Mitä asioita sinusta oletetaan/luullaan väärin?

Oletetaan helposti vasemmistohihhuliksi, jos vastapuoli on sellainen. Oikeistohenkiset ihmiset eivät tunnu minua erityisemmin arvioivan, ja jos arvioivat niin eivät ainakaan vasemmalle.

Ei luulla mitään väärin. Olen täys mulkku ja ärsyttävä tyyppi.

Olen ujo ja hiljainen ja ärsyttää joidenkin ihmisten oletus, että olen joku siveydensipuli, joka istuu rukoilemassa jossain luostarissa ja paheksuu kaikkea mahdollista. Jos työpaikan kahvipöydässä joku kertoo seksijuttuja tai alapäävitsejä, niin joku nauraa, että olkaa nyt hiljaa, kun "Minnakin" kuuntelee. Ihan kuin olisin lapsi. Tänään työpaikalla oltiin aidosti ihmeissään, kun minäkin olin katsonut jääkiekkoa yöllä.

Todella ärsyttävää ja jotenkin jopa alentavaa.

Hoetaan että oon ujo vaikka oikeesti oon vähän ylimielinen eikä vaan kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Hoetaan että oon ujo vaikka oikeesti oon vähän ylimielinen eikä vaan kiinnosta.

Minulla juuri päinvastoin, eli pidetään ylimielisenä vaikka olen vain ujo.

Ei toisaalta kauheasti kiinnostakaan.

Mielialani oletetetaan väärin, koska naamani näyttää levossa vakavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoetaan että oon ujo vaikka oikeesti oon vähän ylimielinen eikä vaan kiinnosta.

Minulla juuri päinvastoin, eli pidetään ylimielisenä vaikka olen vain ujo.

Ei toisaalta kauheasti kiinnostakaan.

Joo tätä oon ihmetellyt täällä palstalla kun oon lukenut että miksi päinvastasista luullaan päinvastaista :D

Vierailija kirjoitti:

Olen ujo ja hiljainen ja ärsyttää joidenkin ihmisten oletus, että olen joku siveydensipuli, joka istuu rukoilemassa jossain luostarissa ja paheksuu kaikkea mahdollista. Jos työpaikan kahvipöydässä joku kertoo seksijuttuja tai alapäävitsejä, niin joku nauraa, että olkaa nyt hiljaa, kun "Minnakin" kuuntelee. Ihan kuin olisin lapsi. Tänään työpaikalla oltiin aidosti ihmeissään, kun minäkin olin katsonut jääkiekkoa yöllä.

Todella ärsyttävää ja jotenkin jopa alentavaa.

Sano suorat sanat noille idiooteille!!!

Muakin jotkut luulee kokemattomaksi, kun olen hiljainen.

Että olisin päättänyt jäädä naimattomaksi ja perheettömäksi. En ole, näin vain on käynyt (eikä tässä elämässä mitään vikaa ole). Minusta ennemminkin pariutuminen ja perheen perustaminen vaativat päätöksiä, ei se että niitä ei ole.

N51

Vierailija kirjoitti:

Olen ujo ja hiljainen ja ärsyttää joidenkin ihmisten oletus, että olen joku siveydensipuli, joka istuu rukoilemassa jossain luostarissa ja paheksuu kaikkea mahdollista. Jos työpaikan kahvipöydässä joku kertoo seksijuttuja tai alapäävitsejä, niin joku nauraa, että olkaa nyt hiljaa, kun "Minnakin" kuuntelee. Ihan kuin olisin lapsi. Tänään työpaikalla oltiin aidosti ihmeissään, kun minäkin olin katsonut jääkiekkoa yöllä.

Todella ärsyttävää ja jotenkin jopa alentavaa.

Sama juttu minulla. Koskaan en ole tuonut mitään uskonnollista tai muutakaan elämänkatsomustani esiin, mutta silti kuvitellaan että olen joku nunna.

Minua luullaan huomattavasti ikääni nuoremmaksi. Jäin eläkkeelle, olen kyllästymiseen asti saanut vastata ihmettelyihin, että miten voin jo jäädä eläkkeelle. No siten, että täytin vaaditun eläkeiän. Jotkut suhtautuvat asiaan kummallisen vihamielisesti, ihan kuin uskoisivat minun valehtelevan. 🤔

Pienen kaupungin ja ”julkisen” työn kyseenalainen ilo.

Vierailija kirjoitti:

Hoetaan että oon ujo vaikka oikeesti oon vähän ylimielinen eikä vaan kiinnosta.

Tämä! 99,9% ihmisistä ei vaan kiinnosta niin paljoa että vaivautuisin juttelemaan heidän kanssaan. Aika huvittava tämä ujous-olettama

Olen ujo ja usein aika hiljainen. Joskus aimmin tuntui siltä kuin joillain ihmisillä olisi ollut jonkinmoinen tarve "vanhemmoida" minua. Siis huolehdittiin paljon ja kohdeltiin vähän kuin silkkihansikkain, ihan niin kuin olisin lapsi, joka ei kestä minkäänlaista haastetta tai vastoinkäymistä elämässään. Toki arvostan ihmisiä, jotka huomioivat toiset, mutta en minä silti halua puolituttujen alkavan huolehtimaan minusta kuin lapsesta. Viime vuosina tällaista ei ole sentään enää ollut, liekkö sitten jokin minussa muuttunut niin, että en enää herätä niin paljon jotain ihmeellistä huolenpitoviettiä.

Livija kirjoitti:

Olen ujo ja usein aika hiljainen. Joskus aimmin tuntui siltä kuin joillain ihmisillä olisi ollut jonkinmoinen tarve "vanhemmoida" minua. Siis huolehdittiin paljon ja kohdeltiin vähän kuin silkkihansikkain, ihan niin kuin olisin lapsi, joka ei kestä minkäänlaista haastetta tai vastoinkäymistä elämässään. Toki arvostan ihmisiä, jotka huomioivat toiset, mutta en minä silti halua puolituttujen alkavan huolehtimaan minusta kuin lapsesta. Viime vuosina tällaista ei ole sentään enää ollut, liekkö sitten jokin minussa muuttunut niin, että en enää herätä niin paljon jotain ihmeellistä huolenpitoviettiä.

Minä olen myös ujo ja arka, mutta tuntuu että muut ihmiset olettavat minut jonkinlaiseksi tilanteen "pomoksi". Se on todella epämiellyttävää, koska on raskasta kannatella sosiaalisia tilanteita, kun itse oikeasti on paljon ujompi kuin muut. Mutta monesti tuntuu, että nimenomaan minun odotetaan ottavan tilanne haltuun. Ulkonäöltäni olen aika jykevä, miesmäisen(?) oloinen. Ehkä se vaikuttaa asiaan, koska ihmisten mielissä ehkä auktoriteetti ja miesmäisyys jotenkin yhdistyvät toisiinsa?

Välttelen sosiaalisia tilanteita, koska on ahdistavaa että minulta odotetaan niissä niin paljon. Tai siltä minusta ainakin tuntuu, tiedä sitten kuvittelenko vain. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että on tosi kiusallista ja kaikille "hämmentävää", jos minä olen hiljaa, samalla kun joku toinen saa vapaasti olla hiljaa eikä kukaan vaikuta ihmettelevän asiaa.

Mua pidetään töissä osaavana ja ahkerana työntekijänä. En tiedä mistä ne on käsityksen saaneet :D

Tuntemattomat luulevat minua usein ylimieliseksi, vaikka olen vain ajatuksissani enkä katsele vastaantulijoita. Perusilmeeni on "tonnin seteli", ja oletettua yrmeyttäni korostaa se, että puolet vastaantulijoista joutuu katsomaan minua yläviistoon. Jos joku kuitenkin puhuttelee minua, olemukseni takaa paljastuu kiltti ja auttavainen ihminen.

Töissä joudun puhumaan ihmisryhmille, ja ensivaikutelma kuulemma on se, että olen älykäs, teräväsanainen ja vähän pelottava. OIkeasti olen ujo ja vähän tyhmä. :/

Että olen tosikko! Omasta mielestäni olen varsin huumorintajuinen. Myös mustan huumorin alueella, sitä taas kaikki eivät ymmärrä.

Puolitutut ihmiset, jotka tuntevat taustani tuppaavat selittämään kaiken minussa menneisyydelläni. Tulen väkivaltaisesta alkoholistiperheestä ja minut on huostaanotettu pari kertaa. Tästä huolimatta olen kuitenkin ihan aikuinen, itsestäni vastaava ihminen.

Jos menestyn, se johtuu siitä, että olen pienestä pitäen joutunut huolehtimaan itsestäni, jos eroan seurustelukumppanista, se johtuu siitä, että minulla on rikkonainen koti, jos olen surullinen, työstän lapsuuteni traumoja, jos onnistun jossain, se on aina ihme taustoistani johtuen, jos käyttäydyn  typerästi, sekin johtuu aina siitä mitä olen "saanut kestää".

Ihan kiva, että otsaan on tatuoitu joku vastuun vapautus -lauseke, mutta ihan mielelläni kuitenkin kantaisin vastuun tekemisistäni niin hyvässä kuin pahassakin :D

Jos olen tyovaatteissa (jakkupuku), ihmiset jotka eivat tunne minua, olettavat etta olen koppava, kylma ja katson "vahemman menestyneita ihmisia" nenanvarttani pitkin. Eritoten tama tulee ilmi asiakaspalvelutilanteissa (joissa siis mina olen se asiakas).

Mua ahdistaa se, etta jotkut pitavat minua kylmana, kun oikeasti olen aika lammin, lupsakka ja lempea ihminen joka ei tee eroa ihmisten valilla koulutuksen, sosiaalisen statuksen, uskonnon, etnisyyden tai seksuaalisen suuntautumisen takia. :( 

Jannaa sitten etta jos tulen arkivaatteissa, nama tilanteet ovat paljon pehmeampia ja mukavampia kummallekin osapuolelle. 

Että en olisi työelämässä.