Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaivaamaan jääneet televisiosarjat

Vierailija
31.05.2019 |

Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.

Kommentit (1369)

Vierailija
381/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ysärillä tuli sellainen hoitsusarja, olikohan nightingales tms, jota tykkäsin katsoa. Se so saanut vissiin rahoitusta seuraavaan kauteen, ja viimeisessä jaksossa kaikki jäi niin kesken kuin olla ja voi. Yhtä naista uhattiin pyssyllä yms.

Muistaako kukaan muu?

Just tätä tulin tähän ketjuun kirjoittamaan! Vieläkin ärsyttää 😂

Katsoin sarjaa kesälomalla serkun kanssa maalla, olisinko ollut jotain 14 tai 15. Hyvin jäi mieleen.

Vierailija
382/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku Havajille sijoittunut lyhyikäinen floppisarja 2000-luvun alussa loppui auton räjähdykseen. Autossa ollut pari oli juuri mennyt naimisiin ja kaikki eivät tästä pitäneet. Tuo autopommin tarkoitus taisi kuitenkin olla tappaa joku muu. Koskaan ei sitten selvinnyt mitä tämän räjähdyksen jälkeen tapahtui.

Sarjan suomalainen nimi taisi olla Aloha Havaji. Englanninkielinen nimi oli joku ihan eri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
383/1369 |

North Shore. Aika outo suomenkielinen nimi. https://www.imdb.com/title/tt0409594/?ref_=fn_al_tt_1

Vierailija
384/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

How i met your mother ja Dexter sarjojen lopetus oli todellakin niin hanurista ku olla ja voi.

90-luvulla tuli semmoinen kuin Piru irti/American gothic. Mielöttömän hyvä ja jäi harmittamaan, että kesti vain yhden kauden.

Näkijä/Medium sarjan loppuratkaisu :(

Joo, Näkijän loppu oli tosi surullinen. Alison ja Joe oli yksi parhaita TV-pareja ja aidosti uskottavat. Mikä pakko oli tappaa Joe? Kai sillä haettiin suuria tunteita, mutta minua lähinnä suututti.

Vierailija
385/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä onko mainittu mut muistaako kukaan sellaista amerikkalaista sarjaa kuin paholaisen tytär? Tais olla Christina nimeltään joka pelastettiin vedestä hukkumasta ja asettui yhteen perheeseen asumaan jossa samanikäinen tytär kuin christina

Sit Christina sai tietää olevansa paholaisen tytär ja luonne jotenkin muuttui sarjan aikana ilkeämmäksi en muista miten sarja päättyi

Vierailija
386/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2004 tuli Summerin aikaan aussi-sarja Kadoksissa (alkup. Jeopardy). Olin silloin 14 ja tuo oli ihan kunnon nuorten sarja, kuten Klaanikin oli.

Tykkäsin ihan hirveästi. En muista juonta, mutta siinä nuoret lähtivät jonnekin viidakkoon. Sarjaa tuli vain yhden kesän, yhden kauden ajan.

Tiesin, että siitä oli toinen tuotantokausi, jota ei sitten pettymykseksi tullutkaan seuraavana kesänä.

Olin jo luopunut toivosta, kunnes huomasin ehkä seuraavana syksynä tai talvella, että yle oli alkanut näyttää Kadoksissa-jaksoja aivan yhtäkkiä randomilla paikalla, joskus tyyliin klo 16 tiistaisin. Tulikohan se jopa eri kanavaltakin? Missään ei mainostettu että sarja jatkuu ja sitä oli tullut jo jonkun aikaa. Olin käärmeissäni.

Olin niin pettynyt ja kellonajan takia unohdin katsoa, ettei siitä tullut sitten mitään. Ja oli hankala pysyä kärryillä keskeltä sarjaa.

Muistaakseni uusintoja ei tullut, vaikka niitä tulee kaikista muista sarjoista

Jostain luin, että kolmoskausi oli tehty aivan erilaiseksi, enemmän lapsille sopivaksi. Sekin oli jotenkin outo käänne. Miksi muuttaa sarjaa kesken kaiken??

Vitsi tää oli jännä sarja! Olin itse varmaan jotain 9v kun katsoin sitä. Ihmettelin että sitä näytettiin Summerissa kun oli kuitenkin niin "jännä" :D no siis onneksi näytettiin... Siinähän alkoi tulla kaikenlaisia yliluonnollisia sattumuksia. Muistan edelleen mihin yksi jakso päättyi: Poika näki tiellä kaksoset jotka välkkyi pois ja takaisin. hrrr! 

Ihanaa kuulla että sarjalle on jatkoa! 

Muistaakseni tässä sarjassa jonkun henkilön silmä muuttui punaiseksi, siis se värillinen osa. Sain siitä ihan kamalat traumat, pelotti ihan hirveästi :(

Eikö se mennyt niin että aina ennen katoamista henkilön silmä/silmät muuttui punaisiksi ja sitten katosi... Kun siinä oli jotain niitä avaruusolentoja tms. Olin tosi pieni silloin ja muistan ihan yksittäisiä kohtia vaan mutta jäi mieleen just siksi kun oli jännempi sarja kuin mitä telkkarista yleensä sain katsoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
387/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hävyttömät ainakin jatkuu 10. kaudelle Wikipedian mukaan, edellä taidetaan puhua jostain muusta sarjasta...

Alkuperäinen brittisarja päättyi 2013. Tuo jenkkiversio on vain huono kopio siitä.

Vierailija
388/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Flashforward, se oli loistava sarja, harmittaa että se jäi niin täysin kesken. :/

Harper's island oli myös hyvä, esitettäisiinpä se uudestaan.

90-luvulla tuli ykköseltä tai kakkoselta Erilaiset ystävät, Any day now, tämä sarja vaivaa todella paljon kun en ole löytynyt sitä mistään. Muistan että rakastin tätä sarjaa, se kertoi mustan ja valkoisen tytön ystävyydestä, joka jatkui aikuisuuteen asti. Sarjassa vuoroteltiin nykyhetken ja menneisyyden välillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
389/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistoja vain kirjoitti:

En tiedä onko mainittu mut muistaako kukaan sellaista amerikkalaista sarjaa kuin paholaisen tytär? Tais olla Christina nimeltään joka pelastettiin vedestä hukkumasta ja asettui yhteen perheeseen asumaan jossa samanikäinen tytär kuin christina

Sit Christina sai tietää olevansa paholaisen tytär ja luonne jotenkin muuttui sarjan aikana ilkeämmäksi en muista miten sarja päättyi

Se päättyi kun Cristina, joka oli taistellut perimäänsä vastaan antoi periksi pahalle ja käveli tuhon keskellä korppien lennessä taustalla.

Vierailija
390/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan lapsena (ysärin lopulla tai 2000-luvun alussa) katsoneeni pari jaksoa ohjelmaa, jossa päähenkilöt olivat aaveita tms. Idea oli muistaakseni sellainen, että heidän piti auttaa kuolleita ihmisiä ratkomaan jotain selvittämättömiä asioita heidän elämässään viemällä heitä esimerkiksi menneisyyteen. Joka jaksossa oli oma tarinansa ja keskushenkilönsä, joka kuoli jakson alussa.

Olen monesti muistellut tätä sarjaa, mutta nimestä ei hajuakaan. Se ei tainnut olla englanninkielinen, vaan ehkä saksan tai ranskan - siksi en kai olekaan googlettamalla onnistunut tätä löytämään :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
391/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Flashforward, se oli loistava sarja, harmittaa että se jäi niin täysin kesken. :/

Harper's island oli myös hyvä, esitettäisiinpä se uudestaan.

90-luvulla tuli ykköseltä tai kakkoselta Erilaiset ystävät, Any day now, tämä sarja vaivaa todella paljon kun en ole löytynyt sitä mistään. Muistan että rakastin tätä sarjaa, se kertoi mustan ja valkoisen tytön ystävyydestä, joka jatkui aikuisuuteen asti. Sarjassa vuoroteltiin nykyhetken ja menneisyyden välillä.

Toi Erilaiset ystävät oli ihana! Se saatais kyllä uusia joskus. Tosin se taisi olla aika pienen yleisön sarja, joten tuskinpa uusitaan :/

Vierailija
392/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan satavarmasti katsoneeni lapsena 90-luvulla sennimistä piirrettyä kuin "Timppa ja Tomppa", joka tuli ehkä Pikku kakkosen yhteydessä. Se kertoi kahdesta veljeksestä. Kukaan kavereistani ei kuitenkaan koskaan ole tuollaista sarjaa muistanut, eikä muista edes isoveljenikään, vaikka hänen kanssaan sitä aina katsoin. Olen yrittänyt etsiä tätä netistäkin, mutta ei löydy sitten millään. Lähinnä haluaisin varmistua, oliko tällainen piirretty todella vai olenko kuvitellut koko jutun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
393/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harper’s island.

Vierailija
394/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Flashforward, se oli loistava sarja, harmittaa että se jäi niin täysin kesken. :/

Harper's island oli myös hyvä, esitettäisiinpä se uudestaan.

90-luvulla tuli ykköseltä tai kakkoselta Erilaiset ystävät, Any day now, tämä sarja vaivaa todella paljon kun en ole löytynyt sitä mistään. Muistan että rakastin tätä sarjaa, se kertoi mustan ja valkoisen tytön ystävyydestä, joka jatkui aikuisuuteen asti. Sarjassa vuoroteltiin nykyhetken ja menneisyyden välillä.

Any Day Now oli MTV:n sarjoja, minä tykkäsin siitä tosi paljon. Siinä tosiaan vuoroteltiin 60-luvun ja 90-luvun väliä ja näkökulma oli siinä, miten paljon asiat olivat 30 vuodessa muuttuneet ja miten paljon vanhat käsitykset ja ajattelutavat roduista olivat kuitenkin vielä voimissaan USA:n Syvässä Etelässä. 60-luvulla mustat olivat valkoisten piikoja ja muita palkollisia, 90-luvulla mustasta tytöstä oli tullut varakas juristi, kun taas valkoinen tyttö, 60-luvulla ylempänä sosiaalisessa asteikossa, oli naiseksi kasvaneena vähemmän varakas ja naimisissa duunarin kanssa. Tytöt olivat kaikesta huolimatta toistensa parhaat ystävät kaikkien vaikeuksien keskellä 60-luvulla ja ystävyys oli ajan myötä säilynyt ja syventynyt, vaikka aina välillä tiettyjä ristiriitaisuuksia tulikin esiin. Hieno sarja, hienoa ajankuvaa niin 60-luvulta kuin 90-luvultakin. Saisi todellakin tulla uusintana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
395/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Flashforward, se oli loistava sarja, harmittaa että se jäi niin täysin kesken. :/

Harper's island oli myös hyvä, esitettäisiinpä se uudestaan.

90-luvulla tuli ykköseltä tai kakkoselta Erilaiset ystävät, Any day now, tämä sarja vaivaa todella paljon kun en ole löytynyt sitä mistään. Muistan että rakastin tätä sarjaa, se kertoi mustan ja valkoisen tytön ystävyydestä, joka jatkui aikuisuuteen asti. Sarjassa vuoroteltiin nykyhetken ja menneisyyden välillä.

Toi Erilaiset ystävät oli ihana! Se saatais kyllä uusia joskus. Tosin se taisi olla aika pienen yleisön sarja, joten tuskinpa uusitaan :/

Hieno sarja ja siinähän käsiteltiin aika avoimesti rasismia USA:ssa ja sitä miten asiat ovat muuttuneet 60-luvulta 90-luvulle, ja mikä taas on samoin kuin ennenkin. Ja sen valkoisen tytön setä taisi olla peräti KKK:ssa?

Muistan kohtauksen, jossa miehet soihtujen kanssa saarsivat mustan perheen talon. Pikkutyttö sanoi, että soitetaan poliisille ja isä sanoi, että nuo ovat poliiseja. Se oli jotenkin järkyttävä kohtaus, tiesin aika vähän USA:n historiasta ja Ku Klux Klanistä.

Olisi tosi mielenkiintoista nähdä sarja uudestaan ja katsoa, mitä aikuisena saisi siitä irti.

Oliko joku sellainen sarja, jossa oli vanhan ajan poliisi/sheriffi joka rakastui mustaan naiseen ja se oli hirveä ongelma kun rasismi oli vielä niin vahvoilla? Muistan miltä miehen kasvot näyttivät, mutta sarjan nimeä en saa mieleeni.

Vierailija
396/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasarisarjat Yön kuumuudessa sekä Enkeli maantiellä. Uusintoja odotellessa. :)

Vierailija
397/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Okalinnut". Siinä oli tv-sarja, joka ihan oikeasti jäi vaivaamaan. Rachel Ward tietenkin oli maailman kaunein nainen, Australian maisemat vaikuttavia ja RC toisessa pääosassa lähes siedettävä. Sarjan perusteema oli kuitenkin uskonto, joka esti heitä saamasta toisiaan. Pahinta, että uskonnollinen hihhulointi tekee tuhojaan tänäkin päivänä.   

Vierailija
398/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistan lapsena (ysärin lopulla tai 2000-luvun alussa) katsoneeni pari jaksoa ohjelmaa, jossa päähenkilöt olivat aaveita tms. Idea oli muistaakseni sellainen, että heidän piti auttaa kuolleita ihmisiä ratkomaan jotain selvittämättömiä asioita heidän elämässään viemällä heitä esimerkiksi menneisyyteen. Joka jaksossa oli oma tarinansa ja keskushenkilönsä, joka kuoli jakson alussa.

Olen monesti muistellut tätä sarjaa, mutta nimestä ei hajuakaan. Se ei tainnut olla englanninkielinen, vaan ehkä saksan tai ranskan - siksi en kai olekaan googlettamalla onnistunut tätä löytämään :D

Idea kuulostaa samalta kuin Yle 2:n Enkelin kosketuksessa. Se taisi kuitenkin olla englanninkielinen.

Vierailija
399/1369 |
12.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo edellä mainitun skinsin olikohan 3 vai 4 kauden loppu, jossa Cook meni tapaamaan Effyn sekopää psykologia (joka oli jo aiemmin todennäköisesti tappanu Freddien).. Haluan uskoa, että Cook voitti tappelussa sen psykologin. Ainakin se loppu antoi ymmärtää niin, koska Cook raivostuessaan todella antoi palaa.. Ärsyttää silti kun ei voi olla varma :D

Vierailija
400/1369 |
13.06.2019 |

Skinsistä tuli lopulta vielä seitsemäs kausi, jossa nähdään Cassien, Effyn (ja Naomilyn

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän neljä