Mitä te introvertit tykkäätte tehdä ja mikä on ns pakolliselta tuntuvaa?

Minua kiinnostaisi erityisesti tietää mitä te introvertit teette työksenne jotka NAUTITTE työstänne?

Minulle on ajankohtaista miettiä työelämään paluuta, joka on hieman haastavaa kun olen omimmillani kotioloissa. Haluaisin kuitenkin työllistyä ja mieluiten nauttia työstäni.

Aiempaa kokemusta on esim. ns. liukuhihnatyöstä, jonka rutiininomaisuus puuduttaa minut, sekä aspa-tehtävistä joita en koe omakseni, etenkään jotain pakkomyyntityötä. Puhelimessa asiointia inhoan.

Minulla on kyllä melko laaja sanavarasto ja tykkään jutella, mutta olen melko aloitekyvytön enkä osaa olla täysin oma itseni kuin itsekseni, tarkkailen paljon ympäristöäni ja muita ihmisiä, varmasti pistän merkille asioita joita muut eivät edes noteeraa. Omia pikkumokiakin saatan miettiä päivienkin päästä. Kaveri- ja miessuhteet alkavat lähes aina toisen aloitteesta, minulla on muutaman hyvä ystävä joiden kanssa juttelen kyllä rempseästikin. Tykkään kyllä käydä tapahtumissa, konserteissa, festareilla yms kunhan en joudu olemaan keskipisteenä. Asun kolmisin kahden alaikäisen lapseni kanssa ja parisuhteen loppuminenkin oli helpotus kun ei tarvitse kokoajan ottaa aikuista ihmistä huomioon. Pidän kirjoittamisesta sekä käsillä tekemisestä, töistä joissa on tietyt rajat joiden sisällä voi toteuttaa luovuutta.

En introverttius liity puhumisen määrään, vaan siihen, mistä saa energiaa.

Minä olen introvertti, olen opettaja, eli puhun paljon ja olen ulkoisesti sosiaalinen. Introvertin minusta tekee se, että sisäinen elämäni on äärettömän paljon suurempi kuin ulkoinen elämäni. Lataudun sisältä päin, en tekemällä jotain.

Tämä vastaus siis hänelle, joka ihmettelee pitkiä vastauksia.

Kamalinta ikinä on lasten päiväkodin, koulun tai harrastusryhmän järjestämät talkoot ja vanhempainillat joissa on tutustumista yms. vapaata seurustelua. Mulla ei ole mitään selviytymisstrategiaa tällaisiin. Poiskaan ei kehtaa joka kerta jäädä, koska pienten lasten kaverisuhteet on kuitenkin melko paljon riippuvaisia siitä, että vanhemmat keskenään sopii kyläilyistä (jos pitävät ihan umpioutona niin eivät päästä lapsiaa meille).

Ystäviä on, mutta asuvat kaikki eri paikkakunnilla, eli näen heitä melko harvoin. Osa hyvin puheliaita ekstroverttejä, osa kaltaisiani. Ystävien seurassa olen vapautunut ja puhelias joskus itsekin, tilanteesta riippuen. Tutussa seurassa ei seuran koolla ole niin väliä, kun tunnen kaikki hyvin niin en ahdistu isostakaan porukasta.

Harrastan yllättävän paljon, olen viime vuosina oikein aktivoitunut tässä. Tällä hetkellä tanssia, juoksua, retkeilyä ja koiratreenejä. Näissä toki avainsana on yksilölaji. En ole koskaan ystävystynyt harrastusten kautta, koska pysyttelen omissa oloissani ohjatussakin harrastuksessa.

Matkustelen jonkin verran, tykkään käydä museoissa, kahviloissa ja vaellella kaduilla. Nykyään matkustamiseen yhdistyy myös tuo retkeilyharrastus kotimaassa. Katselen kyllä nähtävyyksiäkin mielellään, mutta harkitsen tarkkaan mihin haluan ostaa esim. pääsylipun - olen esimerkiksi kova Harry Potter -fani ja jo vuosia olen halunnut käydä Lontossa HP-studiolla, mutta kuvista näkemäni ihmispaljous on toistaiseksi jarruttanut tätä halua tehokkaasti. Kaduilla tungos ei niinkään häiritse, mutta esim. museoissa kokemus on pilalla, jos on liikaa väkeä (esim. taannoin Helsingissä Yayoi Kusaman näyttelyssä @_@).

Juhliin osallistun usein sillä perusteella, miten paljon tuttuja/kavereita on tulossa ja voinko mennä ns. jonkun mukana (varmistan näin juttuseuran illaksi). Ystävien juhliin pyrin menemään, muita harkitsen. Sukujuhlat on osittain kivoja, viihdyn hyvin esim. toisen puolen suvun serkkujen seurassa. Toiselta puolelta tai poikaystävän perhejuhlat ovat monesti kiusallisempia, niissä pyrin vetäytymään syrjään jossain turvallisessa seurassa ja sulautumaan seiniin. Riippuu paljon siitä, millaisia ihmisiä on paikalla.

Kukaan ei ole ainakaan kasvokkain minulle ihmetellyt. Näkisin kyllä itse mielelläni ystäviä useammin kuin nyt.

Ei minulle ole mitenkään hirveästi kavereita, joiden kanssa viettäisi aikaa. Harrastuksiin liittyen on kavereita, joiden touhutaan silloin tällöin jotain. Tuttujen ihmisten kanssa on yleensä kiva seurustella, mutta ei sitäkään loputtomiin jaksa. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei juuri kiinnosta. Matkustelu on rastittavaa, koska se useinmiten sisältää vieraiden ihmisten kanssa seurustelua ja asioiden hoitamista. Tutun kaverin kanssa matkustaminen menettelee. Suvun juhlat ihan ok, kun niissäkin on tuttuja ihmisiä, en koe kovinkaan raskaiksi. Sellaiset juhlta ei pahemmin kiinnosta, joissa suuri osa vieraista ei ole ennestään tuttuja. Kivaa tekemistä on metsästys, koiran koulutus ja puutarhavajan rakentaminen, hommia jotka voi tehdä yksin tai vanhan kaverin tai puolison tai lasten kanssa. Yksin oleminen on todella jees.

En kuitenkaan mitenkään varsinaisesti pelkää esimerkiksi esiintymistä tai uusien ihmisten kohtaamista, kunhan se liittyy johonkin asiaan tai tehtävään. Vapaamuotoinen oudossa seurassa rupattelu on sen sijaan aika epämiellyttävää ja vetäydyn helposti syrjään sellaisesesta.

Vierailija kirjoitti:

Jännää, miten puheliaita ja avoimia näistä introverteista suurin osa on täällä palstalla. :O

T. Tuo suppeammin vastannut

Ei minulla (eikä monella muullakaan introvertilla) ole mitään vaikeuksia ilmaista itseään kirjallisesti. Eikä suullisestikaan, pystyn kyllä kommunikoimaan ja keskustelemaan. En vain halua. En pidä ihmisistä yleensä, enkä jaksa jutella niiden kanssa kasvokkain. Siksi voin hyvin esim. matkustella yksinäni, kun ei siellä tarvitse kenellekään puhua jos ei halua.

Milloin  saamme lukea iltapäivälehdestä näistä yhteenvedon?

Näin sinkkuna introverttina minulle sopii hyvin työskentely kotoa käsin. Tykkään kyllä jutella ihmisten kanssa ja nähdä kavereita vaikka joka viikko, mutta väsyn pitkissä sosiaalisissa tilaisuuksissa jonka jälkeen tarvitsee olla pari päivää ihan yksin ja ladata akkuja.

Tykkään illanvietoista mutta haluan päästä yöksi omaan kotiin.

Mökille isommalla porukalla lähtö on pakkopullaa. Miehen kanssa kahdestaan kivaa, mutta joku juhannus porukalla mökillä on raskasta.

Minä nautin kyllä ihmisistä ja seurasta ja olen ihan semipuheliaskin, mutta silti introvertti.

Minulla se näkyy ehkä eniten siinä, että kaikkeen sosiaaliseen lähteminen on hankalaa. Lopulta saatan ihan viihtyä vaikkapa siellä sukujuhlissa, mutta etukäteen asia ahdistaa. Kaipaan myös rauhoittumista itsekseni kaiken aktiivisen sosialisoinnin jälkeen. Tai monesti jos joku ystävä on kylässä, huomaan parin tunnin kohdalla odottavani, että lähtee, ellei ole tiedossa että ollaan viettämässä vaikkapa viikonloppua mökillä yhdessä.

Mutta sinänsä kyllä sopivissa määrin nautin seurasta, eikä minua haittaa yhtään vaikka seura olisi ekstroverttia hölöttäjääkin. Siitä vaan, olen kiinnostunut asioista ja ihmisistä ja kuulen mielelläni toisten kuulumiset.

Mahtavaa lukea muiden kokemuksia...Kun mietin itseni kohdalla mietin  mita introverttiys tarkoittaa niin:

-muutama ystava mutta ei saannollista yhteydenpitoa tai soittelua niin etta kysyttaisiin vain kuulumisia, ilman varsinaista asiaa.

-tyo jossa viimeksi viime viikolla iso pomo muistutti etta pitaa olla "visible",  nakyva tyossa (niin sinut huomataan ja palkitaan). Tyo on tosiaan pienoista karsimysta ja vaatii ponnisteluja...rakastan niita paivia kun ei ole lainkaan telekonferensseja ja voi vain keskittya asioiden tekemiseen. Osa tyokavereista on tosiaankin kuin kala vedessa jatkuvassa kiireessa ja heilta loytyy kommentti jokaiseen kysymykseen vaikka asiantuntemusta ei aina riitakaan. Olen siis jollain tapaa alisuoriutuja ja ura junnaa paikoillaan, pienemmallakin asiantuntemuksella tyokaverit saavat ylennykset! Toisaalta olen tyytyvainen koska en kaipaa lisaa tata kaikkea kiiretta, hatailya ja puhetta isoista ja pienista ongelmista. Tosin olen alkanut katsella tyopaikkoja, sellaisia joissa en "karsisi" yhta paljon

-puoliso on minua paljon sosiaalisempi ja se onkin mukavaa koska voin ulkoistaa hanelle sosiaalisen elaman suunnittelun. Olen sosiaalinen (tietyissa rajoissa) ja sopeutuva joten tulemme hyvin toimeen. Kun sanon etta haluan viettaa lomaa vain kahdestaan han ymmartaa hyvin!  

Töissä kukaan ei arvaisi minua introvertiksi. Olen siellä puhelias ja viihdyn suuressa työyhteisössä. Tulin myös nopeasti tutuksi hyvin monen kanssa. Tykkään työn tuomasta sosiaalisuudesta, koska vapaa-ajalla olen täysin päinvastainen.

Minulla on yksi ystävä. 300 km:n päässä. Olemme nähneet kahden vuoden sisällä kaksi kertaa. Yhteyttä pidetään muutoin ehkä kerran viikossa-parissa. Ja on minulla äiti, jota tapaan usein. Hän on sairas, joten yhdessäolo on lähinnä möllöttämistä ja tv:ta.

Parasta on ulkoilu yksin, musiikilla tai ilman. Riittää ihan kaupunkimaisemat, en tarvitse erämetsää. Kunhan saan miettiä omiani. Näin kesäisin viihdyn parvekkeellani lukemassa. Yksinkertaisia juttuja siis.

Matkustan myös yksin. Nautin siitä vapauden tunteesta. Olen kielitaitoinen joten juttuseuraa löydän jos haluan. Voin kuitenkin valita puhumattomuuden ja pysyä tuntemattomana. Se rentouttaa. Loman vietän vähän sen mukaan missä olen ja mikä on fiilis. Mitään pakollisia nähtävyyksiä en juokse läpi, jos ne ei kiinnosta.

Sukujuhlat, hah. Sen kun olisi aiemmin tajunnut, että mikään pakko ei ole niihin mennä. Lopetin toistakymmentä vuotta sitten ja oli hyvä päätös. Ei niissä sukulaisissa mitään vikaa ole, mutta ei myöskään mitään miksi haluaisin heidän seurassaan pönöttää.

En ole koskaan kärsinyt yksinolosta. Minulle on täysin vieras tunne se, että kaipaa seuraa. Sinänsä se on merkillistä, kun työkavereita näen mielelläni. Ehkä se johtuu siitä, että tiedän sen rajoittuvan työaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Milloin  saamme lukea iltapäivälehdestä näistä yhteenvedon?

Luonneprofilointeja löytyy joka lähtöön ihan alan ammattilaisten kirjoittamina, näissä kommenteissa ei ole mitään eriskummallista. 

Ja löytyy netistä myös, esimerkiksi

https://www.personalityperfect.com/16-personality-types/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin  saamme lukea iltapäivälehdestä näistä yhteenvedon?

Luonneprofilointeja löytyy joka lähtöön ihan alan ammattilaisten kirjoittamina, näissä kommenteissa ei ole mitään eriskummallista. 

Ja löytyy netistä myös, esimerkiksi

https://www.personalityperfect.com/16-personality-types/

Veikkaan että viikonlopun lehdessä on juttu: "Näin introvertit kokevat oman elämänsä" tai "oletko aina ollut tietämättäsi introvertti" tai "oletko aina kuvitellut väärin itroveteista".

Hyvin samanlaisia tuntemuksia kuin aikaisemmilla kommentoijilla. Rakastan yksinoloa, mutta en ole täysin erakko, vaan rakastan perhettäni ja minulla on muutama hyvä ystävä. Pakolliset juhlat, edustustilaisuudet, verkostoituminen, kevyt small talk ym. on tosi vastenmielistä ja vaikeaa. Yleensä olen joka paikasta (koulu, opinnot, työpaikat) löytänyt aina muutaman hengenheimolaisen, joiden kanssa synkkaa ja ollaan tutustuttu paremmin. Muiden kanssa jään etäiseksi. 

Introverttiuden ymmärtäminen on ollut itselleni suuri helpotus, koska olen kasvanut extrovertissa perheessä ja tuntenut pitkään olevani vääränlainen. Nykyään vältän epämiellyttävältä tuntuvat sosiaaliset tilanteet aina, kun mahdollista. 99% tapauksissa on oikeasti ihan ok kieltäytyä, jos meneminen ei tunnu hyvältä. Joskus surettaa se, että tiedän ihmisten saavan minusta väärän kuvan. MInua on pidetty ylpeänä ja vetäytyvänä iceladyna, vaikka oikeasti olen empaattinen ja hyväsydäminen. Mutta eipä sille mitään voi. 

Luulin nuorena tyttönä olevani introvertti. Olin sosiaalisesti kömpelö, jopa aivan toope, pelkäsin ihmisiä ja halusin olla paljon yksin.

Kun aikuistuessa aloin matkustamaan, yövyin pitkiä aikoja hanttihommia tehden tuntemattomien ulkomaalaisten kotona eri maissa, ja sitten olin vapaaehtoistöissä vuoden, ja kävin monessa paikassa pidempiä aikoja, tajusin jotain. Ihminen on tässä maailmassa olemassa ollakseen yhteisön jäsen ja välittääkseen ja auttaakseen muita. Koko ihmisen hyvinvointi ja selviytyminen perustuu siihen, että kiinnostuu toisista ihmisistä, joiden kanssa voi vastavuoroisesti auttaa ja saada apua. Ei olisi olemassa mitään hyvinvointiyhteiskuntaa, kouluja, hyväntekeväisyyttä, vapaaehtoistyötä, tai mitään muutakaan, jos ihminen luontaisesti haluaisi vain olla yksin ja tehdä omia kivoja juttuja.

Minä vaalin ihmissuhteita ja puhun paljon muiden kanssa, koska tiedän tarvitsevani apua, ja vastavuoroisesti minä autan kykyjeni mukaan. En olisi pystynyt häitänikään järjestämään ilman tuttujen ja kavereiden apua, kun rahaa ei olisi ollut. Muutossa sain neljä ihmistä avukseni, koska olin itsekin ollut apuna ja pitänyt yhteyttä. Minulla ei ole juurikaan rahaa, ei ole varaa palkata muuttofirmaa tai järjestää juhlia, joten tuttavat ja ystävät ovat tässä avainroolissa. Minä autan heitä vastavuoroisesti sen mukaan kuin pystyn. Tarjoan kuuntelevaa korvaa, siivoan, autan kieliasioissa (ei-suomenkielisiä), mitä nyt ikinä voinkaan muiden hyväksi tehdä. Tästä auttamisesta ja avun saamisesta tulee hyvä mieli. Ihminen ei voi hyvin, jos ei ole osa mitään yhteisöä.

Minun mielestä koko introverttius on länsimaisen nyky-yhteiskunnan pimeä kääntöpuoli. Toista ihmistä ei enää tarvita eikä edes omista sukulaisista kiinnostuta, koska kaiken saa tehtyä yksin autolla, koneiden avulla, tietokoneella, puhelimella, jne. Taloudellista apua ei tarvitse pyytää perheeltä, kun on Kela. Ei tarvitse välittää kenestäkään muusta kuin itsestä. Miettikääpä introvertit, olisitteko introverttejä, jos joutuisitte asumaan köyhässä kehitysmaassa, jossa ihmisen jokapäiväinen selviytyminen riippuu siitä, kuinka hyvät suhteet hänellä on muihin ihmisiin ja kuinka paljon ihmisiä hän tuntee. 

Olin sellaisessa maassa, joka on täysin kehitysmaa ja monilla ei ole edes puhelinta, eikä edes suihkua kotona. Ihmiset olivat aivan ihania. Sielläkin oli hiljaisempia ja vetäytyneempiä, mutta yleisesti ottaen ihmiset kiinnostuivat toisistaan. Siellä useimmilla ei ole seuravaksi päiväksi edes ruokaa, eikä sairaaloissa ole lääkkeitä. Kaikki perustuu muilta saatuun apuun ja vastavuoroisiin palveluksiin. Jos ei tunne ketään, niin aika hankala on saada ruokaa, lääkkeitä tai minkäänlaista apua. Kun ei ole puhelinta tai tablettia, ja joutuu seisomaan ulkona jonoissa ja bussia odottamassa tuntikausia, niin siinä parasta ajanvietettä on tutustua vieressä seisovaan ihmiseen. Vaikkakin, täytyy myöntää, tämä kyllä aiheuttaa myös tietynlaisen juoruilukulttuurin yleisyyttä.

Small talk ei ole vain kiusallisen hiljaisuuden tappamista. Olen oppinut, että small talk on (ainakin minulle) toiseen ihmiseen tutustumista, jossa oppii itsekin asioita. Opin toisesta ihmisestä, saan ideoita, opin itsestäni. En minäkään kaikkien kanssa turhaan rupattele, mutta minua oikeasti kiinnostavat muut ihmiset, heidän kokemuksensa ja heidän näkemyksensä. Siksi juttelen paljon. Tykkään kysellä toisilta ihmisiltä tutustuakseni heihin. Toki kunnioitan toisen hiljaisuutta, enkä väkisin puhu kenenkään kanssa, jos henkilö ei vaikuta halukkaalta keskusteluun. Olkoot sitten yksin. Inhoan suomalaisen kulttuurin tätä itsekeskeisyyttä, jossa tärkeintä ovat omat kivat jutut ja yksin oleminen. Siksi monet masentuvat, suunnittelevat itsemurhaa ja vanhukset kuolevat yksin koteihinsa. 

Millainen teidän kaveriseuranne on?

Muutamia hyviä kavereita, joista lähinkin asuu lähes sadan kilometrin päässä. Ollaan kyllä yhteydesssä lähes päivittäin.

Onko teillä omia vapaa-ajan harrastuksia, millaisia?

Salilla ja lenkill käyn, kotona pelaan.

Entä menopaikat; missä tykkäätte liikkua?

Eipä täällä ole menopaikkoja kun viimenenkin pubi laitto ovensa kiinni.

Matkusteletteko, millaisissa paikoissa ja tykkäättekö kierrellä katselemassa nähtävyyksiä?

Paikalla ei niin väliä, kunhan on tarpeeksi lämmintä.

Entä kaikenlaisiin juhliin osallistuminen?

Onneksi ei ole kovin usein, kaverin viiskymppiset oli muutama vuosi sitten.

Miten, millä perusteella te valitsette sen minne osallistutte?

Ei tarvi valita kun niitä on niin harvoin.

Miten olette kokeneet ns pakollisilta tuntuviin menoihin kuten suvun eri juhliin osallistumisen?

Suku ei järjestä juhlia tai sitten minua ei vain ole kutsuttu. Mutta kyllä tuommoisissa isommissa pippaloissa pitää välissä piiloutua johonkin, että saa olla yksin.

Millainen teidän kaveriseuranne on?

Sellaiset ihmiset, jotka tykkäävät syvistä keskusteluista. Tulen toimeen kaikkien ihmisten kanssa hyvin, mutta on vaikea löytää ihmisiä joiden kanssa olisin samalla aaltopituudella. En jaksa pinnallisuutta.

Onko teillä omia vapaa-ajan harrastuksia, millaisia?

Joogaan, ratsastan, patikoin, piirrän, uin, maalaan...

Entä menopaikat; missä tykkäätte liikkua? Matkusteletteko, millaisissa paikoissa ja tykkäättekö kierrellä katselemassa nähtävyyksiä?

Rakastan matkustelua yli kaiken. Ihan kaikenlainen matkustelu on mieleen. Etenkin kauniita luontokohteita rakastan.

Entä kaikenlaisiin juhliin osallistuminen? Miten, millä perusteella te valitsette sen minne osallistutte?Miten olette kokeneet ns pakollisilta tuntuviin menoihin kuten suvun eri juhliin osallistumisen?

Juhlat sen mukaan onko ne jonkun itselle tärkeän henkilön juhlat tai keitä sinne tulee/ millaiset juhlat. En pidä pahemmin juhlista, pienet illanisujaiset tutussa seurassa on kivoja. Juttelen kyllä kaikille, mutta usein on tunne, että pääsispä jo kotiin.

Onko joku ihmetellyt miksi viihdyt paljon yksin kotona?

On.

Käyttäjä44649 kirjoitti:

Luulin nuorena tyttönä olevani introvertti. Olin sosiaalisesti kömpelö, jopa aivan toope, pelkäsin ihmisiä ja halusin olla paljon yksin.

Kun aikuistuessa aloin matkustamaan, yövyin pitkiä aikoja hanttihommia tehden tuntemattomien ulkomaalaisten kotona eri maissa, ja sitten olin vapaaehtoistöissä vuoden, ja kävin monessa paikassa pidempiä aikoja, tajusin jotain. Ihminen on tässä maailmassa olemassa ollakseen yhteisön jäsen ja välittääkseen ja auttaakseen muita. Koko ihmisen hyvinvointi ja selviytyminen perustuu siihen, että kiinnostuu toisista ihmisistä, joiden kanssa voi vastavuoroisesti auttaa ja saada apua. Ei olisi olemassa mitään hyvinvointiyhteiskuntaa, kouluja, hyväntekeväisyyttä, vapaaehtoistyötä, tai mitään muutakaan, jos ihminen luontaisesti haluaisi vain olla yksin ja tehdä omia kivoja juttuja.

Minä vaalin ihmissuhteita ja puhun paljon muiden kanssa, koska tiedän tarvitsevani apua, ja vastavuoroisesti minä autan kykyjen

Introverttina haluaisin merkityksellisiä ihmissuhteita, mutta silti aina kun olen ihmisten kanssa niin huomaan kaipaavani kotiin omaan rauhaan pois sieltä ihmisten joukosta.