Oletteko kertoneet pettäjän läheisille pettämisestä?
Miten läheiset suhtautuivat? Kannattaako pettämisestä kertoa vai saako petetty valehtelijan leiman?
Kommentit (11)
Kannattaa kertoa. Kerroin naikkosen aviomiehelle ja vanhemmille, sekä kaikille, joilla oli sama sukunimi facebookissa. Naikkonen menetti perheensä ja hänen entinen miehensä asuu nyt lasten kanssa ilman lasten huonoa äitiä. Minun mieheni ei koskaan saanut tietää mitä tapahtui ja heidän seksileikkinsäkin ovat olleet ohi jo muutaman vuoden.
Minä annoin tasan kaksi vaihtoehtoa omalle miehelle, kun jäi kiinni. Joko hän kertoo tai minä. Me ehdimme olla yli 30 vuotta yhdessä, joten siinä hajosi vähän muutakin kuin meidän yhteiselämämme.
En kertonut ja se oli tässä tapauksessa oikea ratkaisu. Salasuhde kesti aikansa, minkä jälkeen toinen osapuoli koki tärkeämmäksi säilyttää aiempi suhteensa. Toinenkin tämän onneksi hyväksyi ja osapuolet jatkoivat elämäänsä omilla tahollaan. Pystyvät jopa olemaan työasioissa tekemisissä ilman näkyvää draamaa.
Hyvälle ystävälleni kerroin yön yli nukuttuani muualta kuulemani ja oman näköhavainnon, joka tuki kuultua. Oli saanut tietää asian samana aamuna muuta kautta, mutta ei varmasti olisi suuttunut minulle vaikka olisin ollut uutisen tuoja. Kertoisin ehdottomasti uudestaan, jos vastaava tilanne tulisi eteen ja haluaisin myös itse ehdottomasti tietää, jos olisin tuollaisessa tilanteessa.
Miksi pitäisi kertoa läheisille (monikossa)? Pettäjän puoliso on ainoa henkilö, jolle asia kuuluu ja hänelle asia pitää kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa. Kerroin naikkosen aviomiehelle ja vanhemmille, sekä kaikille, joilla oli sama sukunimi facebookissa. Naikkonen menetti perheensä ja hänen entinen miehensä asuu nyt lasten kanssa ilman lasten huonoa äitiä. Minun mieheni ei koskaan saanut tietää mitä tapahtui ja heidän seksileikkinsäkin ovat olleet ohi jo muutaman vuoden.
Et taida olla onnellinen teidän parisuhteessa kuitenkaan. Voitko luottaa mieheesi? Te molemmat pelaatte pelinne toisen selän takana.
Minä en toisten parisuhteisiin puutu eikä muidenkaan pitäisi.
Kyse oli pitäisikö petetyn kertoa pettäjän läheisille, jotka pitävät petettyä ”ikävänä” ihmisenä?
Kun oma puoliso oli tunnustanut että petti, pyysin häntä kertomaan vanhemmilleen asiasta. Itse soitin pettäjän siskolle ja kerroin.
Mietin tätä myös.
Ex puoliso esitti eron jälkeen marttyyriä ja eronnutta raukkaa.
Totuus on, että petti täysin säälimättömästi, valehteli päin naamaa.
Piti uutta suhdetta piilossa useamman kuukauden ennen kuin esitteli "uuden", jonka kanssa siis oli pettänyt ja ollut yhdessä jo kauan...
Vanhempansa ja muut sukulaiset eivät tiedä.
Minua oksettaa tuo likainen käytös, hyvän ihmisen esittäminen ja myös se, että fyysisestikin tämä ällötys altisti minut tuon pettämiskumppaninsa bakteereille ja viruksille, hyi!
Todellakin haluttaa kertoa mikä tämä ihminen oikeasti on.
Ja mikä moraaliton olio on myös se uusi, joka juhlapäivinä siellä sukulaisissa hymyillen herkkujen ääressä istuu.
En tiedä pystynkö kertomaan, sillä tämä on niin vaikea ja kipeä asia käsitellä.
En ole ja se kaduttaa. Työkaverini (nainen) aloitti suhteen esimiehemme kanssa.
Kun rouva oli ”ylitöissä” tai ”työyhteisö-päivillä” mies oli kiltisti kotona lasten kanssa. Ihmetteli minulle että miksi minua ei määrätä ylitöihin kun haimme lapsia päiväkodista. Harmittaa että en kertonut että ruuhkat oli vain naisen hommissa. No, näille tuli ero muutenkin. En tiedä johtuiko pettämisestä.