Opettaja suosittelee, että ekaluokkalainen jää luokalle, vanhemmat eivät suostu.
Kommentit (18)
Ainakaan toiselle luokalle siirtyminen ilman tarvittavia taitoja ei ole lapsen etu.
Riippuu syistä, mutta todennäköisesti se on lapselle suureksi hyödyksi.
On aina mukavampi olla luokkansa parhaimmistoa kuin surkeimmistoa. Helpompi se on lapsena kerrata kuin vaikkapa yläasteella.
Kakkosen voi ehkä vielä räpiköidä läpi, mutta kolmannella luokalla viimeistään tippuu kärryiltä, jos pohja ei ole kunnossa. Pitää siis osata sujuvasti lukea, kirjoittaa, laskea ja olla itseohjautuva.
Päättääkö vanhemmat nykyään jääkö lapsi luokalleen vai ei? En tiennyt että on vapaaehtoista. Luulin että koulu päättää.
Ei opettajien suositukset aina ihan parhainta viisautta ole. Omakohtaista kokemusta on.
Vanhempien kannattaa tehdä niin kuin kokevat lapselleen parhaaksi.
Tähän aikaan vuodesta ei tällaisia päätetä. Koko kevään olisi pitänyt miettiä huoltajien kanssa asiaa. Pakki olla provo.
T.ope
Typeryys periytyy, ikävää mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
Päättääkö vanhemmat nykyään jääkö lapsi luokalleen vai ei? En tiennyt että on vapaaehtoista. Luulin että koulu päättää.
Kyllä sen on vanhemmat aina päättäneet, mutta entisaikoina oli enemmän auktoriteettiuskoa ja opettajaa uskottiin.
Entisaikaan vähän heikommat pärjäsivät myös paremmin, kun luokkakoot olivat pienemmät ja koulussa ei tarvinnut olla niin omatoiminen kuin nykyään. Asiat käytiin kirjan mukaan eikä ollut mitään ilmiöoppimisia ja muita, jotka vaativat aika paljon omaa ohjautuvuutta.
Ettekö huomanneet ekaluokan aikana, että jotain on pielessä.
Ettekö kertaakaan jutelleet opettajan kanssa oppimisasioista, miten lapsella sujuu koukussa.
Onhan vanhemmillakin vastuu koulunkäynnistä ja lapsen ohjaamisesta, ei sitä voi
opettajalle kokonaan ulkoistaa. Tosi outoa ettette huomanneet, ettei kaikki suju kouluvuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päättääkö vanhemmat nykyään jääkö lapsi luokalleen vai ei? En tiennyt että on vapaaehtoista. Luulin että koulu päättää.
Kyllä sen on vanhemmat aina päättäneet, mutta entisaikoina oli enemmän auktoriteettiuskoa ja opettajaa uskottiin.
Entisaikaan vähän heikommat pärjäsivät myös paremmin, kun luokkakoot olivat pienemmät ja koulussa ei tarvinnut olla niin omatoiminen kuin nykyään. Asiat käytiin kirjan mukaan eikä ollut mitään ilmiöoppimisia ja muita, jotka vaativat aika paljon omaa ohjautuvuutta.
”Entisaikaan” luokkakoot olivat selvästi nykyistä suurempia. Kansakoulussa luokalla oli helposti ainakin 40 lasta ja vielä omalla ekaluokallani vuonna 1980 oli 32 lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päättääkö vanhemmat nykyään jääkö lapsi luokalleen vai ei? En tiennyt että on vapaaehtoista. Luulin että koulu päättää.
Kyllä sen on vanhemmat aina päättäneet, mutta entisaikoina oli enemmän auktoriteettiuskoa ja opettajaa uskottiin.
Entisaikaan vähän heikommat pärjäsivät myös paremmin, kun luokkakoot olivat pienemmät ja koulussa ei tarvinnut olla niin omatoiminen kuin nykyään. Asiat käytiin kirjan mukaan eikä ollut mitään ilmiöoppimisia ja muita, jotka vaativat aika paljon omaa ohjautuvuutta.
Kyllä ainakin 90-luvulla on jo ollut sitä, että vanhemmat eivät suostu luokalle jättämiseen. Ja jo 60-luvulla on ollut sitä, että vanhemmat eivät suostu erityiskouluun siirtämiseen.
No meille ehdotettiin eka luokan uusimista tai sitten jotain koulupsykologin tutkimuksia ja sen perusteella sitten jatko toimet. Käytiin niissä tutkimuksissa ja sieltä löytyikin sitten oppimisvaikeuksia ja lukihäiriö. Pääsi siirtymään kakkosluokalle pienluokalle. Hyvä niin. Olis ollu turhaa uusia ykköstä koska olis tarvinnut sitäkin enemmän tukea oppimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tähän aikaan vuodesta ei tällaisia päätetä. Koko kevään olisi pitänyt miettiä huoltajien kanssa asiaa. Pakki olla provo.
T.ope
Samaa mieltä. Tänä päivänä ei muutenkaan jätetä luokalle.
Vaan suoritetaan kesäkoulu.
Mikä on lapsen tuen taso: yleinen, tehostettu vai erityinen? Miksi opettaja suosittelee luokan kertaamista? Milloin asiasta on keskusteltu ensimmäisen kerran?
Opettaja ja koulu päättää. Vanhemmat ovat vanhempia, eivät lapsen kouluoppimisen asiantuntijoita.
Olen seurannut läheltä tapausta, jossa opettaja järjesti täysin koulukelvottoman lapsen pois luokasta erityisavun piiriin. Lapsen äiti tämän jälkeen ryhtyi vainoamaan opettajaa. Koulu joutui lopulta tekemään äidistä rikosilmoituksen.
Äidin vaatimus siis oli, että opettaja olisi pitänyt tuon häiriintyneen lapsen luokassa toisten kanssa, jotta äiti itse ei olisi menettänyt kasvojaan.
Huoh.
Opettaja päättää, jos nelosia tai tolkuttomasti poissaoloja. Opettaja ei voi jättää ketään luokalle jonkun fiiliksen perusteella, silloin on vanhempien kanssa neuvoteltava. Jos perusteita ei ole, vanhemmat päättävät. Ope ei voi siis huvikseen tälllaisia päättää, varsinkaan kevään lopussa. Oppilaalle annettava useita mahdollisuuksia osoittaa osaamisensa jo paljon ennen toukokuuta. Tämä juttu haisee pahasti, jos ope nyt puhunut perheelle luokalle jäämisestä. Älkää suostuko ilman vahvoja selkeitä perusteita. Osa opettajista on....epäpäteviä. joillakin on pakkomielle keksiä lapsille perusteettomia ongelmia. Puolustakaa vanhemmat lapsianne!
T. Ope ja äiti
Ei opet sitä ilkeyttään ehdota- tenava ei nyt vain jostain syystä pärjää.
Miten hänen tilannettaan parantaisi kakkoselle siirtyminen jos ykkönenkään ei sujunut??