Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset, jotka rakastivat minua ovat kuolleet
24.05.2019 |
Olen vasta 32. Kaikki, joiden kanssa oli hyvä ihmissuhde, jossa tulin hyväksytyksi ovat kuolleet. Ei heitä monta ollut alunperinkään. Nyt on tunne, että olen ihan yksin. Eivätkä uudet ihmiset korvaa elinikäisiä mukanakulkijoita.
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Lämmin halaus <3
Minulle kävi jotakuinkin samoin nelikymppisenä. Kyllä sitä on joku sellainen yksinäisyyden pohjavire ja juurettomuuden tunne vallannut elämän ja sitä tuntee itsensä toinselaiseksi kuin "muut".
Juuri tuollaista tunnen. Onko tästä kauan? Helpottiko missään vaiheessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lämmin halaus <3
Minulle kävi jotakuinkin samoin nelikymppisenä. Kyllä sitä on joku sellainen yksinäisyyden pohjavire ja juurettomuuden tunne vallannut elämän ja sitä tuntee itsensä toinselaiseksi kuin "muut".
Juuri tuollaista tunnen. Onko tästä kauan? Helpottiko missään vaiheessa?
Onhan se yhtään helpottanut, mutta ei ole mennyt kokonaan pois. Viisi vuotta mennyt tätä "uutta elämää", jota en oikein osaa elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lämmin halaus <3
Minulle kävi jotakuinkin samoin nelikymppisenä. Kyllä sitä on joku sellainen yksinäisyyden pohjavire ja juurettomuuden tunne vallannut elämän ja sitä tuntee itsensä toinselaiseksi kuin "muut".
Juuri tuollaista tunnen. Onko tästä kauan? Helpottiko missään vaiheessa?
Onhan se yhtään helpottanut, mutta ei ole mennyt kokonaan pois. Viisi vuotta mennyt tätä "uutta elämää", jota en oikein osaa elää.
Ainiin ja kiitos vastauksesta ja halauksesta. Toivottavasti elämä näyttää sinulle vähemmän ruhjotun puolensa ennen pitkää. Ap
Myötätunnot sulle toiselta samanlaiselta, yli 50 vuotiaalta, näin meille kaikille käy ennemmin tai myöhemmin, jos elämme riittävän vanhoiksi. Halaus ja toivotukset sulle. Koita kestää ja käy ulkona, tapaa ihmisiä.
Viimeksi tänään mietin, oleko masentunut, uppiniskainen vai normaali, kun tuntuu niin vaikealta edelleen. Ihmisiä on aina ollut elämässäni vähän ja kun kiinnyn, kiinnyn kovasti.
Tuntuu ihan hirveän epätodennäköiseltä löytää vielä uusia rakkaita ihmisiä, jotka tuntuisivat omilta ja jotka ottaisivat minut omakseen. Jo se tutustuminen ja kaikki kestää vuosia ja lopputulos epävarma.
On vaikea nauttia asioista, joista nautti ennen, kun olennainen osa on poissa. Tunnen ihan uudenlaista turvattomuutta ja yksinäisyyttä.
Toivottavasti en nyt ahdista sinua liikaa. Sinähän saatat löytää rakkauden vaikka ensi viikolla ja saada sitä kautta perheen ja monia uusia läheisiä sukulaisia. Sen olen sisäistänyt, että naimisiinmeno tai muu vakituinen ja pysyvä ihmissuhde on ainoa mahdollisuuteni saada tiettyjä ihmissuhteita elämään ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä pienempänä pitää todennäköisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He kulevat ja näkevät sinut kyllä, voit puhua heille.
Tuttua. Lapsuuden perhe poissa, olemassa oleviin sukulaisiin etäiset välit. Otin lemmikin, mutta jo nyt mietin sen kuolemaa ja miten tulen siitä selviämään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sorry että puhun aiheen vierestä mutta joudun elämään sen kanssa että mua ei ole kukaan koskaan rakastanut kunnolla. Tai ystävät ja kaverit ehkä omalla tavallaan, jos sitä rakkaudeksi voi kutsua. Pärjäilen kyllä (elämässä ihan ok) vaikka tiukkaa joskus tekeekin. Että olen teille melkein kateellinen! Toki en voi tietää miltä se tuntuu kun joku, vaikka omat vanhemmat, todella rakastaa.
Toivon, että löytäisit uusia ystäviä, joista tulisi sinulle tosi läheisiä. Kuin olisi sisar tai veli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Lapsuuden perhe poissa, olemassa oleviin sukulaisiin etäiset välit. Otin lemmikin, mutta jo nyt mietin sen kuolemaa ja miten tulen siitä selviämään...
Minäkin pelkään lemmikin kuolemaa. Tiedän, että sen voisin "korvata" uudella niin rakas kuin onkin, mutta kun en voi tässä elämäntilanteessa ottaa uutta tilalle.
Tuntuu vähän tarkoituksettomalta, että jos joskus vielä saavutan jotakin mainitsemisen arvoista, niin ihmiset näkevät silloin vaan sen lopputuloksen, ei matkaa. Minkä arvoista on menestys, jos ei ole rakkaita sitä jakamassa? Tai jos menisin joskus vaikka naimisiin, niin ketä häihin kutsuttaisiin? Ei olisi ketään pitämässä puhetta "olen tuntenut tämän tytön kolmevuotiaasta..." ja niin edelleen. Kummallista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ota tätä väärin, mutta asian kääntöpuoli on vapaus. Voit luoda itsesi uudestaan ilman paineita miellyttää ketään toista omilla valinnoilla.
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että löytäisit uusia ystäviä, joista tulisi sinulle tosi läheisiä. Kuin olisi sisar tai veli
❤️ kiitos.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tunne voi kuljettaa läpi elämän.
Elämä on kummallista, kun siitä parhaasta ystävästä palajastuukin pimeä puoli ja joka on elänyt rinnakkaiselämää. Yhtä-äkkiä ei olekaan sitä jolle kertoo, että kuuli juuri ulkona laulurastaan laulavan tai että lihapullat onnistuivat tänään erityisen hyvin..
Se on pirullinen tunne kun ymmärrät olleesi naivi ja hyväuskoinen hömppä.
En tiedä mitään rehellisempää miestä kohtaan kuin koira enkä petollisempaa kuin nainen, jota on loukattu joskus lapsuudessa syvästi.
Alue: Aihe vapaa
Lämmin halaus <3
Minulle kävi jotakuinkin samoin nelikymppisenä. Kyllä sitä on joku sellainen yksinäisyyden pohjavire ja juurettomuuden tunne vallannut elämän ja sitä tuntee itsensä toinselaiseksi kuin "muut".