Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Millainen ihminen ei meinaa päästä erosta yli?
30.05.2019 |
Joku aika sitten (avoliitosta) eronneena olen viime aikoina keskustellut paljon eroamisesta niin tuttavien kanssa kasvokkain kuin tuntemattomien kanssa netissä. Tuntuu että yleinen aika erosta toipumiseen on vähintään vuosi, yleensä enemmänkin. Vanhaa vauva.fi keskustelua lukiessa moni sanoi erosta toipumisen vieneen jopa 5-10 vuotta.
Itse ihmettelen näin pitkää toipumisaikaa. Tämä oma vuoden avoliitto ja sitä edeltänyt kolmen vuoden seurustelu päättyi siihen, kun tajusin että tässä parisuhteessa en tule perhettä saamaan. Ajatus siitä, että vielä pitäisi useampi vuosi odotella että voi edes yrittää uudelleen (ilman takeita onnistumisesta) tuntuu pelottavalta.
Itsestäni tuntuu täysin luonnolliselta alkaa tapailemaan uusia ihmisiä nyt neljä kuukautta erosta. En varsinaisesti etsi mitään, mutta jos kolahtaisi niin en näkisi mitään syytä miksi en voisi kumppania nyt jo löytää. Ympärillä olevat ihmiset tyrmäävät ajatuksen täysin ja sanovat että nyt pitäisi vain toipua erosta. Itse en oikein ymmärrä mitä sillä edes tarkoitetaan. Osaan olla yksin, olen itsenäinen, mutta kaipaan toki myös parisuhdetta.
Oma tilanteeni taustana vain tälle pohdinnalle, ei niinkään ruodittavaksi. (Vaikka saahan sitäkin kommentoida.)
Mutta millaisia nämä ihmiset ovat, jotka tarvitsevat eron jälkeen +1v toipumiseen? Onko heille ero tullut yllätyksenä tai eikö ero ole ollut yhteinen päätös? Ehkä ennen eroa ei kokeiltu kaikkea, ja mieleen jäi ”mitä jos?”? Vai mitä?
Kertokaa joku jos tunnistatte itsenne. (Tai haukkukaa ap kuten palstan kulttuuriin kuuluu.)
Kommentit (8)
Itse erosin 17 vuoden suhteesta ja aloin tapailla toisia n 4 kk erosta. Henkisesti oltiin erottu jo aiemmin, ero ei tullut yllätyksenä, puolisollani oli suhde. Toki oon ollut surullinen, mutta elämä jatkuu.
Ystävälläni oli lähes sama tilanne ja hän otti raskaasti eron. Oli aika kontrolloiva suhteessa, määräili miestään, rajoitti kaveruuksia jne, joten luulen, että koki toisen elämän jatkamisen jotenkin narsistisena loukkauksena. Vaikka hyvä ystävä onkin, niin valitettavasti ei osaa hoitaa asioitaan kypsästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se varmasti riippuu siitä, onko ero ollut yllätys, onko ollut jättäjä vai jätetty, vai onko erottu yhteisymmärryksessä. Itselläni ei ole eroista kokemusta, mutta mieheni kertoi, että hänellä meni vain n.3-4kk eron jälkeen (monen vuoden avoliitto), että alkoi kaivata uutta kumppania. Syynä eroon oli kokoon kuivahtanut suhde, jossa kumpikaan ei nähnyt yhteistä tulevaisuutta. Sitten kontrastina ystäväni, joka tuli jätetyksi yllättäen, luullen että suhteessa oli kaikki kunnossa. Hänellä meni reilusti yli vuosi toipumiseen, ja hän kävi välillä aika syvällä masennuksessa.
Esim. sellainen joka ei ollut valmistautunut siihen että suhde loppuisi. Ihmisiä on niin monenlaisia, toiset toipuvat nopeammin se voi johtua sisäisistä tai ulkoisista syistä.
Ero tuli täytenä yllätyksenä minulle, 2 alle 2 vuotiasta lasta ja mies vain ilmoitti, että se oli tässä. Hirveämpää järkytystä en ole eläissäni kokenut. Eroon liittyi vielä lisäksi miehen puolelta kaikkea todella sikamaista. Itse rakastin täysillä enkä olisi ikipäivänä voinut erota. Nyt erosta on pian 4 vuotta enkä ole päässyt jaloilleni. Näennäisesti kyllä vietämme lasten kanssa upeaa elämää, mutta sisältä olen täysin rikki ja usko ihmisiin mennyt. Uutta suhdetta en ole onnistunut löytämään.
Enempi se liittyy siihen erotapaan ja eron syihin. Yllättäen jätetyt tarvitsevat tietty pidemmän ajan, kaverisuhteista lähteneet lienevät kaivanneet oikeaa rakkautta ja vipinää jo pidempään.
Niin tai näin, pitää osata tehdä itsensä kanssa ns. loppukaneetti suhteelle. Monet kyselevät vuosikausia miksi mies petti, miksi ei halunnut lapsia vaikka sanoi niin, miksi miksi miksi. Onko kyse oman vihan pelosta?
Kun voi sanoa vaikka vain mielessään "haista p*, senkin hyödytön juippi", pääsee eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäonnistunut tunne. On ladannut toiveet kattoon ja sitten pläts!
Toivottomuus kun kaikilla on ja mulla ei.
Voiko mihinkään enää luottaa? Uskallanko uudelleen?
Varmasti suurin kyse omasta itseluottamuksesta. Ja kyvystä käsitellä pettymyksiä.
Ap tässä.
Kiva kuulla että en ole ainut näiden ajatusten kanssa, vaikka siltä on tuntunut. Ehkä sitä on tuttaville vaikea perustella että kaikkeni yritin (ja exä myös), mutta tulevaisuuden suunnitelmat eivät vain sopineet yhteen. Ero oli ja on perusteltavissa järjellä ja molemmat tiesimme että yhdessä emme ole onnellisia, mutta erikseen voimme olla hyvissä väleissä.
Luulen että nykyaikana moni eroaa niin helposti ja ehkä senkin takia eroa joutuu käsittelemään pitkään. Kun jo suhteen aikana on yrittänyt tehdä muutoksia ja ero on viimeinen ratkaisu, ei tarvitse enää jossitella sen jälkeen.
Alue: Aihe vapaa
Itsellä meni 2 v päästä yli 6 v suhteesta. Ero oli silloin niin sanottu yhteinen päätös mutta mies taisi olla totaalisen kyllästynyt minuun jo aiemmin kun itse taas rakastin vielä eron hetkellä. Otti aikansa opetella elämään yksin kun olin suoraan vanhemmilta muuttanut miehen kanssa yhteen.