuhdemallia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista se että niissä Väestöliiton nettiterapioissa nimenomaan kielletään edes kokeilemasta väkivaltaisissa suhteissa.
Helsingissä saa ilmaista lyhytterapiaa pareille ja yksittäisille ihmisille Lähisihdeväkivaltayksiköstä Kontulasta, Googlella löydät yhteystiedot jos kaupunki natsaa.
Ja viimeiseksi: olen kirjoittamassa aiheesta liipaten, ja yhteinen tekijä näissä väkivaltasuhteissa on _nainen_joka_kuvittelee_korjaavansa_tilanteen_korjaamalla_itseään_.
Ei kukaan korjaa suhdetta yksin. 100% korjaaminen onnistuu jos yksi tekee 50% ja toinen tekee 50%.
Puolittain korjattu on edelleen kokonaan rikki.
Nettiterapia aloitettiin, ennen kuin tajusin että tässä onkin väkivaltaa. Ja ihan turhaahan se on ollut kyllä meidän parisuhteessa, kun tehtäviä ei ole juuri tehty kunnolla yms.
Valitettavasti kaupunki ei natsaa, mutta kokeilen vielä, josko pääsisin sinne seurakunnan pariterapiaan keskenäni, jos kerron väkivallasta. Sekin jo auttaisi jotain.
Olen kyllä ollut todella tyhmä, että olen kuvitellut että korjaamalla itseni, parisuhteemme pelastuu. Mutta se on osa traumaa. Olen lapsesta asti oppinut löytämään vian aina itsestäni, vaikka se vika olisi ihan selvästi osoitettavissa toisesta. Tätä samaa (50% 50% teoriaa) yritin vasta selittää miehelle, mutta hän ei näyttänyt juuri kuuntelevan tai hoksaavan. Todella turhauttavaa, mutta ei se 50% korjaa kuin vain sen, ja toisen puolesta en voi tehdä työtä.
Ap
Käsittääkseni näitä palveluja saattaa saada myös muista Ensi- ja turvakodeista, eli kannattaa kysellä.
Menee nääs tavan pariterapeutilla luu kurkkuun kun tulee väkivallasta puhe, kokeiltu on. Ovat usein aika sisäsiistejä tyyppejä joille tuttuja ongelmia ovat "kun minusta tuntuu että puolisoni ei ihan kuuntele minua", tai "kun minusta tuntuu että toistan vanhempieni parisuhdemallia".
Kiitos vinkistä! Pitääkin kokeilla jos täältäkin löytyy.
Sain omalta terapeutiltani vinkin, että kannattaisi etsiä traumaorientoitunut/koulutettu pariterapeutti. Muuten kuulemma vaarana on, ettei pariterapeutti käsitä käytöstäni (traumajäätyminen yms) ja saattaa turhaan syytellä minua jostain (siis minäkin tottakai teen virheitä, mutta traumoista johtuvat automaattiset reaktiot on sellaisia, joihin en voi tietoisesti tuosta vain vaikuttaa).
Ap
Meillä on samanlaista. Joskus mustelmia, mies käyttänyt lievää "oikeutettua" väkivaltaa: lyö kohtiin mikä ei näy vaatteiden alta, töninyt, kerran terävällä esineellä. Joskus uhkaa ensin, joskus yllättäen. Tästä vuosia, nykyisin joskus uhkaa muttei ole toteuttanut. Aikoinaan mietin lähtemistä mutten sitä tehnyt. Kenellekään en puhunut. Kummallakaan ei traumoja taustalla, itsellä nuorena kyllä hyväksikäyttäviä miehiä joihin kontakti ihan omaa syytä kyllä oli. Mielestäni väkivalta on lievää ja uskon että muillakin jotain vastaavaa on. Toista ei voi muuttaa, vain itseä niin en edes yritä. Eikä suostuisi mihinkään terapiaan. 2 pientä lasta meillä, varon sanomisiani ja tekemisiäni (lähinnä sitä mitä miehelle kerron), kontrollin tunnetta pidän yllä tekemällä ja sanomalla mitä tykkään kuitenkin. Sopeudun tilanteeseen ja toivon ettei palaa ongelmaksi.
n33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on samanlaista. Joskus mustelmia, mies käyttänyt lievää "oikeutettua" väkivaltaa: lyö kohtiin mikä ei näy vaatteiden alta, töninyt, kerran terävällä esineellä. Joskus uhkaa ensin, joskus yllättäen. Tästä vuosia, nykyisin joskus uhkaa muttei ole toteuttanut. Aikoinaan mietin lähtemistä mutten sitä tehnyt. Kenellekään en puhunut. Kummallakaan ei traumoja taustalla, itsellä nuorena kyllä hyväksikäyttäviä miehiä joihin kontakti ihan omaa syytä kyllä oli. Mielestäni väkivalta on lievää ja uskon että muillakin jotain vastaavaa on. Toista ei voi muuttaa, vain itseä niin en edes yritä. Eikä suostuisi mihinkään terapiaan. 2 pientä lasta meillä, varon sanomisiani ja tekemisiäni (lähinnä sitä mitä miehelle kerron), kontrollin tunnetta pidän yllä tekemällä ja sanomalla mitä tykkään kuitenkin. Sopeudun tilanteeseen ja toivon ettei palaa ongelmaksi.
n33
Tuo ei ole oikein. :(
Väkivalta ei ole oikeutettua. Vaikka tekisit ja sanoisit mitä, se ei ole oikein, että toinen lyö. Varsinkin erittäin huolestuttavaa, että mies tekee mustelmia paikkoihin, jotka ei näkyisi vaatteiden alta.
Uskon että sinulla saattaa hyvinkin olla traumoja taustalla, jos on hyväksikäyttäviä miehiä. Monesti traumatisoitunut ajattelee, että on itse aiheuttanut asian. Mutta näin ei ole, se on vain mielen kiero tapa muuttaa kokema kauheus jotenkin "hyväksytyksi". Että on "ansainnut" sen, koska oli huolimaton tai itse oli yhteydessä tms.
Se että varot sanomisiasi ja tekemisiäsi myös kielii, että tilanne on paha. Parisuhteessa ei pitäisi varoa normaalien asioiden sanomista. Lasten takia suosittelen asian käsittelyä terapiassa. Minusta parisuhteeseen ei kuulu väkivalta.
No joo, olen minäkin paras puhumaan tässä tilanteessa. Tai ehkä juuri siksi minä voinkin olla paras puhumaan? Tiedän mitä kärsimystä toisen käytös voi tehdä, ja kuinka tuskallista ja hidasta on tehdä muutosta. Mutta ensin pitää lähtä itsensä muuttamisesta ja vahvistamisesta. Siinä auttaa terapia. Se on rankkaa, hidasta ja tuskallista, mutta mahdollista. Tiedän että tuota kuviota ei halua nähdä, ja sen haluaa pistää itsensä syyksi, mutta niin ei ole. Jos kohtelisit miestä samoin kuin hän sinua, miten hän suhtautuisi? Jos joku ystäväsi tai tuttavasi kertoisi sinulle tuon saman asian, miten reagoisit?
Ap
Mies on ollut se minun turvaverkkoni kaikessa. Vaikka ei varmasti näiden tekstieni perusteella uskoisi. Mutta riitojen takana meillä on ihan normaalia elämää ja asioita mitä tapahtuu normaalissa elämässä. Onhan se ihan kammottavan iso muutos erota. Ei sellaista tehdä hetkessä. Terapian kautta vahvistun ja pystyn toivottavasti seisomaan omilla jaloillani. Mutta vielä en pysty siihen.
Ap