Lue keskustelun säännöt.
Kyllästynyt itsekeskeiseen "ystävään"
27.05.2019 |
Minulla on iso ongelma "ystäväni" kanssa, olen ollut hänelle suuri henkinen tuki jo pitkän aikaa, läpi hänen masennuksensa ja auttanut ja kuunnellut. Hän on nykyään iloinen ja onnellinen, mutta nyt kun minulla on elämässäni vaikea vaihe, tuntuu hän unohtaneen minut täysin. Kun olen yrittänyt puhua tästä hänelle, hän vain suuttuu ja juttu päätyy siihen, että minä joudun pyytämään häneltä anteeksi, että pahoitin hänen mielensä. Alan olemaan tosi väsynyt tähän "ystävyyteen" ja koen, että se vie minulta enemmän voimia mitä se minulle antaa. Mitä te tekisitte? Alan olemaan katkera kaikesta siitä ajasta, jonka annoin hänelle silloin aikoinaan, kun nyt minua ei tueta ja kuunnella. Olen jo monet kerrat päättänyt, että lopetan tämän kaveruussuhteen, mutta jotenkin se on aina jatkunut siksi, että minulla on aika vähän läheisiä ystäviä. Entiset ystävät ovat muuttaneet eri paikkakunnille tai heillä on muita kiireitä elämissään, emmekä näe usein. Olen saanut muutaman uuden hyvän ystävän, ja olen miettinyt että jatkossa panostaisin niihin ystävyyssuhteisiin, enkä tähän yhteen, joka päivä toisensa jälkeen myrkyttää minun mieleni. Kaipaisin nyt tukea ja tsemppaavia sanoja :)
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Huonossa ystävässä roikkuminen on vähän kuin huonossa parisuhteessa roikkumista. Pelätään yksinoloa, kun oikeasti juuri yksinolo on hyvä lähtökohta uusien ihmisten tapaamiseen. Jos roikut huonossa ihmissuhteessa, sabotoit oma mahdollisuutesi tavata parempia ihmisiä. Vasta yksinäisenä ihminen alkaa deittailla tai etsiä uusia kavereita.
Eli lopeta ystävyys ja etsi parempia ystäviä.
Luin vain aloituksen ja vasta nyt ap:n uudet kuulumiset. En huomannut että ketju on vanha. Hyvä että asiat on paremmin, ap!
T. Edellisen viestin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonossa ystävässä roikkuminen on vähän kuin huonossa parisuhteessa roikkumista. Pelätään yksinoloa, kun oikeasti juuri yksinolo on hyvä lähtökohta uusien ihmisten tapaamiseen. Jos roikut huonossa ihmissuhteessa, sabotoit oma mahdollisuutesi tavata parempia ihmisiä. Vasta yksinäisenä ihminen alkaa deittailla tai etsiä uusia kavereita.
Eli lopeta ystävyys ja etsi parempia ystäviä.
Luin vain aloituksen ja vasta nyt ap:n uudet kuulumiset. En huomannut että ketju on vanha. Hyvä että asiat on paremmin, ap!
T. Edellisen viestin kirjoittaja
Täällä oli vasta myös "kontrollointi kaverisuhteessa" -ketju jossa oli samoja teemoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa, että olin niin pitkään tekemissä kaverin kanssa, jonka kanssa meno meni myös tuollaiseksi. Se kyynisti minua yleisesti ihmisiä kohtaan. Itse jatkoin suhdetta, koska arvelin, että kaveruus olisi harmitonta (olin väärässä) ja koska minulla ei ole paljon ystäviä. Kärsin kuitenkin siitä, että olen yksinäinen.
Kaverilla oli siis eronsa jälkeen vaikeaa aikaa, hän muuttui itse huomaamattaan energiasyöpöksi. Aina tavatessamme hänellä oli ongelma ja sitten uusi ongelma. Minun asiani jäivät varjoon ja minulle jäi kuuntelijan rooli päälle. Sitten ilmoitin, että en jaksa enää kuunnella, kun hänellä on vain ongelmia joka kerralla. Kaveri loukkaantui verisesti. Olimme välirikossa kuukausia, koska hän oli loukkaantunut, mutta en kaivannut häntä. Hän itse otti yhteyttä myöhemmin ja pyysi anteeksi. Jatkoimme kaveruutta (olisi tuntunut sydämettömältä toimia toisin), mutta oli väkinäisempi tunne, ja minulla oli edelleen vahvemmin tuo rooli, että en kertonut omia asioitani hänelle.
Sitten minun elämässäni oli uusia asioita, joissa hän oli apuna (=antoi neuvoja pyytämättä ja suorastaan puuttui asioihin). Hänen näkemyksensä mukaan hän varmasti "ystävällisesti" tarjosi apuaan kun taas minä pidin tuota asioihini sekaantumisena (hänen tapansa tehdä se, jatkuva puuttuminen, intensiteetti). Hän päätyi sitten julistamaan, että kaveruus on loppu ja on niin pettynyt, kun hän vain "halusi auttaa". Ei kaveri voi olla sinun henkilökohtainen avunantoprojektisi..
Nyt kai olen oppinut, että kaverisuhteet ei välttämättä ole mitään harmittomia, joita kannattaa pitää yllä vain siksi, että ei ole paljon kavereita.
Kiitos viestistäni ja että jaoit kokemuksesi. Tämä kuulostaa hyvin tutulta. Meillä ollut myös vastaavia tilanteita, että kaverini alkaa sörkkimään elämääni silloin, kun en sitä todellakaan kaipaisi. Hän aina avautuu ongelmistaan minulle, yritän olla syyttelemättä ja tukea häntä, mutta jos minä erehdyin vaikka joku kerta sanomaan, että olempas muuten lähiaikoina ollut väsynyt, niin hän alkoi keksimään pyytämättä kaikenlaisia vinkkejä. Esimerkiksi kun olin masentunut, niin hän alkoi julistamaan minulle, että minun pitäisi liikkua mahdollisimman paljon, ja että ei sitä aikaa sille liikunnalle ole jos sitä ei tee. En ala menemään tässä tarkempiin yksityiskohtiin, mutta sanottakoon, että hänellä oli ja on edelleen elämässään paljon vähemmän vastuuta asioista, mitä minulla. Jotenkin sellainen empatiakyvyttömyys minua kohtaan on ollut todella suuri ongelma. Toivon ainakin, että edellisen viestin kirjoittaja ymmärtää, mitä tarkoitan.
Ap
Ratkaisukeskeinen ihminen pyrkii keksimään ratkaisuja ja apua sinulle. Sinä kyrpiinnyt ja alat kantaa kaunaa.
Ongelmana naiseten ihmissuhteissa on se etteivät aikuiset ihmiset puhu sille kaverilleen, vaan tulevat nettiin puimaan asiaa.
Jos olisit sanonut hänelle, että nyt ei tarvitse ratkoa tätä tilannetta, enkä aio mennä lenkille piristymää a että kuuntele mieluummin kuin keksit omia vastineia tai tapoja korjata tilannetta.
Olette itse huonoja ystäviä, kun ette puhu suoraan sille kenen kanssa koette ongelmia olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihmiset (onneksi) kasvaa ja muuttuu ajan myötä ja tällöin myös usein ystävyyssuhteet muuttavat muotoaan tai katoaa.
Onhan tietysti ikävää, ettei ystäväsi ole tukenasi vaikka itse olet aiemmin ollut. Mutta toisaalta onhan se hyvä huomata nyt nämä erot luonteissanne kuin tätäkin myöhemmin. Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen tuppaa avautumaan. Pitäisi vaan sulkea se ovi.
Hän ei voi ystävyyssuhteen vautta mieltäsi myrkyttää jos et anna hänelle siihen valtaa.
Jos olet epävarma kannattaako jättää kyseinen ystävyyssuhde voit miettiä miltä tuntuisi jos et kuulisi hänestä enää mitään viikkoon. Miltä tuntuisi? Entäs kuukauteen? Pärjäisitkö, millaista elämäsi olisi? Vuoteen? Enää ikinä?
Samaa mieltä edellisen kanssa. Miksei asioista voi puhua? Jos puhuminen ei tuota tulosta, sitten on ok feidata.
Ja tuokin joka viime sivulla sanoi vähän kaipaavansa jättämäänsä kaveria ja harmitteli ettei hän kylmien viestien jälkeen roikkunutkaan ystävässä vaan otti vihjeen heti perille, niin haloo, mitä oikein haluat. Jos olet kylmä toiselle, hän jättää sinut rauhaan. Sitähän sinä halusit. Vai halusitko sittenkin pienen power play asetelman kaverin kanssa jossa hän jahtaa sinua ja anelee selitystä kylmenneelle käytöksellesi. EI! tuollainen kylmyys ja vähäsanaisuus on henkistä väkivaltaa, mykkäkoulua. Kypsempää olisi ottaa suoraan ongelma puheeksi. Näin antaa kaverille mahdollisuus korjata tapansa. Ja jos ei korjaa, sitten välit poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellisen sijaan tarkoitin sitä edeltävää kirjoittajaa
Täällä vaan taputellaan toisia selkään huonosta käytöksestä (lyhytsanainen passiivis-aggressiivinen viestintä, selän takana valittaminen). Vasta vikalla sivulla otettiin esiin suora keskustelu ongelmasta. Oletteko jotain teinejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa, että olin niin pitkään tekemissä kaverin kanssa, jonka kanssa meno meni myös tuollaiseksi. Se kyynisti minua yleisesti ihmisiä kohtaan. Itse jatkoin suhdetta, koska arvelin, että kaveruus olisi harmitonta (olin väärässä) ja koska minulla ei ole paljon ystäviä. Kärsin kuitenkin siitä, että olen yksinäinen.
Kaverilla oli siis eronsa jälkeen vaikeaa aikaa, hän muuttui itse huomaamattaan energiasyöpöksi. Aina tavatessamme hänellä oli ongelma ja sitten uusi ongelma. Minun asiani jäivät varjoon ja minulle jäi kuuntelijan rooli päälle. Sitten ilmoitin, että en jaksa enää kuunnella, kun hänellä on vain ongelmia joka kerralla. Kaveri loukkaantui verisesti. Olimme välirikossa kuukausia, koska hän oli loukkaantunut, mutta en kaivannut häntä. Hän itse otti yhteyttä myöhemmin ja pyysi anteeksi. Jatkoimme kaveruutta (olisi tuntunut sydämettömältä toimia toisin), mutta oli väkinäisempi tunne, ja minulla oli edelleen vahvemmin tuo rooli, että en kertonut omia asioitani hänelle.
Sitten minun elämässäni oli uusia asioita, joissa hän oli apuna (=antoi neuvoja pyytämättä ja suorastaan puuttui asioihin). Hänen näkemyksensä mukaan hän varmasti "ystävällisesti" tarjosi apuaan kun taas minä pidin tuota asioihini sekaantumisena (hänen tapansa tehdä se, jatkuva puuttuminen, intensiteetti). Hän päätyi sitten julistamaan, että kaveruus on loppu ja on niin pettynyt, kun hän vain "halusi auttaa". Ei kaveri voi olla sinun henkilökohtainen avunantoprojektisi..
Nyt kai olen oppinut, että kaverisuhteet ei välttämättä ole mitään harmittomia, joita kannattaa pitää yllä vain siksi, että ei ole paljon kavereita.
Kiitos viestistäni ja että jaoit kokemuksesi. Tämä kuulostaa hyvin tutulta. Meillä ollut myös vastaavia tilanteita, että kaverini alkaa sörkkimään elämääni silloin, kun en sitä todellakaan kaipaisi. Hän aina avautuu ongelmistaan minulle, yritän olla syyttelemättä ja tukea häntä, mutta jos minä erehdyin vaikka joku kerta sanomaan, että olempas muuten lähiaikoina ollut väsynyt, niin hän alkoi keksimään pyytämättä kaikenlaisia vinkkejä. Esimerkiksi kun olin masentunut, niin hän alkoi julistamaan minulle, että minun pitäisi liikkua mahdollisimman paljon, ja että ei sitä aikaa sille liikunnalle ole jos sitä ei tee. En ala menemään tässä tarkempiin yksityiskohtiin, mutta sanottakoon, että hänellä oli ja on edelleen elämässään paljon vähemmän vastuuta asioista, mitä minulla. Jotenkin sellainen empatiakyvyttömyys minua kohtaan on ollut todella suuri ongelma. Toivon ainakin, että edellisen viestin kirjoittaja ymmärtää, mitä tarkoitan.
Ap
Ratkaisukeskeinen ihminen pyrkii keksimään ratkaisuja ja apua sinulle. Sinä kyrpiinnyt ja alat kantaa kaunaa.
Ongelmana naiseten ihmissuhteissa on se etteivät aikuiset ihmiset puhu sille kaverilleen, vaan tulevat nettiin puimaan asiaa.
Jos olisit sanonut hänelle, että nyt ei tarvitse ratkoa tätä tilannetta, enkä aio mennä lenkille piristymää a että kuuntele mieluummin kuin keksit omia vastineia tai tapoja korjata tilannetta.
Olette itse huonoja ystäviä, kun ette puhu suoraan sille kenen kanssa koette ongelmia olevan.
Ei kannata tehdä olettamuksia kun ei asioista mitään tiedä. Olin kaverilleni tästä asiasta silloin todella suora, ja sanoin heti ettei hänen kannustus lenkkipolulle lähdöstä paranna masennustani, päinvastoin. Yritin sanoa suoraan hänen kanssaan aina kaikki asiat, mutta silloin jos minä pahotin mieleni jostain, niin tilanne päätyi aina siihen että minä jouduin pyytämään häneltä anteeksi. Eipä ole ollut ikävä sitä, että joutui aina olemaan kynnysmatto :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vasta myös "kontrollointi kaverisuhteessa" -ketju jossa oli samoja teemoja.
Miten sille kävi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli vasta myös "kontrollointi kaverisuhteessa" -ketju jossa oli samoja teemoja.
Miten sille kävi?
Kysy siltä!
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä edellisen kanssa. Miksei asioista voi puhua? Jos puhuminen ei tuota tulosta, sitten on ok feidata.
Ja tuokin joka viime sivulla sanoi vähän kaipaavansa jättämäänsä kaveria ja harmitteli ettei hän kylmien viestien jälkeen roikkunutkaan ystävässä vaan otti vihjeen heti perille, niin haloo, mitä oikein haluat. Jos olet kylmä toiselle, hän jättää sinut rauhaan. Sitähän sinä halusit. Vai halusitko sittenkin pienen power play asetelman kaverin kanssa jossa hän jahtaa sinua ja anelee selitystä kylmenneelle käytöksellesi. EI! tuollainen kylmyys ja vähäsanaisuus on henkistä väkivaltaa, mykkäkoulua. Kypsempää olisi ottaa suoraan ongelma puheeksi. Näin antaa kaverille mahdollisuus korjata tapansa. Ja jos ei korjaa, sitten välit poikki.
No huhhuh. Itse en ainakin esim työpaikalla olen joillekin ihmisille "kylmä ja vähäsanainen" toisinsanoen kartan heidän seuraansa parhaani mukaan, koska he ovat narsistisia.
Jos tuon käytökseni joku ottaa henkisenä väkivaltana, enkä täten saisi niin tehdä, niin se on voi voi. Ei kukaan terve ihminen halua ympärilleen narskuja ja vastaavia.
Olen oppinut elämän varrella etenkin töissä, joissa uusia työkavereita tulee aika usein, kehittämään toimivan tutkan ihmisiä varten itseäni suojellakseni, koska nuorena ja tyh mänä ja kaikille niin empaattisena ihmisenä keräsin kaikinnäköisiä huumorimiehiä seuraani, jotka loppujenlopuksi olivat todella rasittavaa seuraa joista tuli paha olo.
Tän takia aito empaattisuuteni yms lämpö on vain perheelleni ja niille keihin luotan.
Toki siis käyttäydyn hyvin enkä loukkaa muita, paitsi että joku voi "kylmyyteni" loukkaavana nähdä. Mutta onhan kaikilla oma elämänsä, eikä minusta tarvitse välittää, koska en pahaa kuitenkaan tee. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on vanha keskusteluaihe, mutta haluan kertoo omasta kokemuksestani.
Mulla ja entisellä ystävälläni on aiemminkin ollut on-off kaverisuhde, ja se on osa syy miksi hylkäsin ystävän.
Musta tuntui olin meistä se kuuntelija ja auttaja osapuoli, kun ystävälläni oli vaikeaa. Nyt kun roolit vaihtuivat, että itse voin huonosti (masennuin) niin ystävä ei tue eikä kuuntele.
Viimeksi kun otin tästä puheenaiheeksi, niin särähti korvaan kun ystävä sanoi "lupaan ensi kerralla kuunnella paremmin" kyseenalaistin tuota sanaa, että eikö se ole ikinä kuunnellut vai miksi pitää paremmin yrittää, jos ei ole ikinä yrittänyt.
Ja aina kun oon masentunut, ja tunnen ystävääni ei näytä kiinnostavan tukea niin oon pistänyt välit poikki. Ja nyt tilanteemme toistui taas uudelleen, niin nyt en halua tätä samaa ystävää ikinä takaisin.
Ja tällä hetkellä voin vallan mainiosti, kun ei tarvitse "odottaa" ystävältä vastavuoroisuutta, mitä ei ikinä ollut. Ystäväni on myöntänyt keskittynyt paljon omiin asioihin, ja kyllä sen ymmärrän. Ei ole vaa reiluu olla semmonen osapuoli joka auttaa/ kuuntelee muita, mutta ei itse saa samaa kohteluu toiselta.
Tällä hetkellä tunnen vihaa ja katkeruutta ystääväni kohtaan, mutta sen ymmärrän ettei kaikki ole samanlaisii kuin toiset. Ehkä on keskityttävä itseensä eikä jää "odottaa" ihmeitä...
Mä toivon, että nyt ystävyytemme on lopulta ohi. Koska en jaksa yksin hoitaa ystävääni ja unohdan itseni, sitten jään yksin pahaan olojen kaa ja ystäväni keskittyy itseensä. Se ei ole reilua ja onneksi ei tarvitse tommoiseen jäädä.
"Musta tuntui olin meistä se kuuntelija ja auttaja osapuoli, kun ystävälläni oli vaikeaa. Nyt kun roolit vaihtuivat, että itse voin huonosti (masennuin) niin ystävä ei tue eikä kuuntele."
Ei tuollainen ole tasapuolista ystävyyttä vaan potilas-terapeuttisuhde. Hän sai sinulta ilmaiseksi tukea ja apua, ja lähti elämään omaa elämäänsä kun pääsi takaisin jaloilleen. Kaverisi oli hyväntahtoisuutesi hyväksikäyttäjä ja sinä luulit tätä tukemissuhdetta ystävyydeksi. Ota opiksesi ja pysy jatkossa kaukana näistä maksutonta terapiaa hakevista. Heitä on yllättävän paljon.
Vierailija kirjoitti:
"Musta tuntui olin meistä se kuuntelija ja auttaja osapuoli, kun ystävälläni oli vaikeaa. Nyt kun roolit vaihtuivat, että itse voin huonosti (masennuin) niin ystävä ei tue eikä kuuntele."
Ei tuollainen ole tasapuolista ystävyyttä vaan potilas-terapeuttisuhde. Hän sai sinulta ilmaiseksi tukea ja apua, ja lähti elämään omaa elämäänsä kun pääsi takaisin jaloilleen. Kaverisi oli hyväntahtoisuutesi hyväksikäyttäjä ja sinä luulit tätä tukemissuhdetta ystävyydeksi. Ota opiksesi ja pysy jatkossa kaukana näistä maksutonta terapiaa hakevista. Heitä on yllättävän paljon.
Tää on hyvä neuvo, ja aion pysyy tuommoisista kauempana!
Huonossa ystävässä roikkuminen on vähän kuin huonossa parisuhteessa roikkumista. Pelätään yksinoloa, kun oikeasti juuri yksinolo on hyvä lähtökohta uusien ihmisten tapaamiseen. Jos roikut huonossa ihmissuhteessa, sabotoit oma mahdollisuutesi tavata parempia ihmisiä. Vasta yksinäisenä ihminen alkaa deittailla tai etsiä uusia kavereita.
Eli lopeta ystävyys ja etsi parempia ystäviä.