'Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, sanoo psykologi'- kokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset eivät halua joutua syntipukeiksi tai silmätikuiksi, selittää kehtaamattomuutta.

Eli korkea aika muuttaa tätäkin kulttuuriominaisuutta, miten olisi ystävällisyys ja avoimmuus käsi kädessä?

Ja yksi asiaan liittyvä ongelma on se, että ns. kehtaava ihminen ei ollenkaan tajua koko ongelmaa. Jos ihminen kehtaa tehdä mitä haluaa, hänen on käytännössä mahdotonta päästä sellaisen ihmisen pään sisälle, joka miettii että kehtaako panna hupparin päällensä kun ikää on jo 40 vuotta.

Työpaikoilla taas tätä kehtaamattomuutta käytetään kiusaamisen välineenä, eli jos joku kehtaa sanoa jotain, häntä aletaan kiusata. Suomalaisuus perustuu nimenomaan siihen, että itseensä ei saa kiinnittää mitään huomiota, koska suomalaisten huomio on yleensä haitallista.

Tuli näistä kiekkokisoista mieleen se ero kuinka esim. Englannissa jalkapallojoukkue lähtee aina voittamaan mm-kisat ja pettymys on aina valtava kun ei onnistuta. Suomalaiset lähtee kisoihin sillä mielellä, että meillä nyt on tällanen tosi huono joukkue, ehkä huonoin koskaan, ei tästä voi mitään tulla. On todellakin ihme, että näillä tsempeillä yksikään suomalainen ikinä menestyy missään asiassa.

Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Heille on normaalia, että työpaikoilla pidetään kokouksia, joissa käsitellään työilmapiiriä ja kommunikaatiota. Avointa keskustelua pidetään tärkeänä.

On vaikea käsittää, että täällä ei edes läheisille kehdata sanoa asioita suoraan, koska pelätään konflikteja. Jäitä hattuun. Toisen negatiivista reaktiota ei voi muuttaa, mutta itse voi hengittää syvään ja pysyä asiallisena. Mielestäni konflikti-tilanteita tulisi harjoitella, aloittamalla vaikka väittelyistä (debate).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nyttenkin parisuhteessa, jossa en haluaisi olla, mutta koska seurustelukumppanini on tosi ihana ihminen, en halua särkeä hänen sydäntään. Niin, en vaan kehtaa lopettaa tätä. :(

Särjet teidät molemmat jatkamalla tuota valehtelua ja salailua!

Kyllä ihmiset toipuu eroista. Et voi "suojella" puolisoa loputtomiin.

Nimimerkillä kokemusta on olen ollut samassa tilanteessa

Olet väärässä. Suojella voi loputtomiin. Jos itse ei eroa ja toinen on rakastunut, se voi jatkua vaikka loppu iän. Se olisikin helppoa kun se jossain kohtaa leviäisi käsiin, niin että olisi vaan pakko erota, mutta ei se mene niin. Itse se pitää tuokin tehdä tai sitten olla tekemättä.

Ohis

Tässä jos missä voitaisiin ymmärtää että käytännön asiat ei ole tunneasioita.

Jos todetaan joku väärä toimintamalli, se ei ole tunne vaan käytännön asia.

Aina kuitenkin joku vetää herneet nenään, varsinkin jos on tietyn luonteinen.

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Heille on normaalia, että työpaikoilla pidetään kokouksia, joissa käsitellään työilmapiiriä ja kommunikaatiota. Avointa keskustelua pidetään tärkeänä.

On vaikea käsittää, että täällä ei edes läheisille kehdata sanoa asioita suoraan, koska pelätään konflikteja. Jäitä hattuun. Toisen negatiivista reaktiota ei voi muuttaa, mutta itse voi hengittää syvään ja pysyä asiallisena. Mielestäni konflikti-tilanteita tulisi harjoitella, aloittamalla vaikka väittelyistä (debate).

Ruotsissa tosiaan pidetään kaikenlaisia after workkeja ja tiimi-iltoja ja varmaan joo kokouksissakin jauhetaan diipadaapaa miten ilmapiiri on tärkeä. Mutta ei täällä kyllä todellakaan voi alkaa suoraan lateleen missä mättää. Kohteliaisuus menee aina kaiken edelle. Ihmistä joka järjestää jonkin konfliktin pidetään mielisairaana. Suomessa sellaiselle kohotettaisiin vaan harteita ja todettaisiin että tuo nyt on tuollainen kuumakalle.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nyttenkin parisuhteessa, jossa en haluaisi olla, mutta koska seurustelukumppanini on tosi ihana ihminen, en halua särkeä hänen sydäntään. Niin, en vaan kehtaa lopettaa tätä. :(

Hyvänen aika sentään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Heille on normaalia, että työpaikoilla pidetään kokouksia, joissa käsitellään työilmapiiriä ja kommunikaatiota. Avointa keskustelua pidetään tärkeänä.

On vaikea käsittää, että täällä ei edes läheisille kehdata sanoa asioita suoraan, koska pelätään konflikteja. Jäitä hattuun. Toisen negatiivista reaktiota ei voi muuttaa, mutta itse voi hengittää syvään ja pysyä asiallisena. Mielestäni konflikti-tilanteita tulisi harjoitella, aloittamalla vaikka väittelyistä (debate).

Ruotsissa tosiaan pidetään kaikenlaisia after workkeja ja tiimi-iltoja ja varmaan joo kokouksissakin jauhetaan diipadaapaa miten ilmapiiri on tärkeä. Mutta ei täällä kyllä todellakaan voi alkaa suoraan lateleen missä mättää. Kohteliaisuus menee aina kaiken edelle. Ihmistä joka järjestää jonkin konfliktin pidetään mielisairaana. Suomessa sellaiselle kohotettaisiin vaan harteita ja todettaisiin että tuo nyt on tuollainen kuumakalle.

Eri mieltä oleva ja sen ilmi tuova on "vihaaja".

On kokemuksia kun on häpeällä kasvatettu. Loitonnutin itseni häpeästä ja kokoaan pois vanhempien vaikutuksen piiristä tullakseni onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Heille on normaalia, että työpaikoilla pidetään kokouksia, joissa käsitellään työilmapiiriä ja kommunikaatiota. Avointa keskustelua pidetään tärkeänä.

On vaikea käsittää, että täällä ei edes läheisille kehdata sanoa asioita suoraan, koska pelätään konflikteja. Jäitä hattuun. Toisen negatiivista reaktiota ei voi muuttaa, mutta itse voi hengittää syvään ja pysyä asiallisena. Mielestäni konflikti-tilanteita tulisi harjoitella, aloittamalla vaikka väittelyistä (debate).

Ei ne ruotsalaisetkaan sano, mitä mielessään ajattelevat. Ihan samanlaista se on heilläkin ja ehkä vielä enemmän. Heillä on yhteiskunnassaan ja kulttuurissaan vielä enemmän hys-hys -asioita, joista nyt ei vain ole sopivaa puhua. Pidetään kokouksia ja kysellään mielipiteitä, mutta kukaan ei kehtaa sanoa, jos kyseessä on negatiivinen asia. Pelkät positiiviset tuodaan esiin, muut vaietaan. Jos joku (yleensä suomalainen) ottaa nega-asian puheeksi, ollaan muka-järkyttyneitä, että ”mennäänpäs sitä nyt suoraan asiaan!” Toisaalta supistaan jälkikäteen, että ”hyvä, kun X uskalsi ottaa asian esiin.”

Olen töissä isossa yhteispohjoismaisessa yrityksessä eli tiedän jotakin. Esimieheni oli hieman järkyttynyt, mutta hyvillään, kun sanoin, että häntä vähän pelätään, koska hän on erittäin vaativa. Nyt hän on muuttunut inhimillisemmäksi, mikä iloiten merkille pannaan.

Olen turhan hienotunteinen eli kehtaamaton. Vähän olen parantunut siitä, millainen olin nuorena, mutta vieläkin jahkailen liikaa, käytän esim. liian paljon aikaa sähköpostiviestien muotoilemiseen, ettei kohde varmasti pahoita mieltään. Näin on erityisesti silloin, jos kieltäydyn jostain tai ilmaisen eri näkemyksen.

Joskus viestiä kirjoittaessani olen tietoisesti päättänyt lopettaa kiertelyn, olla kehtaavampi ja kirjoittaa vain lakonisesti ja suoraan (mutta ystävällisesti), mitä tarkoitan. Esim. olen antanut itselleni vain minuutin aikaa kirjoittaa viesti. Se on tuntunut ihanan helpolta. Harmi että se edellyttää tietoista asennoitumista eikä tule luonnostaan.

Miten paljon energiaa kehtaamattomuuteen hupeneekaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nyttenkin parisuhteessa, jossa en haluaisi olla, mutta koska seurustelukumppanini on tosi ihana ihminen, en halua särkeä hänen sydäntään. Niin, en vaan kehtaa lopettaa tätä. :(

Särjet teidät molemmat jatkamalla tuota valehtelua ja salailua!

Kyllä ihmiset toipuu eroista. Et voi "suojella" puolisoa loputtomiin.

Nimimerkillä kokemusta on olen ollut samassa tilanteessa

Olet väärässä. Suojella voi loputtomiin. Jos itse ei eroa ja toinen on rakastunut, se voi jatkua vaikka loppu iän. Se olisikin helppoa kun se jossain kohtaa leviäisi käsiin, niin että olisi vaan pakko erota, mutta ei se mene niin. Itse se pitää tuokin tehdä tai sitten olla tekemättä.

Ohis

Voiko tosiaan loputtomiin esittää rakastunutta ilman että toinen huomaa mitään? Luulisi että kyllä se alkaa jäytää suhdetta. Vaikka toinen onkin rakastunut, saattaahan hänkin piilotella epäilyjään ettei niitä tarvitsisi kohdata.

Mutta kyllä, itse se kissa täytyy nostaa pöydälle, mitä pikemmin sen parempi.

Olin nuorempana liian arka.

Nyt kehtaan sanoa asioista, jotka ärsyttävät. Se on parempi kaikille, kunhan ei tuo esiin näkemystään huutamalla tai rähisemällä, vaan asiallisella palautteella.

Jos palvelu kampaamossa tms. on ala-arvoista tai ylikallis ravintolaruoka pahaa, siitä pitää voida sanoa ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nyttenkin parisuhteessa, jossa en haluaisi olla, mutta koska seurustelukumppanini on tosi ihana ihminen, en halua särkeä hänen sydäntään. Niin, en vaan kehtaa lopettaa tätä. :(

Särjet teidät molemmat jatkamalla tuota valehtelua ja salailua!

Kyllä ihmiset toipuu eroista. Et voi "suojella" puolisoa loputtomiin.

Nimimerkillä kokemusta on olen ollut samassa tilanteessa

Olet väärässä. Suojella voi loputtomiin. Jos itse ei eroa ja toinen on rakastunut, se voi jatkua vaikka loppu iän. Se olisikin helppoa kun se jossain kohtaa leviäisi käsiin, niin että olisi vaan pakko erota, mutta ei se mene niin. Itse se pitää tuokin tehdä tai sitten olla tekemättä.

Ohis

Voiko tosiaan loputtomiin esittää rakastunutta ilman että toinen huomaa mitään? Luulisi että kyllä se alkaa jäytää suhdetta. Vaikka toinen onkin rakastunut, saattaahan hänkin piilotella epäilyjään ettei niitä tarvitsisi kohdata.

Mutta kyllä, itse se kissa täytyy nostaa pöydälle, mitä pikemmin sen parempi.

Kun ei se toinen useinkaan halua tietää jos toinen ei ole rakastunut. Hänelle riittää se että toinen pysyy siinä ja saa itse olla rakastunut. Ei se yksipuolisuus häiritse vasta kuin siinä vaiheessa jos toinen pettää tai muuten perseilee. Muuten sitä voi vaan itsekseen mielessään hyssytellä että kyllä se varmaan rakastaa kun se siinä pysyy. Ja mitä se rakastumisen esittäminen edes suomalaisessa kulttuurissa on kun se on niin yleistä että tunteita ei näytetä silloinkaan kun niitä on?

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaako kehtaaminen tässä ilkeämistä vai jaksamista?

Samaa mietin. T. pohjoiskarjalainen