Miksi vasenkätisyyttä pidettiin vääränä ja pakotettiin opettelemaan oikeakätiseksi
Mihin tämä oikein perustui?
Ilmeisesti vielä 1900-luvulla on Suomessakin ollut näin!
Kommentit (31)
Meikäläinen oli kumpikin kätinen lapsena ja sitä sitten korjattiin oikeakätiseksi kasarilla. Kävin ihan Lastenlinnassa saamassa oikeakätisyysoppia.
Selitettiin silloin, että helpottaa silmä-käsimotoriikassa ja ajatuksen juoksussa tms. Jaa, en mä vaan ole huomannut. :D
Monet asiat tee silti yhä vasuristi, mutta kyllä kirjoitan, leikkaan ja jauhan purkkaa oikeakätisesti.
Mun isä pakotti mut oikeakätiseksi, sanoi syyksi sen että moni asia on vaikeaa jos on vasenkätinen. Tälläkin hetkellä vasen käsi on selkeästi vahvempi, mutta motorisesti oikea kehittynyt enemmän koska sitä käytetty enemmän.
N 45v
Vierailija kirjoitti:
Intiassa vasemmalla kädellä ei pidetä ruokailuvälineitä tai kosketa ruokaan.
Pidetään likaisena.
Oikeakätisyyteen ja vasenkätisyyteen on monissa kulttuureissa eri tapakultuuria.
Olen itse saanut vasenkätisyyttä tukevan kasvatuksen,mutta tietenkin olen molempikätinen vaikka pidän lusikkaa ja kynää vasemmassa.
Ompelukone,auto kassakone ja koko ympäröivä maailma on tehty oikeakätisille.
Paitsi ne vtun vasenkätiset Fiskarsit, jotka ostin vahingossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaiset ovat vasenkätisiä.
Vasenkätisyys on tosiaan liitetty ho-mo-uteen.
Täytyypä googlata, onko tällä mitään tieteellistä pohjaa.
Mutta eihän tuo edellineen mitään homoista puhunut.
Kyllä puhuin.
Onneksi olen valinnut vasemman käden polun
viittas saatanaan joka istuu jumalan vasemalla puolella
Itse olen vasenkätinen ja sen verran nuori(90 luvulla syntynyt) ettei ole yritetty estää vasenkätisyyttä mutta olen tässä oikeakätisten maailmassa oppinut käyttämään molempia käsiä. En siis ole ihan kädetön jos oikeata pitää käyttää. Minä en ainakaan pyyhi vasemmalla, pyyhin oikealla kädellä ja olen aina pyyhkinyt. 😃 Kirjoitan vasemmalla ja syön.
Ihmiskäsitys. Tiedän 20l syntyneen vasenkätisen. Koulussa todettiin että kaikki kirjoittavat oikealla. Niinpä hänestä tuli molempikätinen koska muuta totuutta ei ollut silloin.
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni kävi koulua 1920- ja 30-luvulla. Hänet pakotettiin oikeakätiseksi ja käsiala oli koko elämän kamalaa. Useimmat käytännön työt hän teki vasemmalla kädellä, esim. halkoi puut ja leikkasi saksilla.
Minä aloitin koulun 50-luvun puolivälissä. Luokallamme oli yksi vasenkätinen tyttö. Hän sai kyllä piirtää ja kirjoittaa vasemmalla kädellä, mutta virkata ja neuloa piti oikealla, koska opettaja ei osannut opastaa vasenkätistä. Siihen aikaan ei vielä hoksattu ottaa peiliä avuksi.
Meillä ei 2000-luvullakaan opettaja osannut opettaa vasenkätisiä käsitöissä. Omat vanhempani ovat vasenkätisiä, ja viidestä lapsesta vain keskimmäinen on vasenkätinen. En tiedä, onko se jotenkin jännä fakta.
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni kävi koulua 1920- ja 30-luvulla. Hänet pakotettiin oikeakätiseksi ja käsiala oli koko elämän kamalaa. Useimmat käytännön työt hän teki vasemmalla kädellä, esim. halkoi puut ja leikkasi saksilla.
Minä aloitin koulun 50-luvun puolivälissä. Luokallamme oli yksi vasenkätinen tyttö. Hän sai kyllä piirtää ja kirjoittaa vasemmalla kädellä, mutta virkata ja neuloa piti oikealla, koska opettaja ei osannut opastaa vasenkätistä. Siihen aikaan ei vielä hoksattu ottaa peiliä avuksi.
Minä olen 90-luvulla kouluni käynyt vasuri, jonka virkkaamaan opettamisessa kyllä yritettiin käyttää peiliä, mutta ei siitä mitään tullut, kun peilistä näki vain sen käden selkämyksen, ei sitä itse liikettä. En kyllä vieläkään hahmota, missä kohtaa sen peilin pitäisi opettajalla olla, että lapsi saisi "oikean" kuvan. Virkkaan siis oikealla, joskin vasen käsi avustaa aika paljon lankaa liikuttamalla.
Ainakin jossain päin se liittyi Raamattuun. Vasen käsi oli paholaisen käsi tjsp.
En tiedä lähtevätkö nuo muutkin selitykset ainakin alunperin Raamatusta.