Mistä apua? Käyn joka päivä hakemassa pikaruokaa.
Olen yksinäinen 32-vuotias nainen. Työskentelen päiväkodissa, joten kiireisen päivän jälkeen on helppo hakea valmisruokaa. Yleensä se on pizzaa, mutta välillä myös hampurilaisia. Hampurilaisia on yleensä siis useampaa sorttia kerralla, joita syön illan mittaan tv:n ääressä. Vielä ei ole onneksi painoon vaikuttanut, mutta en voi olla miettimättä, onko alakuloisuuteni osittain ruokavalion syytä. Tätä on jatkunut neljä vuotta, opiskelujen ja lyhyen työttömyyden jälkeen repsahti todella pahasti. Oletan, että rahan lisääntyminen laukaisi jonkinnäköisen "tuhlaustarpeen" ja minulla tuhlaus kohdistuu pikaruokaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ei tarvitse edes kokata. Päivittäin syön vitamiineja tiedostaen, että ruokavalioni ei niitä tarpeeksi anna. Lounaaksi töihin vien kaupan valmissalaatteja, työpaikalla luullaankin, että syön terveellisesti. Kokeilin meal preppiä, eli kokkasin yhdellä kertaa useammat ruuat. Ruuat jäi syömättä, vaikka hyviä olivatkin. Tai jos söin, niin piti silti saada pikaruokaa. Onko teillä ollut samantyyppisiä ongelmia ja miten olette lähteneet purkamaan tilannetta?
Kommentit (13)
Olen ollut ihan samanlainen. Mulla ei valitettavasti auttanut muuta kuin työpaikan vaihtuminen sellaiseen, jonka lähellä ei ollut mitään pikaruokapaikkaa. Ehkä se voisi auttaa, jos laskee, että kuinka paljon rahaa menee pikaruokaan ja mitä parempaa ruokaa sillä rahalla voisi itse tehdä. Luultavasti ne sun omat kokkaukset ovat aika ravinto/proteiiniköyhiä, jos edelleen tekee mieli pikaruokaa.
Ei tuohon auta muuta kun vierottautuminen.
Haluatko oikeasti syödä loppuelämäsi tuollaista suoranaista paskaa eli pitkälle prosessoitua ruokaa? Vai voida paremmin ja syödä raikkaita, kehostasi huolta pitävää ruokaa.
Tai aloittaisit edes sillä, että alat itse valmistamaan ruokaa, oli se sitten vaikka sitä mättöä, esimerkiksi erilaisia raskaita pastoja, itsetehtyjä burgereita, pizzaa jne mutta hiljalleen koostat niistä terveellisempiä annoksia esimerkiksi lisäämällä kasviksia ja laadukkaita raaka-aineita.
Olen itsekin ollut monessa eri suossa myös syömisen kanssa. Herkuttelen ja nautin ruoasta mutta kokkaan itse ja vhh tyylistä.
Voin hyvin ja laihduin - 15kg nopeasti ilman nälkää ja laadukkaalla puhtaalla raaka-aineilla ja itse tehtynä.
Nyt teet itsellesi säännön, että pikaruoka kuuluu vain viikonloppuihin. Hirveä rahareikäkin tuo on.
Kaikkeen voi kehittyä addiktio. Jatkuvasti hiilarit tapissa hortoilu aiheuttaa väsymystä, väsymys voi aiheuttaa masennusta.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko oikeasti syödä loppuelämäsi tuollaista suoranaista paskaa eli pitkälle prosessoitua ruokaa?
Tajuatko ollenkaan, miten lapselliselta kuulostat?
no voisitko itse tehdä pizzaa tai hampurilaisia/subeja tai tortilloja? Tällöin saisit valittua terveelliset ainekset ja hyvää tulee silti.
Oma tilanteeni on jossain määrin erilainen, mutta yhtäläisyyksiäkin löytynee. Minulla on syömishäiriö ja olen merkittävästi ylipainoinen (diagnoosini on siis BED). Ihan ensimmäinen neuvo, josta oikeasti oli hyötyä, oli käsky lopettaa laihduttaminen. Herkkuja saa syödä eikä syömisestä tarvitse IKINÄ tuntea syyllisyyttä. Omalla kohdallani vähittäinen terveellisempään ruokavalioon siirtyminen on sujunut melko kivuttomasti, joskin myös todella hitaasti, kun syön säännöllisesti ja riittävän isoja annoksia. Nälän kerryttäminen johtaa minulla aina siihen, että jossain vaiheessa mopo karkaa käsistä. Hitaus sinänsä ei haittaa, tässähän muodostetaan koko elämän mittaisia tapoja, ei olla millään kuntokuurilla. Hiljaa hyvä tulee.
Toinen olennainen asia on opetella eroon "hupisyömisestä". Kun syödään, syödään, eikä esimerkiksi katsota TV:tä samaan aikaan. Tämä on ollut minulle paljon vaikeampaa, olenhan itsekin tottunut rentoutumaan TV:tä katsellen ja jotain syöden. Kun syömiseen ei keskity, tulee helposti syötyä enemmän eikä ruoasta myöskään nauti samalla tavalla kuin silloin, kun syöminen on läsnäolevaa.
Mulla oli tollanen vaihe ekan työpaikan saatuani. Sitten vaan kyllästyin tuohon ruokaan.
Ehkä sun kannattaisi vaan yksinkertaisesti hommata muuta tekemistä? Hommaa vaikka kuntokeskuksen kortti.
Olisiko sulla ketään kaveria jonka kanssa kokkailla yhdessä?
Syö välipala ennen töistä lähtöä.
EI oo vielä niveliin tai sydämeen käyyny että olis herännny.