Esitutkinta valmis: 4 ryöstäjää pysäyttänyttä 81-vuotiasta ”teräsvaaria” epäillään tapon yrityksestä
Sairasta! Nykysuomessa vanhus ei saa puolustaa henkeään omassa kodissaan. Kyseessä on toki vasta epäily, mutta kun tietää miten nämä yleensä menee, tuomio tulee. Kysyisin kaikilta yhteisesti ja erikseen, mitä itse olisit tehnyt tilanteessa? Monelta olisi varmasti mennyt paniikissa hermo ja ampunut joka iikan niille sijoilleen. Kenellä tahansa tulisi olla oikeus puolustaa itseään tarvittaessa vaikka tappavalla voimalla omassa kodissaan, varsinkin useampaa hyökkääjää vastaan.
Kommentit (21)
Kaiketi tuossa näkemyksenä on, että ei ole ollut tarpeellista ampua ryöstäjää, joten kyse ei ollut itsepuolustuksesta, vaan omaisuuden puolustamisesta voimakeinoin. Suomessa omaisuuden puolustaminen ampumalla ei taida olla laillista.
Lieventäviä asianhaaroja on toki paljon, mutta voi olla, ettei ole muuta vaihtoehtoa lain puitteissa kuin tutkia ja ehkä syyttääkin tapon yrityksestä tai vähintään törkeästä pahoinpitelystä tai vastaavasta.
Itse toimisin tuollaisessa tilanteessa niin, että se murtautuja jäisi varmasti kakkoseksi, viis siitä mitä tuomioistuimessa myöhemmin tapahtuu. Aivan oikein teki sotapapparainen. Kuka tahansa tekisi samoin, henkeänsä on oikeus ja velvollisuus puolustaa, se on inhimillistä.
Tuossa täytyy joka tapauksessa valita oma kuolema tai vankeusrangaistus vain koska joku toinen toimii väärin. Näin se Suomessa menee.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Kaiketi tuossa näkemyksenä on, että ei ole ollut tarpeellista ampua ryöstäjää, joten kyse ei ollut itsepuolustuksesta, vaan omaisuuden puolustamisesta voimakeinoin. Suomessa omaisuuden puolustaminen ampumalla ei taida olla laillista.
Lieventäviä asianhaaroja on toki paljon, mutta voi olla, ettei ole muuta vaihtoehtoa lain puitteissa kuin tutkia ja ehkä syyttääkin tapon yrityksestä tai vähintään törkeästä pahoinpitelystä tai vastaavasta.
Mies kertoo, että jonkinlaisella rengasraudalla varustautunut tun.keu.tuja tuli sisään ja ryhtyi sammuttamaan miehen televisiota. Miehen mukaan tunk.eut.uja vaati kaukosäädintä, mutta siinä vaiheessa hänellä oli jo ”vinkkelirauta kourassa”.
– Silloin se hyök.käsi kimppuun ja löi niin, että pää puhkesi. Otin siinä lukua lattialla. Kun heräsin horroksesta, niin se tal.loi minua. Piti pinnistää vanhat luut ja voimat äärimmilleen, että pääsin ukon alta pois kun se murjoi minua lattiaan ja pieksi kuin vanhaa si.ka.a.
Mies kertoo hyök.kääjän olleen jo valmiina lyömään uudelleen, kun hänen onnistui päästä jaloilleen. Jotenkin mies sai poimittua alleen jääneen pis.to.olin käteensä.
– Sitten pys.sy puhui ja ukko tunsi ly.ijyn terävyyden. Olinkin lännen nopein mies, 81-vuotias naurahtaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006059624.html
(sori pisteet, vaikea aina tietää mitkä sanat on sensuroitu kun tätäkään ei voinut suoriltaan laittaa.)
Sairasta jos saa minkään tuomion puolustautumisesta.
Laitetaan tähän taas kerran se vertauskohta USA:sta: Oklahomassa asukas ampui kolme murtovaras-teiniä kuoliaaksi toissa vuonna. Pakoautossa kuskina odottanut neljäs teini pääsi karkuun, mutta jäi myöhemmin kiinni. Pakoauton kuskille luettiin syyte kolmesta murhasta, koska hänen katsottiin toiminnallaan olleen aktiivisesti osallinen kaveriensa kuolemaan. Talon asukasta ei syytetty mistään ja esitutkintakin oli lähinnä muodollisuus. Sheriffi ja syyttäjä, sekä media oli yhtä mieltä siitä että hyvin toimittu.
Kumpi on mielestänne oikea oikeusvaltio?
Ja vanhusta päähän lyönyttä ryöstäjää ei epäillä tapon yrityksestä, kuinkas muuten.
Suomessa on aina ollut voittaja rikoksen-aloittaja ja tekijä
Jos uskaltaudut puolustamaan itseäsi saat rangaistuksen, ja rikolliset saavat hyvät korvaukset.
Tavallisen ihmisen oikeustajuun tämä ei koskaan mene.
Vierailija kirjoitti:
Laitetaan tähän taas kerran se vertauskohta USA:sta: Oklahomassa asukas ampui kolme murtovaras-teiniä kuoliaaksi toissa vuonna. Pakoautossa kuskina odottanut neljäs teini pääsi karkuun, mutta jäi myöhemmin kiinni. Pakoauton kuskille luettiin syyte kolmesta murhasta, koska hänen katsottiin toiminnallaan olleen aktiivisesti osallinen kaveriensa kuolemaan. Talon asukasta ei syytetty mistään ja esitutkintakin oli lähinnä muodollisuus. Sheriffi ja syyttäjä, sekä media oli yhtä mieltä siitä että hyvin toimittu.
Kumpi on mielestänne oikea oikeusvaltio?
Kummallakin on räikeästi parannettavaa ollakseen oikeusvaltio. Tässä tapauksessa USA on kuitenkin oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut voittaja rikoksen-aloittaja ja tekijä
Jos uskaltaudut puolustamaan itseäsi saat rangaistuksen, ja rikolliset saavat hyvät korvaukset.Tavallisen ihmisen oikeustajuun tämä ei koskaan mene.
Tämän vuoksi kannattaa varmistaa ettei rikollinen jää henkiin nauttimaan eduistaan.

Joku jenkki ampui japanilaisen vaihto-oppilaan huonon englannin perusteella,luuli murtautujaksi.
Mielenkiintoista että meillä on tällainen tuomiokäytäntö Suomessa, jossa tuonkin vaarin elinaikana ollaan verisesti puolustettu maata ja kansaa, mutta ilmeisesti sama oikeus ei päde yksilötasolla.
Vierailija kirjoitti:
Törkeää!
Itse antaisin papalle mitallin.
Syyttäjä ei päättänyt vielä,poliisihan ei sitä päätä.
Kunpa tuo menisi hätävarjelusta. Ei voi vanhaa miestä kohdella noin, ei vaan mahdu oikeustajuun.
Täysin vanhuksen puolella, mutta tuskin oli kuitenkaan sotaveteraani ikänsä perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Ja vanhusta päähän lyönyttä ryöstäjää ei epäillä tapon yrityksestä, kuinkas muuten.
Oikeusvaltio-USA:ssa tulisi murtautujalle syyte murhan yrityksestä tuossa tapauksessa. Siellä henkirikoksen mahdollistava tai siihen johtava väkivalta ryöstäjän tekemänä on automaattisesti murhan yritys tai murha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut voittaja rikoksen-aloittaja ja tekijä
Jos uskaltaudut puolustamaan itseäsi saat rangaistuksen, ja rikolliset saavat hyvät korvaukset.Tavallisen ihmisen oikeustajuun tämä ei koskaan mene.
Tämän vuoksi kannattaa varmistaa ettei rikollinen jää henkiin nauttimaan eduistaan.
Lisäksi on hyvä muistaa että Suomessa on lepsut tuomiot ja mukavat valtionhotellit. Ne toimii myös itsepuolustajan eduksi.
Normikäytäntö Suomessa. Rikollisten suojelu on meillä ensiarvoisen tärkeää.
Ystäväni piti vuosia sitten pientä kauppaa, ja kauppa joutui pari kertaa murron kohteeksi. Sieltä oli varastettu arvokkain tavara, ja loput sotkettu ja rikottu.
Oikeudessa kävi sitten niin, että ystävä joutui maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut, sillä rikollisilla ei ollut rahaa.
En tiedä onko yrittäjällä vielä heikompi oikeusturva kuin muilla vai miten se noin meni.
Joka tapauksessa ystävän kauppa meni konkurssiin niiden ryöstöjen ja oikeudenkäyntikulujen takia.
Muiltakin yrittäjiltä olen kuullut mitä ihmeellisempiä juttuja. Yhdelle oli käynyt niin, että kaksi naista oli käynyt varkaissa ja toinen heistä saatiin kiinni ja hän tunnusti varkauden. Syytteitä ei kuitenkaan voitu nostaa, sillä toista varkaista ei tavoitettu.
Aivan uskomattomia juttuja.
Suomessa todellakin saa toivoa ja rukoilla kaikkia jumalia, ettei joutuisi rikoksen uhriksi. Oikeutta ei saa kuin rikolliset.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aina ollut voittaja rikoksen-aloittaja ja tekijä
Jos uskaltaudut puolustamaan itseäsi saat rangaistuksen, ja rikolliset saavat hyvät korvaukset.Tavallisen ihmisen oikeustajuun tämä ei koskaan mene.
Sama linja on koulukiusaamis-tapauksissa.
Kiusajalla on oikeus mättää kiusattua vaikka joka päivä, mutta jos kiusattu uskaltaa puolustautua, niin johan alkaa rangaistuksia tulemaan. Sille kiusatulle.
Omat lapset ovat tätä ihmetelleet kun ovat joutuneet näkemään kiusaamistaoauksia koulussa.
He sanovat, että opettajat "eivät näe" kiusaamista, mutta jos kiusattu antaa samalla mitalla takaisin (tai edes kymmenesosa mitalla), niin heti tulee hirveät selvittelyt ja kiusattua rangaistaan.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, sanoo sananlasku.
Törkeää!
Itse antaisin papalle mitallin.