Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaivaamaan jääneet televisiosarjat

Vierailija
31.05.2019 |

Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.

Kommentit (1370)

Vierailija
401/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistaako kukaan Summerissa ollutta sarjaa jossa kaksi poikaa löytää aluksen joka pystyy muuttumaan näkymättömäksi? Alus oli punainen ja sen nimi oli tyyliin joku A:lla alkava.. Ehkä Aquila tms? 

Alus osasi myös lentää. Tykkäsin sarjasta ihan hirveästi pienenä, olis hauska nähdä miltä se näyttää nyt aikuisen silmin. 

Muistan niin tämän ja tykkäsin tosi paljon just lapsena! Oon miettinyt monta kertaa, oliko tällainen sarja todella olemassa vai olenko keksinyt sen päästäni. :D Sanomattakin selvää ettei mitään muistikuvaa sarjan nimestä. 

Vierailija
402/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Flashforward, se oli loistava sarja, harmittaa että se jäi niin täysin kesken. :/

Harper's island oli myös hyvä, esitettäisiinpä se uudestaan.

90-luvulla tuli ykköseltä tai kakkoselta Erilaiset ystävät, Any day now, tämä sarja vaivaa todella paljon kun en ole löytynyt sitä mistään. Muistan että rakastin tätä sarjaa, se kertoi mustan ja valkoisen tytön ystävyydestä, joka jatkui aikuisuuteen asti. Sarjassa vuoroteltiin nykyhetken ja menneisyyden välillä.

Toi Erilaiset ystävät oli ihana! Se saatais kyllä uusia joskus. Tosin se taisi olla aika pienen yleisön sarja, joten tuskinpa uusitaan :/

Hieno sarja ja siinähän käsiteltiin aika avoimesti rasismia USA:ssa ja sitä miten asiat ovat muuttuneet 60-luvulta 90-luvulle, ja mikä taas on samoin kuin ennenkin. Ja sen valkoisen tytön setä taisi olla peräti KKK:ssa?

Muistan kohtauksen, jossa miehet soihtujen kanssa saarsivat mustan perheen talon. Pikkutyttö sanoi, että soitetaan poliisille ja isä sanoi, että nuo ovat poliiseja. Se oli jotenkin järkyttävä kohtaus, tiesin aika vähän USA:n historiasta ja Ku Klux Klanistä.

Olisi tosi mielenkiintoista nähdä sarja uudestaan ja katsoa, mitä aikuisena saisi siitä irti.

Oliko joku sellainen sarja, jossa oli vanhan ajan poliisi/sheriffi joka rakastui mustaan naiseen ja se oli hirveä ongelma kun rasismi oli vielä niin vahvoilla? Muistan miltä miehen kasvot näyttivät, mutta sarjan nimeä en saa mieleeni.

Erilaiset ystävät jäi minun muistini mukaan kesken. Valkoisen perheen teini oli raskaana ja joko vauva syntyi ja sitten tuli jotain komplikaatioita tai juuri raskauden lopulla tuli jokin dramaattinen vaara vauvalle. Äiti ryntäsi epätoivoissaan lapsensa luo, siihen päättyi jakso. Muistaako kukaan, että tämän jälkeen olisi myöhemminkään sarja jatkunut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
403/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus 70-luvulla teeveestä tuli Soittorasia niminen suomalainen jännityssarja jossa näytteli Melasniemi. Muistan siitä jonkun kohdan ja se oli tosi jännittävä, ei löydy yle arkistosta.

Vierailija
404/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Zweite heimat.

Muistaako tuon joku?

Siinä tuli muutama pitkä jakso. Se oli tosi saksalainen jossa kerrottiin maalta kaupunkiin opiskelemaan tulleiden nuorten elämästä ja suhteista. Mukana oli myös poliittista sävyä. Sarja oli jo silloin retro. Mahtaisko nuo 60-luvun Meinhof ym nuoria kiinnostaa.

Vierailija
405/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen sarja oli se missä Jenkkeihin tehtiin ydinpommi-iskuja. Jäi aivan kesken, tyyliin joku taistelu taisi alkaa ja äijät huutaen syöksyivät toisiaan kohti. Olikohan pari vuotta sitten kun huomasin Netflixissä tuon sarjan ja sitä oli kaksi kautta :0 En kyllä jaksanut enää katsoa mitä kakkosessa tapahtuu, jotenkin se lumo ja jännitys oli hävinnyt näinä vuosina.

Oiskohan tämä sarja kenties Jericho? Ihan loistava sarja kyllä. Kakkoskausihan tehtiin jälkikäteen katsojien vaatimuksesta kun sarja oli jo lopetettu jotta tarina saataisiin kunnialla maaliin.

Juurikin se. Oli kyllä hyvä ja erilainen siihen aikaan👌 Miksiköhän lopetettiin, mielestäni ei tylsä ollut. Oliko muuten twd Morgan siinä?

Vierailija
406/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Okalinnut". Siinä oli tv-sarja, joka ihan oikeasti jäi vaivaamaan. Rachel Ward tietenkin oli maailman kaunein nainen, Australian maisemat vaikuttavia ja RC toisessa pääosassa lähes siedettävä. Sarjan perusteema oli kuitenkin uskonto, joka esti heitä saamasta toisiaan. Pahinta, että uskonnollinen hihhulointi tekee tuhojaan tänäkin päivänä.   

Paitsi että filmattiin Kaliforniassa. Tosin se ei vie sarjan maisemallisesta vaikuttavuudesta pätkääkään pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
407/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joskus 70-luvulla teeveestä tuli Soittorasia niminen suomalainen jännityssarja jossa näytteli Melasniemi. Muistan siitä jonkun kohdan ja se oli tosi jännittävä, ei löydy yle arkistosta.

Ei ollut Melasniemeä Soittorasiassa, vaan Esko Roine ja muutama muu. Eikä löydy Ylen Elävästä Arkistosta siitä syystä, että oli MTV:n tuottama sarja. Maikkari saisi kyllä pistää pystyyn oman EA:nsa, niin paljon kivaa heilläkin olisi. Mm. Hanski, Sämpy, Naapurilähiö, Koivuharju, erilaiset lauantai-illan viihdeohjelmat... Kaikista ei varmaankan löytyisi kaikkia jaksoja, mutta kun edes muutaman saisi nähdäkseen. Eihän Heikista ja Kaijastakaan ole jäljellä kuin jokunen jakso, mutta silti ne ovat Yle Areenassa nähtävissä.

Parempi myöhään -sarjaa kaipaaville tiedoksi, että kaikki(?) jaksot löytyvät kokonaisina YouTubesta. Olen sieltä niitä muutaman katsellut ja täytyy myöntää, että vielä 40 vuoden jälkeenkin toimii. :)

Vierailija
408/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Zweite heimat.

Muistaako tuon joku?

Siinä tuli muutama pitkä jakso. Se oli tosi saksalainen jossa kerrottiin maalta kaupunkiin opiskelemaan tulleiden nuorten elämästä ja suhteista. Mukana oli myös poliittista sävyä. Sarja oli jo silloin retro. Mahtaisko nuo 60-luvun Meinhof ym nuoria kiinnostaa.

Joo, ja se alkuperäinen Heimat on loistava!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
409/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Xena, warrior Princess

Ärsyttää gabriellen ja xenan lesbomainen käyttäytyminen

Ja se et suomessa ei oo suomennettu ja näytetty kuin 3 tuotantokauteen asti vaikka 6 tehty

Vierailija
410/1370 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja tarvitsiko sen xenan aina voittaa ja olla niin paras kaikessa jopa jumalia vastaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
411/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Serranon perheen loppu oli täysi susi

Miten se loppuikaan? En yhtään muista vaikka sarjaa seurasin.

Vierailija
412/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus 70-luvulla teeveestä tuli Soittorasia niminen suomalainen jännityssarja jossa näytteli Melasniemi. Muistan siitä jonkun kohdan ja se oli tosi jännittävä, ei löydy yle arkistosta.

Ei ollut Melasniemeä Soittorasiassa, vaan Esko Roine ja muutama muu. Eikä löydy Ylen Elävästä Arkistosta siitä syystä, että oli MTV:n tuottama sarja. Maikkari saisi kyllä pistää pystyyn oman EA:nsa, niin paljon kivaa heilläkin olisi. Mm. Hanski, Sämpy, Naapurilähiö, Koivuharju, erilaiset lauantai-illan viihdeohjelmat... Kaikista ei varmaankan löytyisi kaikkia jaksoja, mutta kun edes muutaman saisi nähdäkseen. Eihän Heikista ja Kaijastakaan ole jäljellä kuin jokunen jakso, mutta silti ne ovat Yle Areenassa nähtävissä.

Parempi myöhään -sarjaa kaipaaville tiedoksi, että kaikki(?) jaksot löytyvät kokonaisina YouTubesta. Olen sieltä niitä muutaman katsellut ja täytyy myöntää, että vielä 40 vuoden jälkeenkin toimii. :)

Kannattaisin kanssa tuota maikkarin arkisto-palvelua. Välillä vaan kuulen palautetta, että heillä ei niin kattavaa arkistoa olisi kuin Ylellä, tiedä sitten. Itsekin katselisi mielellään heidän vanhoja sarjoja ja ohjelmia. Niin ja yllämainittu sekoittanee Soittorasian Painajainen-nimiseen sarjaan. Siinä Melasniemi oli pääosassa. Sekin on muuten totta, että Parempi myöhään toimii edelleen. Ihmekös tuo kun on Hardwick puikoissa. Hänellä kun tuntuu olevan taito tehdä ajan hammasta kestäviä sarjoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
413/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaako kukaan Summerissa ollutta sarjaa jossa kaksi poikaa löytää aluksen joka pystyy muuttumaan näkymättömäksi? Alus oli punainen ja sen nimi oli tyyliin joku A:lla alkava.. Ehkä Aquila tms? 

Alus osasi myös lentää. Tykkäsin sarjasta ihan hirveästi pienenä, olis hauska nähdä miltä se näyttää nyt aikuisen silmin. 

Muistan niin tämän ja tykkäsin tosi paljon just lapsena! Oon miettinyt monta kertaa, oliko tällainen sarja todella olemassa vai olenko keksinyt sen päästäni. :D Sanomattakin selvää ettei mitään muistikuvaa sarjan nimestä. 

En ole katsonut, mutta googletin sanoilla aquila series. Löytyihän se sieltä. Sarjan nimi on siis Aquila.

Vierailija
414/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harva sarja on jäänyt vaivaamaan, mutta muistan yhden Bad Girls sarjan jakson joka järkytti. En tiedä mikä ikäraja oli, mutta ei varmaan sopiva siinä iässä. Taisin olla esiteini. Muistan, että siinä oli kaksi naista jotka olivat murtautuneet taloon. Talon omisti vanha pariskunta jotka tulivat murron aikana kotiin. Naiset löivät golf-mailalla ainakin toiselta tajun pois ja sitoivat pariskunnan. Tämän jälkeen he pakottivat miehen kiipeämään hauta-arkkuun ja naisen sulkemaan arkun, jonka jälkeen sytyttivät arkun tuleen. Se jäi vaivaamaan vuosia. En tiennyt miten olisin käsitellyt näkemääni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
415/1370 |

Muistan tämän. Bad girlsin juonenkäänteet muuttuivat aika hurjiksi jossain vaiheessa.

Vierailija
416/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Häkkilinnut vuodelta 1991, siinä mm. oli Jani Volanen, olisi mukava jos tulisi tv:stä uusintana, ei dvd:täkään ole julkaistu. Myös sitten semmoinen nuortensarja/valistussarja ehkä 80-luvun puolivälistä jossa nuori mies sattui todistamaan huumekauppaa vahingossa ja sai huumekauppiaat peräänsä, jäi lopulta heille kiinni hyvinkäällä, rautatiesillalla, oli ainakin nurmijärven kirjastossa vhs:nä 90-luvun alkupuolella.

Vierailija
417/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maa 2 nimistä sarjaa esitettiin yhden tuotantokauden ajan 1990-luvun puolivälissä. Ohjelma sijoittui tulevaisuuteen ja siinä joukko ihmisiä asutti ja tutki kaukaista, outoa planeettaa. Harmitti kovasti, kun sarja jäi pahasti kesken eikä jatkoa tullut. 

Vierailija
418/1370 |
14.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Häkkilinnut vuodelta 1991, siinä mm. oli Jani Volanen, olisi mukava jos tulisi tv:stä uusintana, ei dvd:täkään ole julkaistu. Myös sitten semmoinen nuortensarja/valistussarja ehkä 80-luvun puolivälistä jossa nuori mies sattui todistamaan huumekauppaa vahingossa ja sai huumekauppiaat peräänsä, jäi lopulta heille kiinni hyvinkäällä, rautatiesillalla, oli ainakin nurmijärven kirjastossa vhs:nä 90-luvun alkupuolella.

Muistan tuon huumesarjan hämärästi..Muistaako joku sarjan nimen?

Vierailija
419/1370 |
15.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Semmoinen Neil Hardwickin sarja kuin Musta Tuntuu 80-luvulta. Tämän kohtalo on jäänyt mysteeriksi. En ole itse nähnyt kun sen verran pikkuinen ollut ensiesityksen aikaan. Kuulemma nauhat on sittemmin hukkuneet maikkarin arkistoihin eikä itse Hardwickilla muistaakseni ole tallella. Kuulin vain, että joltain Vhs-harrastajalta tämä harvinaisuus kyllä löytyy, mutta ei ole laittanut isompaan jakeluun hän tuota ainakaan toistaiseksi. Tuo sarja houkuttaisi muuten kyllä katsoa. 

Vierailija
420/1370 |
16.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku Havajille sijoittunut lyhyikäinen floppisarja 2000-luvun alussa loppui auton räjähdykseen. Autossa ollut pari oli juuri mennyt naimisiin ja kaikki eivät tästä pitäneet. Tuo autopommin tarkoitus taisi kuitenkin olla tappaa joku muu. Koskaan ei sitten selvinnyt mitä tämän räjähdyksen jälkeen tapahtui.

Sarjan suomalainen nimi taisi olla Aloha Havaji. Englanninkielinen nimi oli joku ihan eri.

North Shore. Aika outo suomenkielinen nimi. https://www.imdb.com/title/tt0409594/?ref_=fn_al_tt_1

Tätä mäkin katsoin ja odotin uuttaa seasonia

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän viisi