Miksi mies haluaa salata suhteen

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Minulla oli tuollainen poikaystävä teini-iässä kaksi vuotta, siis ei halunnut kertoa seurustelusta kellekään, varsinkaan vanhemmilleen. Oli kuitenkin kuulemma rakastunut jne. Tavatessamme parikymppisinä uudelleen olin kuulemma edelleen se ensirakkaus ja voisi esitellä minut ystävilleen ja vanhemmilleen jos palaisimme yhteen. Sanoin, etten kehtaisi esitellä edes isäni koiralle, juna meni jo. Parin kuukauden päästä hän löysi tyhjäpäisen punkeron, jonka pamautti paksuksi, se suhde ei sitten jäänyt salaisuudeksi. Silloin kyllä mietin, että onkohan tyytyväinen pelailuihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Voihan se hävetä lähipiiriään.

Tämä. Minun perheeni ja melkein koko suku on sellaista, ettei kestä päivänvaloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo tosissaan. Rakastunut ja sitoutunut mies kyllä tekisi selväksi että on suhteessa ja kenen kanssa.

Miksi siitä pitäisi huudella, että on rakastunut ja sitoutunut?

En minä tiedä miksi, mutta miehet haluaa ylpeillä kumppanillaan ja sanoa että tää on mun nainen. Ihan miehen suusta tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Minulla oli tuollainen poikaystävä teini-iässä kaksi vuotta, siis ei halunnut kertoa seurustelusta kellekään, varsinkaan vanhemmilleen. Oli kuitenkin kuulemma rakastunut jne. Tavatessamme parikymppisinä uudelleen olin kuulemma edelleen se ensirakkaus ja voisi esitellä minut ystävilleen ja vanhemmilleen jos palaisimme yhteen. Sanoin, etten kehtaisi esitellä edes isäni koiralle, juna meni jo. Parin kuukauden päästä hän löysi tyhjäpäisen punkeron, jonka pamautti paksuksi, se suhde ei sitten jäänyt salaisuudeksi. Silloin kyllä mietin, että onkohan tyytyväinen pelailuihinsa.

Tiedän, että oli ihan normaalista perheestä, tiedän ketkä ovat hänen vanhempansa, tiesin ne ystävätkin. Ei vain halunnut minua esitellä. Jos alapeukuttaja siis ajattelee, että ehkä suku hävetti tms. Ei hävettänyt, kertoilikin heistä mielellään. Minä ilmeisesti hävetin sitten niin kovasti. No hänen lapsensa äiti se vasta hävettääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo tosissaan. Rakastunut ja sitoutunut mies kyllä tekisi selväksi että on suhteessa ja kenen kanssa.

Miksi siitä pitäisi huudella, että on rakastunut ja sitoutunut?

En minä tiedä miksi, mutta miehet haluaa ylpeillä kumppanillaan ja sanoa että tää on mun nainen. Ihan miehen suusta tuo.

Ei mun tarvitse huudella. Muut näkee kyllä katseesta miten katson naista, kosketan ja suutelen.

Ei ne sanat vaan ne teot. Enää ei olla 15v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Minulla oli tuollainen poikaystävä teini-iässä kaksi vuotta, siis ei halunnut kertoa seurustelusta kellekään, varsinkaan vanhemmilleen. Oli kuitenkin kuulemma rakastunut jne. Tavatessamme parikymppisinä uudelleen olin kuulemma edelleen se ensirakkaus ja voisi esitellä minut ystävilleen ja vanhemmilleen jos palaisimme yhteen. Sanoin, etten kehtaisi esitellä edes isäni koiralle, juna meni jo. Parin kuukauden päästä hän löysi tyhjäpäisen punkeron, jonka pamautti paksuksi, se suhde ei sitten jäänyt salaisuudeksi. Silloin kyllä mietin, että onkohan tyytyväinen pelailuihinsa.

Tiedän, että oli ihan normaalista perheestä, tiedän ketkä ovat hänen vanhempansa, tiesin ne ystävätkin. Ei vain halunnut minua esitellä. Jos alapeukuttaja siis ajattelee, että ehkä suku hävetti tms. Ei hävettänyt, kertoilikin heistä mielellään. Minä ilmeisesti hävetin sitten niin kovasti. No hänen lapsensa äiti se vasta hävettääkin.

Varsin pitkään jaksoit olla miehesi kanssa yhdessä jos parisuhteenne kesti kolme vuotta!

Tuli tätä keskustelua lukiessani mieleeni, että jos kumppani(ehdokas) ei koskaan haluaisi liikkua tai ylieisemmin olla missän ja/tai viettää aikaa kanssani sen paremmin muiden läheistensä kanssa, (oletuksena siis, että sellaisia ylipäänsä elää ja on "jossain" olemassa), niin mieleeni hiipii kysymys siitä, että onko tämä vasta alkusoittoa sille, että myöhemmin hän haluaa ja/ tai pyrkii estämään minua pitämästä yhteyttä omiin läheisiini (eli sekä ilman häntä että niin etten myöskään minä (yksin) olisin heidän kanssaan lainkaan enää tekemisissä). 

Tilanne voineekin edetä vähintään yhtä kiusalliseksi silloin un kumppani ei hyväksy lainkaan kumppanin omia vanhoja läheisiä ystäviä ja kavereita. - Ei ainakaan niin, että antaisi ja sallisi toisen viettää aikaa heidän kanssa niin, että itse on samanaikaisesti jossain muualla. (Tai jos näennäisesti sallii, niin viettää tämän johdosta loputtomalta ajanjaksolta vaikuttavan mykkäkoulun tai kuullustelee taukoamatta mitä tapahtui milläkin sekunnilla ja missä). 

Itse olen lukenut tältä palstalta joitain kertoja siitä, miten osa ei saata hyväksyä kumppanillaan esimerkiksi lainkaan vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä tai kavereita. - Tai ei ainakaan sitä, että kumppani pitäisi oma-aloitteisesti heihin yhteyttä ja viettäsi heidän kanssaan aikaa "live":nä 

- Eräänlaisen pohjanoteerauksen veti minusta eräs kirjoittaja joka esitti avauksessaan, kysymyksen "Hyväksyttekö sen että miehenne lohduttaisi vastakkaista sukupuolta olevaa kaveriaan, tai ystäväänsä" 

Ottamatta kantaa siihen missä mielentilassa avaus oli tehty tai missä mielentilssa kaikki sen saamat vastaukset oli kirjoitettu, niin olin puulla päähän lyöty kun luin vastauksia, joissa osa oli sitä mieltä että ei vosi tällaista köytöstä suvaita ja siten sallia miehensä tehdä.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Minulla oli tuollainen poikaystävä teini-iässä kaksi vuotta, siis ei halunnut kertoa seurustelusta kellekään, varsinkaan vanhemmilleen. Oli kuitenkin kuulemma rakastunut jne. Tavatessamme parikymppisinä uudelleen olin kuulemma edelleen se ensirakkaus ja voisi esitellä minut ystävilleen ja vanhemmilleen jos palaisimme yhteen. Sanoin, etten kehtaisi esitellä edes isäni koiralle, juna meni jo. Parin kuukauden päästä hän löysi tyhjäpäisen punkeron, jonka pamautti paksuksi, se suhde ei sitten jäänyt salaisuudeksi. Silloin kyllä mietin, että onkohan tyytyväinen pelailuihinsa.

Tiedän, että oli ihan normaalista perheestä, tiedän ketkä ovat hänen vanhempansa, tiesin ne ystävätkin. Ei vain halunnut minua esitellä. Jos alapeukuttaja siis ajattelee, että ehkä suku hävetti tms. Ei hävettänyt, kertoilikin heistä mielellään. Minä ilmeisesti hävetin sitten niin kovasti. No hänen lapsensa äiti se vasta hävettääkin.

Varsin pitkään jaksoit olla miehesi kanssa yhdessä jos parisuhteenne kesti kolme vuotta!

Tuli tätä keskustelua lukiessani mieleeni, että jos kumppani(ehdokas) ei koskaan haluaisi liikkua tai ylieisemmin olla missän ja/tai viettää aikaa kanssani sen paremmin muiden läheistensä kanssa, (oletuksena siis, että sellaisia ylipäänsä elää ja on "jossain" olemassa), niin mieleeni hiipii kysymys siitä, että onko tämä vasta alkusoittoa sille, että myöhemmin hän haluaa ja/ tai pyrkii estämään minua pitämästä yhteyttä omiin läheisiini (eli sekä ilman häntä että niin etten myöskään minä (yksin) olisin heidän kanssaan lainkaan enää tekemisissä). 

Tilanne voineekin edetä vähintään yhtä kiusalliseksi silloin un kumppani ei hyväksy lainkaan kumppanin omia vanhoja läheisiä ystäviä ja kavereita. - Ei ainakaan niin, että antaisi ja sallisi toisen viettää aikaa heidän kanssa niin, että itse on samanaikaisesti jossain muualla. (Tai jos näennäisesti sallii, niin viettää tämän johdosta loputtomalta ajanjaksolta vaikuttavan mykkäkoulun tai kuullustelee taukoamatta mitä tapahtui milläkin sekunnilla ja missä). 

Itse olen lukenut tältä palstalta joitain kertoja siitä, miten osa ei saata hyväksyä kumppanillaan esimerkiksi lainkaan vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä tai kavereita. - Tai ei ainakaan sitä, että kumppani pitäisi oma-aloitteisesti heihin yhteyttä ja viettäsi heidän kanssaan aikaa "live":nä 

- Eräänlaisen pohjanoteerauksen veti minusta eräs kirjoittaja joka esitti avauksessaan, kysymyksen "Hyväksyttekö sen että miehenne lohduttaisi vastakkaista sukupuolta olevaa kaveriaan, tai ystäväänsä" 

Ottamatta kantaa siihen missä mielentilassa avaus oli tehty tai missä mielentilssa kaikki sen saamat vastaukset oli kirjoitettu, niin olin puulla päähän lyöty kun luin vastauksia, joissa osa oli sitä mieltä että ei vosi tällaista köytöstä suvaita ja siten sallia miehensä tehdä.   

Loistava kirjoitus vaikkakin otsikon ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Kaikilla ihmisillä ei ole sukulaisia. Äiti on saattanut kuolla. Isä saattaa olla narsisti etc. Kaikilla ei ole kavereita. Sun tapauksessa taisi olla kuitenkin. Jos minä tapaisin jonkun naisen niin ei olisi oikein kenellekkään kenelle esitellä tätä naista.

Mistä ihmeestä te aina vedätte ton narsistin? Ketju kuin ketju.

Minulla oli yksi tuollainen poikaystävä. Ei esitellyt kenellekään ja ei kertonut kenellekään, että seurustelemme. Yritti myös määräillä kenelle minä saan kertoa ja kenelle en. Suhde oli enemmänkin kaveruutta ja näimme puolen vuoden aikana ehkä viisi kertaa. Joo, asuimme kaukana toisistamme, koska opiskelut vei lukion loputtua, mutta kun ei voinut edes soittaa tai vastata puheluihin. Puolen vuoden kuluttua hän jätti minut. En tajua mitä hän oikein hommasi, kun oli kuitenkin se joka ensiksi kertoi tunteistaan ja ehdotti seurustelua.

Omasta kokemuksesta: en halua sitä koko perheen yms huomiota sille suhteelle, varsinkin jos on vielä niin alussa ettei edes ole varma kestääkö juttu kuutta kuukautta pidempään.

Ei ole mitään positiivista hehkuttaa ja julistaa suhdetta liian aikaisin. Niistä oppineena pitää ennemmin salassa, kunnes todella huomaa että tässä on todella kumppani jonka kanssa näkee viihtyvän pidemmällä tähtäimellä eikä hän vain katoa kuukausien saatossa. Vaikka, ikinähän sitä ei tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Kaikilla ihmisillä ei ole sukulaisia. Äiti on saattanut kuolla. Isä saattaa olla narsisti etc. Kaikilla ei ole kavereita. Sun tapauksessa taisi olla kuitenkin. Jos minä tapaisin jonkun naisen niin ei olisi oikein kenellekkään kenelle esitellä tätä naista.

Juuri näin.

Ja kenelle esittelisin naista? Esittelisin häntä itselleni, ja myös koko maailmalle kun liikumme ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Kaikilla ihmisillä ei ole sukulaisia. Äiti on saattanut kuolla. Isä saattaa olla narsisti etc. Kaikilla ei ole kavereita. Sun tapauksessa taisi olla kuitenkin. Jos minä tapaisin jonkun naisen niin ei olisi oikein kenellekkään kenelle esitellä tätä naista.

Mistä ihmeestä te aina vedätte ton narsistin? Ketju kuin ketju.

Ilmeisesti jos toinen ihminen ei suostu heittopussiksi, hän on narsisti?

Vierailija kirjoitti:

Omasta kokemuksesta: en halua sitä koko perheen yms huomiota sille suhteelle, varsinkin jos on vielä niin alussa ettei edes ole varma kestääkö juttu kuutta kuukautta pidempään.

Ei ole mitään positiivista hehkuttaa ja julistaa suhdetta liian aikaisin. Niistä oppineena pitää ennemmin salassa, kunnes todella huomaa että tässä on todella kumppani jonka kanssa näkee viihtyvän pidemmällä tähtäimellä eikä hän vain katoa kuukausien saatossa. Vaikka, ikinähän sitä ei tiedä.

Ei tarvitse hehkuttaa, mutta toisaalta totaalinen piilossa pitäminenkin on jokseenkin nöyryyttävää, näin omalla kokemuksella.

Kun itse on orastavasta suhteesta fiiliksissä ja voisi hehkuttaa vaikka maailman tappiinsa tätä ihmistä, niin sitten itse saat nähdä, kuinka toinen keksii vaikka mitä tekosyitä pitääkseen sinut piilossa.

Siinähän ne omatkin tunteet pikkuhiljaa lakastui.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Olin jemmattu. Kolme vuotta, enkä tavannut yhtään perheenjäsentä, en kaverin kaveria. Puheissa olin maailman kaunein ja ihanin. Varattu ei ollut varmasti. Mulla oli avaimet kotiinsa jne. Mutta varmaan sitten häpesi mua jostain syystä. En kyllä tajua miksi, ei mua tarvitse kenenkään hävetä. Olihan se loukkaavaa, ja jälkeenpäin hän sanoi, että sitä hän katui eniten. Ei kuitenkaan koskaan osannut mulle kertoa syytä. Ehkä ei kehdannut? Kaiken huipuksi nyt hän haluaisi taas takaisin. Miksi, jos minua ei kehtaa edes kavereille esitellä?

Alkaako tän miehen etunimi kirjaimella S? Kuulostaa niin kovin tutulta tarinalta.

Se pelkää kavereidensa kateutta ja ettei kaverit vie sinua häneltä.

Itse en ainakaan aio esitellä seuraavaa miesystävääni kenellekään, ennen kuin olen varma ettei mies dumppaa minua heti seuraavassa käänteessä. Noloa vastailla kavereiden kyselyihin että missäs se sun mies on? En tarvitse enää yhtään enempää alleviivausta sille, että en kuitenkaan kelpaa kenellekään.

On varattu tai joku muu kiikarissa.

Mulle käynyt samoin ainakin kolmessa suhteessa. Yksi lasten isä. Kelpasin kai kotona mutta ulospäin esitti muunlaista. Näistä osa myös petti. No. Totuushan on että jos olisi seurustellut Pamsun kanssa niin tuskin olisi jättänyt yhtään sosiaalista mediaa tai kekkeriä väliin esitelläkseen saalistaan?! Eli kyl se vaan niin on että se tavallinen, rumahko ja narsistinen 165 cm pitkä trolli kuvitteli olevansa niin paljon parempi kuin minä että kehtasi kohdella minua kuin p**kaa. Koskaan en enää moisen kanssa olisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan aio esitellä seuraavaa miesystävääni kenellekään, ennen kuin olen varma ettei mies dumppaa minua heti seuraavassa käänteessä. Noloa vastailla kavereiden kyselyihin että missäs se sun mies on? En tarvitse enää yhtään enempää alleviivausta sille, että en kuitenkaan kelpaa kenellekään.

Toisaalta tuokin käytös voi ajaa ihmisen pois.

Itse olen lopettamassa lupaavasti alkanutta suhdetta juuri siksi, että koen totaalisen piilottelun loukkaavana ja hämmentävänä.

mua kyllä hävettäis näyttää naamaa jonkun seko boltsi kinkin kanssa joka tarjoaa itseään ja poikalapsia jollekin nimetylle miesasiakkaalle, ja huutaa häirintöjään miesasiakkaan perässä. mahtaa rassata ämmää jokin kovasti.